Hei vaan suomalaisille lukijoille myös.

Ensimmäinen suomenkielinen postaus tässä uudessa blogissa. Olen aika käärmeissäni tästä miehen älynväläyksestä vaihtaa blogini tänne. Ei siinä, että erityisesti bloggerista olisin pitänyt, ja vanha kotisivuni nyt ainakin oli melko *jotain*. Mutta silti. Nyt englanninkielinen ja suomenkielinen blogini ovat toistaiseksi yhdessä. Ei hyvä. Ja vielä niin, että kotisivulla on oma täppä molemmille blogeille, mut silti niitä on vaan yksi, eikä toinen täppä johda mihinkään.

Ärsyttävää. Enkä osaa näitä korjata, ja mies on menettänyt kaiken mielenkiintonsa koko hommaan. Että silleen. Hyvä alku tälle uudelle blogille.

Hitto, tilaamani nukke on jäänyt tulliin. 

Hitto, pitäis soittaa työharjoittelupaikkaan. Siis mahdolliseen sellaiseen. Laitoin eilen sähköpostia, ja nyt pitäis soitella perään. Enkä pidä asioiden hoitamisesta puhelimenvälityksellä, yhtään. 

Hitto, alkaa taas hiipimään sellainen vmäinen vitutus. (siis vittumainen vitutus.) Mahdollisesti tosi ilkeää laatua oleva. Kuukausi istten olin Japanissa, ja mut nyt olen täällä ja aivan kaikki on auki ja samalla kaikki ovet suljettuja. 

Hitto, mies on laittanut kokonaisia parapähkinöitä aamupalapuurooni, eikä ne maistu kauheen hyviltä.

Mitä minä haluan? Että asuntolaina olisi maksettu ja Pinkkis tuottaisi tarpeeksi suht säädylliseen elämään. Siinä kaikki. Ja että välillä olisi mahdollisuus matkustaa Japaniin, ja joskus Ruotsiin. 

Olen lukenut tosi söpöä blogia, emusing emma tai jotain läheltä liippaavaa. Ja sekin ärsyttää. Ei se oikeasti, mutta kun se on niins iloiteltu, juuri sellainen mitä on kiva lukea ja katsoa. Mä en voi ymmärtää miten ihmiset pystyy (ja siis varsinkaan askartelevat ihmiset!) sellaiseen siloiteltuun, “puhtaaseen”, krääsättömään elämään. Enkä mä nyt krääsällä tarkoita tavaraa, vaan just sellaista Pinterest -kuvankaunista elämää. Missä on varjot, langanpätkät ja sisään ommellut nuppineulat? Niin, siis missä muualla kuin mun blogissa. Missä on epätäydelliset ihmiset? Missä on kitkeräksi hautunut tee? Niin, siis muuallakin kuin mun mukissa. 

Vai onko niin, että sellaisesta kirjoittaminen, ja epätäydellisten kuvien postaaminen rinnastetaan likapyykin pesuun julkisesti? Kansa haluaa epätäydelliseen elämäänsä kuvia täydellisestä elämästä, jotta olisi jotain mistä haaveilla? 

Emmä tiedä, sillä siis kyllähän muakin ärsyttää katsoa kuvia, joissa varjot on väärällä tapaa pääosassa, ruoka on rumaa taikka koti rumassa sotkussa. Ja se tavallaan vesittää koko kuvan idean. Siis jos kuvaat vaikka jotain uutta hienoa keksintöäsi askartelun saralla, ja se kuva kuvana onkin tosi huono, niin ei siinä kauaa jaksa ihastella, että ompa hienosti tehty. Vaan sitä pomppaa jo seuraavaan kuvaan, kun niitä on kuitenkin miljoona tarjolla, yhden napin painalluksella.

Välillä mulla muuten on valmis idea mistä kirjoittaa, usein ei. Ja sit tulee tälläistä “ääneen pohdintaa”.

Olen ollut viime aikoina väsynyt ja vetämätön, ja pää oli kipeä kolme päivää. Ja mahakin on ollut ihan turvoksissa. Ja nyt on toinen hartia  jumissa. Väsyneenä oleminen on minulle kirottua, inhoan sitä enemmän kuin limsatahroja lattialla. Joten olen pienoisella dietillä. Sokeri jälleen pannassa, ja muutenkin syön paljon enemmän kasviksia, tuoreena/kypsentämättömänä. Ja tämä tietenkin tarkoittaa sitä, että kaupassa oli käytävä täydentämässä vihannes- ja hedelmävarastoja. Ja kuiva-ainekaapista myös pähkinähylly. Arvatkaa mitä maksoi! No, arvatkaa!

160 euroa. Huh huh! Varmaan kyllä jotain 30 euroa meni ylppärijuhlien snäkseihin, mut silti. Kasviksiin, eli perusruokakauppaan meni n. 60 euroo, ja ainoot kypsennetyt asiat oli silken tofu, soijajogurtti ja kolmetta en muista. Jotain vastaavaa. Satanen meni Punnitse & Säästä:n. Pähkinöihin. 

Ei siinä, mun mielestä ruoka on se, mihin saisikin käyttää kaikista eniten rahoistaan. En ymmärrä miksi ihmeessä asuminen on niin kamalan kallista. Jokaisella pitäis olla siihen varaa. Niin no, ruokaan tietty myös. 

Mut nyt mun täytyy mennä tekemään raakakeittoni lounaaksi. Porkkanaa, inkivääriä ja kukkakaalia.

xoxo,

Raisa

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s