Mikä sotku

Terveisiä täältä unen ja valveen rajamailta. En ymmärrä miksi en voi nukkua niinkuin ennenkin, eli siis loistavasti. En muista alkoiko tämä jo ennen kuin C lähti reissuun, vaiko vasta jäätyäni yksin, mutta nukun keskimäärin 6 tuntia yössä. Ja normaalisti mä olen kyllä niin tasainen ja “hyvä” nukkuja. Jotenkin mä kuitenkin oon suoriutunut, herännyt ja ollut lopulta pirteä ja iloinen. Mutta nää aamun tunnit on kyllä niin sellaisia karheita ja hidasliikkeisiä. Viimeyönä heräsin jossain kolmen pintaan, päästin koirat pissalle ja sitten en vaan taaskaan saanut unta. Pohdin kaikennäköistä, ennen kaikkea elämän(i) sotkuisuutta. Ja paljon myös sitä, kuinka kaikki on muuttunut noiden lasten murrosiän myötä. Mä en jotenkaan enää tunnista meitä. Mitä meille on tapahtunut? Miten minä, joka olen viettänyt oman murrosikäni ihan pohjamudissa rypien en osaa/pysty tarjoamaan parempaa vanhemmuutta omille lapsilleni? Tukea ja turvaa? Miksi mä oon vaan niin saatanan kyllästynyt niiden tolkuttomaan (patologiseen!) kännykänkäyttöön, täydelliseen (patologiseen!) välinpitämättömyyteen kaikkea niiden itsensä ulkopuolista kohtaan ja siihen miten ne suuttuu aivan v**tu kaikesta mitä mä sanon. Mä en osaa olla niiden kanssa! Pojan kanssa on helpompaa, pikkuvauvaiän ohitettuaan sillä on selkeästi ollut minun kanssa aika vähän yhteistä. Se on aina tykännyt “poikien jutuista”, eikä ole osoittanut juurikaan mielenkiintoa minun juttujani kohtaan. Joten se pesäero mitä se nyt työstää on helpompaa, kun ei niin läheisiä olla enää vuosiin oltukaan. Mutta tyttären kanssa, joka muutoinkin on osoittautunut hankalammaksi teiniksi, irtaantuminen tekee tosi kipeää. Mitä tiukempi teippi, sitä kovemmin se on repäistävä irti. Me kun ollaan oltu (ja ollaan vieläkin?) niin samanlaisia. Tehty paljon yhdessä. Ja nyt mä en edes saa tulla niiden järjestämään konserttiin. Ihan kiva. Kampaaja kyllä pitäis iltaa varten maksaa. Emmä tiedä mitä mä oikein kuvittelin, että pystyisin selviytymään tästä jotenkin kunnialla, ihan vaan omien kokemusteni takia. Hölmö minä.

Mutta, ei tämä ollut se sotku mihin otsikko viittaa. Sen oivalluksen tein jo eilen illalla. Oli jälleen skräppimaanantai, eli oltiin Variston Sinellissä tutulla porukalla skräppäämässä. Mulla on kaikki skräppikamat melkein hujan hajan, ja niitä on taas niin paljon, että kaikki tuntuu olevan ikään kuin tukossa, niistä ei pysty nauttimaan silleen kuin niistä olis tarkoits nauttia. Ja siis joo, mä olen sellainen, joka magneetin tavoin kerää ympärilleen kaikkea sälää, niin kirjaimellisesti kuin kuvainnollisestikin. Ja ei siinä, on rikkaus tykätä niin paljon kaikesta. Olis ihan hirveenkauheenkamalaa olla harmaa, ja tykätä vaan vähän. Kyllä elämässä pitää olla makua ja väriä, mitä enemmän sitä parempi! Vähemmän ei koskaan ole oikeasti enemmän, siis minun elämässä. Miksi tyytyä vähään jos voi saada kaiken? on suosikkihokemiani. 😀 Mutta…niin, kun ei riitä aika kaikkeen, ja kun kaikkea pitää kuitenkin saada, niin ei meinaa aika riittää oikein mihinkään. Työstä suoriudun kunnialla (ja joo! tykkään siitä vieläkin!! Joulukiireet on vaan hauskoja! Se vireystila mikä meillä vallitsee on huumaava, tietty semmoinen kuluttaakin, kun on koko ajan vähän kuin liian kireälle vedetty, mutta on se vaan hauskaa!), mutta muutoin tuntuu kuin taistelisin aikaa vastaan, enkä millekkään pysty antamaan tarpeeksi aikaa. Kaikkea on vaan niin paljon. Eikä ne ole edes oikein missään järjestyksessä. Kamala sotku vaan koko elämä. Yllättäen koti on kuitenkin suht siisti. Toki lattiat on ihan kamalat, en ole viitsinyt imuroida saatika pestä niitä C:n poissaollessa kertaakaan, ja kahden koiran taloudessa se olis kyllä oikeastaan melkeinpä pakollista vähintään kerran viikossa. No, tänään siivoan! Melkein heti kampaajan jälkeen.

Niin, melkeinpä mikään muu ei sitten olekaan järjestyksessä. Tai emmä tiiä, ehkä ne on? Jos tarpeeksi kovaa toivoo? Kyllä mulla se muistikirja on edelleen käytössä, ja aina kun löydän sen ja muistan käyttää, niin kyllä se selkiyttää elämää. Mut aina ei edes ennätä! Tänääna amulla luin sähköpostit ekaa kertaa kolmeen, neljään päivään! Kun ei ole vaan ennättänyt/jaksanut. Töiden ja koiravahtien kanssa ollut melkoista järjestelemistä. Melko stressaavaa, ja sit vielä auto hajos. Tai toivottavasti vaan akku tyhjä. Mut ei käynnisty, ja sunnuntaina olis pitänyt sitä vähän ajeluttaa, ja eilen kans. Ei auttanut kuin alkaa järjestää kyytejä…plääh.

Niin, ihan kuin tavaroidenkin kanssa, niin olis ehkä aika ajoin syytä karsia vähän omasta elämästäkin. Ei siis niin, että alkaisin vaikka tupakoimaan ja sillä tavoin lyhentäisi elinikääni, vaan harventaa aktiviteettejä, ja keskittyä enemmän olennaiseen. Ja niiden olennaistenkin miettiminen silloin tällöin vois olla ihan pop.

Mutta nyt kampaajalle!

xoxo,

Raisa

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s