Tehtävälistoista, täydellisyydestä ja minimalismista

Hahah! Pakko nauraa! Mä oon siis kipeenä ja vietän kaiket päivät katsellen telkkaria tai Youtubea. Nyt olen löytänyt ihastuttavan Jenny Mustardin ja Jenny kertoo minulle, ja sinulle ja kaikille, että kauniin tehtävälistan saa tehtyä muistivihkoon, jossa ei ole viivoja ja kynänä käytetään mahdollisimman ohutkärkistä. Näin tehtävälistatkin ovat kauniita katsella.

Mut mitä jos ilman viivoja kirjoittaakin ihan vinoon (mä aikuisten oikeesti en pysty edes piirtämään viittä senttiä pidempää suoraa viivaa) ja ohutkärkisellä kynällä käsialasta tuleekin ihan kamala.

Mitä jos maximalisti haluaakin minimalistiksi? Mitä jos minimalismi onkin vain hetkellinen buumi, eikä oikotie onneen? Mitä jos se onkin vain taas yksi kikka saada meidät ostamaan jotain, vaihtamaan kaikki värilliset asiat värittömiin (musta-valkoisiin, beigen tai hiekan värisiin).

No, minä joka herkästi innostun kaikesta olen nyt taas vähän innostunut tästä touhusta. Karsin jälleen ja mikä parasta: tilin tyhjentämisen sijaan olenkin innostunut sen täyttämisestä. Tavaroita suuremman  täyttymyksen ja turvallisuuden tunteen saankin pankkitilistä, joka ei kaiu tyhjyyttään. Tai ilmoittele punaisin kirjaimin kirjoitetuilla viesteillä hylätyistä maksuista. Hetkeäkään en kyllä usko, että tämä olisi vaihe, joka kestäisi loppuelämäni. Että minusta oikeasti tulisi tyhjyydestä ja värittömyydestä pitävä, järkevä siisti ja asiallinen. Aikuinen. Hillitty. Vähempään tyytyvä. Mutta ilon aion tästä ottaa irti niin kauan kuin sitä kestää! Siis tyhjentää taloa, syödä terveellisemmin (miten onkaan, että todella monet minimalistit syövät terveellisesti, puhtaasti ja usein vegaanisesti?), pitää kotia siistimpänä, tehdä vähemmän mutta paremmin, säästää rahaa (siis hillitä hillitöntä shoppailua) ja olla onnellisempi, siis kaikin puolin täydellinen. Ehkä jopa puhuakin vähemmän? Tai jospa jättäisin osan kirjaimista kirjtmsta? Hahah! Ilkeämieliset siellä heti tuumaavat, että eipä juuri paljoa kirjoitustyyli nykyisestä muuttuisi, jos sen tekisin. Olettepa hauskoja.

Joka tapauksessa tässä muutamia havaintojani minimalismista:

  • karsinta pääosassa (eikä ihme, sillä nykyihmisellä, jopa vähävaraisilla, on kaapit ja varastot täynnä tavaraa. Ehkä minimalismi on vastaisku juuri tälle? Ei pysty erottautumaan joukosta kalliilla käsilaukuilla, koska kaikilla on niitä jo, jopa niillä kaupan kassoilla, jotka ei tienaa käytännössä katsoen juuri mitään. Joten tarvitaan jotain radikaalia, vapaaehtoinen vähään tyytyminen.), ainakin aluksi. Kaikesta tulee hankkiutua eroon, mitä vähemmällä tulet toimeen sen puhtaampi ja parempi olet.
  • trendeinä musta, valkoinen, betoni, kupari, hohtava kulta, mehikasvit, tyhjyys, avaruus
  • epäkäytännöllistä, kun pitää nostaa käyttöesineetkin pois työtasoilta (=näkyvistä)
  • varakkaiden etuoikeus?
  • minimalistit puhuvat paljon elämän yksinkertaistamisesta, mutta onko se sitä?
  • veganismi yleistä
  • iphone ja kaikki macit ja muut ko. firman vempeleet must

Tämä on nyt kolmas kerta, kun työstän tätä samaa postausta, joten vähän tässä yhtenäisyys kärsii, mutta onpahan ainakin monipuolista. 🙂

