Meinasin narista mut sitte päätin, etten narisiskaan

Moikka!

Kiirettä pitää! En ymmärrä miten entisessä elämässä saatoin pyörittää Pinkkistä, käydä (pyörällä – n. 2 t yhteensä) töissä ja vielä kirjoittaa keittokirjoja äitiyden, vaimouden ja kaiken muun kodin pyörittämisen lomassa. Nykyään toi kuuden tunnin uravalmennus saa päivän ihan sekaisin ja solmuun. Niin, etten ennätä syventyä oikeen yhtään mihinkään. Tehdas oli vielä pari päivää sitten sen näköinen kuin sinne olis pudotettu joku askartelupommi. Keskeneräisiä töitä kaikkialla, kaavapapereita ja kankaita hujan hajan. Ja illalla, kun en enää pöydän ääreen mahtunut tein kutistemuovikoruja (joista yks kaks yllättäen innostuin) lattialla istuen. Joten aina kun on aikaa aloitan ompelemisen sillä, että raivaan ensin vähän pöytiä, ja sit siinä siivotessa keksinkin jonkun tosi mielenkiintoisen projektin, jonka haluan joko aloittaa, taikka sitten viedä loppuun. Ja ompelu jää…

No, eilen sain ensimmäisen Pullip sleepsackin ommeltua! Vihdoinkin! Välillä uusien juttujen kanssa todella vaikeaa. No, prototyyppi on nyt valmis, ja ihan hyvin toimii. Mulla ei ole siis Pullip nukkea, eikä tule olemaan (ne natisee!?!), mutta kaverilta sain lainaan, jotta saatoin kokeilla miltä sellaiselle ompeleminen tuntuisi. Kaavat tein aika päivää sitten, mutta ompelu jäi. Kunnes eräs asiakas pyysi Pullipillensa pussia. Nyt täytyy vielä vähän hioa tätä nykyistä kaavaa, että asiakkaan suurihiuksinen nukke mahtuisi sisään. Mutta peruspullipille tämä toimii! Hyvä hyvä! Ja toinenkin uutuus valmistui eilen. Sen prototyyppi meni pahasti kieroon, joten jouduin tekemään kokonaan uuden. Mut ei sekään paha ollut. Petitelle oma pussi. Petite on siis se kaikista pienin Blythe, samanmoinen kuin oli LPS Blythet. Mut sievempi. 🙂

_MG_7020 _MG_7022 _MG_7018

Joo, mun kamerassa on jotain vikaa, se ei kunnolla tarkenna. Tosi ärsyttävää. Varmaan jotain likaa linssien välissä. Tänään yritän saada ton tilauksen valmiiksi, siihen kuulu aika paljon kaikkea muutakin, mutta koko päivä aikaa, niin eiköhän se onnistu. Pikku hiljaa pitäis alkaa elävöittämään myös tuota Pinkkis puolta. Tein jonkun aikaa sitten intoa piukassa niitä ihan uusia pussukoita, mut niiden kuvaamisen kanssa ollut tosi nihkeetä. Kaikista kuvista tulee vaan tosi harmaita ja ankeita. Ei kauheesti innosta semmoinen.

On mulla iloisiakin asioita. Otin uuden muistikirjan käyttöön! Ihana tunne! Rakastan vihkoja ja muistikirjoja! Mutta nuukana haluan käyttää kaikki kulahtaneimmatkin ensin loppuun, ennen kuin otan uuden käyttöön. Enkä edes kovin kauaa ole systemaattisesti käyttänyt yhtä vihko, mutta nyt ehkäpä viimeiset puoli vuotta, tai jotain. Jostain syystä en enää käytä kalentereita, ja asiat meinaa unohtua ja kaaos iskeä. Mutta viime aikoina siis kirjoittanut niitä tehtävälistoja, ja se on kovasti selkeyttänyt arkea, ja saanut aikaan ihanan tunteen siitä, että kaikesta huolimatta asiat etenee ja asiota tapahtuu. Nyt olen siirtynyt seuraavaan vaiheeseen, vihko/muistikirja toimii myös kalenterin tavoin. Jokaiselle päivälle oma sivu, ja siihen saatan etukäteen kirjoittaa mitä kulloinkin tulee muistaa.

