Maailmanpelastus Operaatio, 3. viikko, 20. päivä

Heipsistä kukkuu!

Tänään hehkutetaan käsillä tekemisen ihanuutta. Tuunaamisen taikaa ja (no hittolainen! En keksi tähän mitään). Sun ei tarvitse olla käsityöihminen, mitenkään taiteellinen tai luova, kaikille varmasti löytyy oma käsillätekemisen muoto! Ja mikä siinä itsetekemisessä sitten on niin vihreetä? No tuunaamisessa tietenkin isossa osassa on vanhat tavarat, jotka nykyaikaisetetaan, entisöidään tai tehdään muuten vaan oman näköisiksi. Eli vähän niinku korjataan, potenssiin kaksi. Lisäksi usein sellaisista esineistä, joiden eteen on nähnyt paljon vaivaa, pitää paremmin huolta. Lapsetkin syö ruokaa paremmin, jos ne ottaa mukaan ruoanlaittoon. Itsetekemällä voi myös ihan erilailla vaikuttaa materiaaleihin ja näin ollen valita niin ympäristöystävälliset kuin mahdollista. Ja lisäksi vielä käsillä tekeminne antaa sellaista tyydytystä, jota muuten saattais joutua etsimään shoppailusta. Aika monta plussaa, eikö totta? Ja lisäksi se vielä sattuu olemaan älyttömän mukavaa 😀

Ja koska mulla on aika paljon itsetehtävää tälle päivälle (mm. sämpylöiden ja juhlaleivonnaisten leipominen, reseptikokeilu uutta kirjaa varten, Pinkkis -tarjottimien lakkaus ja nukkekorujen teko) jätetään tämän päiväinen postaus suht lyhyeksi.

Mulla on taas hurjasti energiaa! Sellaista aika pomppivaista tyttövoimaa 🙂 Eilen tuli askartelukirja, josta olen joitakin viikkoja sitten maininnut: Hello Sandwich.

Kirja on aivan mahtavan ihastuttava! Täynnä oikeastaan aika turhia askarteluja, kuvat liian pieniä (yleensä pystyn seuraamaan japanilaisten kirjojen työohjeita seuraamalla kuvia, tässä en niinkään) mutta kirja on niin iloinen ja suloinen, että olen ihan myyty! Sen inspiroimana olen tehnyt ylimmän kerroksen tytöille teippiviirinauhan (ei vielä kuvaa) sekä vähän koristellut illan juhliin lähtevää pakettia.

Olen aiemminkin käyttänyt helmiä samoin, eikä tätä ideaa edes kirjassa ollut, mutta valmis kassi ilman mitään “omaa” tuntui niin tylsälät Hello Sandwich kirjan luettuani, että jotain täytyi tehdä. Ehkä vielä liimaan tarroja.
Sain kirjasta myös idean Bambin huoneeseen, se kun on hyvin piiiiiitkän remontin alla.

Eilen tein taas paljon kaikkea, valmistauduin mm. myyjäisiin! Olen siis ollut oikein tehokas, enkä lorvinut niin paljoa kuin yleensä.

Järjestin myös kokonaan yhden Tehtaan kaapeista.

Ennen
Jälkeen. Näyttää paljon siistimmältä, kun ton kassin ottaa pois.

Eipä kait muuta. Illalla tupareihin. sinne siis leivonkin. Aion myös meikata. Mutta nyt kutsuu muut hommat! Heipp-a!

xoxo,

Puputyttö

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s