Pirskeitä

Meet the Jones' Family

Perjantaina oli ne lasten juhlat. Kauheella kiireellä sain kaiken valmiiksi, meille jostain kehitettyä asutkin (en ollut oikeesti miettinyt etukäteen miten pukeudutaan, otin helpon zombie teeman)

Family Portrait

_MG_1483

Graves

_MG_1474

_MG_1473

IMG_1466

Herkut oli osittain lastenmakuun aivan liian tulisia. Muistutus itselle: Lapset eivät pidä jalapenosta, edes halloweeninä.

Pääasiassa lapset olivat Pinjan luokkakavereita, lisäksi oli pari minun kaveria lapsineen/lapsipuolineen. Oli hauskaa, vieraat viihtyivät ja emäntä sai kehuja järjestelyistä 🙂 Yks aikuisista kävi meillä ekaa kertaa ja oli ihan ihmeissään kaikesta minun krääsästä. Se sanoi, että sä elät täällä ihan omassa maailmassa. Niinpä. Ja toivoisin, ettei koskaan tarttis lähteä sieltä pois.

Vieraiden lähdettyä yritettiin edes vähän siivota, mutta oltiin niin väsyneitä ettei siitä oikeen mitään tullut. Lauantaina meidän piti mennä koppitalkoisiin, niin mä luulin. Mutta C ei halunnutkaan lähteä. Minä harmistuin ja aloin katsomaan leffaa. Ja nukahdin. Heräsin joskus yhden ? aikoihin. 😦 Se niistä talkoista sitten. En ollut edes tehnyt mitään syötävää, vaikka piti tehdä kaalisalaatti ja omenapiirakka. Paska-akka. Olisin kerinnyt Sallan synttäreille ajoissa, mutta olin niin jotain taas, etten todellakaan päässyt lähteen yhtään mihinkään. Koko päivän vaan haaskasin sellaseen ärsyttävään velttoiluun, mua ei edes siinä kohtaa, kun olis oikeesti pitänyt alkaa valmistautumaan juhliin, että edes jossain kohti ennättäisin sinne, yhtään huvittanut. Mä inhoon tota uutta ja erittäin harmillista piirrettä itsessäni. Että ihan intoo piukeena jotain odotan, innoissani johonkin menossa, mut sit kun se päivä koittaakin, en enää missään tapauksessa haluais mennä. Tai oikeesti kyse ei ole edes haluamisesta, mua vaan alkaa *jotain*. Kyllä mä kuitenkin sain itseni lähtemään, tiesin, et kunhan saan itseni ulos niin kaikki muuttuu hyväksi. Ja niin siinä kävi. Jostain syystä kuvittelin, et oltais tavattu keskustassa, vaikka juhlat pidettiinkin Lauttasaaressa. Taas näitä mun juttuja. Joten kun olin lähössä kengät jalassa jne. tajusin, ettn tiedä mihin pitää mennä. Äkkiä koneelle! Hitto, reittioppaan mukaan mulla menis yli tunti päästä perille! Ja mä olin varannut ruhtinaalliset 30 min! Just joo, olin siis myöhäsemmästäkin tapaamisajasta myöhässä.

Lopulta pääsin perille yllättävän helposti. Siellä kaikki olivatkin jo syöneet. (ja aiemmin päivällä temppuilleet kaikkia sirkusjuttuja – onneks en mennyt! Vaikka tommonen olisikin varmaan tosi kivaa ihan superpienellä ja “turvallisella” porukalla, mutta tuolla melkein kaikki oli entuudestaan vieraita ja niitä oli paljon – mä olisin varmasti onnistunut saamaan itseni sellaseen solmuun, et olis tarvittu palokunta avaamaan minut.

Ruokana oli seitanpaistia, valkosipuliperunoita, kahta eril. salaattia, jälkkäriks juustokakkua, naposteluun soijarouhepiirakkaa ja cocktailtikkuja. Kaikki oli oikeesti niin hyvää!!! Salla oli ihan palkannut jonkun oikean ihmisen tekemään noi kaikki herkut! Täytyy muistaa kysyä yhteystiedot, vois tännekin jakaa. Sen verran hyvää oli! ja kaikki täysin vegaanisia! Yay! Syötyämme pelattiin Trivial Pursuitia, meidän joukkue ei hävinnyt. Tunsin itseni kyllä todella tyhmäks. Mä oon oikeesti niin sivistymätön. Ja sit mä en kuitenkaan ole semmonen junttiniska, joka ei välitä mistään oman napansa ulkopuolisesta.

Pelaamisen jälkeen lähettiin keskustaan. Mulla oli 1,5 litran kuplavesipullo mukana, jonka jätin narinkkaan. Eka oltiin jossain ja sieltä mentiin sitte jonnekin muualle. Baareissa ei oikeasti ole kauheen kivaa, mut ei siellä mitenkään kamalaakaan ollut. Mulla oli laukussa kaks lonkeroo, niitä lipittelin. Lähin kotiin suht ajoissa. Yleensä (yleensä ja yleensä, kun emmä edes käy missään, kun en jaksa ja olen niin —-) siis joskus muinoin mua ei saanut kotiin kirveelläkään. Nyt kuitenkin lähdin ensimmäisten joukossa, väsytti. Ja dj soitti niin huonoa musiikkia. Ja koska mun siippani kävi melko kuumana kotona. Siis se oli ihan hermona.

