Kaksi päivää vielä ja sitten…!

Töitä vielä tämä ja huomispäivä ja sitten päivä lomaa!! Ihanaa! Mahtavaa! Viime aikoina ollut niin paljon kaikkea menoa, sovittuja juttuja ja kaikkee, ei ole vaan ennättänyt olemaan, ompelemaan ja hengähtämään. Ennen kaikkea kuitenkin ompelemaan. Ne touhut on tosi pahassa jamassa. Aika ajoin ompelen sauman tai kaksi, mutta ei niillä pitkälle pötkitä kun on paljon töitä tilauksessa ja ISOt myyjäiset tulossa. Tää uravalmennus tuli kyllä vähän hankalaan aikaan. No, ompahan sitten kaikki kerralla tehty.

Joo, mutta mulla on siis huomenna lauantaina vika “työ”päivä. Meillä on Lastenlauantai (tervetuloa!) ja mut haluttiin sinne töihin (ei mitenkään johtuen mainioudestani, vaan tämä päätettiin heti harjoittelusuhteen alkaessa, kun tarvitsivat mahdollisimman paljon henkilökuntaa sinne.), joten en mene maanantaina, kun olis oikeasti vika työharjoittelupäivä. Ei syytä huoleen, maanantaille on kolmen tunnin aika varattuna kirjastosta, kankaanpainantaa varten. Työtä, työtä, työtä. Mutta sunnuntain aion pitää velvoitteista vapaata. En löhötä, kun en edes pidä siitä, mutta ommella ja ehkä vähän leikkiä uusilla askartelutarvikkeillani, joita olen kiitettävästi onnistunut työharjoittelujakson aikana haalimaan. Olen ostellut kuin viimeistä päivää, ja se on välillä harmittanut. Päässä soi “et tarvitse uutta, et tarvitse uutta, maapallo tuhoutuu” -mantra, ja silti ostan. Paljon.

14352897284_d88f5880fd_b

Tuossa yhden päivän saldo. Ja seuraavana päivänä ostin lisää, ja aiemmin jo ostin paljon. Mutta kun kerta siellä on ja täyttää niitä hyllyjä, eikä koskaan voi tietää mitä tarvitsee. Ja juuri parahiksi tuli unohtamani kirja, Kuolleiden Päivän askarteluista. Ja toinen askartelukirja kans. Sitä en ole kyllä vielä ennättänyt lukemaan yhtään. On vaan niin paljon kaikkea.

Nukkeja en ole ostanut, ja jotenkin niiden kanssa saatta ehkä pikkasen olla pieni järki nyt matkassa. Totuus on se, että mulla on niitä jo melkoinen lauma. Se, että saan lisättyä siihen jonkun, jolla on eriväriset hiukset tai huulipuna ei minun maailmaani muuta. Maksanpahan luottokorttivelkaani kuukauden pidempään. Että jos tämä olisi nyt se muovinen perhe, joka minulle riittää? Vastedes käytän ehkäisyä. 🙂 Kun tekee kauheesti mieli jotain uutta, tiettyä, kuten vaikka nyt Rosie Rediä (josta en ole aiemmin tykännyt yhtään) niin otankin erikoishuomioon jonkun jo omistamistani nukeista ja ihastelen sitä.

Arvatkaa mitä tein eilen töissä viimeiset pari tuntia! Ompelin! Rakastan työtäni! Toimari pyysi mua kehittelemään jotain tarlatanista, ja minähän kehittelin. 🙂 Katsotaan, jos tänään saisin ideastani kuvan otettua. Otan pari nukkea mukaan, kuvattaviksi hauskassa ympäristössä, samalla kuvais sen tekeleenkin.

Illalla puutarhuroin, ja leikin hetken nukeilla. Makasin pitkin pituuttani nurmikolla tämän kuvan saadakseni.

14373942923_60089fdc89_b

Söpöä.

Yöllä tein vimmalla jotain helmitöitä. Muistaakseni edellisyönä kans. Aamulla keksin loistoidean poislaittamalleni isolle kirjalle. Olen siis taas karsimassa, edes vähän, ja pistin muutamia vanhoja kirjoja pois. Mutta nyt otinkin yhden kirjan kasasta omaan käyttöön, ja itseasiassa aamulla lisäsin tähän uuteen, käyttökasaan pari muuta kirjaa. Sillä vielä parempi kuin laittaa kirjat kiertoon (varsinkin vanhentuneet – sillä kuka haluaisi vuodesta 2001 kertovaa tietokirjaa?) on ottaa ne uusiokäyttöön. Mulla alkaa olemaan kirjekuoret lopussa, veivaanpa niitä työajan päätyttyä vanhoista kirjoista lisää! Kotona mulla on yksi sabloona kirjekuorille, mutta sillä tulee aikas pieniä, ja paljon enemmän hommaa niiden tekemisessä, kun töissä voi leikkurilla leikata, isompia. Hiphei!

Nyt poistun!

xoxo,

Raisa

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s