Haaste/arvonta!

En ymmärrä miksi nyt vasta tajusin tän – Arvonta, tai paremminkin Haaste, jonka lopuksi arvotaan yksi Puputytön Juhlakirja!

Elikkä, haaste kuuluu: Marraskuun ensimmäinen päivä on Vegaani-Päivä! Vietä yksi päivä (1.11.11) vegaanina (tai vielä parempaa, koko loppuelämäsi!) ja kommentoi 2.11.11 postaustani kertomalla mitä vegaanisia herkkuja söit ja olet mukana kirjan arvonnassa!

Muistin just, että viikonloppuna kun Pinjan kanssa leivottiin, nähtiin meidän pihalla olevassa jossain tuntemattomassa marjapuussa (marjat on kuin pieniä kirsikoita, mutta jotenkin jauhoisen makuisia) n. 15 tilheä! Niin hienoja! Siinä kohtaa kun tajusin ajatella kameraa, oli parvi jo pyrähtänyt pois. Myöhemminkin samaiset kauniit linnut ovat olleet meidän lähistöllä herkuttelemassa alueen marjoilla. Ihan parhaita hetkiä tollaset! Oonko jo kertonut, mikä on ollut yksi menneen kesän parhaita juttuja? Villirucola! Toissakesänä olin jonkun onnettoman puskan ostanut kaupasta ja iskenyt sitten mun kukkapenkkiin. Ei siitä mitään tullut. Kunnes sitten tänä kesänä se puski esiin hillittömällä voimalla! Mahtava rucolapensas siitä tuli! Ja niiiiiin taivaallisen hyvän makuinen! Loppukesästä se oli tietenkin ihan liian kitkerä, kun se oli kukkinut. Mutta otin siitä ison läjän siemeniä talteen, meinaan kasvattaa niitä oikein urakalla. Samoin olen ottanut paljon muitakin siemeniä talteen, ensi kesää varten. Toivottavasti silloin tekee mieli puutarhuroida! Tänä kesänä se tuli vähän liian myöhään.

Ihan hassua! Meillä ei koko toimistossa toimi nettiyhteys, eikä puhelinkaan ole enemmälti soinut (tiedän että puhelimet oikeasti toimii), on hauskaa leikkiä, että ongelma olisi sama kaikilla. Kukaan ei pystyis kommunikoimaan muutoin kuin kasvotusten tai vanhanaikaisesti kirjeitse. Mut oikeesti on vähän avuton olo. Töitäkään en pysty tekemään, kun kaikki ohjelmat toimii netissä. Jotain papereita, joita olen hillonnut, sain järjestettyä ja muuta tollasta, mut vähän peukaloiden pyöritykseksi menee tää päivä.

Eilen tuli kolme pakettia! Tai jos ei paketteja, niin ainakin tilaamiani asioita! Eka oli Vegetukusta, ruokaa. Sen kanssa kävi taas vähän kiusallisesti; sain tekstiviestin paketin saapumisesta, menin sitä Valintatalosta (matkahuolto) hakemaan, sain myyjänkin jo vähän hätääntymään, kun mun pakettia ei löytynyt (ihmiset mun takana hermostu odottamaan ja meni toiselle kassalle) lopulta tajusin, ettei mun paketti ollutkaan tullut Matkahuollon kautta, vaan postin…pahoittelin suuresti ja menin postiin. Kotona oli Uppvegistä tilaamani Vegnews lehdet ♥ ja yksi japanilainen ”mook”, kaavakirja. Mulla on vielä tuloillaan kameralaukkuni ja ehkä joskus tulee Thaimaasta tilaamiani nukenvaate-tilpehööriä. Tilaus on tehty n. kaksi kk sitten, se on myyjän sanojen mukaan lähetetty kahdesti, mutta vieläkään ei ole mitään tietoa siitä. Myyjä kyllä lopulta perui tilauksen, eli siis palautti rahat. Mutta jossain päin maailmaa harhailee yksinäisiä pieniä solkia ja velcroa 😦

Vegnews

Clothe pattern book

Pettern book

Mä sain eilen ensimmäisen negatiivisen kommenttini! Sen voi käydä lukemassa tuolta Uimahallissa –postauksen kommenteista.Totta kai mua harmitti (miten joku voi olla pitämättä minusta!?!!pah!), mutta enemmän olin innoissani – hyvällä blogilla tulee olla negatiivista palautetta. Vaikkakin tämä palaute ei koskenutkaan blogiani, vaan minua. Mut silti. Mä rupesin tietenkin heti miettimään, että mistä se johtuu, mikä saa jonkun lukemaan blogiani ja lopulta kertomaan, ettei pidä minusta? Oliko se kissapaljastus liikaa? Ällöttävätkö likaiset farkkuni tätä lukijaa niin paljon? Vai liittykö se edes siihen postaukseen, jota hän kommentoi? Ja ennen kaikkea, onko tämä anonyymi kommentoija joku, jonka tunnen? Olenko tavannut hänet?

