Alpo sai kaverin ja minä haluan kangasta.

Tamagotchini Alpo on edelleen hengissä, itse asiassa voi oikein hyvin. Alpo sai eilen pienen kaverin, en ihan tiedä mikä se on. Näyttää Hershey’s Kiss suklaalta (enkä ala tarkistamaan oliko toi sen suklaan nimi, kaikki varmaan tiiätte mitä tarkoitan). Ja nyt ne vaan möllöttää siinä ruudussa.

Etsyssä täytyy luoda “jatkuvasti” Treasuryitä. Ne on siis sellaisia, niille jotka ei tiedä, et “kuraattori” luo jonkun haluamansa teeman ympäriltä kuvakollaasin eri myyjien totteista. Kuten esim. tuorein tuotokseni Life’s a fairy tale. Niitä on hauska tehdä, mutta ne vie myös tosi paljon aikaa. Mutta vaikka sinne ei saa laittaa omia tuotteitaan, ne tuo myös näkyvyyttä kuraattorille itselleen. Ja sitten käy, varsinkin sellaisille tosi impulsiivisille ja tärähtäneille, niin että sopivia tuotteita etsiessä löytääkin kaikkea mitä pitää itselleen saada. Niin kuin just nyt mulle. Ei siinä, olen jo parin päivän ajan kalastellut sopivaa shopattavaa (jollainhan tämä tyhjyys pitää täyttää) aika onnettomin tuloksin. Päädyn aina kuolaamaan kankaita, joilla en tekisi yhtään mitään. Tai siis kyllä varmasti aikanaan tekisin, mutta kun nyt niitä kankaita on niin paljon siellä anoppilassa ja ne kuolaamani kankaat on sellaisia epäpinkkismäisiä, mut kuitenkin sellaisia jotka minun silmää miellyttää. Olen muuten onneks alkanut pikkuhiljaa erottamaan ihanista kankaista pussukkakankaat ja muuten vaan ihanat kankaat. Ja niitä muuten vaan ihania olen onnistunut vähän jopa välttelemään. Tai siis niiden ostamista. Aiemmin ostin vaan aina kaikki ihanat kankaat ja sit osa jäi käyttämättä, kun ei ne toimineet yhtään pussukoissa. 

Tätä kangasta Pinkkiksellä on, jos jotakuta sattuu kiinnostamaan

Ja ihan tosi kummaa, mutta olen huomannut, että kangasmieltymykseni on kääntynyt piirun verran kypsempien kankaiden suuntaan! Niin, että nyt se kaikista pinkein ja lapsellisin kangas ei olekaan enää se suosikki, vaan ehkä joku toinen viekin ykköspaikan. Tämän hetkinen suosikkikankaani on tämä ihastuttava kissa-pupu-pöllökangas. Kun aiemmin olisin ajatellut sitä aivan liian sinisenä ja hipsterinä.

En tilannut, mut olisko sittenkin pitänyt? Erityisesti tuo keskim.

Eilen löysin tosi ihania Hello Kitty kankaita, jotka aiemmin ovat olleet heikko kohtani. Aikoihin en ole niitä enää tilannut, kun ei ne enää mene niin hyvin kaupaksi ja kun niitä on varastossakin vielä jäljellä. Mutta ne eilen löytämäni olivat taas aivan erilaisia kuin aiemmat. Vai mieltä olette, onko hienoja? Musta tuntuu, että mun mieltymykset alkaa kallistumaan ehkä siitä dekorasta johonkin vähän kypsempään japanilaiseen? Ihan hyvä vähän aikuistua, ei siinä. Mut silti. Kuumottavaa. Kohta mä varmaan värjään tukkanikin. Uh huh! Olin taas tuolla Etsyssä ja vaikka mitä pistin ostoskoriini (no just niitä kankaita!). Onneks sit tulin kuitenkin järkiini ja tyhjensin korin ja läksin äkkiä pois! Kankaissa on vähän sama houkutus, kuin vaikka jonkun laihdutuskurssin (onko sellaisia? vaikka jotain kirjekursseja tms.) tilaamisessa. Lopputulos, jonka näkee mielessään ei ehkä vastaakaan sitä todellisuutta. Tuote tulee postissa ja mitäs sit sen jälkeen? Mitäs tästä sit tekiskään?

Mitä käy aasille, jos Pinkkis kypsyy?
Miten käy kaiken söpöilyn, jos minusta tulee aikuinen?

Anteeksi. Mulla ei ollut tälläkään kertaa mitään asiaa. Halusin vaan kertoa, että Alpo on vielä hengissä ja et kankaat on ihania. Ja ehkä vähän sitäkin, et voi olla että olen kypsymässä. Ainakin olen ihan kypsä tähän nykyiseen *kaikkeen*. Ajattelin, et vaikka meniskin mun laskelmat ihan sekaisin, niin siltikin vastaisin niihin teidän kommentteihinne, kun on tullut niin ihania kommentteja, et haluaisin vastata niihin kaikkiin ihan kunnolla. Kyllä mä varmaan siltikin saan sen kirjan jollekulle teistä arvottua. Jättäkään vaan lisää kommentteja ja ennen kaikkea te pöljät, jotka käytte täällä lukemassa rekisteröitymättä — Rekisteröitykää, niin ei tarvii piileskellä 🙂 Mokomat!

Ja nyt takaisin ompelemaan. Olen ommellut taas tosi paljon ja se on ihanaa, kun saa jotain jos ei nyt ihan valmiiksi asti, niin ainakin eteenpäin. Ja on sitä uutta musiikkiakin! Tänäänkin tuli Dresden Dollsin No, Virginia. Jostain syystä se on jäänyt multa ostamatta. Ja sit on sitä kirjaston Madonnaa. Se MDNA onkin ihan hyvä.

Niin, mutta ehkä siis huomiseen mennessä saan kaikkiin kommentteihin vasta vastattua. Älkää vielä turhaan menkö katsomaan, jos ylipäätään käytte sellaisia katsomassa.

Moi nyt!

xoxo,
Raisa

 

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s