Puputytön Suosikkituote

Pitkästä aikaan! Heipä hei!

Kirjoitan vaan pikaisesti, sillä olen ollut koneen äärellä ainakin kaksi tuntia ja on minun vapaapäiväni ja haluan tehdä muutakin kuin olla koneella. Niin, siispä sen pidemmittä puheitta, Puputytön Suosikkituote: Illumigraph -tussit.

Mahtitussit! Jälki on kaunista, näillä voi piirrellä ikkunaan, purkkeihin, peiliin, ehkä mihin vaan liukkaalle pinnalle?, ja jälki on poispyyhittävissä! Hush! Tosta noin vaan! Ja uutta kuvaa kehiin!

Olen koristellut keittiön purkkeja ja vesikannuja ja ikkunoita ja vaikka mitä näillä tusseilla. Ja heti kun kyllästyn pyyhkäisy vaan ja pinta on jälleen valmis uutta tekstiä/kuviota varten valmiina.

Näitä saa tietenkin Sinellistä. Maksaa jotain 3.60 tai 3.90 kpl.

Chrisin toimistoon tein ikkunaan “kyltin”.

Ja keittiön tylsät lasipurkit saa ihanat etiketit käden käänteessä, ja kun sisältö vaihtuu ei tarvii muuta kuin pyyhkäistä edelliset tekstit pois ja uudet kuviot kehiin. Näillä on hyvä laittaa myös päivämääriä purkkeihin, kun on niin helposti vaihdettavissa.

Huono puoli on helppo pyyhittävyys, joka siis on myös hyvä puoli. Mutta erityisesti just tollasissa purkeissa, joista kansi väännetään auki, niistähän täytyy pitää tiukasti kiinni, ja silloin se tussijälki herkästi sotkeutuu.

Ei muuta tällä kertaa. Tein viikonloppuna ihan sairaan hyvän kalan syrjäyttävän ruoan! Mainion suorastaan! Ja nyt olisin tilannut skräppikamaa anopille, mutta luottokortti on aiettani vastaan. Mokoma. Niin, en siis anopille, anopin käytettäväksi, vaan Chrisin kotiintuotavaksi. Kun se on siis sinne kohta menossa. Skräppääminen on pop!

xoxo,

Raisa

Tieto lisää tuskaa

Ei ole suurta paloa tästä aiheesta kirjoittamiseen, siispä kirjoitan siitä palotta.

Mulle tuli Hesari tasan viikon, sitten käänsin sen äipän osoitteeseen. Tähän ei liity mitään dramatiikkaa tai mitään sellaista, lyhennän Hesarin vuosikerran hinnan vaan velastani. Sain sen siis stipendinä, kun oon vaan niin sairaan hyvä äikässä. 😉 Ennen tilauksen alkamista (voiko sitä edes kutsua tilaukseksi, jos en sitä ole tilannut??) en tiennyt Ukrainan tilanteesta lööppejä enempää. Kuumoteltiin Putinilla ja sen semmoista, mut ei mitään vakavaa. Mut heti kun Hesari ilmestyi aamiaispöytään Putin olikin sotajoukkoineen meidän keittiössä! Helvetti soikoon! Pitääkö tässä alkaa hamstraamaan muutakin kuin nukkeja ja nukenvaatteita?!

Viikon ajan kun lehtiä luki kaikki olikin päin helvettiä! Mun onnelaan oli päässyt käärme sanomalehden muodossa. No, onneksi käärme päätyi  pupujen vessan kuivikkeeksi, arvoiseensa paikkaan.

Oikeesti, on tietyllä tapaa hienoa olla perillä kaikesta mukamas tärkeästä, mitä maailmalla tapahtuu. On hienoa lukea Hesarista mistä tänään puhutaan. Se on vähän kuin asioida Stockalla, ei voi mennä vikaan, sen on pakko olla laadukasta, jos se on kerta Hesarissa. On hyvä tietää missäpäin maailmaa soditaan, onhan? On tärkeää tietää, jo ihan oman arjenkin kannalta, kuinka Jenkeissä poliisi käyttää kovia otteita. Politiikka ja kaikki se roska? Miksi sitä pitäis seurata? Ne tekee mitä niitä huvittaa, käyttää meidän rahoja puolustusvoimien idioottiostoksiin, muttei lastensairaalan uusimiseen? Hitto, mitä porukkaa. Ja ne “hyvät” tyypit, joita siellä on ei saa mitään hyvää aikaiseksi, kun vastavoimat on niin valtavat. Kyllä mä äänestän, enkä sitä väheksy yhtään, mutta poliittisten uustisten seuraaminen – ei kiitos. Miksi kaikesta pitäis koko ajan olla kärryillä, kun ei niihin asioihin kuitenkaan pysty mitenkään vaikuttamaan. Enkä mä todellakaan tarkoita sitä, että pitäis olla jossain totaalisessa uutispimennossa, mut se, että tulis koko ajan olla kärryillä siitä mitä joka puolella maailmaa tapahtuu, seurata vaikkei olis mitään seurattavaa. Eikö yksi lehti viikossa riittäis? Oppisivat nekin vähän tiivistämään ja karsimaan sitä turhaa.

