Aurinko paistaa ja pakkanen paukkuu, taitaa olla talvi.

Aina lopputalvesta ärsyttää, kun ihan kikseissä odottaa kevättä ja sit on lämpimiä päiviä ja lumi ja jää alkaa sulamaan ja sit tuleekin ihan kamalat pakkaset ja lisää lunta. Plääh! Mene talvi pois. Nyt riittää jo! Täällä kaivataan kevättä ja ennen kaikkea kesää! No, kyllä se sieltä poikkeuksetta on aina tullut. Eiköhän siis tänäkin vuonna.

Eilen olin oikein tomera ja hoidin asioita, joiden hoitoa olen mestarillisesti lykännyt. Sain varattua työkkäristä opinto/ammatinvalinta-ohjaajalta ajan. Jee! Hyvä hyvä! Sain synttäreitä varten (tätä en ollut kyllä lykännyt, mutta olin kuitenkin harmissani, kun se asia roikkui) tulostutettua (siis tilattua tulosteet?) pikkukakkusia varten koristeet, ja C teki kutsutkin. Meinasin tänään aamulla laittaa ne eteenpäin, kunnes tajusin, että synttäreihin on vielä viisi viikkoa aikaa…tallensin sitte vaan luonnoksen ja laitan vasta huhtikuussa eteenpäin. Mutta kuten huomaatte: innolla odotan. Eikä ole kyse pyöreistä. Niitä en ehkä sitte juhlista ollenkaan, kun olen niin masentunut. Vaikkei oikeasti olis syytä. Koska ikääntyminen tuo mukanaan jotain sellaista, mitä ei rahallakaan saa, jotain sellaista, mistä teinihepsankeikat eivät osaa edes unelmoida, nimittäin…ööö… unohdin mitä se olikaan 😉 Eikä, viisautta se on. Vaikkakin kun ajattelen joitakin tuntemiani yli 40 v. ihmisiä en tuosta viisaudesta ole niin vakuuttunut. Ehkä se ei vain kaikilla näy päällepäin. Mutta siis mä odotan sitä päivää, että täytän neljäkymmentä ja musta tulee viisas. Plop.

Mutta siis näistä eilisistä tarmonpuuskista johtuen olen edelleen oikein hyvällä tuulella, Ja sit vielä hoksasin facebookista, että on naistenpäivä. Ihanaa naisten päivää kaikille lukijoilleni. Myönnettäköön, että feministi minussa ei ihan ymmärrä mistä on kyse, mutta se osa joka prinsessoistakin tykkää hulluna osaa kyllä tälläistä päivää arvostaa! Naiset on niin paljon mielenkiintoisempiakin kuin miehet. Miehet on vähän sellaisia kökköjä. Niin, että nauttikaa päivästänne! Tai siis nauttikaamme! Aiheeseen hyvin sopivat eilen illalla Pollysta ottamani kuvat. Avaan tätä teille muille vähän. Ensimmäiset uudelleen tuotantoon otetut Blythe -nuket oli vartaloiltaan erilaisia, kuin mitä nämä nykyiset. Niitä taidettiin tehdä n. 10 ens alkuun Licca -vartalolla ja sit siitä eteenpäin ovat kaikki olleet Takara -vartaloisia (licca on samaa kokoluokkaa oleva toinen japanilainen nukke, – paljon pienempi pää ;). Ja kuten alla olevista kuvist a tarkkanäköisimmät saattavat huomata, on Pollylla aivan omanlaisensa vartalo vrt. Bunnyn vartaloon. Ja tämäkös itsevarmaa Australiatarta järkyttää. Se on se herkkä ikä, kun ei olla vielä nelikymppisiä, eikä edes kaksikymppisiäkään 😉

