Kirja-arvostelu: Laura Honkasalo: Nuukaillen, eli kuinka pelastin kukkaroni ja maailman

Heipparallaa!

 

Viikko sitten kirjastossa melkeinpä kiljahdin riemusta, kun bongasin Uutuus hyllystä kirjan nimeltä Nuukaillen eli kuinka pelastin kukkaroni ja maailman! Niin osuva kirja minulle! Rakastan nuukailua, tai ainakin siitä lukemista, kun se niin usein innostaa minuakin nuukailemaan. Ja minä tarvitsen sitä innostusta, koska olen niin hmm…altis ostoärsykkeille. Hyvä, innostava kirja voi syöstä minut oikeinkin tehokkaaseen nuukailukierteeseen! Ja mikäs sen parempi! En enää muista johtuiko jostain kirjasta vai mistä, kun paras nuukailujaksoni sai minut maksamaan kaksi lainaa etuajassa pois ja muutenkin keräämään säästöön rahaa. Noin puolen vuoden jakso kyllä loppui siihen, kun tuhlasin kaikki rahani ja luottokortinkin jälleen täytin ostamalla ihan hirveällä vimmalla nukkeja. 🙂 No, onneksi oli säästöjä!

Image

Niin, muuta tähän Laura Honkasalon kirjaan. En tykännyt. Ei innostanut. Ahmin sitä, odottaen että kohta se alkaa! Kohta se alkaa! Mutta ei se alkanut. Sellaista turhanpäiväistä, ja ei käytännön läheistä. Paljon siitä, miten sota-aikana tehtiin. Mut ei niitä oikein nykyaikaan hyvin saa sovellettua. Vai mitä sanotte paahdetusta punajuuresta tehdystä kahvin korvikkeesta? (tää ei kyllä ollut sota-ajalta.) “Sota-ajan villivihannesruokia ja -juomia: juolavehnäleipä, savikkaleipä, voikukanjuurileipä, kaislanjuurijauholeipä” jne. Mut ei sit ohjeita niiden tekoon. Ja oikeesti, jauhot on niin halpoja ja hyvin saatavilla, ettei niiden korvaamisessa ole mitään järkeä. 

Kirja oli ehkä ennemmin sellaista pohdintaa, kyseenalaistamista. Mut jotenkin pinnallisesti. Osittain ongelma saattaa olla myös se, että mä olen lukenut aiheesta niin paljon, että on hankala löytää ihan uusia ajatuksia tarjoavaa teosta. Kaikesta tuli vähän sellainen olo, et joo, tiedetään. Ja siitä en tykännyt, et siitä paisto aika ajoin sellainen oman teon puolustelu. Tai siis ehkä tässä on sit lopulta kuitenkin kyse enemmän minusta. Vaikeeta. Siis se puolusteli Lidlissä käymistä. Kuulemma sen fiksut kaverit eivät käy Lidlissä ja ne piti tietenkin lytätä, koska hän itse käy siellä. Mä melkeinpä inhoan Lidliä. Mä inhoan niiden parkkipaikkaa, tavaroiden esillepanoa, ihmisiä jotka siellä käy, ja jotka ajaa sinne parkkipaikalle typerissä autoissaan, täysin välinpitämättömänä liikennesäännöistä (parkkipaikalle menevän ja sieltä tulevan kuuluisi väistää sen edestä kulkevaa kevyttäliikennettä.), mä inhoan sitä mielikuvaa, joka mulla siitä paikasta on. Ei mitään kovin järkiperäistä, mut mitä muuta minulta saattaisi odottaa, melkein nelikymppiseltä, jolla on vaaleanpunainen tukka, kesät talvet.

Se mistä tykkäsin, tai ei sekään mun mielestä kyllä ollut järin hyvin kirjoitettu, mutta tykkäsin siitä, että otti asian esiin.  Nimittäin sen, kuinka käsityöt on usein myös ihan huuhaata. Maailma ei pelastu sillä (eikä siis oikein millään muullakaan, kuin ihmisten täystuholla), että tehdään vessapaperirullan hylsyistä taidetta, taikka virkata jämälangoista taas yhtä uutta amigurumia tai tuunaamalla vanhasta neuleesta tosi jännä pipo. Ja tuotiin kirjassa sitten esiin sekin, millä se ehkä vois pelastua, sillä, että koko ajan uuden haluamisen ja hankkimisen ja tekemisen sijaan tyydyttäisikin siihen mitä meillä jo on. Siis myös kaikki tuunaamisetkin on uuden tekemistä, eikä yhtään auta meitä irti siitä Pakko saada uutta, koko ajan taukoomatta -hokemasta. 

Mut sit oma huomioni, ja jonkinlainen synninpäästö: Ihminen on luonteeltaan tälläinen, siis ihan luonnostaan. Ei me oltais edetty näin pitkälle (onko suunta oikea, siihen en ota kantaa), jos me oltais herkemmin tyytymässä siihen, mitä meillä jo on. Se, että meidän uteliaisuus ja kokeilunhalu on tuhoamassa tämän ainoan asuinplaneettamme onkin vähän ikävämpi, ja anteeksiantamattomampi juttu. Mut ihan sama.

Kyl mä siltikin lukisin sen kirjan, enkä vaan luottais jonkun toisen sanaan siitä, ettei ehkä kannattais lukea. Siis tietenkin vaan jos tälläiset asiat kiinnostaa. Mun mielestä se ei ollut erityisen hyvin kirjoitettu, ettei sitä sillä mielellä kannata lukea. Sellaiseen lukutarpeeseen voi lukea vaikka Alice Munron Kerjäläistytön 🙂

Mutta nyt on taas mentävä!

xoxo, 

Raisa

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s