Loppukesän päivitys + Iso (pieni) uutinen

Heippaloikka!

Kuulkaa, mulla on ollut ikävä teitä! Jossain kohdin väsähdin koko blogittamiseen, olin niin vaan youtuben pauloissa, että tuli sellainen olo, että kuka hitto enää blogeja edes lukee. Mieskin kysyi eilen, että koska alan kuvaamaan omaa kanavaa…no en koskaan.

Mutta! Mennään asiaan, sillä sitä on paljon! Mun elämä on muuttunut niin paljon viime keväästä, etten meinaa itsekään uskoa. En edelleenkään ihan tosissani usko, että tää olis joku loppuelämän juttu, ja siis niinko pysyvää, odottelen tässä vaan että jostain kuuluu ähäkutti, heti luuli kumihuuli! Mutta taisin ehkä tästä joskus jo puhuakin?

Jokatapauksessa, olen pysynyt kuntoilusuunnitelmassani (juoksen päivittäin, pyöräilen ja jumppaan kotona, jonkun jumppavideon tahtiin. Vatsassa näkyy varjoja lihaksista!), paino on pudonnut (ja siis kyllähän se on tässä taas parin vuoden aikana noussutkin, että saa pudota ihan rauhassa), tavaraa lähtenyt Kierrätyskeskukseen, olen meidän jätekuormaa saanut pienennettyä ihan uskomattoman hyvin. Meidän roskis on tätä nykyään ulkona, ennen kaikkea hemmetin hedelmäkärpästen takia, mutta ei meillä roskaakaan tule niin usein, että tarttis koko ajan olla roskiksen lähettyvillä. Olen myös kerännyt muiden roskia ulkoa ja laittanut niitä roskiin, joskus jopa tuonut kotiin asti ja kierrättänyt. Olen tehnyt todella paljon ruokia alusta asti itse, mm. tortilla lettusia (ne oli niin helppoja, etten voi käsittää miksi niitä edes myydään kaupassa. Ja ne kaupan jutut on vielä tehty niin kamalista aineistakin, ja tietty muoviin pakattuja.) Kesäloma meni hyvin, käytiin siellä Japanissa, oli kivaa! Myyjäiset meni paremmin kuin hyvin, oli ihanaa tavata nettituttuja ja saada positiivista palautetta tuotteistani. ❤

Olen jotenkin paljon aikaansaavampi, jämäkämpi ja kaikin puolin parempi versio itsestäni. En kuitenkaan hyper, joka on aina kuluttavaa ja jota seuraa romahdus. Raha-asiat edelleen oikein hyvin, tosiaan – mitä vähemmän tienaan sen paremmin pystyn hoitamaan talouttani. 🙂 Nyt on kyllä selkeästi haalinta vaihe meneillään, mieleni tekee kaikkea uutta. Uutta ja parempaa…muistanette tyhjennysprojektini? No, se on ikään kuin ohi ja nyt tila on tyhjä ja aikani sitä tyhjyyttä ja hiljaisuutta katselin ja ihmettelin, ja nyt sen voisi taas täyttää. En aio kuitenkaan täyttää, vaikka näitä Mujin pieniä kulhoja jatkuvasti käyn ihastelemassa. Uusia vaatteita myös haluaisin, erityisesti täältä, jotta olisin tyylikäs, tai edes hitusen vähemmän tyylitön. Ei siinä, ei nuo tuon linkin takaiset vaatteet niin tyylikkäitä ole, mutta ihan sama. Haluaisin suht samoista syistä myös uudet kengät. Ehkä vähän käytännön syistä myös, nykyiset kenkäni ovat osittain rikki. Haluaisin kaikin puolin ehjiä, kauniita ja puhtaita asioita ja esineitä korvaamaan nykyisiä vanhoja, kulahtaneita ja elähtäneitä asioita ja esineitä elämässsäni. Ekokampaajallekin olin varannut ajan, eiliselle. Mutta jostain syystä palkkani oli noin puolet normaalista, joten aivan kaikki ylimääräinen sai jäädä tältä kuulta. Ruotsiinkin olin menossa, viimeisellä lomaviikollani (eli just nyt), mutta ei pysty. Etsystä sain kotiutettua Pinkkiksen rahoja sen verran, että olisin voinut niillä sittenkin lähteä, mutten sitten raaskinut. Olin fiksu ja laitoin nekin säästöön. Muutama viikko sitten ostin kyllä ulkoilutakin ja vetävän näköisen urheilutopin. Takki oli alennuksessa ja toppi muuten vaan halpa. Nilkkapainotkin ostin. Vaikkei ostamalla mitään autuutta saakkaan, eikä varsinkaan uudet urheiluvermeet tee minusta atleettia, niin kyllä täytyy myöntää, että ne vähän inspiroi. Minusta tuntuu, että lenkkarit jalassa, uusi vartaloahivelevä Rukan megatekninen takki päällä ja juoksutrikoot jalassa peppunikin näyttää paljon kiinteämmältä. Ja ihan aikuisten oikeasti heti kun aloin liikkumaan on suhtautuminen vartalooni ollut todella paljon positiivisempaa. Minulla on mielettömän hieno, toimiva kroppa!

