Keskiviikon Kootut: Mitä Matkalle Mukaan?

Heipsis!

Olen myynyt nukkeja niin suurella voluumilla, että matkakassa alkaa olemaan kasassa! Se on aiheuttanut sen, että ajatukset pyörii tulevassa reissussa alvariinsa. Koko ajan on jokin muistuttamassa Japanin ihmeellisyydestä. Just parasta.

Tästä johtuen tänään Keskiviikon Koottujen aiheena on matkustus. Vegaani varautuu tulevaan reissuunsa hieman eri tavalla kuin eläimiä huvikseen syövä verrokkinsa. Siinä missä muiden kärsimyksestä välinpitämätön maailmanmatkaaja vain säntää matkaan on vegaanin hyvä toimia etukäteen, ettei tule määränpäässä yllättäen nälkä, jonka tyydyttämisestä ei meinaa tulla mitään.

Joten, kun vegaanimatkan määränpää on selvillä on aika hakeutua Happy Cow -sivuston pariin!

happycow_logo2013-face

Happy Cow:sta löydät kaiken tarvitsemasi, eikä tieto ole iänikuisen vanhaa, vaan sitä jatkuvasti päivitetään. Aivan mahtavan loistava ja toimiva sivusto! Suosittelen! Kätevimmät varmaan saavat siirrettyä sen jollain keinolla kännykkäänsä niin, ettei edes tarvitse tulostaa kaikkia tietoja paperille, kuten minä aina teen.

Määränpäästä ja matkabudjetista riippuen saattaa olla fiksua varautua myös snäkseillä ja muilla eväillä. Esim. vegaanisen aamupalan löytäminen vaikka juuri Japanissa voi olla uskomattoman työlästä. Joten omat puurot mukaan! Ei vegaanin matkustamisen silti tarvitse tälläistä olla, oikeesti. Hyvällä etukäteissuunnittelulla (ja matkakassalla, josta raaskii laittaa myös ruokaan osan) vegaani syö loistavasti myös määränpäässä. Joskus, varsinkin jos lasten kanssa matkustaa, on syytä varautua yllättäviin tilanteisiin. Esim. etsimääsi ravintolaa ei enää olekaan, tai kangaskauppa vei kaiken käteisesi tms.

13384286414_9631c77c7c_k

Matkaa suunnitellessa on hyvä olla opaskirjoja ja muita vastaavia käytössä. Spontaanimatkaaja menee sinne minne nenä osoittaa ja elää hetkessä jne. Mutta sellainen, joka tuskastuu siihen, ettei suunnitelmat etene ja tule koettua ja nähtyä kaikkea mahdollista mitä ko. paikassa olisi kaikista optimaalisinta nähdä ja kokea hyötyy kovasti etukäteissuunnittelusta tässäkin kohtaa. On ehkä epätrendikästä suunnitella niin kovasti, eikä vaan vaihtaa vapaalle ja ottaa hotellihuonetta sieltä mistä se eteen tupsahtaa. Mutta minulta ainakin menee hermot, jos jonkinlainen suunnitelma puuttuu. Joten, minä suunnittelen, ja paljon. Hahah! Olen joskus tehnyt jopa lukujärjestyksen reissua varten, ja kartasta etukäteen katsonut mitkä kohteet (kaupat) olisi fiksuinta niputtaa samalle päivälle. Minä en todellakaan tyydy tyristirysäoppaisiin, vaan vaadin oppaaltani persoonallisempaa otetta. En halua päätyä kuvaamaan miljoonien muiden lailla jotain tylsiä patsaita, minä haluan löytää Tokion söpöimmät askarteluliikkeet ja päätyä pieniin erikoisiin kahviloihin, kuten vaikka Shimokitazawan Darwin Roomiin.

13962140086_9a76b8b416_kJoten hankin oppaakseni Hello Sandwichin Tokyo Guiden. Sekä tuon uusimman, että sen edellisen, jonka avulla teinkin viimeisimmästä reissusta aivan huikean. Kaikkia ei tietenkään kiinnosta pienet putiikit ja idylliset kahvilat, heille varmasti löytyy oppaita omien mieltymysten mukaan. Ei kuitenkaan aina kannata tyytyä siihen joka toisen matkaajan taskusta löytyvään opukseen, vaikkakin Lonely Planetin Tokio oppaasta sain vinkin luonnontilaisen puutarhan olemassaolosta, ja siitä tulikin yksi reissuni kohokohdista.

Lisäksi majoituksen hankkiminen, varsinkin edullisesti, voi olla paljon hankalampaa jo reissussa oltaessa. Lämmöllä voin suositella Airbnb:tä jos perinteinen hotellimatkailu ei nappaa, syystä taikka toisesta.

Määränpäästä riippuen mukaan voidaan tarvita aurinkorasvaa. Itse en rantalomista välitä, toimettomuus ja kuumuudessa sulaminen saavat minut levottomaksi ja turhautuneeksi. Mutta paistaahan se aurinko kaupungissakin, joten ehkä enemmän sitten vuoden ajan mukaan tarvitaan sitä suojakerrointa. Tämä(kin) kannattaa hankkia jo kotimaasta, ellei matkusta johonkin vegaaniystävälliseen maahan, josta saa vegekosmetiikkaa joka puolelta. Mm. Helunasta saa hyvin vegaanisia aurinkovoiteita. Kannattaa käydä kurkkaamassa. Ai niin, tarvitaanhan niitä ihan täällä kotimaassakin!