No joo, enough! Eilen innostuin taas ompelemaan. Olen tekemässä Pinkkikselle My Little Pony viirejä myyntiin, niistä tulee ihania! Lisäksi tuli Animalialta jälleen tilaus ♥ Mutta sitä en alkanut työstämään vielä, kun siihen pitää leikata kankaita ja sitä voin tehdä ahmiessani Dexteriä (jonka kolmas kausi on kohtapuoliin meidän dvd-soittimessa!) Lisäksi ompelin pari kännykkäpussia, ne on tosi hauskoja ja simppeleitä tehdä. Totesin etsiessä sopivaa kangasta, että mulla on ihan kamalasti kankaita, vieläkään en saa tilata uusia. Multa voi mennä vaikka mitä ihanuuksia nyt sivu suun, kun olen kieltänyt itseltäni uudet kankaat 😦

Tänään on Animalian koiraryhmän kokous – hauskaa! On kiva alkaa suunnittelemaan seuraavaa projektia, viimeksihän vietiin sinne Viipuriin ryhmän rakentamia koppeja ja yli tuhat kiloa koiranruokaa. Mitä seuraavaksi?

Eilen syötiin riisiä ja paistettua ja maustettua tofua. Chris on edelleen suuri riisifani, vaikkakin olen vähän saanut käännytettyä ohranystäväksi.

Ei mulla muuta, kirjotan tätä nyt Wordiin, ja toivon, että saan joskus laitettua blogiini. Haa! Nyt toimii taas!

Menkää ulos haistelemaan syksyä!

♥ Raisa

8 thoughts on “Haaste/arvonta!

  1. Älä välitä pöljistä kommentoijista 🙂 Toi on netin ikävä puoli. Mulle on tullut ihan kauhea kammo kirjoittaa mitään mihinkään foorumeille kun pelkään aina että joku kommentoi jotain ilkeää, vaikka mun tarkoitus ei ole loukata ketään. Blogeista en ole vielä saanut mitään kuraa niskaan ja siksi bloggaaminen ja muiden blogien lukeminen on vielä kivaa.

    Olen lähdössä toinen päivä työmatkalle niin saanko kommentoida etukäteen ja osallistua arvontaan? Aion tehdä tätä http://www.lily.fi/juttu/raw-lemon-cheesecake
    Mun ensimmäinen raakapiirakka! Tuossa reseptissä on kyllä hunajaa, mut luotan siihen että sama se vaikka olis siirappia. Ei taida tulla vakituista tapaa vielä noista raakaleivonnaisista, kun pelkästään cashewpähkinöihin meni 20 euroa!

    Oletko sä muuten perjantaina kirjamessuilla? Tuun varmaan moikkaamaan, jos aikataulut menee yksiin 🙂 Tekis mieli ostaa sun kirjakin, mutta ehkä odotan tämän arvonnan tulosta ja jos ei tärpää niin menee joulun jälkeisiin ostoksiin kun pähkinöiden oston jälkeen tilille jäi reilu kymppi. Ei oo helppoa opiskelijan elämä, onneksi se loppuu kohta.

  2. Kiitos, Kaisla! Ihana kommentti! Saat osallistua etukäteen! Pähkinät on ihan sika kalliita!!! Kerro sitten jälkeenpäin millanen raakapiirakasta tuli! Mä olen joskus Silvopleessä syönyt jotain raakaherkkuja, ne on kyllä aikas hyviä 🙂
    Joo, olen perjantaina kirjamessuilla! 13.30 on mun aika näytöskeittiössä, ja varmaan pyörin siellä sitä ennen ja sen jälken jonkin aikaa! Hui! Nyt alko jännittämään!
    Jos onni ei suosi tällä kertaa, niin pyydä Juhlakirjaa Joulupukilta!
    ♥ Raisa

  3. Aion kyllä osallistua taatusti arvontaan myös 🙂 Pitääkin laittaa kalenteriin. Ja onnea ensimmäisestä negatiivisesta kommentista (täytyypi käydä katsomassa)! Voi kääk, älä siis välitä moisista, sun blogi on tosi kiva!

    -Miyu

  4. Loistavaa! Kiitos, Miyu! Mä yritän päästä tästä surkeuden suosta, johon mun ensimmäinen negatiivinen kommenttini minut syöksi 😉

    ♥ Raisa

  5. Hmmmm… Mäkin olisin kirjoittanut syöksi kyllä kai. Kävin kattomassa ja aika hassu kommentti oli kyllä :D. Noin niin kuin pitkällisen pohdinnan jälkeen hän oli tullut johtopäätökseen, hih hih.

    -Miyu

  6. Raakapiirakasta tuli ihan hyvä, mutta minun makuuni olisi sopinut makeampikin piirakka, tuo oli aika neutraali. Lisäsin ohjeeseen vielä puolukoita, ja ne teki siihen hyvää. Parasta tuossa piirakassa oli että sitä oli kiva syödä kun tuntuu että syö jotain tosi terveellistä, mikä kuitenkin on herkkua. En kuitenkaan ehkä tarjoaisi tuota vegaanisiin juttuihin varauksellisesti suhtautuville vieraille mutta voisin tehdä toistekin pienin muutoksiin tee/kahvihetkiin herkuksi. ^^

  7. Kaisla, mulla on kans vähän sellanen periaate tai jotain, et jos ja kun tarjoo ennakkoluuloisille ihmisille vegeruokaa, niin sen pitää olla tosi hyvää ja onnistunutta, ettei niille jää sit loppuiäkseen sellasta mielikuvaa, et vegeruoka on pahaa tai liian outoa.
    ♥ Raisa

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s