Juuri oikeanlaista lahjontaa

Rakastan lahjoja! Niiden antamista ja saamista. Enkä aina osaa päättää, että kummasta tykkäisin enemmän. Molempia suorastaan rakastan hyvin lapsekkaalla tavalla. Vaikkei lapset taida lahjojen antamisesta ihan kauheasti tykätäkään, korkeintaan siitä Ooh! ja Aaah!:sta, mitä niidne antamat lahjat saattavat saada aikaiseksi.

(aloin muuten eilen ruokkimaan lintuja ja oravia, kun yksi talitintti tuli meidän takaoven ovenkahvalle ruokaa vaatimaan! Se lensi siihen ainakin 7 kertaa katsomaan meidän touhuja, ymmärsin siitä sitten, että on aika aloittaa talviruokinta. Nyt on piha taas entiseen malliin täynnä vilinää ja vilsekttä.Ehkä tietynlaista lahjontaa tämäkin?)

Niin, mulla on joitakin sellaisia kavereita, jotka aina silloin tällöin muistaa mua jollain ihanalla pienellä, ja ennen kaikkea sellaisella, josta ne ei ole itse joutuneet maksamaan. Tai siis ovat tietenkin, mutta niin ettei niitä ole aikoinaan ostettua minua varten. Esimerkki A. Olen nyt kahdesti saanut Järvenpäästä viestiä, että olisi barbien “sälää” kerättynä minua varten. Ja molemmilla kerroilla olen saanut sellaisia nostalgiapläjäyksiä, että ne ovat kannatelleet minua viikkoja! Eilen illalla juuri purin yhtä tälläistä kassia, jonka aiemmin päivällä olin käynyt hakemassa. Siellä oli Daisyn ruokapöytään, joka minullakin joskus ollut, tallella vielä kaikki viini- ja konjakkilasit, muutama vesi- ja shampanjalasikin oli, ja tarjotin ja kulho. Ihanat! Ja paljon, paljon kaikkea muuta!

Esimerkki B. Kaveri palautti kakkukupuja jne. ja samalla toi pienen nipun kankaita. Ihan siis pieniä palasia, ei mitään pakkoja, vaan pieniä somia palasia japanilaisia kankaita, jotka ovat juuri omiaan nukenvaatteiden tekoon. Samaiselta kaverilta sain joskus RE-ment mansikkasetin, joka hänellä itsellään oli jo kertaalleen.

Tälläisten lahjojen vastaanottaminen on ihanaa, kun ne oikeasti ilahduttaa, niistä ei tule sellaista oloa, että voi hitto, nyt mun pitää hommata sille jotain ja kun tietää, että hyvässä lykyssä lahjan antaminen saattaa vielä hyödyttää sitä toistakin osapuolta. Usein joo, esim tapauksessa A annettiin turhaa tavaraa pois omista nurkista. Ehkä esimerkissä B kankaille olisi löytynyt omaakin käyttöä, mutta ainkain antaja sai antamisen ilon 🙂

Ja mulla taas päätynyt niin paljon niistä saaduista aarteista ihan kunniapaikoille, erityisesti nukketalossa. Ettei ne missään tapauksessa ole sellaisia, jotka päätyy täällä sitten meidän nurkkia tukkimaan. Ne, mitkä ei käyttöön jää jatkaa sitten matkaansa eteenpäin. Paitsi, että Barbien ruokatarvikkeita en vaan raaski laittaa kirppiskasaan, vaan ne, jotka ei tule omaan käyttöön päätyy muovikassiin, johon kerään “näitä en pysty laittamaan pois” tavaroita. Ehkä joskus? (ehkä ei!)