Aiemmin siis oli käytössä ihan kamala vihko, jonka olin tyttäreltäni saanut. Vihkossa itsessään ei ollut erityisemmin vikaa, mutta siitä irtosi jossain vaiheessa kansi, tätä oli edeltänyt Riston keikkiminen vihkon kanssa. Tai vihkolla. (vihkon/vihon?) Pureskeltuja sivuja ja kaikkea sekavaa. Ei kiva. Mutta loppuun oli käytettävä. Viimeisen sivun koittaessa, joka sekin oli osittain irti, saatoin ottaa käyttöön yhden ihanista, uusista muistikirjoistani. Olin ostanut ihanuuksia japanista, mutta kaikkein houkuttelevin oli kuitenkin Paper Plane Stationeryn minulle tekemä vaaleanpunapilkkuinen kirja. Kirjan houkuttelevuutta lisäsi vielä tekemäni muistikirjavyö, johon saa mukavasti kynät ja sakset ja huulirasvan talteen käden ulottuville. Ja koska muistikirja/vihkoinnostukseni roihuaa suurella liekillä, muistikirjan taakse saan vyön avulla vihkon kulkemaan aina mukana. (minulla on omat vihkot Pinkkikselle, Mollylle ja puutarhalle. Mahdollisesti saisin kaikki kolme vihkoa vyötettyä muistikirjaani, mutta toistaiseksi olen laittanut ainoastaan Pinkkis vihkon muistikirjaan kiinni.)

_MG_7023 _MG_7024 _MG_7025

Uusi muistikirja on vähän kuin uusi vuosi, tai pala uutta kangasta – täynnä mahdollisuuksia! Pahoittelut muuten surkeista kuvista. En jaksa tehdä tolle harmaudelle yhtään mitään.

Mitäköhän vielä? Mua on taas viime aikoina ketuttanut melkoisesti kaikki eläinjutut. Se hyväksikäyttö on niin laajamittaista ja häikäilemätöntä. En vaan voi ymmärtää. Millä oikeudella? Miten kaikki ei näe sitä? Sen vääryyttä? Juutalaisten vainoja kyllä maailman laajuisesti kauhistellaan, mutta muiden eläinlajien riisto on ihan hyväksyttävää, ja siihen ihmiset (ja vielä sellaiset suht normaalisti muista asioista ajattelevat ihmiset) vielä päivittäin tekee valintoja ylläpitääkseen koko sitä painajaiskoneistoa. Joitakin päiviä sitten näin mainoksen, jossa houkuteltiin ihmisiä ostamaan laite, jolla saattoi tappaa kaikki lähistöllä lentelevät ötökät. Siis ulkona. Ja toinen oli joku myrkky, jolla saattoi tuhota koko muurahaispesän. Siis ulkona olevan muurahaispesän. Meille ei siis riitä, että tapetaan kaikki mikä liikkuu omien seiniemme sisällä, vaan me mennään myös niiden koteihin tappamaan ne, kun ne ärsyttää meitä. Tietenkään ei saa puhua eläinoikeusasioista ja hyönteisistä samassa blogikirjoituksessa, sillä c’mon! älä nyt viitti hyönteisten oikeuksista vaahdota, kun maailmassa on niin paljon isompiakin ongelmia.

Niinpä.

Animalian viimeisintä lehteä lukiessani törmäsin virkaatekevän Suomen Presidentin vaimon Jenni Haukion kirjoitus siitä, kuinka tuska on tarpeen. Siis just se, kuinka me ei haluta nähdä taikka kuulla niistä ikävistä asioista. Itse kukin eri syistä. Kun ei voida kuitenkaan niihin vaikuttaa, kun niistä tulee niin paha mieli, taikka sitten samasta syystä kuin minä: vegaanina en ole tukemassa moista epäeettistä toimintaan, ja kun niistä tulee vaan paha mieli, niin en halua niitä nähdä. Mutta siinä Jennin tekstissä olikin tosi hyvin sanottu: “Jos haluamme saada saada aikaan eläinten hyvinvoinnin vallankumouksen, tarvitaan toimintaa ja toiminnan perusteeksi tietoa – vaikka se sitten aiheuttaisikin tuskaa.” Siinä oli todella paljon muutakin hyvää, mä ehkä voin jos vaan jaksan niin kokonaisuudessaan kirjoittaa sen tänne, otin artikkelin talteen. Mut en nyt jaksa, kun on niin paljon kaikkea muutakin. Mut siis itsenikin kohdalla, aina kun oon nähnyt jonkun häiritsevän kuvan (kuten vaikka tuleen sytytetty, täysin lyöty ja kauhuissaan oleva härkä selässään ja kyljissään jonkun luuserimatadorin miekkoja, joka on syöpynyt mieleeni ikuisiksi ajoiksi), niin kyllä se on saanut aikaan jonkinlaisen tapahtumaketjun. Aina ne ei ole suuren suuria, tai edes näkyvissä, mutta juurikin tuo härkäkuva sai aikaan sen, että kirjoitin Espanjan suurlähetystöön siitä, kuinka moinen brutaali ja täysin turha perinne pilaa muuten hienon maan maineen. Ja päätin myös, etten enää Espanjaan matkusta. Ei tietenkään mitään logiikkaa tossa, matkustanhan riemusta kiljuen Japaniinkin, jossa eläimillä ei kovinkaan kehuttavaa arvoa ole. Mut silti. Laitoin vielä suurlähetystön sähköpostiosoitteen jonnekin FB ryhmäänkin, että muut voivat halutessaan ottaa helposti yhteyttä.

