On jotenkin niin mukava oppia jotain uutta. Ja toisaalta taas niin epämukavaa. Olen pitkään pysytellyt turvallisissa, tutuissa asioissa, ja jos jotain oppinut, niin se on tapahtunut ikään kuin huomaamatta, vaivatta. Nyt on ihan lyhyen ajan sisällä ollut se työhön liittyvä juttu ( pitäis siihen tehdä kotitehtävätkin, muttei yhtään huvita, kun ne on sellasia päänvaivaustehtäviä) ja sit alkoi japanin opiskelu. Siellä itse tunnilla en oikeasti oppinut yhtään mitään. Se oli niin sekavaa, enkä tiennyt hiraganoista hölkäsen pöläystäkään. Mutta sieltä saatiin kotiin lista niistä merkeistä ja olen niitä itsenäisesti opiskellut ja se on ollut mukavan haastavaa. Ihan pikkasen herännyt kaipuu opiskelemaan. Mut en mä edes tiedä mitä opiskelisin, eikä meillä ole varaa menettää mun palkkaa, joten se siitä. Ja ei se joka päivä olis sit ehkä niin mukavaakaan. Mutta kun opiskelee, niin ei ole vastuutakaan. Korkeintaan omasta menestyksestä, mut mitä sillä on väliä. Mä taidan olla vastuunlaistaja? Aika yllättävää. Ja jotenkin epämieluisaa.

Osaan nyt hädin tuskin 15 hiraganaa, seuraavat viis työn alla. Veivaan niitä aina kun mahdollista, kaikki muistilaput täynnä salakirjoituksen näköistä räpellystä.

Eilen oli PKS tapaaminen, meitä oli aika vähän, mutta kaksi uutta! Ihanaa! Toinen uusista ei ollut kyllä silleen upouusia, koiraryhmästä tuttu, ja muutenkin koirapuolella iso vaikuttaja. Mutta tossa ryhmässä uusi. Tosi hauskaa saada uusia mukaan! Kenai oli myös mukana. Ja se oli ihan kamala. Haukku kaikkia, sai kauheet kilarit muista koirista, pysty kyllä onneks vähän rauhottumaan, mut heti jos jotain tapahtu, niin se oli taas kovaan ääneen siellä riekkumassa. Tosi rasittavaa, mut onneks muut jakso sitä. Kenaita pitäis selkeästi enemmän ottaa mukaan, niin se jotenkin tottuis siihen, mut eihän sitä minnekään kehtaa ottaa, kun se on tommonen. Ja en sitte tiedä, et pitäiskö sen elämä pitää mahdollisimman monotonisena, et se pystyis rauhottuun. No, tänään varmaan selviää aika paljon, kun mennään sinne Viikkiin.

Illalla opiskeltiin lasten kanssa hiraganoja. Kirjoitin niille sanoja ja niiden piti etsiä taulukon avulla mitä niissä sanottiin. Olipa huonosti selitetty. Molemmat tykkäs. Myöhemmin sitte vielä Pinja puki nukkeja ja minä ompelin hetken aikaa. Lassi oli jo nukkumassa. Lopulta Pinjakin meni nukkumaan ja me mentiin katsomaan 1,5 jaksoa Dexteriä. Mä oon taas ihan koukussa. Siinä on kyllä tosi paljon sellasia epäuskottavia juttuja, mut mitä sitten? Ei Dexterin tarvitse nukkua, se on sarjamurhaaja tv:ssä. Eikä sen tarvitse kuntoilla säilyttääkseen uskomattoman kroppansa, se on sarjamurhaaja tv:ssä. Jne. Leikkiä se vaan on.

Leikin hetki sitten tulella, tietoisesti. Olin nimittäin hetken netissä surffailemassa, etsin yhtä tiettyä Japanilaista kauppaa, josta etsin oppikirjoja. Löysin tosi kiinnostavat kana (hira- ja kata-) kortit, oppimisapuvälineet tms. Halusin ne aika kovasti. Joidenkin muiden, tuntemieni tuotteiden hinnoista pystyin päättelemään, että ilmaa oli melkoisesti, joten katsoin Ebaystä vastaavia kortteja. Oli vielä kalliimmat! Takaisin japanilaiseen liikkeeseen (selasin muuten paljon muitakin tuotteita, oli ihan kivoja juttuja, mutta mikään ei aiheuttanut sellaista ”pakko saada” tunnetta. Lopulta vaan suljin sivun, katsotaan kuukauden päästä, jos silloin vielä kovasti ne haluan, niin mietitään sitä sit uudestaan. Yks ongelma on kans se, et kun mä jotain päätän tilata (olkoonkin ihan fiksua ja tarpeeseen) ajattelen aina, et sit kannattaa,  kannattavuuden nimissä, tilata kaikkea muutakin ja ne on usein sit ihan höpöhöpö juttuja.  Viisi päivää enää tilipäivään. Odotan sitä innolla, kun sit aina näkee, kuinka paljon rahaa voi laittaa säästöön ja muutenkin se aina selkeyttää laskuja ja muita. Edelleenkin on hyvin mennyt, tilillä rahaa, Kenain klinikkakäyntiinkin on varaa.

