Hyvää tekevä hyväntekeväisyys.

Heipparallaa!

Vielä mennään säästäväisesti eteenpäin, vaikkakin mulla on jotain ruokapostauksia mielessä. Mutta ne sitten myöhemmin, ja kyllähän kelpo kotiruoka säästäväiseksi mielletään, eikö totta?

Tämän päivän aiheeseen, josta olen kyllä edellisessä blogissani kirjoittanut jo jonkin verran. Aihe, joka meiltä suomalaisilta tuppaa turhan usein jäämään, nimittäin hyväntekeväisyys. Tiedän kyllä, että ainakin Jenkeissä tästä saa jopa jotain verohyvitystä, ja meillä sitten taas osittain maksamistamme verorahoista rahoitetaan jotain sellaista, mitä sitten muualla katetaan kokonaan ihmisten hyvän tahdon mukaan. Mutta siltikin olen sitä mieltä, että tähän voitaisiin panostaa paljon enemmän. Ja ennen kaikkea keskivertokansalaiset voisivat panostaa. Keskiverrolla en tarkoita keskituloista, vaan sellaista tuttua ja turvallista keskivertoihmistä, joka ei välttämättä ole hyväntekeväisyysjärjestöissä mukana.

Kaikki varmaan aika ajoin tipauttaa kolikon tai pari jos kadulla itseä miellyttävä kohde kerää rahaa, tai no itseasiassa aika harva sitä taitaa tehdä. Valitettavasti. Perustan tämän väitteen omakohtaisiin kokemuksiini Animalian useisiin keräyksiin osallistuneena. Poikkeus on aina se, joka antaa. 😦

Mä yritän itse aina laittaa kolikon taikka pari, mutta tällä postauksella haen vähän isompaa auttamista, mielellään säännöllistä, ja ennen kaikkea määrältään suurempaa.

Työssäoloaikana tähtäsin melko suureen summaan, parille järjestölle jaettuna. Onnistuin tekemään tätä ainoastaan muutamien kuukausien ajan, sitten jäin ansiosidonnaiselle, eikä tuntunut mahdolliselta laittaa niin isoja summia “kodin ulkopuolelle”. Nykyään määrä on huomattavasti pienempi, mutta siltikin – pitkäaikaistyöttömyydestä huolimatta – yritän säännöllisen epäsäännöllisesti jotain laittaa.

Itse koen, että helppoja tapoja on esim. joulukorttien lähettämisen sijaan lahjoitus jollekin järjestölle (viime vuonna Save Bunnies -järjestö, rahoitettiin yhden kanin eläinlääkärikäynti), ja sitten sähköpostilla tästä tiedottaminen. Tässä on montakin hyvää puolta: 1) järjestö saa rahaa 2) tervehdit ystäviäsi ja läheisiäsi ympäristöystävällisellä tavalla 3) muistutat ystäviäsi ja läheisiäsi hyväntekeväisyydestä (ehkä hekin innostuvat lahjoittamaan) 4) näytät pirun jalolta ystäviesi ja läheistesi silmissä ;).
Samoin joulu- ja syntymäpäivälahjaksi voi olla mielekästä tehdä lahjoitus saajansa näköiselle hyväntekeväisyysjärjestölle. Mielellään niin, että saaja on selkeästi sitä mieltä, että haluaa tukea ko. järjestöä/tavoitetta/kohdetta. Esim. minun kohdalla varma valinta on kanit, koirat ja (sappi)karhut. Toki silloin, jos lahjansaaja on erityisesti toivonut jotain tiettyä, niin saattaa olla arveluttavaa lähteä sooloilemaan, mutta aika usien aikuisilla on jo niin paljon kaikkea, että hänen nimissään tehty lahjoitus voi olla helpotus.
Muita helppoja tapoja on tietenkin kuukausittainen lahjoitus. Enää ei taida olla suoraveloitusta, mutta kyllä minun tililtä automaattisesti menee Unicefille tietty summa kuukausittain. Ilman, että täytyy muistaa mitään.
Testamentin teko on myös erittäis suositeltavaa, erityisesti jos omaisuutta on, muttei perillisiä. Melko lailla kurjaa jos kaikki varallisuus siirtisikin valtion pohjattomaan kassaan, tukemaan tehomaataloutta ja turkistarhausta…

Minun keinojani auttaa on juurikin Unicefin kuukausittainen tukeminen, epäsäännölliset lahjoitukset Viipurin Koirille,Save bunnies -järjestölle sekä Animals Asia:lle sekä ajan antaminen Animalialle. Muutamissa järjestöissä olen jäsenenä, ja näin ollen jäsenmaksuni kilahtavat myös järjestöjen kassaan. Viime aikoina olen lisännyt Pinkkiksen osuutta hyväntekeväisyyteen: Pinkkis on lajoittanut joitakin tuotteita kodittomia koiria tukevalle järjestölle huutokaupattavaksi, sekä myynyt Etsyn kautta sappikarhujen innoittamia karhu -nukkepussukoita, joista saaduilla rahoilla olen ostanut karhuille hedelmäisiä jääkuutioita. Kaikki voittavat! 😀

Yksi tapa vaikuttaa, jos ei millään ole pistää omia rahoja likoon, on tiedon jakaminen. Se, että facebookissa jakaa jonkun järjestön keräys -tiedotteen ei paljoa aikaa eikä vaivaa vie, mutta voi saada montakin maksukykyistä ihmistä mukaan.

