Pinkkistä!

Taas sata ja yks asiaa mitä pitäis tehdä ja nyt kun niitä on näin paljon ni mulle tulee semmonen olo, että menen ihan solmuun ja mitään ei tule tehtyä. Eilen tein ainoastaan kaksi pikkupoikien pantaa, kun toissa päivänä sain narttupantoja paljonkin aikaiseksi. Mutta hauskoja tuli! Eilen katsoin myös elokuvan – yllätys yllätys! Toscanan auringon alla. Iso pettymys sen elämäniloisen ja rehevän oloisen kirjan jälkeen. Tylsä ja ponneton Hollywood elokuva. Pöh!
Nyrkkeilemässäkin kävin ja se oli taas niin ihanaa! Ja open pohkeet on myös niin ihanat. Mulla välillä menee ohjeet sivu suun, kun jään tuijottamaan open pohkeita.

Mulla on nyt kova draivi Pinkkiksen kanssa. Kun vielä sais sen kanavoitua oikein ja tehokkaasti. Nyt yritän saada MadeBy:ta laittamaan alennuskoodi -kohdan sivustolleen, että voisin tarjota alennusta sellasille asiakkaille, jotka on jo ostaneet jotain Pinkkikseltä ja sitten myös Animalian jäsenille.

Täältä ihania Pinkkis uutuuksia!

Tänään täytyy käydä kaupassa hakemassa läjä aineksia huomisia “uuden vuoden” kekkereitä varten. On ollut todella tuskastuttavaa saada juhlaväkeä paikalle. Tietty se, että olen näin samperin myöhään liikkeellä vaikeuttaa asiaa. Pöh! Tänään täytyy myös tehdä Mutapaini -jäätelöpiiras, että on huomiseks valmiina. Ja lisää pussukoita ja vaikka mitä! Apua!

Yikes! Olin Bistro Artesanassa syömässä ja nyt maistuu hampaiden välissä valkosipuli. Yök.

Ai nii!!! Tilasin eilen Pinkkikselle vaaleanpunaisia lukkoja pantoihin! Onko vähän söpöö!!!
Harmittaa, kun en huomenna pääse potkunyrkkeilyyn. Potkiminen on niin kivaa ♥

Kerroinko jo, että olen ottanut yhteyttä yhteen taitavaan kuvittajaan, joka saattais tehdä Pinkkikselle oman taideteoksen, jota sitten käyttäisin promomateriaaleissa. Mulla on hurja tarve verkostoitua, muuten. Mutta se on selkeästi mun “heikoin lenkkini” kun olen niin ihmisarka ja sellanen vähän pöljä.  Siitä kuvittajasta vielä, sillä on haaveissa kuvittaa lastenkeittokirja ja arvatkaa onko mulla ollut haaveissa reseptittää lastenkeittokirja, mutta kuvien otattaminen lapsista laittamassa ruokaa ja muuta sellaista ei innosta laisinkaan, ellei olis jotain super hyper suloisia lapsimalleja. Mutta tää olis ihan superhienojuttu!!!

Gotta go! Sateenkaaret kutsuvat!

♥ Raisa

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s