V***uPi**uSaa***a

Että voi olla huono viikonloppu takanapäin. No, onneks on takana eikä tulevasta vielä tietoa, mutta vähän se kyllä pelottaa. No, nyt ku olen lähtenyt pelleilemään lääkitykseni kanssa, niin on parempi jättää ryyppääminen pois ens viikonlopun suunnitelmista.

Mulla on nyt jonkin aikaa päässä humissu tosi ikävästi ja se on ollu tosi väsyttävää, mua ei oikeen huvita tehdä mitään kun vittu aina vaan humisee. Tai siis liikkeessä tai liikkeen alussa tai jotain se vaan tulee, mutta hyvin häiritsevää jokatapauksessa. Pelkäsin jo, että mulla on oikeesti päässä jotain vikaa, siis sellasta tappavaa vikaa. Kunnes sitten eilen tajusin, että tää kaikki paska liittyy siihen lääkityksen lopettamiseen: humina, painajaiset ja armoton vitutus ja arvottomuuden tunne. Ehkä mun ei pitäiskään ominen nokkineni mennää leikkimään lääkäriä? Kilttinä tyttönä otin aamulla onnellisuuspillerin, toivoen että ens viikonloppuun mennessä asiat lähtee taas rullaamaan.

Sunnuntaina alko kaamee morkkis siitä, että olen haaskannut viikonloppuni, lauantaikin meni käytännössä katsoen kaupungilla ja sielläkin oli eräs erittäin ikävä episodi, puhelimen välityksellä kylläkin, liittyen pojan jalkapalloharrastukseen, joukkueenjohtajaan ja minulle tarkoitettuihin kasvatusohjeisiin jotka välitettiin eksälleni. Käsivarteen saatiin linna tehtyä, siitä tuli oikein hieno! Ens kerralla saadaan se valmiiksi. Mulla on niin paljon jo uusia ideoita, esim. Rilakkuma kavereineen pohkeiden takaosaan (tän melko varmasti oikeastikin otan), Tankgirl, Little Twin Stars. Saa nyt nähdä mitä tän käsivarren jälkeen tulee.

Tatskan jälkeen Punnitse ja Säästä:n kautta leffaan. Katottiin Social Network. Oli tosi hyvä ja popparit ja lakut oli aivan ihania myös. Leffa oli jotenkin inspiroiva ja energisoiva. Energia ei kyllä kestänyt kotiin saakka. Kotona varmaan luin ja syöpöttelin. En muista enää. Sunnuntain haaskasin epäonnisten leipien leipomiseen, palaneiden pikkuleipien tekoon ja mitäköhän muuta onnistuin kämmäämään…? Chrisin kanssa oli ainakin riitaa, ja Lassin. Yhtään en ommellut, Lassin repun kantohihnoja lukuunottamatta. Kankaita kyllä leikkelin. Ja illalla olin niin hajalla siitä haaskauksesta, että päätin tehdä koruja. Ne ainakin onnistu! Niiden teko on sinäänsä tosi palkitsevaa puuhaa, kun saa nopeesti valmista, mutta niiden kaupaksi saaminen on kyllä paljo hitaampaa ja työläämpääkin, valokuvaamisineen. Mutta sain kuitenkin edes vähän sellasta tunnetta, että jotain on saatu aikaiseksikin. Ja otettiin me Halloween koristeet pois ja tein soijarouheperunasoselaatikon pakastimeen. Olen yrittänyt itselleni hokea, että välillä on ihan ok ottaa rennommin ja kyllä mä kuitenkin ihan kivasti olen saanut aikaiseksi jne. Ja paskat. Mä pystyn parempaankin. Aamulla töihin mennessä ipodistakin tuli vaan kaikista neuroottisimmat ja depressiivisimmät biisit…ja sit tuli ihan sairaan hieno näkymä merelle ja sitä tajus hetkeks sulkee päänsä ja vaan nauttia siitä mitä tarjolla. Oli se hienoo. JA ihminen on niin siinä uskossa, että kaikki pyörii just sen ympärillä. Katin kontit. Mehän tässä ympyrää pyöritään, kuka rahan kuka minkäkin ympärillä.

Muita viikonlopun elokuvia (katon aina jotain kun työstän kankaita ommeltavaan kuntoon): Prinsessa Mononoke (ties kuinka monennen kerran), Kissojen valtakunta (kts edellinen) sekä Chrisin valinta heppoiseksi sunnuntai-iltapäiväksi: Aivan liian hottii, tai jotain sinne päin – järkyn huono leffa, mutta sopi hyvin kaavojen piirtelyn taustaksi. Että sillee. Eilen illalla, sen jälkeen kun oli masu tyyntynyt edellisestä jättimätöstä (kehittelin uutta reseptiä) en mennytkään nukkumaan, niin kuin suunnittelin vaan ajauduin keittiöön syömään Chrisin Digestivekeksit (10 kpl) mansikkahillolla ja mpvoilla höystettynä. Arvatkaa kuinka paljon tykkäsin itsestäni sen jälkeen… 😉 Mä en ymmärrä, miten aina johonki klo 15 asti syön ihan niinku normaalit ihmiset ja sit sen jälkeen alkaa semmonen puputus, että oksat pois.

Pahoittelen taas tätä tän postauksen älyttömyyttä. Tämän opetus on kyllä aika selkeä: Ei kannata lähteä leikkimään lääkityksellään!

Koirapuistossa toiset koirat kiusas Kenaita 😦

Kyllä tää tästä!

Kiitollisuutta:
en ole kuollut
saan pitää tukkani sen värisenä kuin haluan
en ole syntynyt Pohjois-Koreassa

One thought on “V***uPi**uSaa***a

  1. Mulla on tällä hetkellä aika samalla tasolla v*****s fiilarit, että toisaalta aika vapauttavaa huomata että jollakin muullakin on!
    Aika rohkea olit kun lähdit leikkimään lääkityksellä, eli ei siis ihme jos humisee…:D
    Turha mun on sanoo että relaa vähän, ei aina tarvii hoitaa asioita tukkaputkella, mutta kun oon ite samanlainen, myös syömisen suhteen, oon hiljaa. Sitäpaitsi, sä sentäs harrastat liikuntaa, mä en…

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s