Yks hassu asia, mitä aika ajoin ihmettelen, on se miten hyvin nykyajannuoret osaa enkkua. Oikeesti ihan älyttömän hyvin, varsinkin kun vertaa aikuisiin, joita munkin enkuntunnilla on. Mut siis ne nuoret, jotka osaa enkkua, osaa yleensä sitä ihan käsittämättömän hyvin. Aikuisissa, siis tosi aikuisissa on varmaan jotain elimellistä tai rakenteellsita vikaa, ettei ne millään enää meinaa taipua sellaiseen luontevuuteen, jota todella hyvä kielitaito edyllyttäis. Kun ajatellaan vaikka mua, mä joudun ton siipan takia puhumaan enkkua päivittäin, ja siltikään en puhu pitkiä lauseita sujuvasti, enkä todellakaan ymmärrä mitä britit puhuu. Ja sit taas nuorille riittä, et ne on puoli vuotta jossain vaihdossa ja ne puhuu paremmin kuin natiivit. Ent iedä mistä keksin ton puoli vuotta vaihdossa, mutta siis en tiedä ketään joka olis ollut puoli vuotta vaihdossa. Mutta siis nuoret, olette ihania kun puhutte niin hyvää enkkua. Muuten olettekin sitten ihan kamalia, just koska olette niin nuoria ja puhutte niin hyvää enkkua. Nim. katkera vanhus vm. -75.

Eilen oli enkun sanakoe. Unohdin lukea (oikeasti en vaan jaksanut), ja kun sain paperin eteeni löi päässä ihan tyhjää. En meinannut muistaa ensimmäistä sanaa (famous) ja siitä järkytyksestä johtuen ensimmäiset viisi kohtaa meinasivat jäädä tyhjiksi. Onneks ne alkoi jostain sitten tulee mieleen. Mut aika järkkyä oli. Mä en voi ymmärtää, miksen mä C:n kautta opi enempää/paremmin. Tulee vähän sellainen olo, että opinko mä enää yhtään mitään. Voiko vanha koira oppia uusia temppuja?

Koulun jälkeen (enkun jälkeen oli tappavan tylsä äikän tunti) kotona odotti Sokerin pyydystys ja sen kynsien leikkuu. Nyt siis vähän asiaa pupuista 🙂 Hyrrän kynnet olin leikannut itsekseni jo aiemmin, mutta Sokerin pyydystäminen on aina niin mahdotonta, että annan sen mieluusti lasten tehtäväksi. Se on muutenkin helpompaa kun on kaksi. Sokeri, joka on edelleen ihan järkyttävän ihmisarka, on kynsien luikkuun suhteen kyllä tosi helppo, sillä se on kauhusta niin jäykkänä että sen jalat sojottaa suoraan ylöspäin ja kynnet on hyvin esillä 🙂 Lisäksi sillä on hyvin läpikuultavat kynnet, joista näkee sen leikattavat osa hyvin.
Hyrrän kynnet leikkaan aina silleen, et se on huolella paketoitu pyyhkeen sisään, sillä se kyllä alkaa rimpuilemaan ja saattaa purrakin, kun siltä menee hermot.

Yritin ottaa niistä kuvia omassa “huoneessaan” mutta huonon valaistuksen takia siitä ei tullut mitään. Niiden huoneena on siis sitä lappeetilaa, mitä vanhoissa taloissa on usein. Ihan mukavat oltavat kaneille 🙂 Hyrrä, huomattavasti rohkeampana seikkailee usein myös lastenhuoneessa, mutta Sokeri-parka ei ole koskaan tullut oma-aloitteisesti pois pupuhuoneesta. Reppana. Se ehkä ihan hitusen on rohkaistunut meillä ollessaan, mutta edelleen siis todella arka. Ja ollaan kyllä aika pitkäjänteisesti sitä yritetty “kesyttää”, mutta näköjään turhaan. Hyrräkin vähän hankaloittaa näitä yrityksiä, sillä jos saadaan Sokeria vähän lähetsymään meidän herkkuja tarjoavaa kättä, tulee Hyrrä ajamaan Sokerin pois 😦

Olen tehnyt paljon uusia koruja, ja ehkä vihdoin ja viimein keksinyt keinon käyttää niitä barbien osia tehokkaasti. Eiemmin yrityksiä hankaloitti epäsiisti leikkuujälki. Ehkä olen nyt siis ratkaissut ongelman! Täytyy vaan katsoa miten kestävät uunia…

En ole pitkään aikaan tilannut mitään, mitä nyt eilen joitakin koruosia, sekä omia että Pinpulan synttäreitä varten. Ja sit ihan pikkasen muutakin, mutta kun halvalla sai niin se on ok. 😉 Eilen tuli viimeisimmät koruosat, ja niissä oli kaksi rikkinäistä! Tosi harmillista! Ja vielä niin, että ne oli pakattu rikkinäisinä! Siis niitä osia ei ollut siellä paketissa, että ne olis matkalla rikkoutuneet. Ehkä ne oli vahingossa pakattu mukaan, siis ettei myyjä ollut huomannut lähettävänsä mulle rikkinäisiä tuotteita. Mutta koska tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun näin kävi (sain kyllä uuden ehjän tilalle, mutten juurikaan mitään pahoittelua tms. lohdutusta) taisi olla viimeinen tilaus siitä paikasta. Pöh.

