Oravat taistelutantereella

Moikkis!

Tiesittekö muuten, että meidän puput puhuu englantia. Tai siis tavallaan, sillä eihän puput ihmisten kuullen edes puhu, mutta meidän pupuja tulee ainakin tervehtiä englanniksi. Hello! Erityisesti Hyrrää, ja mielellään monta kertaa päivässä. Hello! Hello! Se on kuulkaa hieno kani. Työpaikan vieressä on Faunatar ja niillä oli viikonloppuna joku ammattieläinvalokuvaaja siellä, mä olisin niin halunnut viedä Hyrrän kuvattavaksi!! Mutta en olis saanut sitä sitten kotiin millään, eikä sitä olis voinut koko päivää pitää meidän takahuoneessakaan. Pöh! Ei siinä, on Sokerikin ihana, ja viime aikoina kesyyntynyt tosi hyvin. Kesyyntyminen johtuu nälästä/ahneudesta. Mähän alkuun ruokin niitä ihan liikaa, luulin, että pellettejä olis pitänyt olla koko ajan saatavilla. Ja siitähän Sokeri tykkäsi! Eikä sitä sitten meidän tarjoamat herkut kiinnostanut niin paljoa, että olis voittanut pelon kaikkea kohtaan. Mutta sen jälkeen kun eläinlääkäri kertoi, että minua järkyttänyt *mikä sana tähän kuuluu* olikin ihan vaan rasvakudosta, eikä mitään kasvainta väheni pupujen ruokakin ihan minimiin. Ja johan alkoi meidän tarjoamat herkutkin kiinnostamaan! Mutta se pupuista!

Meidän pihalla on paljon oravia, parhaimmillaan neljä saattaa olla yhtäaikaa näkösällä. Ne on melkoisia riitapukareita, joten kovin lähekkäin ne ei pysty olemaan. Sellaista piirileikkiä koko ajan, yksi ajaa toista takaa, ne loikkii puiden oksilla ja heiluttelevat häntiään vihaisesti. Eilen aamulla niitä katselin (yksi syy sille, että aamupalan syömisessä kestää niin järkyn kauan on se, että tuijottelen lintulaudan tapahtumia. On ihan parasta, kun välillä on fasaaneita, välillä pupuja ja melkein aina pikkulintuja ja oravia (oravoita). Tilhet ovat olleet kerran tai kaksi syksyn lopulla ilmestyvä sensaatio, tänä vuonna niitä ei ole näkynyt. Mutta onhan meillä harakoita. 🙂 Ja kerran oli naakkoja! Siis eihän naakat mitenkään harvinainen näky ole, mutta ehkä noin kuukausi sitten ne ilmaantuivat meidän pihaan isona parvena syömään!

Vähänkö hienot!!

Vähänkö hienot!!

Joop, mutta niihin oraviin. Eilen siis niitä kattelin, sitä kuinka meidän ruoka-automaatissa on kaksi leveää aukkoa, mistä sitä ruokaa saa. Ja ruokaa on sisällä paljon. Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut niiden kahden eilisen ruokailijan riitapukarointihalukkuuteen millään, vaan aina muutaman suupalan jälkeen niiden oli otettava yhteen. Aina aikaisemmin olen nähnyt niiden vaan jahtaavan toisiaan, ilman todellista iho/karvakontaktia. Mutta eilen ne kävivät toisiinsa ihan käsiksi. Ja siis oikeesti, mitä järkeä? Kuten jo sanoin, ruokaa saisi molemmilta puolilta, aj paljon. Ihan kaikessa rauhassa voisivat syödä, näkemättä toisiaan massunsa pullolleen ja sit lähteä vetelemään hirsiä pesiinsä. Mutta ei! Koko ajan pitää nahistella. Enemmän energiaa niillä varmaan menee tossa meidän pihalla riitelyyn, kun minkä syömästään ruoasta ennättävät keräämään.

8149915414_b69fcc8d01_k

Vanha kuva vanhalla automaatilla. Nykyäänhän meillä on se yhdeltä ihanalta blogin lukijalta saatu (!!) iso, helppokäyttöinen “laatikko”, näkyy tuossa ylemmässä kuvassa.

Joko hoksasitte mihin tällä postauksella pyrin?