Pakkaaminen on tietty syytä aloittaa ajoissa, eikä vasta silloin kun taksi on jo tilattu, kuten äidilläni oli tapana tehdä. Minä olen mestaripakkaaja. Ihan oikeasti olen. Tiedän niin paljon vinkkejä tehokkaaseen ja onnistuneeseen pakkaamiseen, että voisin tehdä siitä jopa pienen ohjekirjasen. En kuitenkaan tee, kun ei huvita. Pakkaamista varten on syytä tehdä listoja, tai edes yksi lista. Tässä vinkki. Ja pakkauslistat kannattaa säästää, mikäli on tekemässä reissustaan jonkin sorttista muistoalbumia. Ja ehdottomasti mukaan matkalaukkuvaaka! Se säästää sinut monelta murheelta ja stressiltä! Ja se on lisäksi hauska kapine, itse mm. punnitsin mitä painoi parin ensimmäisen päivän ostoksien muovikääreet, jotka tietenkin otin pois, tilaa viemästä ja painoa tuomasta. Puoli kiloa!!

Vegaanipassi on hyvä varata myös mukaan! Itse turhan usein unohdan sen kyllä kotiin.

Matkalle on hyvä varata kauniita ja ihania vaatteita, sellaisia, joita varmasti käyttää. Minä ainakin käyttäisin tätä! Ja kenkien ei tulisi olla uudet, vaan ehdottomasti sisäänkäveltyt ja mukavat!

Minulle on ihan se ja sama, mitä muut sanovat huonoista valuuttakursseista ja siitä, kuinka ei kannata vaihtaa rahaa vaan ostaa luotto/pankkikortilla. Tämän hienon ohjeen johdosta olen joutunut lainaamaan rahaa anopilta ja ollut muutenkin ihan kusessa ympäri maailmaa. Varaa riittävä matkakassa, vaihda se jo kotimaassa käyväksi valuutaksi ja pidä luottokortti mukana varmuuden vuoksi. Mitä sitten jos menetät muutaman euron huonon vaihtokurssin vuoksi, ainakin sinulla on rahaa, millä ostaa! Tietenkin, jos jo entuudesta tiedät, että saat pankkikortillasi nostettua rahaa kyseisestä paikasta ja kaikki pelaa hyvin, tee silloin tietenkin niin. Mutta sen murehtiminen, että missä kurssi on paras ja missä huonoin ja sitten lopulta käykin niin, että sinulla ei ole käteistä ollenkaan eikä korttisi käykään ravintolassa, jossa olet juuri syönyt mahtavan päivällisen ei ole muutaman voitetun euron arvoinen.

Pitkää lentoa tai junamatkaa varten kannattaa varata tekemistä. Hyvä kirja (jonka voit sen luettuasi jättää muiden luettavaksi – suosi englannin kieleisiä kirjoja, niin ne varmemmin löytävät seuraavan lukijan! 😉 ) on tietenkin must, mutta entä kun kaipaat muuta tekemistä? Aikuisten värityskirja tietenkin!!

61274-DnOEL._SX258_BO1,204,203,200_

Näitä löytyy nykyisin aika paljon ja eri aiheisia! Mm. Amazonilta.

Hyvä, luotettava matkalaukku ja siihen vyö, kamera täyteen ladatulla akulla, tyhjä muistikortti, kännykkä ja laturi tarvittavine pistorasiapäineen, passi ja hammasharja – eiköhän näillä eväillä aika hyvä matka ole kasassa.

Tietenkään en kehoita ketään lentomatkailemaan, sehän on täysin edesvastuutonta ja ympäristöä turmelevaa soo-soo -toimintaa.  Pysykää te muut maankamaralla, minä en malta. 🙂

Ei nyt ehkä maailman yhtenäisin ja ehein postaus. Välillä näin. 😀

4 thoughts on “Keskiviikon Kootut: Mitä Matkalle Mukaan?

  1. Hyvä idea noi nakit ja muut eväät. Ois ollu viime viikonlopun risteilyllä tarpeen! Mulla on sellanen lasten maatilan eläimet värityskirja, täytyykin alkaa sitä taas väritteleen kun en meditoida jaksa. 😀

  2. Joo apua eväitä mukaan lenolle! Mitähän ne American Airwaysissa sanoo eväistä, lapsille pitää ainakin ottaa jotain patukoita mukaan. ja ipadit ja värityskirjat on spiderman ja barbeja. Ja kahdet rattaat ruumaan aargh.

    • Mä oon ainakin kokenut, että kunhan ruoka on kiinteää, niin ei mitään ongelmaa. Hedelmiä ei muistaakseni saanut Jenkkeihin asti viedä. Siis tuoreita, mut kaikki patukat ja tommonen on ihan ok. Ja kyllä niitä hedelmiäkin siis koneeseen varmaankin saa viedä, kunhan ei lentokentältä sit ulos. Mut siellä on niitä söpöjä beagleja haistelemassa, niin ehkä olis ihan kiva jos ne teiltä jotain vainuaisikin. Lasten kanssa kyl varmaan melkoisesti muistettavaa ja pakattavaa ja kaikkee. Varsinkin noin pitkälle matkalle lähdettäessä. Mut hyvin se menee.
      xoxo,
      Raisa

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s