Kuvapäiväkirja Torstailta 3.12.2015

Hitto soikoon! Taas pitää ihan just lähteä töihin ja sitä ennen pitää vielä hoitaa puput. Tilausten pakkauksesta ja postittamisesta ennen viikonloppua ei nyt kyllä tule mitään.

No, nyt äkkiä sitten asiaan. Eiliseen, veronpalautuspäivään. Vapaapäivääni. Viimeksi olikin vapaapäivä tasan viikko sitten torstaina, ja sitä ennen jälleen torstaina. Aika paljon olen ollut töissä viime aikoina, yksi pitkä sairaustapaus, niin se vähän sekoittaa näitä kuvioita. Eikä mulla ole varaa sanoa ei. Köyhä.

Eilen kuiteinkin vapailin, ja tein sen kyllä aika huonosti. En tiedä mihin aamupäivä meni, mut katos kuin tuhka tuuleen. Kyllä mä siis ompelen, ja silitin ja tein paljon, mutten tarpeeksi, enkä ainakaan tarpeeksi nopeasti. Olen asettanut itselleni tavoitteen, että puolen päivän aikoihin lähtisin keskustaan. Mulla oli tärkeät treffit kahdelta. Olin asettanut lähtöajan tarkoituksella noin aikaiseksi, että ennättäisin pakollisen myöhästymisen, ilman että oikeasti myöhästyisin. Ja perkele soikoon, tasan kahdelta poljin vasta juna-asemalle. Mutta niin, asiat aikajärjestykseen.

Aamusotku. Ja kamerakin vielä vähän unenpöpperössä. Mä otin tän kuvan, kun halusin näyttää uutta hienoa pesukonettani. Mutta koska kuva on noin epäselvä eihän sitä meinaa kunnolla tuosta edes erottaa. Ostin siis aikapäivää sitten nukeille pesukoneen laitettavaksi parvekkeelle ja nyt vasta tuli.

23484503056_1839bc9d55_z

Tehtaalle töihin. Näitä yritin kuumeisesti saada valmiiksi, jälleen yksi ikuisuusprojekti, joka on kyllä Herra C ansiosta kestänyt järjettömän kauan. Ei minun syytä siis. Tärkeä huomio. Näistä tulee hienot. Ja sudet kiittää.

23142633839_49494786d3_z

Posti tuli! Postimerkkejä ja aivan ihana kannustava kirje asiakkaalta/blogin lukijalta! Ankea aamu sai aivan uuden sävyn! Kiitos ihana L.K! ❤23142634419_25218188bb_z

Hyrrän korvan lääkitsemistä. Kerroinko tästä? Sillä on korvassa patti, vietiin se sitten pupuihin erikoistuneelle eläinlääkärille, joka näki heti etteä kyseessä on luppakorville yleinen vaikkupatti. Eli sen kasvain olikin vaan vaikkua. 🙂 Joka tietenkin pitää hoitaa pois, korvaa puhdistaa ja lääkitä. Ens viikolla viedään se steriloitavaksi ja samalla korvaa huuhdotaan. Toivottavasti menee sillä ohi, sillä pahimmillaan se joudutaan leikkaamaan, ja sitä kautta parantamaan korvan ilmanvaihtoa.

23484506796_d71f14f4d7_z

Vaihdoin jälleen pupujen huoneita. Nyt Michael saa olla Tehtaalla ja Hyrrä lastenhuoneessa. Tekee hyvää totuttaa niitä myös tätä kautta toisiinsa ja ennen kaikkea täytyy saada Hyrrän reviiritietoisuutta (vai miten se sanotaan?) pienemmälle. Se on melko ärhäkkä ollut viime aikoina puolustamaan aluettaan.

Tässä Michael Kamala.22883470603_91fc2a253b_z

Michael on tosi ihana.23142635759_a9a455fa39_z

Mies teki lounaaksi mannapuuroa. Oli kuumottavaa syödä aamupalaa lounaaksi.

Pupujen silittelyn ja lounastelun lomassa tein töitäkin. Kolme tilausta postitettavana. Tässä niistä yksi. Kiitos Herra C:n kaveri Neiti C. 🙂23214855860_6ba61954b4_z

Ja sitten tuli järjetön kiire. Laitoin kyllä viestiä myöhästymisestäni, mut silti. On oikeesti tosi kamalaa jatkuva myöhästelyni, varsinkin kun itse en voi sietää odottelua ja tiedostan kyllä täysin, millaisen kuvan myöhästelijä antaa itsestään, eikä se ole millään tapaa se kuva, jonka haluan itsestäni antaa. Mä ehkä voisin vedota johonkin “vikaan” itsessäni, mutta kyllä mä ihan itse vastuun tästä kannan. Harmittaa vietävästi. Ja nyt mä varmaan myöhästyn töistä tän postauklsen takia…

Junassa, vähän ennen Pasilaa. Juna pysähtyy. Seistään paikoillaan vartti. Tulee kuulutus, että Pasilassa ykkös ja kakkosraiteet on suljettu, kun joku sekoilee raiteilla. Odotellaan poliisin pelastavan tilanteen. Tämäkin vielä! Eilen pomo myöhästyi töistä pankkiryöstön takia ja tänään minä istun junassa, jumissa jonkun sekopään takia.

Mutta Vihis.

23402112452_bc957d6d4c_z

Haastattelutreffit Lelututkija Kati Heljakan kanssa! En kerro sen enempää tapaamisemme aiheesta, sillä en älynnyt kysyä sopiiko siitä puhua. Mutta tietenkin liittyi Blythe -nukkeihin. 🙂 Oikein tosi mielenkiintoista oli!!

23142641079_706a46e8a7_z

Treffeiltä kiiruhdin Tokyokaniin, josta ostin mm. Bulldog kastiketta ja teetä. Tokyokanista Postiin tilaukset viemään. En tainnut ennättää enää sen päivän tyhjennykseen. Plääh! Ärsyttävää! Postista Aikatalon Ekoloon, josta joululahjoja ja juustoa. Tigerissäkin kävin, vaikkei pitänyt. Löysin kyllä oikeasti pariin joululahjaan tarvittavat asiat. Hyvä hyvä. Ekolosta sitten HSL:n myymälään, kun olen sen typerän lippuni hukannut ihan totaalisesti. Siellä kävi yksi maailmankaikkeuden kauneimmista naisista. Kamala jono, valitettavasti kuva ei onnistunut, jostain syystä se taulu kieltäytyi kuvattavaksi.

22883477513_62bf43e89f_z

Kampin kautta ruokaa hakemaan. Leikin turistia ja se oli hauskaa.

23510633185_0512e143a5_z

Fafa’sissa.

23402115642_3dca719b0b_z

Kotona Fafa’sia syömässä ja Modern Familya katsomassa.

23214863010_b8a1495abe_z

Vähän vielä ylös töihin. Hei vaan Maikki!

23142645039_070c1953a9_z

Mulla ei ole mitään luettavaa! Joten luen tätä. Edelleen Dogs and demons -kirja kesken, mutta olen jättänyt sen työlukemiseksi.

23214864460_039438aae8_z

Koitan saada päivitettyä tilaukset pikapuoliin edelliseen postaukseen. Kamala kiire koko ajan niin ei ole ennättänyt, mutta ollos huoleti! Olen ne rekisteröinyt! Kiitos!

Ja nyt töihin! Vuoden kiireisin päivä tiedossa!

xoxo,

Raisa

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s