Tavarataivas

Hitto soikoon! Nyt riitti! Olen päättänyt pistää tavaraa pois, ennen kaikkea sillä vaikealla tavalla, eli myymällä niitä itse eteenpäin. Inhoan sitä, vaikkakin pidän kyllä kovasti myydyn tavaran tuottamasta rahasta ja lisääntyneestä tilasta, mutta kaikki ne edeltävät toimenpiteet ärsyttää, eli siis tavaroiden kuvauskuntoon saattaminen, kuvaaminen, oikean myyntikanavan keksiminen, tuotteiden listaukset ja listausten päivitys. Itse pakkaamisesta ja postituksesta tykkään, ja ennen kaikkea siitä, kun saan jotain myytyä. Mutta kaiken ton muun takia, tai ehkä ennen kaikkea, sama kuin vaikka jossain urheilussa, vauhtiin pääseminen, se aloittaminen on kaikista vaikeinta. Entä jos kukaan ei ostakaan? Mitä sitten? Tuleeko taivas niskaan? 

Niin, eilen aloitin, ja sain jo myytyä yhden nuken, astioita ja muuta pientä keittiökamaa (nukkien kokoa, siis) ja pienen kirjoituskoneen (sekin nukeille). Hyvä alku! Tänään listaan lisää nukkeja. Tää on samaan aikaan todella hauskaa ja todella vaikeaa. Mä myyn nyt niitä nukkeja, joista pidän. En enää niitä, jotka on jostain sattuman oikusta päätyneet mulle. Nää on niitä “perheenjäseniä”, joihin olen kiintynyt. Mutta koen, että nykyisen lauman hallitseminen on aivan liian hankalaa, niitä vaan on yksinkertaisesti aivan liikaa. Ja sama juttu mun designer laukkujeni kanssa, jos en kerta niitä käytä, niin eiköhän olis aika pistää niitä eteenpäin. Ei mulla enää kyllä ole kuin kolme sellaista, jotka pitäis myydä. Näistä yksi on Christian Diorin nahkainen satulalaukku, jonka ostin Roomasta Diorin liikkeestä. Muistan vieläkin sen hillittömän jännityksen, ja ne komeat miehet jotka avasivat mulle oven. 🙂 Mut kun en kerta sitä laukkua käytä, niin mieluummin otan siitäkin rahat, jotka menee Japanin reissu -tilille. Japanin matka muuten aikaistui vuodella! Mitäs siihen sanotte? Jätetään Pariisi suosiolla väliin, ja mennään Japaniin ens vuonna! Ja meinataan matkustaa siellä. Tahtoo Hokkaidolle! No, saa nyt nähdä! Niin, näiden nukkien myyntiä hankaloittaa osittain myös se, että ovat niitä vähän arvokkaampia yksilöitä, eikä vaan niitä “satasen” nukkeja. Toisaalta taas, ne on sitten myös niitä halutumpia tapauksia, eli enköhän saa niitä ihan kivasti myytyä. 

Pähkäilen mitä tehdä sellaisen tavaran kanssa, jota en raaski lahjoittaa hyväntekeväisyyskirppikselle, mutten myöskään halua myydä kaikelle kansalle, tai siis kyseessä vaikka kirjat ja oikeat astiat. En niitä oikein viitsis lähteä postittamaan, kun ovat niin painavia. No, saa nähdä. 

Niin, mutta tarkoituksenani ei ollut kirjoittaa myytäväksi aikomistani tavaroista, vaikka varmasti niistäkin tulen jatkossa postaamaan, ei sitä tiedä kenen silmiin postaukseni sattuu, ja minkälainen tarve hänellä on juurikin 12 hlön täydelliselle astiastolle…taikka Martha Stewartin tiiliskiven paksuiselle kodinkoito-oppaalle 🙂 Taikka Blythe nukeille.

Mulla on taas melkoinen säästökampanja meneillään. Tykkään siitä hurjasti. Musta on ihanaa syödä hyvin, mutta pikkurahalla. Eilen kävin kaupassa tekemässä kolmen päivän ruokaostokset, maksoi alle 12 euroa. 😀 Ja siinä oli kaksi lakupatukkaa mukana. Olen ollut tosi vähän koneella, pelkään houkutuksia, mutta jotenkin nekin vaan vöhentyneet. En ehdoin tahdoin mene surffailemaan Ebayhin, mutta pystyn silti katselemaan nukenvaatteita tai muuta tilpehööriä, ilman että tulee pakottavaa tarvetta ostaa. Uutta minulle. Ja silti ne kiinnostaa, mutta olen ainakin hetkellisesti oivaltanut, ettei ne paranna elämäni laatua millään tapaa, hetkellinen ilahdus ja sitten lankeaakin lasku. Nyt ennemmin säästän säästämisen ilosta, ja siksi, että on ihanaa kun tilillä on rahaa. Jos vaikka jotain sattuisi. Ja haluan uuden tatuoinnin, ja sinne Japaniin! 

Tuleva Japanin reissu asettaa ihan valtavia haasteita. Miten mennä sinne, miten edes suunnitella matkaa niin, ettei kaikki hauskanpito perustu hillittömään törsäämiseen?? Ihan oikeesti. C:n kanssa se on tietenkin helpompaa, mut silti. Mitä ottaa Japanista irti, jos se ei ole materiaa? Mutta mulla on paljon aikaa sitä miettiä, ja sit kun on reissun aika, niin joko olen valmis, tai sitten en. Ostan kaiken uudestaan. Ei sekään huono vaihtoehto. 🙂

Niin, ei tääkään ollut se, mitä mun piti kirjoittaa. Mut emmä nyt jaksa keskittyä siihen kuluttamiseen, mikä mulla oli tarkoituksena tänään tähän avata. En oikein pääse siihen sisälle, siihen ällistykseen ja vähän vihaankin. Voi kumpa vaan säästäminen ja kuluttamatta oleminen olis vähän aktiivisempaa! 

No, taidan mennä siivoamaan tai jotain. Ostakaa nukenvaatteita tai nukke! 

5 €

5 €

Kiki laatikoineen

Kiki laatikkoineen

Kiki, Cinema Princess, 4. Juhlanukke 300 € (melkein kaikki stock kamat mukana, osa koruista, yks kenkä ja yksi rats.hanska ainakin puuttuu)

Kiki, Cinema Princess, 4. Juhlanukke 300 € (melkein kaikki stock kamat mukana, osa koruista, yks kenkä ja yksi rats.hanska ainakin puuttuu)

Takaran pieni Blythe nukke, 5 €

Takaran pieni Blythe nukke, 5 €

Iso setti 35 €, kaikki vaattee ei sovi Blythelle, melkein kaikki kyllä. Yhdessä hameessa tahroja, ja yks neppari rikki. Osa stock vaatteita.

Iso setti 35 €, kaikki vaatteet ei sovi Blythelle, melkein kaikki kyllä. Yhdessä hameessa tahroja, ja yks neppari rikki. Osa stock vaatteita.

xoxo,

Raisa

2 thoughts on “Tavarataivas

  1. Onnea tavarasta eroon pääsemisessä! Saisit kyllä avata tuota kultusaihetta vähän, varsinkin ruokakauppalaskun sisältöä.. Nimim. eilinen kappalasku taas huntin.. Mut kiva postaus, kiitos! 🙂

  2. Pingback: Rahan säästämisestä | PINKKIS of Finland

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s