Rahaaaaaa!

Vihdoinkin!!! Täytin sellaisen lapun, työtön, työtön, työtön you know. Ja sain kolmelta päivältä rahaa! Täytin sen kyllä kuukaudelta vai kuinka pitkä se aika nyt onkaan, mutta kun on kaiken maailman omavastuita ja porsaanreikiä jne, ettei niiden tarvitse maksaa, mutta siitä viis! Nyt ne asiat on kunnossa ja tiedän, että rahaa tulee jatkossakin. Tasaiseen tahtiin! Ihanaa! Ja heti tänään saan lähettää uuden lapun, kun on tosiaan vähän viivästynyt noiden lausuntojen saaminen. Luksusta! Olen jo pitkään herkutellut ajatuksella mitä kaikkea teen kun vihdoin ja viimein saan rahaa. Ja pianhan tulee myös veronpalautukset. Pääsen taas tästä velkavankilastani, koirille ruokaa, joululahjoja, kemian kirjoja (aion mennä hissan ja yhteiskuntatiedon? kursseille (täysin uteliaisuudesta) ja löysin niihin kirjat kirjastosta – loistavaa!) ja sit kaikki laskut pois! Luksusta!
Mua kyllä harmittaa, että sain kolmen kuukauden karenssin irtisanouduttuani työstäni ilman pätevää syytä. Tekis mieli valittaa siitä, sillä kyllä se savustus pätevästä syystä kävis. Mutta en kuitenkaan rahaa niiltä kolmelta kuulta sais, kun sain sen “kultaisen kädenpuristuksen” tai ehkä ennemminkin kultaisen tuuppauksen jyrkänteeltä alas. Mut periaatteen vuoksi. Mut ei kuitenkaan, en halua ajatella niitä juttuja enää yhtään.

Haluatteko kuulla jotain aivan naurettavaa. Viikonloppuna oli mun mummon hautajaiset, eikä mua kutsuttu! Melko paksua.

Luettuani sen tiikeriäiti -kirjan en ole oikein päässyt mihinkään uuteen kirjaan samalla lailla sisään. Olen joitakin aloittanut ja sit alkaa vaan miettimään sitä mielekkyyttä ja on vähän kärsimätön olo. Joten luen vähän sieltä ja vähän täältä. Eilen illalla aloin lukemaan sitä Japanin “tuhosta” kertovaa kirjaa. Mun japani-fanitus menee välillä niin yli, että tämä kirja on totisesti tarpeen. Ja sit luen ravitsemusalan kemiaa ja fysiikkaa. Ja eilen luin lämmöstä ja mulle tuli semmoinen olo, et kun ne asiat (mä en uskalla sanoa oikeilla nimillä, kun pelkään et menee väärin ja te nauratte mulle, mut siis molekyylit kuitenkin) reagoi lämpöön ja ikään kuin kiivastuu ja sit molekyylit niiden vieressä reagoi siihen myös ja näin lämpö leviää, niin et entä jos sen näkiskin väreissä. Mun mielestä tässä on kemian (vaikkakin tämä on fysiikkaa, siis toi lämpö) viehätys. Ja se, että mulla on käsitys siitä, et miksi joku voi tykätä kemiasta (tai fysiikasta, josta en tiedä yhtään mitään, mutta nyt sekin on alkanut kiinnostamaan) on jo suuri saavutus. Sillä ekalla kurssilla yritin pähkäillä sitä. Niin, siis se viehätys on vähän verrattavissa noihin nukkeihin. Pieniin asioihin. Miksi tutkia avaruutta, kun voi tutkia sokerin rakennetta. Miksi katsoa ulos, kun voi katsoa sisään. Ja just toi lämpö juttu, niin maailman tavanomaisempia asioita, mutta niin kiehtovaa, ja sitä tapahtuu kokoajan ihan kaikkialla, meissäkin niin miljoonia juttuja taukoamatta. Kaikki on niin mielenkiintoista.

Meidän siitä marjapuusta on melkein kaikki marjat syöty, pari kottaraista on herkutellut vikoilla marjoilla. Linnutkin on niin hienoja. Ai niin, C sai viime viikolla vähän rahaa ja lainasin siltä, että sain ostettua Hapzille uudet kengät ja linnuilla ja pupuille ruokaa. Oraville ostin pähkinöitä. Ja silti ne on tossa automaatilla. No, ihan sama.

Olen ommellut todella paljon,tehnyt mm. koiran pantoja (multa pyydettiin sellaista ja sit kun sen tekeminen olikin niin hauskaa ajattelin tehdä vähän Ofeliaankin), Napero -Pupuja, kolikkokukkaroita ja sit eilen aloitin vielä Joulusukkien tekemisen. Siis sellaisten amerikkalaisten uunin reunalla roikkuvien sukkien. Ostin Englannista aika paljon sukkien täytettä, kunpa ne vaan tulis pian. Niihin siis laitetaan pieniä, käytännöllisiä lahjoja. En kyllä ihan ymmärrä niiden tarkoitusta. Mutta muuten ei ehkä ilkeäis antaa vaikka deodoranttia lahjaksi, mutta sukkaan sen kyllä voi laittaa. Niin, ja illalla huomasin leikkeleväni kankaita jälleen lattialla. ELi vaikka mulla kuinka olis pöytiä (nyt niitä on jo kolme!), niin usien onnistun saamaan ne sellaiseen kuntoon, että ainoastaan lattialla on tilaa. Aloin myös tekemään todella hauskaa Pinkkis-laatikkoa. Otan sen myyjäisiin mukaan 🙂 Ollaan ennätetty katsomaan myös joitain leffoja, ei mitään mainitsemisen arvoista. Illalla kuitenkin katottiin jotain ja juotiin kaakaota. Kur.

C tekee niin mainiota kaakaota! Jäätelöllä se on ihan parasta, vaahdollakin kyllä kelpaa 🙂

Löysin hienoja postimerkkejä! Hyvä Posti!

Kaikki sankoin joukoin viikonlopun Ofeliaan!! Vapaapääsy kaiken muun lisäksi! Sinne siis!!!

Otin kuvia jouluisista Pinkkisjutuista!

Pöh! Eihän nää olleetkaan jouluisia! Tässä kuitenkin niitä kirjekuoria. Kolmea eri kokoa, kaikki tehty jostain kierrätysmatskusta, mm. Koululaisen julisteista ja lahjapapereista. Kolmen kappaleen setti maksaa 1 €

Piparisormukset, 4 € (sormukset yleensä 5-7 €, mut nää jouluiset oikein edukkaasti!)

Eikä näissäkään mitään jouluista.

Jouluvalo-kulkunen Korvikset

Jouluinen Jouluvalo

Jouluvaloja ja kulkusia. Pöllin jouluvalot tytöiltä! Jäi niille kuitenkin vielä jotain.

Mutta! Nyt menen katsomaan Homelandin, Dexterin ja Kävelevät Kuolleet. Kissakurnauskis!

xoxo,

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s