Yks pikkujuttu.

Mulla on ollut viime kesän Tokion myyjäistä myymättä jääneet nukkepussukat isossa muovikassissa (siis oikeasti jätesäkissä, mutta kun se kuulostaa niin kamalalle. Jätesäkki. Ugh.)  ja oon sieltä aina kaivanut muutaman esille myydäkseni ne netissä. No, pussin pohja tuli sitten vastaan tällä viikolla, joten tyhjensin koko kassin (siis säkin) lattialle. Tunsin, että siellä kassissa (säkissä) oli jotain “väärän” muotoista, joka ihan vähän ärsytti mua. “Mitä tännekin on tungettu?” Kunnes se “väärän”muotoinen kopsahti lattialle ja katse tarkentui sen pikkiriikkisiin muotoihin. Iiiik! Oooh! Aaaah! Se oli maailman suloisimmasta ihanasta pikkupuodista Kamakurasta (rantakaupunki, jossa käytiin päiväreissulla) ostamani käsintehty puinen kalliolla seisova pikkuakka. Toki siitä, että olin sen ostanut ja onnistunut unohtamaan ihan totaalisesti, voisi päätellä jotain sen tärkeydestä ja hienoudesta ja kaikesta sellaisesta. Mutta ehei! Olette väärässä olettamuksinenne! Sillä se pikkuakka on tällä hetkellä ehkäpä ihanin omistamani esine.

Tavarat eivät tuo onnea, mutta kyllä ne voivat ilahduttaa ihan mahdottomasti. Ja mitä se onni loppujen lopuksi edes on? Eihän se mikään pysyvä tila ole, vaan alati muuttuva ja tieltä väistyvä. Jos joku minua ilahduttaa, niin eikös se tee onnelliseksi ja eikös juuri sitä onni ole? Enkö näin ollen voi väittää, että tuo akka toi minulle onnen?

29909985400_1aa6ca0c85_z-1

Alla olevasta kuvasta näette minkä kokoinen se on. Pieni.

Säilytän sitä tuossa takana näkyvässä lokerikossa. Jouduin poistamaan siitä muutamia muovisia asioista, kun eivät millään sopineet akan seuraksi.

29576683864_2d7f4ee246_z

Ei sitten muuta tällä erää. Kiivetkää kukkulalle ja olkaa yhtä tomeria kuin pikkuakkanikin. Asiat järjestyvät.

Lämmintä sunnuntaita.

xoxo,

Raisa

j.k. Näin eilen illalla töistä tullessa ketun ja se ei juossut karkuun! Antoi minun ihailla itseään ihan läheltä pitkän tovin. Ja kun seurasin sitä pyörällä hetken matkaa se ei ollut siitä yhtään kauhuissaan, jolkotteli vaan rennosti eteenpäin. Lopulta minä jouduin hyvästelemään sen ja lähtemään kotiin. Eikä tietenkään ollut kameraa/kännykkää mukana, että olisin voinut ottaa kuvan.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s