Eilen oli todella hyvää ruokaa! Puputytön Juhlakirjassa on ohje Vegan Outreachin makaronijuustovuokaan. Mä olen itse aika ajoin siihen lisäillyt jotain, esim. nakkeja, mutta siltikin sitä mieltä, että alkuperäinen versio on ihan lyömätön. Eilen meillä oli kuitenkin itsetehtyä tomaattikastiketta avattu tölkki, joka piti käyttää piakkoin pois. C sanoi käyttävänsä sen makaronijuustovuokaan. Ajatus kuulosti aika epäilyttävältä, mut kun oli kerta sen vuoro kokata, niin ihan sama. Ja kun tulin kotiin, odotti minua paras makaronijuustovuoka ikinä!!

Ei voi olla vegaanista!
Makaroni-”juusto” vuoka 6:lle
Törmäsin tähän reseptiin Vegan Outreaching sivuilla, joskus vuosia sitten. Resepti on alun perin kirjasta The New Farm Vegetarian Cookbook, kirj. L. Hagler ja D. Bates .Olen kokeillut reseptistä erilaisia versioita, lisännyt kasvinakkeja ja muuta, mutta aina palaan tähän simppeliin, aluperäiseen versioon takaisin.
500g raakaa makaronia
kastike
100 g vegaanista margariinia
1 dl jauhoja
8 dl kiehuvaa vettä
1,5 tl suolaa
1,5 tl valkosipulijauhetta
ripaus kurkumaa
0,5 dl rypsiöljyä
2 dl oluthiivahiutaleita
paprikajauhetta
Tarjolle tuoretta tomaattia
Keitä makaronit pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta ja laita uunivuokaan. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Sulata margariini isossa kattilassa keskilämmöllä. Vispilöi sekaan jauhot, jatka sekoittelua, kunnes seos kuplii.
Kaada kattilaan kuuma vesi, soijakastike, valkosipuli ja kurkuma. Sekoita huolella. Keitä kastiketta, kunnes se sakenee, lisää sitten öljy ja oluthiivahiutaleet.
Kaada n. puolet kastikkeesta makaronien päälle, sekoita. Kaada loput kastikkeesta vuoan pinnalle. Ripottele päälle paprikajauhetta.
Paista uunissa n. 15 minuuttia. Tarjoile tomaattilohkojen kera.

Tossa siis perusresepti, johon C oli lisännyt vaaleaa soijarouhetta ja n. 4 dl tomaattikastiketta. Ne siis vaan heitetään sellaisenaan muiden ainesten joukkoon ennen uuniin laittamista.

En jaksa enkä viitsi, eikä edes huvita siivota jääkaappia eikä postata siitä mitään kuvia. Mutta kuluneella viikolla ollaan heitetty yksi appelsiini pois, enkä ole kyllä ihan vakuuttunut, että se oli meidän moka. Tais olla pilalla jo ennen kotiutumistaan. Ne oli sellaisessa valmiissa pussissa. Ja jostain syystä, ainakin mun mielestä, Reilun Kaupan appelsiinit on aina todella kypsiä kun ne ostaa.

Mut nyt toi akku huutaa sen verran, että on parasta viedä kone piuhaan kiinni.

Viikonlopun iloksi vielä Ripa ja Napsuka.

xoxo,

Raisa

3 thoughts on “Aurinko paistaa ja pakkanen paukkuu, taitaa olla talvi.

  1. “Mutta siis nuoret, olette ihania kun puhutte niin hyvää enkkua. Muuten olettekin sitten ihan kamalia, just koska olette niin nuoria ja puhutte niin hyvää enkkua.”

    Voi Raisa ❤

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s