Ehkä kirjoitan näistä uusista suuntauksista myöhemmin lisää, en vielä tiedä miten näitten blogieni välillä meinaan aikani jakaa. Molemmilla on viehätyksensä. Tästä tykkään, kun saa niin vapaasti ja huoletta kirjoittaa mitä sattuu, mutta enkkublogissa viehättää kommentit ympäri maailmaa ja jotenkin suuremmat mahdollisuudet. Mutta taas toisaalta tälläisiä ekohenkisiä vegeblogeja tuntuu olevan englanniksi niin monia, että mitä uutta minulla on annettavaksi siihen soppaan? Suomeksi niitä on kuitenkin vähemmän ja ehkä voisin siten paremmin vaikuttaa? Ihan sama, saa nähdä. Olen joka tapauksessa antanut itselleni luvan olla kirjoittamatta, jos kirjoittaminen ei huvita.

Ja sitten se Iso (pieni) uutinen: Meille tuli perheenlisäystä!!! Pienen pieni, piskuinen Maisa-kani Hesystä. Pitkään olen sitä miettinyt, ja nyt sitten jostain sain rohkeuden puuskan sen toteuttamiseen. Meillä on Michaelin kanssa mennyt ihan tosi hyvin, se on niin hyväkäytöksinen ja jotenkin tosi hellä, mut musta tuntuu et se kaipaa seuraa. Mä olen ollut sen kanssa paljon yläkerrassa, erityisesti ennen sitä Japanin reissua, kun on pitänyt ommella myyjäisiin, mut kun me oltiin poissa se söi mun jouluvalot (oon kertonut jouluvalokirouksestani. Mä vaan en voi saada toimivia jouluvaloja! On se kumma! Tykkäsin näistä omassa huoneessa olevista tosi paljon, ja olin niistä ylpeäkin, kun olivat niin hienot. Ja sitten jouduin repimään ne alas, kun Mikke söi johdon. Kiitos. Johto ei ollut seinässä, joten  kanille itselleen ei käynyt kuinkaan.), kaivoi lattiaan ison kolon ja repi sieltä kaikki täytteet pois (muovikassillinen jotain viiskytluvun sekalaisia eristeitä) ja muistaakseni oli vielä joku kolmaskin, mutten enää muista mikä. Mutta siis selkeästi sillä on ollut tylsää minun ollessa poissa, vaikka lapset ovatkin olleet kotona koko sen ajan. Mutta ei ne hengaa Michaelin kanssa silleen. Joten aika oli kypsä seuralaisen hankkimiseen. Joitakin viikkoja sitten kävin siellä Hesyllä katsomassa (kerta Viikissä ei ollut mitään) kaneja ja siinä niitä ihastelin, pupu on aina pupu, vaikkei ihan maailman ihanin pupu kyseessä olisikaan, kunnes huomasin viimeisessä aitauksessa meidän pupun! Iiik! Ihana pieni oranssi-harmaa tiikerityttö. Joo, pitkään pohdin että otanko ison tytön, jolla jo elämänkokemusta (ja ennen kaikkea eläinten/maailmanpelastajana mietin sitä, että toi pieni saa kodin ihan heti, isommalla voi olla vaikeampaa, ja sit siellä oli vielä yksi huononäköinen erakko, joka oli ollut jo pidempään, joka mun tietenkin teki mieli “pelastaa”, vaikkei sitä oliskaan voinut toisen kanin seuralaiseksi näköongelmien takia ottaakaan.) Mut kyl mä tiesin, et se pieni oli meidän. Jouduin viikon sitä odottamaan, koska se oli just edellisenä päivänä leikattu. Oikeesti muuten, sanotaan Hesystä mitä hyvänsä, juurikin siitä politiikasta Hesyn takana, sieltä lähtee lemmikit uusiin koteihinsa leikattuina. Viikissä eivät vähempää voisi kiinnostua siitä, jatketaanko niiltä lähtevillä eläimillä sukua vai ei. Edesvastuutonta, sanon minä. Muistaakseni Viikistä viime vuonna otettu Michael maksoi 20 € (edesvastuutonta noin alhainen hintakin), Maisa maksoi Hesyltä 40 €, mutta tuli tosiaan sirutettuna, tatuoituna ja leikattuna. Mehän leikattiin Michael saman tien, ja se maksoi jotain 200 € (ja Hyrrän leikkaus makso melkein 400 €), eli kyllä kannattaa, jos vaan mahdollista, adoptoida valmiiksi leikattu kani Hesyltä.