Ja saaduista kankaistakin on niin paljon hauskempi ommella kuin kaupasta ostetuilla. Nytkin on kaksi mekkoa tekeillä, joista toinen (onnistuttuaan) päätyy hyvinkin mahdollisesti kankaiden antajan nukkejen ylle 🙂

Mitä nyt sitten yritän tällä postauksellani sanoa, että sellainen pyyteetön lahjonta on ihanaa. On ihanaa antaa ja on ihanaa saada. Ei aina tarvitse tilien olla tasan, eikä niitä tilejä tarvitse edes seurata. Mutta lahjojen pakolla ostaminen ei taas ole yhtään kivaa. Esim. jouluna tuskassa etsiä jotain, joka ei saisi lahjan saajaa kiusalliseen tilanteeseen, että missä mä nyt säilytän tätä siihen saakka, kun toi tulee uudestaan käymään…Ruoka on muuten aina todella hyvä keino lahjoa. Kunhan on tietoinen saajansa ruokarajoitteista 😀

Ei muuta! Hauskaa alkanutta viikkoa! Mulla muuten toista viikkoa oikeassa kädessä erittäin todennäköisesti jännetupentulehdus. Melko syvältä. En ole malttanut lepuuttaa sitä, vaan tehnyt puutarhahommia ja kanniskellut asioita ja leikellyt kankaita (lopulta jouduin kyllä pyytämään Mr. C:n apuun, kun ei vaan onnistunut ilman vihlovaa kipua), lopulta niin, että se pe? iltana narisi! Oikeesti. Kun väänsin rannetta, kuului siitä lihaksesta ranteen ja kyynärpään välissä natinaa.

Oltiin muuten treiffeilläkin, siitä vaikka huomenna. Nyt mentävä!

Eläinten päivän tunnelmia perjantailta.

Phoenix on hiukan liika katsonut piirrettyjä
Uusin (ja viimeinen?) tyttö Astrid

Ihana diorama

xoxo,
Raisa

4 thoughts on “Juuri oikeanlaista lahjontaa

  1. Lahjat!!

    En oikein tiedä itsekään kummasta tykkään enemmän, antamisesta vai saamisesta. Lukioaikaan leikin enempi Amélieta ja olin mukana semmosessa Salaisuuskerhossa, joka toimi internetin kautta. Idea lyhykäisyydessään oli se, että jokainen jäsen kirjoitti esittelymerkinnän itsestään tarkoituksena antaa vihiä mimmosesta salaisuuspostista tykkää ja muut sitten saivat lähettää hänelle jotain joko anonyyminä tai nimellä. Aina, kun itse sai postia piti vuorostaan lähettää jollekin toiselle. Se oli hauska ja ihana aktiviteetti ja siihen aikaan taisi olla enempi energiaa ilahduttaa ihan niitä lähellä oleviakin (tosin siihen aikaan taisin olla sen verran yksinäinen, että sen takia piti ilahduttaa tuntemattomia, kun ei ollut muita). Mutta niin, tuollaista pitäisi ehdottomasti tehdä enemmän sillä en ainakaan usko, että voi mennä ikinä pieleen! Tiiä sitten, vaikka olisi loppuviimeksi vain oman mielihyvän tavoittelua, jos saa kiksejä siitä, kun saa toiset ilahtumaan, mutta onko sillä mitään väliä jos vaikuttaa positiivisesti muihin. (Kaikenhan voi ajatella toisaalta tuolta kantilta, niin ehkei kannata edes aloittaa, ettei suotta mene fiilikset.)

    Joulut ja syntymäpäivät on pahoja, kun ei niitä voi oikein jättää huomioimatta, mutta jotenkin on ensinnäkin niin ennalta-arvattavaa, että silloin lahjotaan ja pakon edessä ei ainakaan löydy mitään, mikä aidosti saisi jonkun ilahtumaan ja olisi tarpeellista/osuvaa. Otan itse lahjat vähän liian vakavasti toisinaan, kun haluaisi antaa jotain, mikä kuvastaisi lahjottavaa, ilahduttaisi ja olisi jotain sellaista, mille voisi oikeasti olla käyttöäkin. Tietty voisi hamstrata varastoon, mutta olen aina niin malttamaton, jos löydän jotain, mistä joku tykkäisi niin on pakko päästä antamaan heti. Yllätykset jonain räkäisenä maanantaina ovat kumminkin parhaimpia.

