The Simple Things -lehti

Tykkään lukemisesta tosi paljon! Aika moni kyllä taitaa tykätä, et tää ei ole mikään “mun oma juttu”. Enimmäkseen luen vähän mitä sattuu, usein innostun jostain tietystä aiheesta ja luen siitä tosi paljon ja sit kyllästyn ihan totaalisesti, tai ainakin melkoisesti. Tälläisiä aiheita ollut mm. Marilyn Monroe, Ranskan kuninkaalliset Aurinkokuninkaasta Marie Antoinetteen, Frida Kahlo ja Martha Stewart.

Aina en kuitenkaan jaksa tai vaan kykene (yleinen levottomuus estää keskittymästä) lukemaan mitään pitkäkestoista, ja silloin luenkin paljon lehtiä. Mulle ei tule mitään kotiin kannettuna, olisin kyllä halunnut Paperilla -lehden, mut se ei ilmesty enään. Pöh! Mutta kirjaston lehtivalikoima alkaa käymään tutuksi. Harvemmin mä sielläkään käyn lukemassa tuoreimpia numeroita, lainailen aina niitä vanhempia, mitä saa viedä kotiin.

16162956795_dd23455d41_k

Kesällä hoksasin tälläisen lehden: The Simple Things. Sitä saa ostettua omaksikin hyvin varustelluista lehtipisteistä, mutta hinta on melko jäätävä. (Jäätävä=melkein kympin!) Joten kirjastosta minä lainailen “omat” lehteni.

Lehtipisteen kuvaus lehdestä: “Elämän yksinkertaiset asiat ovat parhaita. The Simple Things lehti on täynnä niitä pieniä asioita, jotka tekevät arjesta ihanaa mm. puutarhanhoitoa, perinteistä ruoanlaittoa, perheen yhteistä ajanvietettä, kodikasta sisustamista, käytännöllisiä ja helppoja käsitöitä. Täydellinen irtiotto arjesta!”

Tää on tosi fiksu, tosi siisti ja tosi viilee lehti, tosi fiksuille, tosi siisteille ja tosi viileille tyypeille. Eikä todellakaan millekään tyhjätaskuille tarkoitettu. Ei köyhillä ole varaa yksinkertaistaa(simplify) elämäänsä. Se tulee jättää niille, joilla on varaa karsia kaikki turha pois ja ostaa tilalle hillittömän hintaisia yksinkertaisen kauniita asioita.

Kuulosti ehkä vähän katkeralta, mutta mä kyllä ihan oikeasti tykkään tästä lehdestä. Se ei ole yhtä hyvä kuin amerikkalainen vastineensa Real Simple, mutta mukavaa, rentouttavaa ja jotenkin rauhoittavaa luettavaa. Tää on ehkä vähän hassun kuuloista, mutta jollain tapaa lehti, joka saa unohtamaan “todellisuuden” hetkeksi, jotenkin kuvittelemaan, että maailma (tai edes enemmistö ihmisistä) olis jotenkin parempi, ja sit ne töräyttää niitä lihas, lehmäntissimaito ja kanan ovulaatio -reseptejään ja huutaa perään, että ähäkutti! Heti luuli kumihuuli! Joo, resepteistä siis turha hakea mitään “parempaa huomista” taikka eettistä. Ihan sama kuinka ne toitottaa sitä luomua taikka pieniä tiloja, lehmät silti raiskataan vuosittain jotta ne vasikois, ja sit vasikat on otettava pois äideiltään (oliskohan tässä yksi julmimmista asioista, joita me systemaattisesti eläimille tehdään?), jotta se maito saatais lypsettyä ihmiselle, joka sitä ei edes tarvii.

Ah, mutta! Eksyinpä taas aiheesta. Ok, nyt mä oon oikeesti sen verran käärmeissäni tosta jutusta, että ehkä on parempi etten kirjoitakaan siitä enää mitään. Mut jotenkin musta on viime aikoina tuntunut niin pahalta, kun mietin sitä miten innoissani itse, ja aika moni muukin on vuoden vaihtumisesta ja kaikista suunnitelmista ja tavoitteista, joita uudelle vuodelle on asettanut. Ja sit mietin niitä miljoonia eläimiä, joilla on siis ihan joka ikisellä omat tarpeensa, sisäänkirjoitettu halu elää mielekästä, hyvää elämää, ne joutuukin virumaan meidän vankeina, orjina kunnes kuolema ne kärsimyksistään erottaa. Ja sit me syödään ne. Ihan vitun siistiä. Kiihtyispä evoluutio vähän, ja saatais joku toinen ottamaan valta täällä maapallolla, me ei selkeästi siihen kyetä.

