Jännitystä ilmassa

Lasten kesäloma alkaa tänään! Olen itse vielä yökkäri päälä, mutta lapset lähti jo koululle, mun pitää olla siellä tunnin päästä. Aika intoa piukassa ne oli, juhlavammat vaatteet päällään. Kiireellä etittiin Pinzulalle kenkiä kesävaatteista. Inhoan lasten kenkäjuttuja. Varsinkin jotain juhlakenkiä, joita käytetään kerran, jos edes sitä, kun ne kuitenkin unohtuu jonnekkin…
Joo, kohta on siis kevät juhla, sitten mennään perinteiselle kesänaloitus jätskille ja sitten pitäis alkaa jotenkin jäsentämänn kuvausjuttuja. Olen ruoat ja herkut melkeinpä tehnyt, jotain pientä puuttuu, mutta kaikki samperin astiat ja koristeet…oon ihan varma, että puolet jää tänne…en halua ajatella koko asiaa.

Eilen tein
porkkanahummuksen
raparperipikkukakkusia
lusikkaleipiä ❤
ompelin hedelmäpusseja (en tarpeeks)
ompelin vuorikankaat kiinni pussukoihin ja kahteen jopa koristetikkauksen
söin ihan sikana makeeta (vihreitä kuulia, lusikkaleipiä, pikkukakkusia ja taikinaa)
Ai nii!! Eilen myös “hortoilin”! Luin sanan ekan kerran Ekoloisen blogista (anteeks, en jaksa laittaa linkkiä) ja sitten sama sana olikin villivihanneskirjassa, eli se on siis ihan oikea termi kuvaamaan villivihannesten (nokkonen, voikukka, siankärsämö, maitohorsma jne.) keräämistä. Chris lenkitti koiria ja minä hääräilin niityllä ja pusikoissa. Nyt mulla on pestoon nokkosta ja poimulehteä ryöpättynä jääkaapissa, mausteeksi siankärsämön lehtiä kuivumassa, ahomansikan ja maitohorsman lehtiä hiostumassa (maitohorsma tuoksuu nyt jo todella lupaavalle! Mansikka ei haise oikein millekkään, ehkä siitä ei niin hyvää tulekaan) ja kuusenkerkkiä pakastimessa odottamassa yskäisiä ihmisiä. Tietääkö joku miten kuusenkerkkäsiirappia keitetään? Olisko niin, että laitetaan niitä kerkkiä, vettä ja sokeria ja sitte keitetään kunnes siirappimaista? Minkälaisia määriä?

Eilen kun oltiin hetki poissa kotoota, niin Kenai oli aukassut pakastimen ja jääkaapin ovet 😦 No, muutenkin on täytynyt sulattaa pakastin ennen uutta satoa – tämä vaan edesauttaa sitä.

Vitsi kun kauhistuttaa ne kuvaukset. Ei olis kyllä oikeeta syytä, mutta kauhistuttaa silti. Ehkä mun kannattais tehdä asialle jotain…

Heipp.

Ra-Ra

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s