Helpotus!

Eilen illemmalla tulin koulusta kotiin, suorastaan revin kengät jalasta ja syöksyin nappaamaan kirjan kirjahyllystä. Ja tällä kertaa kyseessä ei ollut mikään “fiksu” kirja, siis mitään kouluun liittyvää, vaan romaani! Oi sitä autuutta. Nyt olen lukenut jo n. 200 sivua, ja kirja alkaa lähenemään loppua. Mulla ei ole ollut minkään näköisiä vaikeuksia keskittymisen kanssa. Jossain kohdin oikein pohdin sitä miettimään ja samalla jatkoin lukemista ja siltikään en joutunut palaamaan taaksepäin, vaan pysyin koko ajan kärryillä. Olen ennättänyt myös ompelemaan ja keräämään jättiläjän kankaita pupuja varten. C ei ole onnistunut tulostamaan minulle Pinkkis -pupua kaavantekoa varten, joten teen myyjäisiin niitä vanhan mallisia pupuja, mikä tietenkin pienoinen pettymys. Mutta ehkä parempi, että saan kaikki uudet Pinkkis jutut töräytettyä näytille yhtäaikaa. Tulee sitten isompi ja kuuluvampi pamaus, eikös totta? On ollut niin taivaallista ahmia kirjaa, ommella ja ahmia vielä vähän lisää kirjaa. Luen Tiikeriäidin taistelulaulua. Hyvin mielenkiintoinen ja melko lailla kiistanalainen. Osittain myös inspiroiva. Ehkä vois vähän kiristää kuria lasten kanssa ja odottaa niiltä edes vähän parempia suorituksia. Ennen kaikkea kaikki löysäily johtuu siitä, ettei itse jaksa valvoa niitä kokoaikaa. Ehkä pitäis?

Bilsan koe ei mennyt hyvin. 😦 Siis läpi aivan varmasti, mutta ei mulle sellainen riitä ollenkaan. Kasikin harmittais, enkä ole varma että edes sitä saisin. Pahus. Ehkä voisin ottaa osaa uusintakokeeseen, jatkaa lukemista siihen saakka, mutta vähän fiksummin. Ja nyt olis paremmin aikaa, kun ei ole sitä kemiaa, jonka opiskelu oikeastaan helpompaa, koska siinä pitää oivaltaa, eikä opetella ulkoa niin kauheasti. Bilsa taas ollut yhtä kummallisten sanojen pänttäämistä. Tsygootit ja muut. Huh huh. Ja opettaja vielä kysyi aivan väärät kysymykset. Pöh!

Enkun kokeeseen en lukenut yhtään. Enkä edes tiedä miten siihen olis pitänyt lukea. Olen vakuuttunut, että voi oppia enkkua muuten kuin sellaisella jatkuvalla toistolla, jota tulee C:n kautta harjoitettua. Mutta enkun numerolla ei väliäkään. En edes tykkää siitä opettajasta. Tänään olis äikän koe. Ehkä luen siihen jotain oppiskirjasta, mutta ollaan päntätty niitä retoriikkoja ja argumenttejä niin paljon, etten yksinkertaisesti jaksa enää kiinnostua.

Haluatteko kuulla salaisuuden, jota mun ei ehkä pitäis paljastaa? Tuolla koulussa mä ennen kaikkea imen itseeni niitä asioita, joita voisin käyttää “aseena” epävegaanista maailmaa vastaan. Nytkin meillä on siis äikässä aiheena puheella/tekstillä vaikuttaminen. Arvatkaa kiinnostaako? Jo vain! Imen siitä itseeni sitä, mistä voisin hyötyä joskus tulevaisuudessa käännytystyössäni. Tää on hassua. Koska mä en ole yhtään käännyttäjätyyppiä. Haluaisin olla, mutten ole. Kun en ole mikään itsevarma viilipytty väittelijä, vaan melkoinen tuittuilija äkäpussi.

Joop. Olikohan muuta? On vaan siis niin helpottunut olo, kun voi tehdä muutakin kun lukea tai vältellä lukemista! Nythän voi vaikka Lukea!

Kerroin joskus siitä, miten meillä oli käytössä lapsilla pisteitä, joilla ne sai sitten herkkuja. Enää se ei ole toiminut aikoihin, ja tuntuu etten saa lapsia tekemään yhtään mitään. Otin kovemmat aseet käyttöön. Ne ei saa olla enää koneella edes sitä päivittäistä tuntiaan (tästäkin jäivät kiinni, että ovat olleet koneella jopa kolme tuntia putkeen, vaikka siis tunnin vaan saavat olla) eivätkä saa olla kavereitten kanssa koulun jälkeen, elleivät ole saaneet edellisenä päivänä kasaan viittä pistettä (pisteitä saa eri aiheista, jotka liittyvät koiriin, siivoamiseen jne.). Tehtävät ovat helppoja, kyse on siis kotiasioihin osallistumisesta, mutta meillä nekään ei hoidu automaattisesti. Nyt on taas ihan erilaista osallistumista. Lisäksi otettin sääntö, että joka toinen kerta lapset ovat meillä ja joka toinen kerta voivat olla kaverilla. Tääkin oli revennyt niin, että kumpaakaan ei näkynyt kotona juuri koskaan, kun olivat aina kaverilla (pelaamassa? Ainakin Hapsi).

Aika paljon pitää vanhempienkin nähdä vaivaa, että laspet kasvais suht suoraan. Mä olen vaan jotenkin aina luottanut siihen, että kyllä ne omalla painollaan ja näyttämällä itse hyvää esimerkkiä (mä olen kova touhuamaan!) kasvais reippaiksi. Katin kontit! Molemmat patalaiskoja. P vielä veljeään pahempi.

Viimeistään viikonloppuna otan valokuvia Pinkkiksen joulujutuista! Tein myös joulupiparisormuksia! Mutta nyt lukemaan ja leikkelemään kankaasta pupuja!

Kaikkea yhtä hauskaa ja innostavaa myös teille!

xoxo,

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s