Hyvä ruoka parempi mieli II

Moikkaloikka!

Sen verran taas kaikkea, että tarvetta ja mielekkyyttä kirjoittaa tänne. Viime päivinä, tai siis ennen pienen pientä taukoani oli vaan semmoinen olo, että kaikki päivät on toistensa kaltaisia, koskaan ei tapahdu mitään. Pystyin täysin ennustamaan millaine päivä edessä, kaikki ihan mautonta ja tylsää. Ja koko ajan kaikki asiat tekemättä. Kunnes sitten ensimmäisenä taukopäivänäni, heti koneelta lähdettyäni pakkasin (huolella) kaikki halloween kamat pois, siivosin ja olin normaalin reipas. En siinä hetkessä sitä tajunnut, mutta viime aikoina tajunnut jotain aika suurta. Jos haluaa jotain sen saa, jos on valmis tekemään töitä. Tietyllä tapaa kaikki on mahdollista. Ei niin, että musta vois koskaan tulla vaikka Miss Universum, tai astronautti, mutta en mä sellaista kyllä haluaiskaan. Mutta jos mä haluan että olis siistiä, niin ei auta muu kuin siivota. Jos mä haluaisin, että mun lapset siivoais jälkensä, niin sitten ei auta muu, kuin olla taukoamatta niitä paimentamassa. Jos mä haluan osata ja ymmärtää kemiaa, niin sitten auta muu, kuin opetella. Lukea, lukea ja lukea. Tehdä uhrauksia.
Mä en esim. osaa juurikaan käyttää mun kameraa. Toki mä osaan sillä ottaa kuvia, mutta en yhtään osaa käyttää hyödykseni kaikkia niitä nappuloita mitä siinä on. Enkä osaa yhtään atk-juttuja. Ja olen kokenut ne asiat (niin monen muun asian lisäksi) “mahdottomiksi”, sellaisiksi, joista muut saavat pitää huolen. Nyt olen tajunnut, että jos minä oikeasti haluaisin niitä asioita oppia, se on mahdollista. Mutta siihen täytyy paneutua. Ja tälläiselle pahville paneutuminen ei ole niin helppoa, kuin se jollekkin vähemmän pahville saattaisi olla. Mutta taas toisaalta, minulla on lahjoja muualla. Nyt olen kuitenkin päättänyt, että hitto soikoon luen niitä kemian oppikirjoja sitten vaikka ilta-, aamu-, vessa- ja ruokalukemisena, jos muuten ei meinaa mennä oppi perille. (oikeesti en aio kyllä luopua kaikesta “turhasta” lukemisesta) Olen kyllä aika paljon lukenut “ylimääräisiä” kemian tekstejä, mutta nyt aion pistää siihen vähän painetta.

Toissailtana mies kysyi mikä on kovalenttinen sidos. Ja mä en tiennyt. Mä oikeesti en osannut kertoa. Ajattelin asiaa ihan kummalliselta kantilta, jostain avaruuden halki hain sitä vastausta. Ja sit katoin kirjasta ja kovalenttinen sidos on kahden atomin välillä, jotka jakaa yhden (tai useamman?) elektroniparin. Tää on niin perusjuttuja, ja mä en sitä osannut. koska ajattelin sen niin hankalasti. Onneksi, se mitä me kemiassa nyt opitaan onkin sellaista syventävää tietoa, eikä niinkään koko ajan uusia asiota. Vaikka onhan ne uusia, mutta ne opettaa niistä ekan kurssin asioita vaan syvällisemmin, ja se on mun oppimisessa ärysttävän tärkeää. Että mä en oikein meinaa oppia, jos mä en ymmärrä jotain juurta jaksain. Ja nyt meille opetetaan koko ajan samoista asioista enemmän ja enemmän. Eli kaiken järjen mukaan mun pitäis oppia, ja mun pitäis oppia hyvin. Vielä se ei ole ihan uponnut minuun, mutta kyllä se tästä. Bilsan opettaja kertoi jostain tuttunsa lapsesta, joka osas soittaa pianoa hyvin ja sit se ihmettelei sitä, että miten sä osaat soittaa sitä niin hyvin. Johon se lapsi vastas, että hän on harjoitellut niin paljon. Mut aikuiset vaan on jotenkin niin a)  laiskoja ja b) vakuuttuneita, siitä ettei ne enää mitään opi, ettei ne oikeasti jaksa opetella mitään. Kaiken pitäis tulla helpolla. Oikeesti, on niin hienoa olla koulussa ja oppia ennen kaikkea itsestään tälläisiä asioita. Mä en ole toivoton tapaus, vaikka olenkin näin “toivoton” ja höhlä. Vaikeiden asioiden oppiminen vaatii kaltaiisltani vaan vähän enemmän. Mutta onneks mulla on motivaatio siihen oppimiseen! Eikä se ole edes semmoinen “pakko” vaan enemmänkin halu. Ja vitsi sitä tunnetta, kun jotain mielestäni vaikeaa oivallan!