Toinen kuva, joka mieltäni vaivaa on molukkiravuista. (googlettakaan! Hieno eläin!) Molukkiravut ovat ihania! Ne on olleet suurin piirtein muuttamattomia miljoonia vuosia. Törmäsin näihin hienoihin eläviin fossiileihin kun oltiin C:n kanssa kiertelemässä Martha’s Vineyardin rannikkoa, vai olikohan sittenkin jotain sisävesiä? En muista. Ihan sama. En kyllä muista, että nähtiinkö niitä elävinä, vai ainoastaan jäljelle jääneitä panssareita, mut ainakin niitä panssareita. Otin niitä mukaanikin. Todella hienoja. (olin ottamassa kuvaa, mut liikaa tavaraa edessä – sorry!) Niin, nyt sitten hiljattain näin kuinka jossain labrassa oli näitä molukkeja jotenkin pultattuna paikoilleen ja niistä valutettiin jotain vieressä olevaan astiaan. Isoja, hienoja molukkirapuja. En lukenut mistä oli kyse, ei vaan pystynyt. Olis ehkä kannattanut lukea, niin olis voinut reagoida jotenkin. Tehdä edes jotain. Nyt on vaan niin ällistynyt olo. Että tämäkin vielä.

Niin, ja sit on FB:ssa kiertävät kuvat niistä idioottimetsästäjistä, viimeisimpinä James Hetfield tapetun karhun kanssa ja nuori poika aseen ja tappamansa (?) kissan kanssa. Hienoja hetkiä. Pieniä miehiä suurten eläinten kukistajina.

Niinpä niin. Taas saanut itseni innostettua tästä aiheesta. Ensin piti kirjoittaa narinapostaus siitä, kuinka kaikki on ihan mälsää, ja sit muutinkin mieleni ja muistin kaikkia kivoja asioita. Ja nyt sit kääntykin tähän suuntaan.

Loppuun täytyy keksiä jotain kivaa. Mutta mitä? Meidän pihalla käy pupuja! 😀 Riehumassa mun kasvimaalla. 😦 Mitä nyt? Aion pyytää jos C aitais kauttaaltaan ainakin osan mun minimaistani.

Olen muuten viime aikoina pyrkinyt kovasti pienentämään kasoja ja viemään loppuun aloitettuja asioita. Nyt luen urakalla vanhoja Tieteen Kuvalehtiä, ja pistän sitä mukaan kierrätykseen kun olen saanut niitä luettua. Ison läjän kankaitakin saanut otettua käyttöön, kun olen ollut painattamassa niihin Kirjastossa vinyylileikkurilla tehtyjä tekstejä ja kuvia. Nyt pitäis ne kyllä vielä ommella. No, tänään on aikaa!

Aamupalaksi tein taiyakia. Kokeilussa oli kolmas taikina, vieläkään en ole tyytyväinen. Ehkä vika oli myös tekemässäni ankossa, jonka tein vähän sinne päin. Ai niin, taiyaki -pannua olen halunnut ikuisuuden, mutta jostain syystä sen hankinta on vaan jäänyt. Nytkään en viime reissulla nähnyt sellaista, ainoastaan niitä pyöreitä (joiden nimeä en nyt millään saa päähäni) tekevän pannun löysin, ja ostin. Mutta sitten hoksasin Ebaystä katsoa! Halavalla lähti, alle kakskymppiä, postikuluineen! Hip hei!

_MG_7026

Täydellinen taikina hakusessa, ja jotain uutta täytettäkin olis kiva kokeilla. Toistaiseksi ainoastaan punapaputahnaa ja suklaata ollaan kokeiltu.

Ei muuta! Moi! (en ole ostanut oikeen mitään. Hyvä! Yhtä nukkea vähän meinasin, olin jo rahaakin siirtänyt, mut onneks myyjä palautti jonkun luulemansa ongelman takia, ja sain näin vähän harkinta-aikaa, enkä sit ostanutkaan. Ja sain asian sovittua niin, että ollaan edelleen ihan väleissä myyjän kanssa! Ja nyt noi uudet juhlanuketkaan ei tunnu tarpeellisislta. Mulla on jo niin paljon.)

xoxo,

Raisa

2 thoughts on “Meinasin narista mut sitte päätin, etten narisiskaan

  1. Erittäin hyvä ratkaisu oli tilata sun blogi työsähköpostiin, oli kiva aloittaa maanantai juomalla kahvila ja lukemalla uusi postaus 🙂 Samaistua voin ihanaan muistikirjariippuvuuteen! Ja ajatuksiin eläinten järjettömästä tuhoamisesta, joka vaan paisuu ja saa sairaat mittasuhteet meidän ihanassa hyvinvointiyhteiskunnassa..

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s