Joululahjaideoita

Vielä ennättää! Joten tässä muutama hyvin yksinkertainen tee-se-itse -vinkki!

Kerroinko jo kokeilleeni helmimassaa ihan itse? Mähän olin ostanut sitä jo keväällä, ja tunkenut johonkin hyllyyn, odottamaan inspiraatiota. No, vihdoin ja viimein se inspiraatio iski, ja päällystin C:lle joululahjaksi ostamani pienen makuulla olevan peuran (linkin takana ei ole kuvaa 😦 ) mustalla ja oranssilla helmimassalla. Siis se oli niin hauskaa! Mä en keksi hajua lukuunottamatta mitään pahaa sanottavaa siitä. Joten sen on pakko olla tehty jostain uhanalaisen eläimen rasvasta uutetusta raaka-aineesta, joka on saatu tuollaiseen muotoon jollain puoli maapalloa tuhoavalla kemikaalilla. Se ei sotke! Edes musta ei värjännyt käsiä. Se on helppo ja hauska levittää! Se peittää hyvin! Se näyttää ja tuntuu kivalle!

Toisen peuroista päällystin decoupage tekniikalla, japanilaisilla sanomalehden palasilla, ja lopuksi suihkin vähän mistejä pintaan.  Tollasia pahviaihioita myydään esim. askartelukaupoissa samoin kuin sitä massaa, sanomalehtiporoon käytin mitäsattuu lakkaa, ja hyvin kiinnittyi. Molemmat oli helppoja ja nopeita tehdä, ja kuitenkin tarpeeksi hienoja lahjaksi annettaviksi. Ja mikä hauskinta, onnistuu myös lapsilta. Eli varmasti myös sulta! 😀

Oh deer!

Oh deer!

Tässä yksi toinen idea, jossa aika vähän mitään tekemistä, ainoastaan se kokoonpano. Tää olis loistava lahja kaltaiselleni luontokeräilijälle, tietenkin sen voi täyttää vaikka millä, kunhan on tarpeeksi pientä, että mahtuu noihin lokeroihin. Lokero myöskin Sinellistä. (ainakaan Jumbon Sinellissä ei ole niitä, kun mä ostin kaikki. Kokeilkaa Varistosta!) Maalasin sellaisella puutussilla, jonka ostanut Variston Sinellistä. Mulle aikoinaan sanottiin, kun ale -korista sen nappasin, ettei sillä mitään tee. No, minulla on jo kolmas tussi käytössä, kun todellakin olen sillä tehnyt, ja paljon. 16047952822_3c65e8cb05_k

Tietenkin voi tulla kiire kerätä ampiaisen pesiä, kotiloita ja japanilaisia tammenterhoja, mutta ainahan sinne voi jotain muuta laittaa. 🙂 Ajattelin tälläisiä katselulaatikoita tehdä vielä lisää, mulla on aika paljon kerättynä rannalle huuhtoutunutta kaunista kamaa. Iso osa niistä on kyllä jo näissä kehyksissä, jotka myöskin loistava lahjaidea!

IMG_0132

Mulla on oven pielessä näitä kehyksiä nyt viisi, ostin vielä kolem lisää, ja saan oven kehystettyä niillä. Valitettavasti meidän eteinen on niin pieni, etten päässyt tarpeeksi kauas kuvaamaan, että olis saanut kaikki yhteen kuvaan.

IMG_0133

Miten kiva lahja olisikin kehystettyjä lomamuistoja? Tässä kehystettynä rannalta miehen ja apen ja anoppi-puolen keräämiä kauniita kiviä, simpukoita ja merilasia. Toi isoin kivi on toivomuskivi, siinä menee rengas ympärillä. 🙂

IMG_0134

Toi savipullon palanen on mun rannalta kerättyjen aarteiden tähti. ❤ Myös vihreä merilasin palanen, jossa lukee jotain on melkoinen löytö. Myös kaikki nämä C:n ja vanhempiensa minulle keräämiä. ❤

Nämä mun esimerkin on aika perinteisiä tapoja täyttää noita vitriinikehyksiä, mutta entä jos niihin laittaisikin vaikka jotain saajan keräämiä asiota, vaikka Lego Fabulandia hahmoja? Jollain ei niin tymäkällä liimalla, tietty. Tai jotain saajan sisustukseen ja makuun sopivaa. Mut kuitenkin jotain yllättävää.

Askartelun iloa!

xoxo,

Raisa

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s