24037574993_cb5fcf4043_z

Olen viime päivinä miettinyt paljon keräilyä. Minähän olen megakeräilijä. Kerään jos jonkinmoista tavaraa. Jopa linnunpesiä ajattelin kerääväni! Luita, tammenterhoja, kiiltokuvia, tarroja, washiteippejä, piparkakkumuotteja, muistivihkoja, nukkeja (ja kaikkea mahdollista nukkeihin ja niiden taloihin liittyvää), vanhoja lääkepulloja ja muuta kummaa “lääketieteellistä” kamaa, hassuja leluja, Sonny Angels tyyppejä, vanhoja legohahmoja, kankaita, My Little Ponyjä, kirjepapereita, postimerkkejä, japanilaisia posliinieläimiä, pupu -aiheisia asioita, orava -aiheisia asioita, säätaloja, jääkaappimagneetteja, kirjoja eri aiheista, Kokeshi-nukkeja, Hello Kitty krääsää – you name it, I collect it. Kunnes alkoi tämän kyseenalaistaminen noin viikko sitten. Joistakin keräilyistäni olen luopunut jo aiemmin, kuten piparkakkumuoteista tai HK sälästä. Mutta entäpä nuo kaikki muut? Osaahan minä myös käytän, kuten washiteippejä ja tarroja, ja käytin minä piparkakkumuottejakin mutta isolta osalta siksi, kun niitä oli joten täytyyhän niitä käyttää. Mutta se, että jotain ostaa vain ja ainoastaan sen takia, että niitä kerää? Laittaa jonnekin säilöön. Onhan keräilyssä kyllä se hyvä puoli, että niin kauan kun muita hupsuja keräilijöitä löytyy saa omista kokoelmistaan ainakin osan rahoista takaisin. Osasta sen voi saada jopa korkojen kera!

15136429432_5005bf2a1b_z

Itse olen viime päivien aikana käynyt todella paljon tavaroitani läpi, ja luopunut mm. matkamuistojääkaappimagneeteistani (yhden jätin, Nagoyan luonnontieteellisen museon magneetin, kun siinä on dinosaurus.) ja keräämäni linnunpesät (oikeesti!?!!) laitoin pihalle puuhun, pupukokoelmani luovutin miehelle lähetettäväksi siskonlapsille, nukeista lähtee taas neljä kappaletta myyntiin, kirjepapereista laitoin pois ne, joista en pitänyt, leluja olen laittanut pois ihan megamäärin viimeisen vuoden aikana, kankaitakin karsinut ja kirjoista olen karsinut yli puolet. Vielä on paljon matkaa johonkin ihanteelliseen normaaliuteen, vain muutamaan keräilykohteeseen, enkä edes tiedä haluanko sinne, mutta minun ei tarvitse kerätä ollakseni minä! Se tunne, kun Takara teki translucent nuken, josta en pitänyt! Tiesin, ettei kokoelmani voisi olla täydellinen, joten vapauduin myymään (ja saamaan satoja, jopa tuhansia euroja!) lähes kaikki translucent nukkeni! Mikä ihana vapaus! (päätin just nyt luopua postimerkkien keräilystä. En sitä koskaan vakavasti ottanutkaan, mutta nyt vakavissani meinaan luopua siitäkin.)

17272179261_f693c8f62a_z

Keräily on varmasti meillä verissä, onhan se aikoinaan ollut meille elinehto. Kerätään ruokaa, sopivia keppejä ja kiviä, eikä välttämättä heti käytettäväksi, vaan varastoon. Ja nyt kun ei sille ole niinkään tarvetta täytyy sitä purkaa johonkin muuhun, kuten vaikka tulitikkulaatikoiden keräilyyn (niitä minä en kerää!). Mutta kyllähän me pystytään muitakin viettejä(?) hillitsemään, enhän minäkään syö karkkia tai sipsejä ihan koko aikaa vaikka mieli ehkä tekisikin. Miksi sitten pitää keräillä kaikkea? Ah! Luin juuri, että keräilyllä rakennetaan myös minäkuvaa! Ja just sitä se on mulle hyvin monissakin asioissa. Minä olen se, jolla on kaikki translucentit, kokoelma sitä ja tätä ja tuota. Enkä minä enää kaipaa sitä hyväksyntää niin. Oikeasti minun ei tarvitse olla koko ajan muiden silmissä olemassa. Mikä ihana vapaus!!