Sunnuntai aamupäivä menikin sitten iloisen riitelyn merkeissä. Sitte sovittiin ja lähettiin hakee Chrisille lainaksi rahaa, että se voi ostaa uuden käytetyn hienon tietokoneen. Ostin myös Pinjalle luistimet. Käytiin lisäksi Ikeassa ostamassa meille molemmille pöytälamput. Mä en ollut yhteen mennessä syönyt mitään, kun aamulla ei ollut nälkä. Ikeassa maha alkoi jo karjumaan, mutten halunnut täyttää itseäni jollain keskinkertaisella, kun luvassa oli seitan-kebab Vegemestassa! Siellä oli valitettavasti perunat loppu, joten ei ihan saatu sitä luksusannosta, jouduttiin tyytymään pitakebabiin, hyvää sekin oli. Ja sit saatiin Ruthilta viesti, että kone olis valmis. Mentiin sitten hakemaan Chrisin uusi lelu, kyllä se oli hieno. Ja hyvin pidetty. Siinä sitten hyvästeltiin Ruth, hän muuttaa miehensä kanssa takaisin Jenkkeihin. Ihan tylsää 😦

Kotona sulin sohvaan kiinni, katottiin kammottava The Cove dokumentti. Kertoo Japanilaisten tekemästä delfiinien teurastuksesta. Ihan kamalaa.

Lopulta illalla sain itseäni vähän ryhdistäytymään ja ryömin yläkertaan. Ompelin hetken ja menin sitte lataamaan kuvia koneelle.

On taas niin — olo. Mikään ei huvittais. Kaikki asiat, jotka normaalisti innostais näkyy edessäpäin sellasina valtavina ponnistuksina, joista en usko selviäväni. Mä vihaan tätä epätasapainoisuutta! Miksen mä aina voi olla reipas? Koita ny tehdä jotain tulevaisuuden suunnitelmia, kun heilahtelee laidasta laitaan. Kirosana kirosana.

Heipp-a.

R

7 thoughts on “Pirskeitä

  1. Voi että miten mahtavan näköiset bileet! Noi hautakivet on aika karmaisevat.

    The Cove on tosi järkyttävä. Mä katoin sen viime vuonna lennolla Tokiosta ja halusin sen jälkeen mennä ravistelemaan ja läpsyttelemään kaikkia japanilaismatkustajia. Japanille tulee kyllä yks jättimiinus niiden asenteista eläimiin. Eurooppalainen tehotuotanto on varsinainen huviretki japanilaiseen verrattuna, valitettavasti!

  2. Kiitos Tanja! Kävinkin tuolla FB sivulla tykkäämässä! Todella herkullista!

    Kiitos Sanna kommentista! Olen itsekkin oikein tyytyväinen perhepotrettiimme…kaavailen siitä joulukorttia 😉

    Miyu, hihittelen ajatukselle, että olisit koneessa läpsinyt nukkuvia, pahaa-aavistamattomia japanilaisia…joo, ne kyllä vaikuttaa jotenkin niin kylmän tunteettomilta, mitä eläimiin (muihin kuin lemmikki-)tulee.

    ♥ Raisa

  3. Hienot Halloween-meikit ja bileet!!!

    Tuttua itsellekin tuo niin —-olo. Ja se, että odottaa pitkään innoissaan jotain eikä sitten sinä päivänä jaksakaan lähteä. Hyvä ettö loppupäivä meni kuitenkin sulla mukavasti! Ei aina jaksa kaikkea, eikä pidäkkään miun mielestä.

  4. Kiitos Maija?!
    Mä tiedän, että aina ei voi olla “iskussa” jne. mut sen ei pitäis koske superihmisiä, joihin mä lue itseni. Mä olen tehnyt itsestäni tosi reippaan ja aikaansaavan, sellasen tehopakkauksen, joka tekee kaikenlaista koko ajan. Ja sit jos joskus ei huvitakkaan (viime aikoina huvittaa aina vaan vähemmän ja vähemmän) tulee semmonen olo, et mä petän muut. Ihmiset, joilla on supervoimia ei mene rikki! Viime aikoina ihan tavallisetkin kiireet on tuntuneet ihan ylitsepääsemättömiltä, niin että normaalien ihmistenkin tavalliset askareet vaikuttaa joltain superponnistukselta. Aina kun virta vähenee mä vaan toivon, että tulispa se vanha Reipas-Raisa pian takaisin.
    Kyllä tää tästä. Yritän harjotella armeliaisuutta, myös itseäni kohtaan. Välillä siinä onnistuen, välillä en.
    ♥ Raisa

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s