Muita iloisia asioita: olen parinkymmenen sivun päästä vikasta sivusta kirjassa, jonka lukemista olen inhonnut ekasta sivusta lähtien. Äikän tunnille on pitänyt lukea Kari Hotakaisen Ihmisen Osa. Enkun kurssin takia olen lukenut sitä englanniksi, ja olen ajatellut, että sen kirjan huonous johtuis siitä kielestä, mutta juteltuani kurssikavereiden kanssa, tajusin, että se kirja on huono myös suomeksi. Mutta! elättelen vielä toiveita, että ne viimeiset 20 sivua kääntää mielipiteeni kirjast apäälaelleen. Ainakin viimeiset 50 sivua on ollut helpompaa lukea, kuin ekat 170. Vaikkakin juuri uhosin, että aion uhrata kaiken lukuaikani kemialle, odotan siltikin innolla kirjastosta lainaamaani tositarinaa, joka kertoo aasialaista syntyperää olevasta amerikkalaisäidistä, joka aikoo tietoisesti kasvattaa lapsistaan hillittömiä suorittajia. Siis loisto-oppilaita, pianisteja jne. Kuulostaa hurjanmielenkiintoiselta. Ehkä saan siitä pientä kimmoketta itselleni vähän kurinalaisempaan elämään.

Jottei menis ihan liirumlaarum kerron vielä eilisestä, jossa vähän silmilläkin havaittavaa actionia. Eilen oli siis Ravintolapäivä, jolloin Animalia yhdessä Ekolon kanssa järkkäs “snägärin”. Oli ihan huippua! Meillä oli tarjolla sellaisia old school “lihiksiä”, joiden siään laitettiin iso kasvisnakki. En tiedä onko sellaisia lihapiirakoita oikeasti vielä myynnissä, mut muistan että meillä oli niitä usein kotona, kun olin pieni. Isä toi niitä pussitolkulla tukusta. Semmonen munkkipossun muotoinen, jonka sisällä oli jauhelihaa ja riisiä. Ja mausteita. Muistaako kukaan? Tosi rasvasia. Koulussa oli paljon parempia, pienempiä, eikä niin einesmäisiä. Hui vitsi, ne lihikset oli kyllä kaameita. Mutta nyt ne olikin ihania. Samoin olivat meidän karjalanpiirakat “munavoilla”. Ihan hävyttömän hyviä. joku sanoi, että maistuu ihan siltä, että sopiiko tästä nyt edes nauttia. Vähän sellaista vegehuumoria. Mutta oikeesti just sellaista, mitä vegaanina niin harvoin saa, ja ehkä haluaakaan, että nyt se oli sitten jotain paljon enemmän kuin vegaaninen lihapiirakka nakilla tai karjalanpiirakka munavoilla. Ja taas päästään siihen, miten onneaan rajoittamalla saavuttaakin niin paljon enemmän. (kumpa sisäistäisin tämän myös lorvimisen kohdalla!) Eilen oli taas loisto päivä olla vegaani 😀

Meillä oli paljon asiakkaita, mielestäni hoidettiin homma tyylillä alusta loppuun. Vaikkakin olin myöhässä ja ravintolakin aukes myöhässä. Mut mitä sitten? Kaikki saivat kuitenkin mahansa täyteen ja hyvän mielen. Ennen Ekoloon menoa kävin heittämässä skräppikamat naapuriin, Tyttöjen Taloon. Siellä meinas vähän mennä hermot, kun oli kiire eikä kukaan tullutkaan heti paikalla samalla sekunnilla ottamaan niitä kamoja talteen, vaan siinä parveili joitain teinejä (joita varten ne kamt siis oli) eikä kukaan tehnyt elettäkään kutsuakseen paikalle henkilökuntaa. Lopulta laitoin kassini sohvalle ja sanoin, ettei ole aikaa odottaa ja sit siihen tulikin aikuinen kiittämään jne. Tuntui hyvälle 🙂

Iltapäivällä lajoitettiin vielä lihiksiä Elokololle tai jollekin sellaiselle. En ihan tiedä niiden otiminnasta, mutta maailmaa nekin omalta osaltaan parantaa. Joten kolmessa hyvässä mukana yhden päivän aikana – ei hassumpaa 🙂

Ostin kotiin pyöränsivulaukullisen lihiksiä ja karjalanpiirakoita. Ja vielä tarakallisen munavoita. En tiedä miten se pakastuu, kerron viikon parin päästä 🙂 Mutta nyt on ainakin vähäksi aikaa lapsille jotain epäterveellistä ja täyttävää välipalaa, ettei aina tarvitse nakertaa porkkanoita 😉

Olen myös ommellut paljon. Senkin tajusin, että ei auta vinkua, lorviminen sivuun ja ompelukoneen ääreen hommiin.