13005749305_e060734cc5_z

Ennen kaikkea minua kiinnostaisi tietää (huomasin just, että aiheesta on kirjoitettu myös kirjoja, ehkäpä etsin niitä kirjastosta ja löydän niistä vastauksen?) että voiko kaltaisestani keräilijäluonteesta tulla pysyvästi semmoinen, joka ei keräilisi. Minä olen näet syvästi kiintynyt (tai olen ainakin ollut) tavaroihini ja minua ihan hiukkasen pelottaa, että puolen vuoden päästä olen ihan sirpaleina kun olen antanut tai myynyt kaikki rakkaat kokoelmani pois. Olen varmaan täälläkin puhunut, kuinka olen kuumeisesti etsinyt Tarina Tarantinon Hello Kitty rintakoruani. Minulla on siis tuommoinen aarre ollut ja se on pitkään ollut kateissa, ja samoin on käynyt maailman hienoimmille liekki -tennareilleni ja söpölle kassille. Kaikki kadonneet! Ja ne vaivaa niin saateristi! Entä jos kaikki tavarat, joista nyt luovun vaivaavatkin minua samalla voimalla joskus, jos palaankin takaisin entiselleni? En varmaan fyysisesti kestäisi niin musertavaa tunnetta. Vaan ehkä on kyse ennemminkin siitä, että nuo mainitsemani tavarat ovat kadonneet, en ole vapaaehtoisesti luopunut niistä. Ja taas nyt poistumassa oleva kamavuori lähtee riemulla.

19079448462_8045769a8b_z

Joop, eipä sitten muuta. En jaksa (sorry, olen paska bloginkirjoittaja, kun en millään viitsi editoida tai tarkistaa tai muuten höylätä ja viilata näitä postauksiani) käydä tätä enää läpi, koittaa tehdä siitä jotenkin paremmin jäsenneltyä. Ommellakin pitää, you know.

18802929849_b3fce792fa_z

Mitä mieltä?

Vähemmän on enemmän?

vai

Miksi tyytyä vähään, kun voi saada kaiken?

18831277101_a9fce15538_z

j.k. Luin sitten kuitenkin läpi tuota kirjoittamaani tekstiä, ja täytyy alusta sanoa, että melko negatiivisesti siinä kohti suhtauduin minimalismiin. Mutta tarkoitin juuri sellaista valkoisiin asioihin keskittyvää minimalismia, kisaa, jonka voittaa se, jolla on vähiten tavaraa ja kalleimmat kamerat ja macit. Mutta voihan sen nähdä toisinkin, ja juuri siihen sitten kirjoitukseni jälkiosa keskittyi. Jonkinlaiseen henkiseen kasvuun tähtäävään minimalismiin. Onnellisuuden ja yksinkertaisuuden lisääntymiseen. Minimalismilla on monta puolta. Niin, eikä ihan oikeasti tarvitse siellä tikahtua nauruun, en koe itseäni minimalistiksi. Enemmänkin näen itseni maksimalistina, joka haluaa välillä jotain muuta kuin enemmän.

Niin, eikä otsikko kuvaa sisältöä enää juurikaan. En jaksa muuttaakaan sitä, joten tällä mennään.

xoxo,

Raisa

 

2 thoughts on “Tehtävälistoista, täydellisyydestä ja minimalismista

  1. Hyviä ja mielenkiintoisia havaintoja minimalismista modernina ilmiönä. On totta, että sen karu vähäeleisyys usein huokuu tietynlaista elitismiä. Olen samaa mieltä siitä, että kliininen koruttomuus, jossa työtasojenkin on oltava tyhjiä, on aivan järjetöntä.

    Minimalismiakin voi olla monentasoista. Sen sijaan, että yrittäisin karsia pois kaiken ja kitkuttaa vain välttämättömyystavaroilla, keskityn asioita hankkiessani vain minulle kaikista rakkaimpiin ja mieluisimpiin ominaisuuksiin. Rakastan Nintendon konsoleita ja pelejä, mutta vain muutamia tiettyjä pelisarjoja. Näissä pelisarjoissakin on vielä tiettyjä pelejä ja hahmoja, jotka ovat erityisen rakkaita, ja keskitän energiani juuri näihin spesifeihin kohteisiin. Esimerkki: minulla on kaksi 3DS-konsolia (3DS ja 3DS XL), molemmat ovat Legend of Zelda-erikoisversioita. Pelisarja on ollut minulle rakas jo lapsuudesta asti, ja sen teemalla koristellut konsolit tuottavat minulle enemmän iloa, kuin tavallinen yksivärinen konsoli.