Melkeinpä hyväntekeväisyydeksi voidaan laskea myös pienten tekijöiden tukeminen. Itse olen, tietenkin myös pienenä tekijänä, kovasti ollut kiinnostunut siitä kenelle rahani päätyvät. Se, että ostanko tarrani ison kaupan isolta askarteluosastolta vaiko nettikaupasta suoraan pieneltä valmistajalta – sillä on iso merkitys. Se, että koulujen pian taas alkaessa ihmiset ostaisivatkin penaalinsa käsityöläiseltä (minulta! minulta!) on suuri vaikutus, ei yhden Kiinassa tehdyn penaalin myynnin menettäneelle kauppialle, vaan sille (minulle! minulle!) käsityöläiselle, jolta se penaali ostetaan.

Olen viime aikoina paljonkin miettinyt tätä. Nykyään jopa siinä määrin, että olisin ehkä valmis maksamaan niitä aiemmin ihan kohtuuttomalta tuntuneita hintoja suomalaisten pienten suunnittelijoiden vaatteista. Ehkä. Ajatustasolla ainakin. Ainakaan en ole enää missään määrin halukas tukemaan massatuotantoa. Tämä koskee siis myös nukkeja. Edelleen omistani pidän ihan hurjasti, mutta uusien ostaminen tuntuu väärältä. Vanhat, käytetyt nuket tietenkin asia erikseen! 😉 Onneksi nukkeihin liittyy niin paljon pieniä tekijöitä, siis käsityöläisiä, että harrastus itsessään on hyvinkin arvojeni mukaista! 🙂

Säästäminen, ja sen vanavedessä seurannut jonkinlainen jälleenherääminen maailman epäkohdille (voi apua, että niitä on paljon! Juuri luin Amerikan villihevosista, joita “suojelemaan” on rakennettu joku järjestö, joka vangitsee, kesyttää ja tappaa niitä ihan surutta) on saanut aikaa paljon uutta energiaa minussa. Oikeen uhkun ja puhkun sitä. Aika ei millään meinaa riittää kaikkeen, jota olen suunnitellut tekeväni. Paljon on ollut viime aikoina pikkueläimiin liittyvää ihmisten havahduttamista (kuulostaa tosi mystiseltä, mutta se juuri on tarkoituskin!), olen tilannut paljon kirjoja ja lehtisiä, ja lehtisiä siitä miten tehdä lehtisiä (zine), alueiden valtaus omaan käyttöön (en tarkoita nyt kirjaimellisesti tätä, siis sitä että pitäisi vallata konkreettista tilaa omaan käyttöön, mutta juurikin sitä, ettei kaikki tulisi meille valmiina joltain ylemmältä taholta, vaan että voimme itse päättää, oman mielemme mukaan mitä ympärillämme on), naiseus, feminismi, veganismi. Miksi minä en saa päättää siitä, miten tulisi elää? Siis kaikkien.

Hyväntekeväisyydestä vielä. Yksi asia mikä risoo toden teolla: Lastensairaala. Aikuisten oikeesti, miksi ihmeessä siihen kerätään rahaa?? Eikö tollainen hanke nyt ole jonkinlainen automaatio?? Että verorahoilla, niillä samoilla joilla sitä tehomaataloutta ja turkistarhautta tuetaan, taikka jotain hemmetin hornet -hävittäjiä ja muuta paskakalustoa ostetaan, maksetaan uusi sairaala lapsille. JA kaikki se kama mitä sinne tarvitaan. Musta on jotenkin niin vmäistä, että valtion budjetin laatijat laskee tollaisissa tunteisiin vetoavissa asioissa sen varaan, että kyllä kansa siitä innostuu niin, ettei meidän tarvitse siihin sen kummemmin budjetoida. Käytetään nekin rahat ennemmin puolustusmenoihin. Miksei ole mitään keräyksiä just noihin panssarivaunuihin ja muihin vastaaviin? Miksei ole jotain hyväntekeväisyyskonsertteja, joilla kerättäisiin varoja ydinvoimalan rakentamiseksi?

Ei muuta. Lahjoittakaa!
Koirien kupit kolisevat taas tyhjyyttään Irinan tarhalla Viipurissa. Kulutus tarhalla on valtava, sillä siellä asuu lähes 200 nälkäistä koiraa. Ruuan menekki päivässä lähentelee 100 kiloa ja yhdistyksemme auttaa ruuan hankinnassa aina mahdollisuuksiemme mukaan. Ruokarahakassamme tarvitsee kuitenkin kipeästi täydennystä, sillä Viipurista viestitään, että koirilla on jälleen hätä. Osallistu ruokarahakeräykseemme ja auta hankkimaan koirille vatsantäytettä!
Viipurin Koirat ry:n keräystili: FI74 1394 3500 1553 91. Viite 1038.

Yhdistyksellä on keräyslupa 2020/2013/4368, ja se on voimassa 7.3.2014–6.3.2016 koko Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s