Näinhän se on, että ihan sama juttu ihmisten kanssa. Kaikki riitely ja nahistelu, sodista puhumattakaan. Energia mitä niihin panostetaan, minkä ne meistä vie ei vastaa lähimainkaan sitä energiaa, minkä ne antaa. Sekin, kun mä auton sisällä turvassa raivoan kanssaautoilijoille harmittaa mua useimmiten ihan älyttömän paljon (ja se onkin yksi syy sille, miksi en tykkää ajaa autolla vaan pyrin välttelemään sitä mahdollisuuksien mukaan.), niin että “vahingonilo”, jonka saan “rangaistuani” jotain törppöä idioottia vilauttamalla keskisormea tai tööttäämällä oikein komeasti ei määrältään vastaa sitä harmistusta, jota jälkeenpäin koen, oltuani taas niin -piip- ärsyttävä ja helposti tulistuva hölmö. Ette tiedäkään kuinka ihailen sellaisia viilipyttykuskeja, jotka  vaikuttavat siltä, etteivät edes huomaisi kaikenmaailman ajotaidottomia mulkkuja. Niiden kyydissä on ihanaa! (minun kyytiin ei kannata tulla, vaikkakin aika usein matkustajan läsnäolo rauhoittaa minua.) Kaikista epäkohdista huolimatta, joka ikinen autoilija pääsee perille aikanaan. Paitsi tietenkin ne, joiden matka katkeaa onnettomuuteen, ja aivan satavarmasti onnettomuuksia ainoastaan lisää ratin takana raivoavat henkilöt. Niin, että jos joskus antaisikin tilaa sille etuilevalle, eikä lähtisi kiihdyttämään täyttääkseen edessään olevan kolon? Ehkä matka-aikaan tulisi yksi minuutti lisää, mutta vältyttäisiin siltä kuluttavalta energiarosvolta ja mahdollisesti jopa onnettomuudelta. Ymmärtääköhän kukaan mitä mä ajan takaa. Välillä kauhistelen sitä (tai siis tosi usein) kuinka vaikea mua on ymmärtää. Useimmiten kirjoitettuna oikeat sanat löytyy paremmin (töissä on välillä todella kuumottavaa, kun siellä pitää puhua paljon, ja se jos mikä on mun heikkouksia. Kuvaileva selittäminen asiallisen lyhyesti. Huh huh. Ehkä se ei luonnistu multa kirjoittamallakaan, siis asiallisen lyhyesti. Mutta blogissahan saakin tarinoida ja turinoida.), mutta turhan usein unohdan sen, ettei lukijat ole (pelkästään) mun pään sisällä. Oikeat lukijat eivät näe kaikkea, mitä on rivien välissä. Mutta koittakaa kestää. Loistotekstiähän tämä on, te ette vaan ymmärrä! 😉 Välillä olen hauska, useimmiten en.

Pihalla on juuri nyt kaksi oravaa syömässä, toistaiseksi vielä sulassa sovussa. Tähän on hyvä lopettaa. 😀

xoxo,

Raisa

6 thoughts on “Oravat taistelutantereella

  1. Toi nahistelu kuulostaa aivan meidän lasten touhulta. Vaikka vois molemmat syödä rauhassa omaöla puolellaan ruokapöytää, pakko laskeutua tuolista, kiertää pöytä ja mennä lyömään siskoa naamaan, ihan muuten vaan, jotta saa sen itkemään. Ja sitten huutaa äiti, poika ja tytär kaikki ja kaaos on valmis. Mutta kiitos postauksesta, maanantiaaamu sai vähän paremman käänteen 🙂

    • Tiiätkö, toi ei tule loppumaan piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkään aikaan! Meillä vanhempi lapsista tekee tota edelleen. Siis kiusaa pikkusiskoaan. Ilman mitään syytä. Ja se olis vaikka ilman karkkia, ihan vaan estääkseen sen, ettei se toinen nyt ainakaan saa mitään herkkua. Niin, että kärsitään sitten kaikki. Mistäköhän se johtuu? Tätä vois kyllä pohtia pidempäänkin. Sillä jotain sisäsyntyistähän se on, ei lapsille opeteta pitämään huolta siitä, ettei muut saa mitään kivaa. Siis niinko just sitä, et ollaan sit kaikki naamat rutussa ennemmin kuin, että se toinen olis iloinen, mikä ei ole mitenkään siltä itseltään pois. Ihan kummallista. Hauskaa työviikon alkua!

      xoxo,
      Raisa

    • Kiitos! 🙂 Joo, ehdottomasti. Vaikka kuinka yritetään muuta, niin kyllä me aika alkukantasia ja järjettömiä joissain asioissa vielä ollaan.

      xoxo,
      Raisa

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s