Voihan tissiliivi! + bonuksena täydellinen elämä

Siinä Caitlin Moranin kirjassa, jonka hiljattain luin, mikäköhän sen nimi olikaan? niin siinä oli ehkä kokonainen luku omistettu rintsikoille. En ole ihan varma, eikä sillä ole edes mitään merkitystä oliko vai ei.Okrait, tuostahan näkee kirjan nimen: Naisena olemisen taito. Ja myös sen, että oli oma luku pelkille tisukkaliiveillekin: ;
Minun pitää saada rintsikat! Että tuli nyt sitten viimesen päälle kuranttia tietoa.
En tiedä miksi, mutta nyt kovasti toivon, ettei tätä kovinkaan moni mies lukisi. Mutta ehkä siitä on pitänyt huolen puolisen vuotta sitten jatkuvalla syötöllä syötetyt nukkehöpinät.

Rintaliivit. Rintsikat. Tissiliivit. Yleensä rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta miksei näillä ole tämän enempää? Minä ainakin, vaikkei mulla juuri tota etumusta olekaan (kuppikoon ollessa 70-75 A), rakastan liivejäni. Tai no en kyllä rakasta, mutta tykkään niistä kuitenkin. Rahaa en kyllä niihin käytä juurikaan, uusimmat ovat kirpputorilta ostetut… ja nyt niissä on yhteensä 7 reikää. Tulee mieleen se yöpaita, josta en millään meinannut raaskia luopua, jossa oli yli 20 reikää.
Nääkin kyllä jakaa naiset niin kahteen leiriin: on niitä, jotka käyttää alusvaatteisiinsa paljon rahaa, ja sitten on niitä, jotka ei käytä. Siipan harmiksi (?) en voi sietää mitään pitsihepeniä ja Gossardin Wonderbraitakaan en arkikäytössä jaksa. Mulla on yhdet tosi nätit japanista ostetut rintsikat, jotka on vielä just oikeaa kokoakin, mutta hitto että ne kutittaa! En ymmärrä miten se on mahdollista, kun sisäpuolelta tuntuisivat olevan ihan tasaista kangasta, mutta joku niissä on.

Noilla kirjan sivuilla, jos ette jaksaneet lukea, on siitä, kuinka ihanaa on iltaisin ottaa tietyt rintsikat pois. Kaikkihan ei suinkaan aiheuta mitään kärsimystä, mutta just ne parhaimman näköiset usein on just sellaisia mitkä tarkoituksellakin kiristää ja puristaa, tietenkin juuri oikeista kohdista.

Mä muistan, miten joskus nuorempana, silloin kun mulla oli kaksi kuppikokoa enemmän tavaraa laittaakin niihin kuppeihin (ei uskois, mutta mulla on parikymppisenä ollut todella vetävännäköinen kroppa! Äh! miten toi saikaan mut kuulostamaan todella vanhalta!), mulla oli rintsikat, joita jostain kumman syystä käytin, vaikka se oli yhtä tuskaa. Ja aina olin niitä riisumassa, tai odotin sitä, että pääsisin niistä eroon. Ja sit kerran mun kaveri sanoi, et ei ehkä kannattais käyttää niitä, jos se on noin tukalaa. Ja niinhän se oli! Mitä niitä käyttämään, jos ne aiheutti sellaista kärsimystä! Enkä sitte enää käyttänyt.
Eikä mun mielestä tarttis kenenkään muunkaan sellaisia käyttää. Rintsikoiden ei kuulu olla epämukavat. 

Muistan yhden todella hassun, näin jälkikäteen, kohtauksen, taas sieltä nuoruudesta. Olin kavereiden kanssa kaupungilla, ja mun toinen kaarituki tuli läpi siitä etupuolelta, niin et se tuli paidan (avonaisesta) kauluksesta näkyviin. Sen sitten huomas pari ihmistä, ja ihmetteli et mikä se on. Ja koska en ollut itse ikinä nähnyt kaaritukea “paljaana” en todellakaan tiennyt mikä se on. Mulle tuli todella kuumottunut olo, tuntui kuin olisin paljastunut robottiksi, josta just irtos joku osa. En muista miten se tilanne meni ohi, tunginko sen vaan takasin, vai vedinkö kokonaan irti vai mitä. Mut se oli todella järkyttävää.

Mun pitäis ostaa uudet rintsikat, näiden reikästen tilalle. Mutta kun se on niin vaikeeta! Niitä pitäis sovittaa, ja inhoon jo ihan päällysvaatteiden sovittamista, saati sitten jotain alusvaatetta. Ja haluaisin sellaiset, jotka on oikeasti hyvät ja ehkä vielä jotenkin eettisetkin, vaikkakin aika pienestä vaatekappaleesta on kyse. Eli vois kuvitella, ettei se vaikutuskaan ole niin suuren suuri. Ja siltikään en halua mitään  vimpan päälle käsintehtyjä taideteoksiakaan. On se niin vaikeaa.