Ja vähän sama juttu alkaa nyt olemaan tämän postauksenkin kanssa. Aika ottaa hienot puheeni ja suunnitelmani käyttöön ja pistää kone sivuun. PAITSI! ette usko! Kerroin joskus siitä logosta ja Emmistä ja graafikoista. Pinkkiksellä on nyt sellainen logo, joka on ladattu täyteen pupuenergiaa ja kaikkea hyvää, pinkkiä ja makeaa. Kunhan ei ole näin paljon muuta asiaa, niin uppoudun niihin enemmän ja näytän teillekin ja varmasti C pian laittaa tänne uuden bannerin ja Madebyhin kans ja printtaa mulle niitä Emmin tekeleitä ja mä väännän niitä kaavoiksi ja teen ehkä ennen kaikkea itseni iloksi niistä kolmiuloitteisia ja varmasti myyntiinkin sellaisia Pinkkis-pupuja, että kaikki haluavat sellaisen omaksi virtapupukseen ja maailmasta tulee hyvä paikka ja minusta sen kuningatar, eikä kukaan halua enää puhua ruotsia kun kaikki haluavat puhua samaa kieltä, kuin kuningattarensa, eikä kenenkään edes tee mieli syödä mitään eläimiä.

Ja sitten loppuhuokaus. Venäjällä on koiria, joita metsästäjät ampuvat syödäkseen ja sitten siellä on koiria, joille ostetaan turkkeja, kun mikään muu ei riitä. Onkohan ne turkit tehty niistä vähemmän halutuista koirista?

Ja jotta kuitenkin jäisi hyvä maku suuhun; valokuvia.

Tänne kodittomat nuket päätyvät. Aikas ihanat, eikö totta!
Uusin tyttöni, Alex  koulupöytänsä ääressä. Niin ihana.
Alex ja Mimi, siskokset. Näiden innoittajana Modern Family sarjan Alex ja Hailey.

Nämä sain Keidas -blogin kirjoittajalta eilen Ekolossa 🙂 Kiitos Lotta!!
Tässä niitä Pinkkis uutuuksia, jotka halusin pitää piemennossa. Enää en ymmärrä miksi. Niitä hassuja juttuja mitä aina välillä tulee… silitettäviä merkkejä kuitenkin. Nämä siis.

Näitä olen ommellut. Raipas minä.

Moikka nyt sit taas!

xoxo,

Puputyttö

3 thoughts on “Hyvä ruoka parempi mieli II

  1. Kiva kun olet jo takas! Onko tossa bannerissa se uusi logo? Tosi hieno! Paljastatko munatonvoin reseptin, olen ihan koukussa niihin Myllyn Parhaan vegaanisiin pirreihin ja olisi kiva sipaista niiden päälle muutakin kun margariinia ja marmitea. (Joka on kyllä loistava yhdistelmä, eipä sillä.)

  2. Kyllä, siinä se uusi logo on! Ihana, reipas pupu! Emmi piirsi mulle myös kaikki noi ympärillä olevat härpäkkeet. Ja muutenkin sommitteli koko bannerin. Olen huisin tyytyväinen 😀
    Tässä munavoin resepti:

    2 dl kikherneitä
    150 g maustamatonta kiinteää tofua
    150 g margariinia
    2 tl mustaa suolaa
    halutessasi tuoretta persiljaa / ruohosipulia

    1. Murskaa keitetyt kikherneet haarukalla karheaksi rouheeksi
    2. Lisää joukkoon margariini ja murusteltu tofu
    3. Sekoita kaikki ainekset yhteen
    3. Mausta mustalla suolalla
    4. Halutessasi lisää tuoretta persiljaa tai ruohosipulia joko joukkoon tai käytä koristeluun

    Resepti on täältä: http://vegaaninenversio.blogspot.fi/2011/07/vegaaninen-munavoi.html

    Me laitettiin paljon persiljaa ja se oli ainakin niin tosi hyvää.

    Kengät on hyvät, kunhan käytän ohuita sukkia ja leikkaan varpaankynteni 🙂 Kiitos!

    xoxo,

    Raisa

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s