Tilhi

Hei vaan!

Muistanette kuinka lähes vuosittain olen postannut tilhistä (ainakin täällä). Tänä vuonna en ollut kameran kanssa valmiina kun tilhet lensivät koristeomenapuuhun(?) ja sitten yksi niistä lensi meidän ikkunaan, joten kuvien otto ei tuntunut enää mielekkäältä.

Lintu-parka oli ihan tokkurassa. Ei tiedetty mitä tehdä, joten ei muuta kuin lintu pyyhkeen sisässä laatikkoon ja minä polkemaan laatikko sylissä eläinlääkäriin. Se onkin sopivasti lähes työmatkan varrella, joten ei mikään iso juttu.

Jätin pökkyräisen linnun lääkäriin, ja toivoin parasta. Tiedoksi siis, että ensinnäkin joka ikisellä ihmisellä on lain määräämä velvollisuus auttaa loukkaantunutta luonnon eläintä. Oikeesti.  Toisekseen,  eläinlääkäri on velvollinen ottamaan loukkaantuneen luonnoneläimen hoitoon, veloituksetta. Yleensä se varmaan tarkoittaa sitä, että ne lopettaa eläimen. Tai ohjaa eteenpäin Korkeasaareen. Mä oon aina vienyt (variksen, lokinpoikasen ja siilin) päivystävään el.lääkäriin, ja toistaiseksi ovat ottaneet vastaan ilman mukinoita.  Toki jos selkeästi näkee, että eläin kärsii eikä sillä ole mahdollisuuksia selvitä sen voi lopettaa itse, jos siihen pystyy.

Töistä sitten soittelin linnun vointia kysyäkseni. Se oli heräämössä tokenemassa. Tutkimuksissa ei ilmennyt mitään fyysistä vikaa, mutta se ei vaan suostunut lentämään. Maanantaina soitin sitten uudestaan, ja juttelinkin lintua hoitaneen el.lääkärin kanssa. (Oli muuten meidän pupueläinlääkäri.) Oli ottanut linnun kotiinsa, ruokkinut marjoilla, joita se oli syönyt ihan hyvällä ruokahalulla. Mutta ei ollut lentänyt. Mitä mahdollisuuksia on lentokyvyttömällä linnulla…

Eläinlääkärillä oli ollut varmuuden vuoksi mukana tarvikkeet ja aineet linnun lopettamiseen, mutta onneksi niitä ei tarvittu sillä seuraavana päivänä tilhi oli läpäissyt lentotestin ja siitä olikin sitten hyvä viedä läheiseen puistoon, jossa oli ensin lentänyt puun oksalle, siitä vähän eteenpäin ja lopulta katseen ulottumattomiin. Onnea matkaan, kaunis lintu! Ensi vuonna nähdään taas?

Katsokaapas! Löysin eläinlääkärin fb-sivulta kuvan siitä linnusta!

14900610_1474033909279344_8170458551045393821_n.jpg

Tilhet on kyllä mahtavan kauniita. On ihanaa, kun lintujen ruokintakausi on alkanut! (vaikka ei me siis noita tilhiä ruokita muuten, kuin niillä puussa kasvavilla marjoilla/hedelmillä.) Saisin vaikka koko päivän kulumaan lintuja ja oravia katsellen.

Ei muuta. Voikaa hyvin!

xoxo,

Raisa

 

6 thoughts on “Tilhi

  1. Ihana että tipi selvisi:) Tuosta eläinlääkärin velvollisuudesta ottaa eläin hoitoon en menisi kyllä niin takuuseen. Kuulun kanssa ihmisiin jotka kiikuttaa jokaikisen ötökän lääkäriin jos löytyy tieltäni makaamassa. Viime vuona olikin pieni yllätys kun vietiin pikkuriikkinen siili erääseen eläinlääkäriin ja siellä hoitaja kovaan ääneen ilmoitti etteivät he valitettavasti ota luonnonvaraisia eläimiä:O Olin siinä aika pirun äkäisenä kun hoitaja teennäisen oloisena pahoitteli. Sanoi että kunnan eläinlääkäri hoitaa noi eikä me yksityiset koskaan hoideta. Piti sitten sanoa kovaan ääneen (niin että muut asiakkaatkin kuuli), että ompas outoa kun olen yksityisiinkin eläinlääkäreihin vienyt aiemmin ja he ovat siellä oikein kiittelleet kun autoin eläintä ja pyytäneet jatkossakin tuomaan! Yritin kysellä myös että miksihän täällä on toiminta tämmöistä. No eihän siihen saanut vastausta. Toisin sanoen raha varmaan. Onneksi siili pääsi hoitoon kuitenkin sitten kunnallisille eläinlääkärille. Mutta niin tämä oli jo toinen kokemus kun joku eläinlääkäri sanoo ettei ota hoitoon, niin onko oikeasti niin että heidän on pakko oottaa? Voiko seuraavan kerran vedota lakiin?

    • Kiitos kommentistasi!
      Meillä Helsingissä ensisijainen paikka loukkaantuneiden luonnoneläinten hoitoon olisi Korkeasaari, ymmärtääkseni. Soittaessani loukkaantuneesta variksesta yliopiston eläinsairaalaan ne sanoi, että jokaisella (auki olevalla) eläinlääkäriasemalla on velvollisuus ottaa loukkaantunut eläin hoitoon. Mut sekin kuulosti kyllä jotenkin epävarmalta. Et voi olla, että ne voi vedota siihen, että on joku toinen “parempi” paikka, eli vaikka just se kunnallinen eläinlääkäri. Tai eläintarha. Ja siitä tilhestäkin kun luin jutun Evidensian facebook sivuilta, niin ne mainitsi siinä, etteivät yleensä ottaen hoida luonnoneläimiä mutta tekivät nyt poikkeuksen. Uskoisin, että siinä ne kyllä yrittivät vaan minimoida tulevia maksamattomia potilaitaan. Kyllä ne on ainakin toistaiseksi ottaneet vastaan mun sinne kiikuttamat kaksi lintua ihan ilman mukinoita. Onneksi, pyörällä kun liikun. Variksen tosiaan kuljetin kotiin pyyhkeeseen käärittynä kainalossani, pyörällä ajaen. Ja kotona laitoin sen sitten laatikkoon, jonka otin kainalooni ja poljin eläinlääkäriin. Se oli, vaikkakin tietenkin surullista, aika ihmeellisen hienoa. Polkea varis kainalossa. Mutta niin, mä en uskalla/osaa varmaa vastausta kysymykseesi sanoa.

      xoxo,
      Raisa

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s