Ette usko miten olen empinyt tämän postauksen kanssa. Kun ei tässä taaskaan ole päätä eikä häntää; ei mitään todellista syytä tämän julkaisuun. Ehkä korkeintaan pienet naurut tolle robotti-jutulle, mut muuten ihan yhtä tyhjän kanssa. Yritän korvata tämän surkeuden bonuspostauksella!

Bonuspostaus: Täydellinen elämä.

Tiiättekö kenellä on ainakin minun mielestäni täydellinen elämä?! No Hello Sandwich -blogin Ebonyllä. Se tekee työkseen sitä mistä se tykkää, se asuu ulkomaalaisena Tokiossa, kolme vuotta jo takana, sillä on avo?puoliso ja ainakin blogistansa välittyy sellainen kuva, että se on todella onnellinen.
Tosta työjutusta: se siis suunnittelee kuoseja MT washi teippeihin, promoaa Martha Stewartia japanilaisille, vetää askartelukursseja, tekee askartelukirjoja, suunnittelee erilaisia printtejä. Voisko hienompaa olla? Ja asua vielä Tokiossa. Hitto, jos itsekin osais suhtautua omaan asuinpaikkaansa samanmoisella kiitollisuudell aja riemulla. Mutta mä ainakin otan tän niin itsestään selvyytenä ja jotenkin tylsänä. Vaikka Helsingissa ainoastaan tylsää taidan olla minä. Täällä on niin usein kaikkea meneillään, pitäis vaan viitsiä itse vähän enemmän. Mennä ja kokea. Mutta jos on tälläinen kotikökkö, niin minkäs teet. Ehkä mä en siellä Tokiossakaan ensimmäisen viiden vuoden jälkeen jaksais enää mennä ja kirmata? (kyllä jaksaisin!)

Kenellä teidän mielestä olis täydellinen elämä? (Ja joo, eihän täydellisyyttä ole olemassakaan, ruusuissa on piikkejä tiedetään tiedetään, ei tarvii saivarrella siellä)

Mutta nyt meen tekemään sudokuita, kun luin että ne pitää aivot virkeinä ja toimintakykyisinä! Tästä bloggaamisesta ei ole varmaan muuta kuin haittaa..

Nauttikaa elostanne! Ja ottakaa ilo irti omasta kaupungistanne!

xoxo,
Raisa

Ai nii, tein eilen ekat sivut siihen Smashiin! Todella hauskaa!


8 thoughts on “Voihan tissiliivi! + bonuksena täydellinen elämä

  1. Täydellinen elämä (tai ehkä elämän asenne) voisi olla naisella, josta Blackmoore's Nightin biisi Sister Gypsy, kertoo. Ei taida olla väliä onko ulkoisesti täydellinen elämä vaiko eikö, jos siitä ei osaa nauttia. Varmaankin sitten täydellisen elämän määritelmään kuuluu elämästä nauttiminen.

  2. Mun mies sanoo tissiliivejä tissikalsareiksi 😀 :D. Mäkään en maksa alusvaatteista pal mitn, kivojakin saa halvalla 😉
    Tiäkkö ite hyydyin Japanissa asumiseen, varmaan eri asia jos on kiva duuni yms mutta mulla oli ainaki Suomeen ikävä :D. Sandwichin blogi on kyllä kiva 🙂
    x,
    LaraLizard

  3. Näinhän se on! Elämän täydellisyys on just ihmisessä itsessään. J avarmaan ton Sandwich blogin tyypin elämäkään ei ole aina niin täydellistä, mutta se bloggaa niistä täydellisistä hetkistä.

    Oli käytävä lukaisemassa sanat tohon biisiin: Ihanat! Kiitos siitä!

    xoxo,
    Raisa

  4. Tissikalsarit!! Muuten, puhuuko sun miehes kuinka hyvin suomee? Mitä kieltä te niinko keskenänne puhutte? Mihin siellä Japanissa eritoten kyllästyit? Olis kiva kuulla niitä huonoja asioita, mulla kun on kovin sitkeästi tosi ruusuinen kuva siitä, ja eritoten siellä asumisesta.

    xoxo,
    Raisa

  5. Kyllä mua vähän nauratti toi robottijuttu. :I Mut en mä sen takia pelkästään ajatellut kommentoivan! Ku siis rintaliivit! Ja toi kirja! Oon nyt niin monesta eri paikasta lukenut jotain kommenttia tuosta kirjasta että mun pitää kyllä varmaan lukea se jossain vaiheessa. Kiinnostaa. Ja sit ne rintsikat. Mä en tykkää niistä, ne on ärsyttäviä, mutta kun on toi oma rintavarustuskin aika pieni niin kyllähän ne tuo vähän sellaista illuusiota että jotakin siinä olis. :I Ja mä tykkään kyllä pitsistä ja räikeistä alusvaatteista muutenkin, vaikka muuten käytän aika hillittyjä värejä. Onneks kirppareilta ja alennusmyynneistä tulee usein vastaan kaikkia kivoja edullisia, oon kanssa sitä tyyppiä joka ei missään tapauksessa halua upottaa montaa euroa johonkin rintsikoihin… :F

