kriik.

Black
Joku helvetin iso kuoppa taas tiessä eilen aamulla…en meinannut päästä sängystä, kun ahdisti vaan ja itketti. Mutta onneksi oli jotain jo sovittu heti aamuks, joten oli pakko. Matkalla yritystapaamiseen kaikki alko menee päin vittua ja lopulta kävi niin, että Chris meni tapaamiseen minun itkiessä autossa. Ihan vitun makeeta. (kuva ei ole oma, netistä napattu)

Kauppaan kuitenkin pääsin, ostokset saatiin tehtyä ja olokin siitä vähän parani. Loppupäivä meni vähän paremmin, nyrkkeilyssä tuli jo hetkittäin ihan hyväkin olo, vaikka virtaa mussa ei ollut juuri ollenkaan.

Illalla ompelin Mimin yökkärin ja aloin piirtää kaavoja hauskaan mekkoon. Ja loppuillasta katottiin elokuva.
026
Mimin yökkäri on muuten samanlainen kuin Bambilla, mutta tehty tosta sydänkankaasta, eli housut oli kuvan ottohetkellä valmiit, paita on jonkun toisen paljon pienemmän nuken mekko 🙂

Nyt on jo huomattavasti parempi olo ja odotukset tälle päivälle ihan erilaiset. Tarkoitus olis saada ruokia ja leivonnaisia tehtyä huomisia kuvauksia varten. Kuvataan vappu ja juhannus kuvat. Lisäksi ajattelin viedä lapset leffaan, ihan keskustaan (jotta pääsen Hobby Pointiin nukkekoti ostoksille) ja vielä jos ennätän, niin Ekololle pitäis ommella lisää pussukoita 😉 Eli ne ovat menneet hyvin kaupaksi 🙂 Ihanaa kuulla! Nii, ja hittolainen, se tilaus mitä olen koko viime viikonlopun ommellut, on mulla edelleen täällä, kun laitoin huonot nauhat hedelmäpusseihin enkä ole saanut niitä vaihdettua. Pahus.

Peukut pystyyn, että tämä päivä on kepeämpi!

r

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s