Anteeksi, että suru/ahdistus/raivo otti vallan asialliselta ja tyynen rauhalliselta lehdenkuvaajalta. Tälläistä tää välillä on.

xoxo,

Raisa

8 thoughts on “The Simple Things -lehti

  1. Komeasti pystyi lukemaan kuinka ajatus on lähtenyt juoksemaan, ” suistumaan” ja lopulta parveilemaan. Kuinka aihe on sinulle todella tärkeä. Jos mä pitäisin blogia, mun postaukset olisivat tätä luokkaa, ehkäpä vielä sotkuisempia. En vain osaa pitää naamaani kiinni ja eritoten ennen lapsia, mun tunteiden hillintäkin oli aikas haastavaa. Siksi en pidäkään julkisia kirjoitelmia, ei niitä kukaan jaksaisi lukea.
    Minäkin luen, vaikka leipäpussin ainesosalistaa, jos ei muuta ole käsillä. Kesäisin mökin huussissa, jossa on vuodesta toiseen ne samat seitsemän vuotta vanhat lehdet, osaan ne parin viikon päästä heittämällä ulkoa. Ja joka kesän alussa, ekalla huussikeikalla, lehteä selatessa muistan, mitä seuraavalla aukeamalla on. Siis kuvat, en tekstiä. Jeeps.
    Innostuin, kiitos sinun, en smash booksista vaan art journalingista. Tosin niillä ei taida loppujen lopuksi suurtakaan eroa olla. Art journalingissa vain aloitetaan puhtaalta sivulta. Minun eilen Suomalaisen alesta haetulla kirjassa ei tarvitse olla joka aukeama erillinen taideteos, vaan juuri sitä miltä parhaaksi tuntuu. Tekstiä, valokuvia, lehtileikkeitä. Kunhan vaan on väriä ja tekemisen meininkiä. Ja juuri sitä mistä itse eniten pitää. Kun ite tekee, saa mitä tulee. Niin hyvässä kuin pahassa.

    • Mua on kans toi art journal kiehtonut jo pitkään, mut joku estää kiinnostusta kehittymästä tarpeeksi itse tehdä ja kokea. Lainasin kirjastosta jonkun kirjan aiheesta, ja onnistuin tilaamaan Englandiasta asti kaikkea tärkeää ja tarpeellista (stencileitä enimmäkseen) kirjan innostamana. Ehkä mä toistaiseksi tyydyn näihin nykyisiin tärkeiden tilaneteiden tallentamiskeinoihini. Mutta joo, erinoimaista! 😀
      Kiitos jälleen!
      xoxo,
      Raisa

      • Jos sulla on oikeasti vähän käytettyjä, omasta mielestäsi ylimääräisiä sapluunoita, voisitko kuvata niistä tänne. Jos ovat yhtään minulle käyttökelpoisia, voisin ostaa ne. Taidokkaat sapluunat on vaan niin kivoja.

      • Tää on Hölinäkeiju vastaus tohon alempaan, mutta jostain syystä pääsen vastaamaan vaan tähän. Vaan ehkä se tästä asettuukin omalle paikalleen. No, ehkä olisit tajunnutkin kaiken tämän vaikken olisi mitään maininnutkaan. Jokatapauksessa mun sabluunatouhu on vielä sen verran tuoretta, etten ole vielä ennättänyt oikein edes tutustua niihin. Ihan vaan muutamia (toistaiseksi) edes omistuksessa. Mutta kunhan multa mopo lähtee käsistä niin muistan, että mulla olis sinussa “pakotie”. 😉
        xoxo,
        R

  2. Eka ajatus joka tuli mieleen, kun ees näin ton Simple Things-kannen, oli, että ei varmaan kauhea vegaaniystävällinen lehti. Ja sit sä sanoit sen itsekin. Yhdessä joululehdessä esiteltiin yhden ihmisen kotia, ja minusta se oli tosi ihana. Sitten mainittiin miten joulua ei heille tule ilman lihapullia ja makkaroita, ja yhtäkkiä se ihminen oli minusta niin ruma kun voi ja kotinsa myös. Mikä ihmisiä vaivaa.

    Mä olen niin väsynyt että olen lukenut Enni Mustosen romaaneja samalla mielellä kuin sinä noita simplify-lehtiä, niissä eletään yksinkertaista elämää tässä ja nyt ja lukemalla pääsee todellisuutta ihanasti karkuun hetkeksi. Monen mielestä varmasti hirveää shaibaa noi kirjat.

    • Niin just, Sanna! Mikä niitä vaivaa? Ihanaa nähdä sua huomenna! Ja sit oot ihmisiks kanssa!
      Mun täytyykin katsastaa tuo Enni Mustonen, en ole kirjojansa lukenut. Ehkäpä tykkäisin! Mun yks isoista suosikeista on Andalucialaiset Sitruunat, kirjoittajaa en muista. Mut jos haluut niin voin lainata. (paino sanalla lainata, tahdon siis takaisin. En muuten, mutta aika ajoin luen sen uudestaan ja tulen hyvälle mielelle.)
      xoxo,
      R

      • Kiva et olet tulossa huomenna 🙂 Älä pliis tutustu Enni Mustoseen, alat pitää mua entistäkin oudompana sekopäänä. Koitin etsiä googlesta Andalucialaiset sitruunat-kirjaa, en löytänyt oikein mitään. Voisin kyllä lukea, jos kerran suosittelet! Jos lainaat, yritän olla sottaamatta ruokaan, kuten mulla on tapana..

  3. Pingback: Tiistaina tähtäimessä: Huili -lehti | PINKKIS of Finland

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s