    Ja täydellinen elämä… Ei kukaan varmaan oo ihan 100% tyytyväinen omaan elämäänsä, mutta kai se muiden mielestä voi vaikuttaa aika täydelliseltä. Mut se on sitä kun on omaan elämäänsä tyytymätön! Mä oon ainakin ihan supertyytymätön kaikkeen, mutta ei auta itku markkinoilla niin kauan kuin ei asialle tee mitään. :I

    (P.S. Kiitos muuten ihan superpaljon kaveripyynnöstä, et usko miten älyttömästi ilahduin! <3)

  6. Jos ois mahdollista, niin en varmaan käyttäisi liivejä ollenkaan, sillä aina ne vaan ahdistaa, hiertää, hankaa jne. Tietty jos raaskisi asioida kunnon liiviputiikissa ja ostaa hyvät, niin asia helpottuisi, mutta sitten ärsyttää taas laittaa hirveästi rahaa moiseen. Itse kuulun kanssa niihin, jotka eivät jaksa alusvaatteisiinsa investoida, sillä tuntuu vaan turhalta, kun ei ne edes näy. Sama pätee alushousuihin. Moranista päätin tykätä jo ennen kirjaan kajoamista, kun lehdessä oli siitä arvostelu väliotsikoksi oli nostettu “Feministi tarvitsee mummokalsareita!”, sillä nimenomaan! Ei sillä, että noilla kahdella olisi välttämättä mitään tekemistä keskenään, mutta miettinyt monesti, että voiko sellaiset narupikkarit oikeasti olla mukavat jalassa.

    Äkkiseltään ei tule mieleen ketään täydellisen elämän omaavaa, vaikka varmasti niitä on. Varmaan ihan hyvä, kun olen niin huono lukemaan muita kuin ruokablogeja, niin ei iske kateus. Tosin niistäkin kyllä voi tulla, kun jotkut jaksaa koko ajan leipoa ja tehdä ties mitä kaikkea siistiä eikä itse jaksa mitään.
    Tälleen kesälomalla , kun voi vaan rötvätä eikä tartte kantaa ruokaa kaikkien lomailijoiden nenän eteen, niin olen enempi kuin tyytyväinen olooni. Toisaalta sitten taas voi alkaa miettiä, mitä kaikkea nyt pitäisi/voisi tehdä, kun ei ole velvotteita ja eikö tämä nyt mene hukkaan tälleen sisällä, tietokoneen edessä istuessa. Toisaalta ehkä vaan parempi olla miettimättä.:)

  7. Ihana inkeri!
    Suosittelen lämpimästi lukemaan kirjan! Mutta paljon sitäkin parempi on, tai siis ainakin näin muistan, Pilluparvi. Luin sen ehkä 5 vuotta sitten ja olin niin tohkeissani kuin nyt kirjasta vaan voi olla!

    Joo, toi on yllättävän merkillinen juttu, et kuinka me niin herkästi jäädään kuitenkin niihin epätyydyttäviin tilanteisiin, ruikuttamaan, kun olis aika yksinkertaista tehdä asialle jotain. Mut mitäs sitten tapahtuis, jos me oltaisikin asioihimme tyytyväisiä? Pelottava, paikoilleen pysähtynyt ajatus. Jatketaan siis ruikuttamista 😉

    xoxo,
    Raisa

  8. Mietin kans tota liivittömyyttä, kyl mäkin varmaan olisin mieluummin ilman. On ne kyl, kun niitä oikein ajattelee, todella ärsyttävät. Olkoot vaan vaikka kuinka nättejä ja kohottavia niin kyllä sitä siltikin olis mieluummin vaan ilman.
    Ja noista blogien välittämistä täydellisistä elämistä, niin ihmisethän kirjoittaa just siitä, mistä ne haluaa. Eli vaikka just se munkin täydellinen tyyppi, se ei oikeastaan koskaan kerro yhtään mitään itsestään. Eikä sitäkään vähää mistään epätäydellisestä. Eli jättää paljon aukkoja, jotka lukija saa sitten itse täyttää haluamillaan asioilla. Ja sama muissakin blogeissa, jotka pyrkivät luomaan jollain tapaa täydellistä kuvaa kirjoittajastaan/kirjoittajan elämästä. Eli vaikka niissä ruokablogeissa, ehkä se blogi ja just se ruoka on ne ainoat asiat mitä se tyyppi on sen päivän aikana tehnyt. Ei siinä kauaa nokka tuhise, kun sellaset väsää ja sit onkin loppu päivä aikaa laskea villakoria sohvan alta. Niin, että loppujen lopuksi aika yhtä epätäydellistä se taitaa kaikill aolla. Paitsi tietenkin sillä Hello Sandwich -tyypillä 🙂

    xoxo,
    Raisa

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s