Pinjalla ja mulla on kauhea japanikuume. Mutta pitää säästää sinne Jenkkeihin. Mut ehkä pystyn elämään niin pienellä rahalla siellä, et siitä säästyis myös japaninmatkaa varten? Ahneutta. Mut olisko matkustelu se mun juttu, mitä varten elän säästäväisemmin? Vitsi kun Chrisilläkin olis tuloja ja se pystyis osallistumaan meidän perheen melkoisiin kuluihin, ei muuten mutta asuminen! Meidän sähkölaskukin on ympärivuoden 270 €/kk!  Välillä mua ärsyttää ihan sikana, että kaikki maksut on täysin mun niskoilla, mutta minkäs teet. Jos C olis ollut vaikka menestyvä lakimies tai lääkäri (tai oikeastaan ihan mikä vaan) niin tuskimpa se olis suostunut tänne muuttamaan, sen tyttömyys (tai kirjailihan se on) sen mahdollisti. Joten ei pidä valittaa. Kyllä tämä tästä. Mutta olis ihan kiva päästä nauttimaankin palkastaan, ilman että joutuu yli vuoden säästämään. Ole nyt jo hiljaa, asiat on kuitenkin paljon paremmin kuin miljardeilla muilla. Mut silti mä säästäisin mieluummin japaninmatkaa varten, kuin ”pakollista” sukulaisvierailua. Mut aina ei sovi olla itsekäs. Ainakaan jos on nainen, äiti. Miehille se on ok. Mut ei äideille. Opi olemaan siellä.
Hauskaa ja paljon lämpimämpää viikonloppua! Mulla ei ole Dexteriä ja ompelua lukuun ottamatta MITÄÄN suunnitelmia! Luksusta!

Raisa

2 thoughts on “

  1. Jos minä vielä lähtisin opiskelemaan, opiskelisin itseni joko pukuompelijaksi tai floristiksi. Turha toivo, tässä on eri monta suuta ympärillä syötettävänä. Kaiken lisäksi olen sen verta levoton, ettei kestä keskittyä kuuntelemaan saati lukemaan jotain, vaikka kuinka kiinnostaisi.
    Minulla on tuon PipStudion ihana aurinkoisen keltainen tapetti makkarin seinällä. Kultaisen seinän kanssa ne luovat muuten hämärään huoneeseen mielettömän hymyn. Tuli vain mieleen, kun mainitsit kyseisen merkin aiemmassa päivityksessäsi astioiden kohdalla.
    Olen välillä miettinyt oman blogin perustamista ettei tarvitsisi tänne tulla jaarittelemaan, mutta olisi musertavaa jos kukaan ei sitä lukisi saati kukaan koskaan kommentoisi.
    Peukkuja hauvan kanssa Viikkiin. Itsellä kolme rekkua. Ovat luonnon lahja ja ihastus.
    ; Hölinä-Keiju

  2. Oih! Pukuompelija ja floristi kuulostavat molemmat ihanilta ammateilta, joissa saa käsillä tehdä ja käyttää luovuuttaan.
    Musta olis kyllä mukava lukea sun blogia, mutta jos se tarkottais sitä, ettet sitten enää täällä kävis “jaarittelemassa” niin sitten ehkä kuitenkin soisin, ettet blogia pitämään ryhtyisi. Tulipas se nyt jotenkin runollisesti 🙂
    Saa nyt nähdä miten se asiantuntija lähtee sitä meidän ongelmaa ratkomaan, me siis tullaan postissa saamaan ohjeita ja muuta, toimintasuunnitelma. Itselle se kuitenkin antoi taas lisää voimia jaksaa tätä. Ehkä silläkin on osuutta asiaan, että Kenai on ollut mulla viime viikon töissä eikä ole näin ollen päässyt tuhoamaan mitään.
    Terveisiä teidän koiruuksille!
    ♥ Raisa

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s