Tyylikästä? No ei varmana.

Kaksi kuukautta sitten se alkoi, tai melkeinpä kyllä jo kolme kuukautta siitä jo on, kun aloin pukeutumaan todella värikkäästi, ja tosi “lastentarhanope” tyyliin. Siis ei niin, että oikeat lastentarhanopet silleen pukeutuis, mutta ehkä elokuvissa vois pukeutua. Siis tosi lapsellisesti ja riemunkirjavasti. Töissä tykättiin, siis ihan oikeasti. Askartelukaupassa se onkin vähän eri asia.

Ostin paljon värikkäitä sukkahousuja, ja mekkoja kirppikseltä. Yhdistelin niitä niin, ettei mikään varmasti sopinut yhteen, ja kun tarpeeksi miksaa, niin kukaan ei enää huomaakaan, ettei mikään sovi toisensa kanssa vaan kokonaisuus näyttää jos ei nyt yhtenäiseltä, niin ainakin yhdeltä.

Mutta nyt alun (siis töihinpaluun) riehakkuus on ohi, arki on astunut kuvaan, meillä on töissä mieletön kiire (jo kahtena viikonloppuna ollaan lyöty koko firman ennätykset rikki! Meidän pikku putiikki siis!) eikä kaikki olekaan enää niin sairaan siistiä (silti se on kivaa, kunhan kaikki ei olis sellaista hillitöntä sekamelskaa. En kestä sitä, ettei ennätetä purkamaan tavaroita paikoilleen, laatikoita ja kaiken maailman säkkejä kaikkialla.), jotenkin se kaikki vaikuttaa myös pukeutumiseeni. Enää en ehkä laittaisi jalkaani riemunkirjavia pitkiä sukkia, joiden alla punaiset sukkahousut, päällä turkoosi-valkopilkullinen mekko, jota vielä väritetty punaisella lyhythihaisella neuleella. Ja korvaan kanakorvikset.

En kuitenkaan väitä, että nyt pukeutuisin jotenkin superasiallisesti, mutta hillitymmin. On hassua, ja silti tosi luonnollista miten mieliala ja se, missä kohtaa sun vaunu siinä elämän vuoristoradassa on vaikuttaa siihen miten pukeutuu. Tästäkin syystä mun mielestä on mahdotonta edellisenä iltana valita vaatteita seuraavalle päivälle. Eihän sitä voi etukäteen tietää millä tuulella aamulla herää! Hyvänen aika sentään! Mulla on yks tosi hauska paita, mutta se on melko epämiellyttävä päällä (kutittaa), harvassa on ne aamut, jolloin pystyn laittamaan sen päälleni. Ja kuitenkin usein illalla ajattelen, että ton laitan huomenna. Enkä sit kuitenkaan laita.

Entäs sitten se, miten tyyli muuttuu ihan totaalisesti iän mukana?! Siitä hetkestä lähtien, kun aletaan itse vaikuttamaan omaan pukeutumiseemme se vaihtuu ikäkausittain, eikä se muutos lopu, ennen kuin päädytään hautaan.

Mäkin yritän katsoa joitakin mun tyttären vaatteita silleen avoimin, suopein silmin enkä siltikään ymmärrä yhtään, et miksi ihmeessä se laittaa jotain tollaista päälleen. Yks päivä sillä oli XXXL kokoinen harmaa huppari, oli kuulemma kaverilta lainassa.(eikä kaverikaan ole hupparin kokoinen). Se oli niin kummallisen näköinen siinä valtavassa teltassa. En ymmärrä mikä se pointti oli. Enkä muista edes nähneeni muita tuollaisissa jättiläismäisissä vaatteissa. Roikkuvia, ylisuuria housuja näkee kyllä vieläkin välillä, enimmäkseen pojilla, mutta toi oli kyllä ihan uusi juttu.

Enkä voi tietenkään sanoa mitään, ainoastaan yhdestä aivan liian lyhyestä hameesta, jota se vielä viikko sitten piti ilman sukkahousuja huomautin. Mutta siitäkin ainoastaan kylmyyden takia. Sillä enhän voi olla aivan kalkkismutsi, joka ei ymmärrä mistään mitään. Ja koska olen (välillä) niin kiva, sain tänään aamulla halin, ennen kuin prinsessani lähti kouluun (liian lyhyessä hameessaan, muttei sentään siinä kaavussa).

Koska mulla ei ole asukuvia niin tässä kuvia Pollysta.

Someone's been a very good girl! + a tutorial!

Pollyn paita sanoo: What happens in kindergarten stays in kindergarten.

What a wonderful day!

Pollyn tyylivinkit on kopioitu Lemmikistä.

Mutta nyt tää lähtee ompelemaan ja askartelemaan ja kirjastoon!

Loistokasta tiistaita! (muuten, just pyysin yhtä nettikauppaa ilmoittamaan kun saavat lisää turkoosia ja violettia hiusväriä!! Ääääk!)

xoxo,

Raisa

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s