    On olemassa stereotypia naisista ja kengistä. En ole kenkäfriikki, mutta heikkouteni ovat Vansin kengät, erityisesti slip-on-malliset. Sallin itselleni uusien Vansien oston aina, jos kyseessä on erityisen sykähdyttävä, slip-on-mallinen kuosi (esim. Star Wars, Disney-aiheet, Hello Kitty, yms.).

    Olen myös luopunut rakkaista keräilykohteista, tai lopettanut//hillinnyt keräilyäni. Myin Starbucks-mukikokoelmani, ja säästin vain yhden. Myin ison Pokémon-kokoelmani, kun keräily meinasi riistäytyä käsistä taloudellisesti, ja aiheutti minulle jo stressiä. En ole millään tapaa aktiivinen Blythe-piireissä, enkä ole seurannut niitä enää vuosiin. Muuttaessaan suhtautumistaan johonkin keräilemäänsä asiaan täytyy rehellisesti pohtia, mikä on pohjimmainen syy muutokseen. Onko syynä todellinen kiinnostuksen laantuminen? Ei kannata luopua sellaisista asioista, jotka ovat itselle rakkaita ja tärkeitä. Tuo täydellisyyden tavoittelemisesta luopuminen transluscent-Blythejen kohdalla on hieno juttu! Tuollaiset muutokset ovat järkeviä ja perusteltuja. 🙂

    Hamstraajan tyttärenä olen hyvin herkkä tavarapaljouden kasvamiselle. Mikäli jokin asia tai esine ei ole enää mielestäni mielenkiintoinen, tärkeä tai tarpeellinen, se jatkaa elämäänsä talouteni ulkopuolella. Karsin tavaroita käytännönläheisesti. Jos tiedostan, että tulen tuskin enää koskaan lukemaan jotakin kirjaa uudestaan, sillä ei ole enää sijaa kirjahyllyssäni.

    Voisin kiteyttää oman filosofiani siihen, että jokaisen tavarani olemassaololle on peruste. Tärkeimpiä, rakkaimpia, ihanimpia. Miksi omistaa asioita, joista ei edes pidä, tai joita ei käytä?

    Plääh – aivan kaamea romaani, ja tässä on tuskin päätä saati häntää. Aihe herättää minussa paljon ajatuksia ja voisin kirjoittaa tästä maailman tappiin. Toivottavasti tässä on jotain järkeä!

    • Tosi hyvä kommentti Sara! Kiitos! Oon huomannut, kun oon tosi paljon viime aikoina minimalismi videoita youtubesta katsonut, että niillä, joilla on takana ns. hyvätuloinen tausta (tai enemmänkin kuin vain hyvä-) on iso tarve toistaa sitä. Siis vaikka kuinka ollaan isoon ääneen sitä mieltä, ettei raha tee onnelliseksi, niin on tarpeen todistella, että kyllä tiedän miten sitä hankitaan ja että on ikään kuin vapaaehtoisesti ylettömästä palkastaan luopunut.
      Kaikista eniten itse pidän videoista, joissa selkeästi “huonommista” lähtökohdista (siis vähemmän varakkaalla taustalla) olevat ihmiset ovat lähteneet karsimaan turhuutta ja ikään kuin tyytyvät siihen mitä niillä on. Kuulostaa vähään tyytymiseltä, mutta sitä en tarkoita vaan just toisinpäin, että ne ikään kuin pääsevät sen yli, ettei niillä ole varaa ostaa kaikkea ja koko ajan, mutta tästä hirveästä vajeesta huolimatta ne voi olla tyytyväisiä elämäänsä ja tehdä asioita joista ne oikeasti pitävät. Koko ajan ei tarvitsekaan kuluttaa ja saada uutta, ja silti voi elää hyvää elämää.
      Mulla on paljon tavaroita, joihin liittyy tosi paljon kaikkia tuntemuksia, tai siis syitä jonka takia en muka vois laittaa niitä eteenpäin ja tän kanssa teen nyt ahkerasti töitä. On sulaa hulluutta täyttää kotia ja elämäänsä tavaroilla, joista ei tykkää, ihan niinkuin sinäkin sanoit.
      Ja sit taas toisaalta, jos tykkää vaikka patalapuista tai aina siitä uusimmasta kännykkämallista, niin silloin ok niitä kerätä, niin kauan kun ne ilahduttavat.
      xoxo,
      Raisa

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s