Salainen Päiväkirja Eläintiloilta – Arvostelu ja Arvonta

Hei moi vaan.

Nyt mä hitto soikoon teen tän ja vielä niin, että se onnistuu ja kaikki on hyvin.

Kirja: Eveliina Lundvistin kirjoittama Salainen Päiväkirja Eläintiloilta.

Kenelle: Kaikille. Sopisi olla pakollista luettavaa yläasteella, ja siitä edes päin, joka vuosi, kaikille eläimiä ja niiden eritteitä kuluttaville. Lahjaksi joka pukinkonttiin, jokaiselle ylioppilaalle ja ammattikoulunsa päättäneelle, odotustiloihin, yleisiin käymälöihin, työpaikkojen taukotiloihin. Kunnes menee jakeluun, että elämä se on eläimelläkin eikä meillä ole mitään oikeutta sitä siltä riistää. Enkä puhu nyt vaan tappamisesta, vaan ennen kaikkea elossa olevan olennon elämättömyyttä. Sillä sitä se epäelämä on. Kun ei ole mitään tekemistä. Ei voi liikkua, ei maata, ei rapsuttaa, olla vaan, paikoillaan. Ja yhtään ei lohduta se, että ei ne paremmastakaan tiedä. Ei tiedä afrikan nälkää näkevätkään. Ja kyllä vaikka vastasynnyttänyt äiti on niin vaistoillaan kiinni siinä kakarassaan, että jos se siltä saman tien pois vietäis niin kyllä se siitä hajoais, vaikka ensimmäinen lapsi olisikin kyseessä, eikä se voi tietää millaista elämä lapsen kanssa on.

Kirja on päiväkirjamaisia merkintöjä Eveliinan kokemuksista eri eläintiloilla eri puolilla Suomea. Se on sujuvasti kirjoitettu ja siten helppolukuinen. Erinomaisen kirjasta tekee se, ettei se oli moralisoiva (kuten eräät 😉 ), vaan melko lailla tyynesti tapahtumia kuvaava. Se ei siis kerro sinulle, että broilerikanojen elämä on hirveetä helvettiä, vaan se kertoo kuinka Eveliina päivittäin keräsi kymmeniä kuolleita kanoja hallista, ja kantoi kituvia isännän tapettavaksi.

Se ei kerro sinulle, että vasta vasikoineen lehmän elämä on hirveetä helvettiä, vaan se kertoo kuinka vasta vasikoinut lehmä huutaa päivätolkulla vasikkansa perään. Ihan niin kuin vastasynnyttänyt nainenkin huutaisi oman lapsensa.

Ehkä on parempi, etten enempää kirjasta kirjoita. Se ei siis oikeasti ole tuomitseva kirja, vaan asiallisesti kirjoitettu kuvaus suomalaisesta eläintuotannosta. Ei mikään ahdistava kauhukertomus hirveine kuvineen. Kuvia ei itseasiassa kannen lehmää lukuunottamatta ole laisinkaan.

Lämmöllä suosittelen! Tällä hetkellä kirjaa saa todella edullisesti Into Kustannuksen sivuilta! 10 € kpl! Huikea tarjous! Mutta vielä paremmaksi pistää Pinkkis blogi! Sillä joku onnekas saa kirjan omakseen ihan ilmaiseksi! (minä piffaan postikulut, Into kustannus tarjosi kirjan)

Jätä kommentti tähän postaukseen, jossa kerrot

  1. oletko lukenut kirjan?
  2. mitä pidit?/miksi et ole lukenut
  3. mitä haluaisit lukea enemmän täällä Pinkkis blogissa?

Arvonta-aikaa tämän viikon loppuun, sunnuntaihin 20.12.2015 saakka. Suoritan arvonnan illalla, ja teen parhaani jotta saisin paketin postiin heti maanantaina.

Ei muuta!

xoxo,

Raisa

 

5 thoughts on “Salainen Päiväkirja Eläintiloilta – Arvostelu ja Arvonta

  1. Olen lukenut! Pidin kyllä, kirjoitustyylistä ja siitä mitä käsitteli. Oli vaan huonoa suomea välillä, olis voinut oikolukea tarkemmin. Pinkkisblogissa mun lemppareita on kuvapäiväkirjat ja oivaltavat ajatukset eläinten kohtelusta (niinkun tässä postauksessa vaikka!). Jatka samaan malliin!

  2. 1. En ole lukenut (vielä)
    2. Koska sitä ei ollut Tampereen toimiston (siellä siis on mm oikeutta eläimille ja vegaaniliitto) kirjastossa lainaksi
    3. Olen ollut tyytyväinen pinkkiksen tarjontaan 🙂

    Bonus. Haluan lukea kirjan palavasti koska suunnittelen opiskelevani eläinhoitajaksi ja siitä sitten klinikkaeläinhoitajaksi. Ja tosiaan olen vegaani.

  3. En ole lukenut! Lukisin mielelläni ja luetuttaisin väkisin monille sen jälkeen;).

    En ole lukenut, koska kuulin juuri kirjasta ensimmäistä kertaa.

    Pinkkiksessä olisi kiva nähdä vielä enemmän pupukuvia, muksutkin on niihin ihan hulluna!

    M.

  4. Pingback: Kuvapäiväkirja Torstailta 17. Joulukuuta 2015 | PINKKIS of Finland

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s