    Mutta juu, ei lahjojen saamisessakaan ole mitään vikaa etenkin jos näkee, että toinen on nähnyt vaivaa. Ehkä riipaisevin lahja, jonka olen saanut oli kun joitain vuosia sitten Pandalla oli katumainoksia, missä oikeat pandat söi marjoja metsässä. Kaveri oli laittanut sitten postia Pandalle, että voisiko sellaisen julisteen saada. Olivat vastanneet, että yleensä eivät jaa mainosmateriaalia, mutta tämän kerran voi tehdä poikkeuksen ja lähettivät kaverilleni yhden, joka sitten oli synttärilahjani.(:

    Tsemppiä rannekipujen kanssa, toivottavasti helpottaa pian!

  2. Joo, en muista oliko joskus aikojen alussa Frendeissä jakso siitä, kuinka oikeesti yhtään mitään ei voi tehdä niin ettei siitä its ejollain tapaa hyötyis. Siinä kait Phoebe halus tehdä jonkun täysin epäitsekkään teon ja löi siitä sitten vetoa jonkun kanssa, en muista mitä se teki, mutta jotain täysin epäitsekästä se oli ja se olis sitten voittanut, mutta johtuen juuri tästä voittamisesta se sitten hävisikin, sillä eihän se voiton myötä ollut enää asia mistä se ei itse hyötynyt…mutta älkäämme vaivatko näillä kiemuroilla itseämme! Annetaan silloin kun se tuntuu hyvältä ja ollaan myös valmiita ottamaan vastaan, jos joku haluaa antaa 🙂
    Noi pakkolahjanantopäivät on kyllä tosi kinkkisiä. Mä olen kyllä onneksi sellainen hamstraaja, että kaapista löytyy aina jotain annettavaa. Mutta sit taas toisaalta, olen myös malttamaton ja annan ne osuvimmat löydöt heti paikalla pois ja jäljelle jääkin sellaisia “kun en mitään muuta keksinyt” lahjoja. Ja ne pyörii siellä aika pitkään, kunne späätyvät kirppikselle…ei hyvä. Mutta mun mielestä ruoan antaminen muodossa taikka toisessa on aika pirun hyvä lahja. Siitä kun voi kehittää niin monta eri versioo, ja kaikki syö. Mutta siis voi antaa vaikka lahjakortin ravintolaan ja tarjota omaa seuraansa, voi koota ruokakorin tietyn teeman ympärille, voi tehdä piirakan, leipoa leipää jne.
    Aika ihana Panda-lahja!! Just tollaset on parhaita! Ja ikimuistoisia!

    Ranne alkaa olemaan jo parempi, kiitos!

    xoxo,
    Raisa

  3. MItä, jääkö Astrid viimeiseksi? Kokoelma valmis? Vai nukkeperheestäkö pitäisi puhua?

    Minusta on myös ihana antaa ja saada lahjoja. Siskon 2-vee mukuloille ostin just Duplo Safari -pakkauksen ja olen siitä ihan innoissani.

  4. Ainakin mä yritän niin! Mutta tätä samaa mä olen hokenut aina neljännestä nukesta lähtien. Mutta nyt olen tehnyt sen, etten katsele uusia nukkeja. Joka on siis aika iso edistysaskel. Vaikka kyllä mä sen Goldien (ehkä?) haluan vielä. Mut nyt ei vaan pysty. Ehkä niistä uusistakin nukeista hakee ennen kaikkea sitä jännitystä, joka valitettavasti vaan hetken kestää. Ja sit täytyy saada jo uutta kehiin. Eikä ole entisistäkään maksuista vielä selvinnyt. Joten ainakin nyt vähän aikaa stoppi noille nukkejutuille. Ehkä jossain vaiheessa alkais tekee niin, että jos on uusi tulossa tarkoittaa se sitä, että yhden on sitten lähdettävä.

    Duplot on ihania!
    xoxo,
    Raisa

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s