Mietteitä säästämisestä

Säästäväisyys on in. Siinä on tietynlainen kurinalaisuuden leima. Tietty tuhlailukin on hupaisaa, jotenkin leikkisää. Siitä voi aina vitsailla, kuinka tuli taas visaa vingutettua, ja loppukuusta syödäänkin vaan puuroa, kun tilipäivänä lähti lapasesta. Oli Hullut Päivätkin ja kaikkee. Mutta! Köyhä ei saa olla. Köyhyys on tosi noloa. On noloa dyykata ruokaa kaupan biojäteroskiksesta. On noloa kerätä pulloja pusikoista. Jossain tapauksessa voi olla noloa käyttää kirppisvaatteita. Tai jos ei noloa, niin ainakin kiusallista. Nuorelle voi olla noloa käyttää isompien sisarusten vanhoja vaatteita, taikka korjattuja vaatteita. Ja taas toisaalta on ihan superupeeta, jos sattuu löytämään lempparishampoonsa alennuksesta! Kavereille kerrotaan ylpeänä, kuinka paljon säästi ostamalla kolme vaatetta kahden hinnalla. Mutta sitä ei kerrota kellekään, että koirankusetuslenkillä kerää pantillisia pulloja, sillä se on noloa. Työttömyys on noloa, mutta sapattivuosi luksusta. Itsetehty leipä on ihanaa, mutta jos se tehdään siksi, ettei ole varaa kaupan leipään on se todella ankeaa. Yksinkertaistaminen on päivän sana, kunhan siihen käyttää (todella) paljon rahaa. Ekoilu ja kotoilu on kuuminta shittiä, kunhan niihin muistaa ostaa oikeat vermeet jostain (todella) tyyriistä ekopuodista. Se, että tyytyisikin siihen mitä jo on, on todella epämuodikasta. Ja niin noloa. Lähiruokakin on todella hip, ruokaa kasvatetaan parvekkeilla ja kaupunkiviljelmillä. Kunhan syynä on se, että halutaan mahdollisimman puhdasta ruokaa, ja jotta tiedetään paremmin sen alkuperästä. Mutta jos ruokaa kasvatetaan itse säästösyistä – hyi hitto. Noloa! 

Entä sitten lahjat? Mitä hienompi (kalliimpi), sitä paremmalta se saa sinut näyttämään. Ainakin omissa silmissäsi. Hyvässä lykyssä paketissa on vielä hintalappu tallella, “vahingossa jäänyt”. Auta armias jos joku kehtaa tuoda vanhan tavaran! Paitsi tietty jos se on jo tarpeeksi vanha, antiikkia. Tai vintagea. Siis upouusi taikka kamalan vanha. Mutta ei mitään siltä väliltä. Ruokaa ei kehtaa antaa kukaan, ellei se ole itse tehtyä. Ruoan antaminen laittaa saajansa kiusalliseen valoon. Kuvitteleeko tuo, että olen niin köyhä ettei ole varaa ostaa omia ruokia. Ennemmin käytetään rahat johonkin typreään vaasiin, jolla ei kukaan tee yhtään mitään. Olis vaan antanut ennemmin rahana, taikka tuonut juurikin sen ruokakassin. Olisi ainakin ollut käyttöä, eikä jäänyt roinana pyörimään nurkkiin. Ruokalahja täytyy tosiaan naamioda todella huolella, ettei se tekisi saajastaan kiusallisen köyhää. Jos se on jotain kaupasta, sanotaan vaikka pastaa ja tomaattikastiketta tofukuutioilla, niin siihen täytyy vähintään liittyä uusi kattila ja mielellään vielä pannukin, ja lupaus siitä, että antaja kokkaa aterian. 

Lasten vaatteita kierrätetään ahkerasti, melkeinpä kaikissa yhteiskuntaluokissa. Eikä siitä kukaan mitään pahaa ajattele, päinvastoin. Lasten kasvaessa kierrätysinto hälvenee, teinien vaatteet kiertääkorkeintaan kirpputorien kautta, ja harvoin sielläkään, kun ei noille nykyajan murkuille kelpaa yhtään mikään. Vaatteen täytyy olla uusi, ja vaikka kirppikseltä löytyisi se aivan sama rytky kuin mikä kaupan hyllyllä näytti niin houkuttelevalta pari kuukautta sitten, ei se kelpaa. Vatteen täytyy olla uusi. Piste. 

Että sellasta tällä kertaa. Aiheesta lisää ensi kerralla.

Säästeliästä viikonloppua!

xoxo,

Raisa, jolla ei jostain sattuman oikusta ole tällä kertaa muuta kirppiskamaa kuin farkut päällään. Kaikki muu uutena kaupasta ostettua. 😦 No onneksi edes teepussit käytössä jo kolmatta kertaa 🙂 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s