Olen nyt pupujen huoneita vaihdellut aika ajoin, semmoinen verkkoaita niitä erottaa, tai ovi. Riippuen onko siellä huoneessa kukaan pitämässä huolen, etteivät tule aidan yli. Hyvin tuntuvat toisiinsa suhtautuvan, ehkä vähän ollut jotain verkon repimistä ja hittolainen, Michael puri mua sormeen kipeästi kun Pimpula ruokki niitä Maisan puolelta ja se oli Michaelista vähän stressaavaa. Tarjosin sille jotain tikkua ja se hyökkäs sormeen. Auts. Eli ihan ihastuksissaan se ei vielä ole. Olen nyt sitten katsonut oikein urakalla bunny bonding videoita ja aikamoiset hermot täytyy kyllä siinä hommassa olla. Saa nähdä miten käy. Maisalla on palautusoikeus, mut siis varmaan me pystyttäis sitä palauttamaan…

Niin, sanoisin vielä siitä vähän, siis äh. Lemmikeistä. Olen töissä eläinkauppaa vastapäätä ja sieltähän niitä kaneja olis saanut ihan tosta noin vaan, ilman että kukaan kuuustelis tai et joutuis vakuuttelemaan kanin tulevista hyvistä oloista tms. Mut miten voi ostaa kenenkään elämää? Mä ymmärrän ja hyväksyn adoption ihan täysin, mut lemmikin ostaminen ja sitä kautta kaiken sen mädän mitä siihen liittyy (pentutehtailu, sisäsiittoisuus, ylipäätään jalostus – hittolainen, jalostaisvat itseään!, elämän omistaminen ja myyminen, siis se että elävillä olennoilla ja niiden elämällä tehdään bisnestä ) sen hyväksyminen ja kannattaminen ja siis kertakaikkiaan- ylläpito on mielestäni väärin. Mielestäni meillä ei kuuluisi olla vankeina lemmikkejä, mutta niin kauan kuin niitä lemmikkibisneksen ylivuototapauksia (eli siis hylättyjä lemmikkejä) on, on meillä myös velvollisuus pitää niistä huolta. Eli jos puheeni pupujemme ihanuudesta saavat sinussa aikaan kanikuumeen, go ahead! Tarjoa kanille koti! Kunhan kanisi tulee löytöeläintalosta. Sama juttu aivan kaikkien eläinten kohdalla. Adoptoi, älä ostamalla tue epäettistä toimintaa. Ja jos ei haluamaasi eläinlajia ole sillä hetkellä kodittomana, sitten ole ilman. Minun esim. tekee, ja on tehnyt jo vuosia (yli 10 vuotta) ihan kamalasti mieli shiba inua, mutta voi voi, eipä ole tullut koditonta shibaa vastaan. Joten on pärjättävä ilman. Ja halittava Kenaita, joka on itse asiassa aina välillä tosi paljon shiban näköinen. 🙂

Otin myös ison tatuoinnin reiteen, ota siitä joskus kuvan tännekin.

Elämä valuu hukkaan…on mentävä leikkimään pupujen kanssa! Son moro!

Ja tässä kuvia:

 

Voikaa hyvin!

xoxo,

Raisa

 

 

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s