Muuten, olin eilen teenmaisteluillassa (kirjoitan tästä ja edellisestä teeillastani ehkä ens kerralla) ja siellä oli Nyt-liitteen toimittaja ja kuvaaja, tekemässä juttua suomalaisesta teekulttuurista. Se kannattaa lukea! 😉 Mut eihän se mikään uutinen olekaan, vaan artikkeli. Vielä turhaan? tietoon: Julkkisuutiset! En ole sitten edellisen hammaslääkärikäyntini lukenut Seiskaa ja olen autuan tietämätön mitä sillä saralla on meneillään tällä hetkellä. Kuka kukin on? Ja tiiättekö, on ihanaa kun ei tarvii murhetia sitä, millasia idiotteja meillä julkisuudessa pörrää. Ei tarvitse turhautua jostain aivottomista tosi-tv-sankareista eikä kadehtia Cheekin (menikö oikein) valkaistua hymyä (jota en ole kyllä nähnyt, mutta olen kuullut/lukenut, että sillä olis valkaistut hampaat). Anteeksi, mä en edes tiedä ketä mainita täällä. Lindsey Lohan on viimeisimpiä tähtösiä, joita mä tiedän. Ja se on ihan hirvee. Multa on jotenkin mennyt ohi ne uudet komediatähdet, ne amerikkalaiset suht nuoret vähän pulskat miehet, jotka tuntuu olevan joka toisessa elokuvassa, joita mun mies meille valkkaa katsottavaksi. Mallimaailmasta en tiedä enää yhtään mitään, aikoinaan hyvinkin paljon. Musiikkimaailmassa Lady Gaga on jo vanha tuttu, mutt edelleen sulattelen sitä, että Gwen Stefan menikin yhteen bändinsä kanssa ja Amy Winehouse kuoli. Mun lapset ainakin kuuntelee ihan hirveen kauheeta musiikkia, joten olen vaan ihan tyytyväinen, ettei tarvitse olla tietoinen niistä kauheuksista.

Välillä mä olen jollain tapaa huolissani siitä, kuika pihalla olen, kaikesta. Mies kertoo uusista amerikkalaisista vegaanisista herkuista ja aika ajoin jonkun uuden sarjan alkamisesta taikka jotain muita pintaliitouutisia, välillä tähyilen taivaalle, että näkyykö siellä hävittäjiä, mut muuten mun elämä pyörii siinä, mitä mulle tapahtuu. Mä olen niiden uutisten keskiössä, eikä niin että ulkopuolisena katson jostain kaukaa miten elämää eletään. Ehkä se on hyvä niin? Ei mun kanssa kyllä pysty oikein keskustelemaan mistään, kun en tiedä mistä puhe, mut aika vähän mun kaveritkaan mistään tv-sarjan hahmoista haluaa mulle avautua. Tai politiikan kiemuroista. Tai talouselämän syövereistä. Mun kanssa keskustellaan tarroista, ruoasta ja nukeista. 😀 JA HYVÄ NIIN!

Meen nyt. Mo.

xoxo,

Raisuli.

Harrastuksena shoppailu

Niin, olette nyt jonkin aikaa lukeneet siitä, kuinka minä säästän ja olen säästäväinen ja kaikkea hienoa ja maltillista. No, sen aika on sitten ohi. Olen täysin villiintynyt, shoppailen koska se on niin pirun hauskaa! Juuri ostin uuden nuken, aivan liian kalliilla. Eilen ostin kolmet sukkahousut, askartelutarvikkeita, ja kotiin oli tullut kaksi pakettikorttia, yksi nukenvaate, tilaamani siemenet ja Japanin herkkuja. Toissapäivänä kävin kirppiksellä ja ostin ehkä kolme mekkoa, tyynyliinan, kirjepapereita (ja heti liityin johonkin kansainväliseen kirjekaveripalveluun saadakseni kirjekavereita. Yhteydenottoja on tullut, Afrikasta) ja kolme neuletta. Koko ajan pitäisi olla jotain saamassa. Uudet asiat kiehtovat, niissä on lupaus jostain paremmasta, hehkeämmästä ja raikkaammasta.

Työpaikkani sijaitsee suuressa ostoskeskuksessa. Näen päivittäin laumoittain ihmisiä vain lorvimassa, viettämässä aikaa – niin juuri, ostoskeskuksessa. Yhden kaupan ohittaessani näin jopa pariskunnan istuskelemassa (siis tietenkin räpläämässä älykkäitä puhelimiaan) ikkunan viereen asetetun pöydän ääressä. Ja se ei siis ollut kahvila tms. Siis ne vaan hengas siellä kaupassa. Ja työpisteelle päästäkseni kävelen käytävälle varta vasten luodun hengailumestan läpi. Enää ei pelkästään lapsille järjestetä omia alueitaan shoppailun lomaan, vaan niitä tehdään myös aikuisille. Ymmärrän sen, jos vaikka soijajäätelösi syömisen ajaksi haluat istahtaa, tai jos joudut odottamaan painavien ruokakassiesi kanssa, että kauppakeskuksessa on penkkejä. Mutta se, että sinne mennään hengailemaan shoppailun lomaan. Shoppailuun kuuluu hengailu? Shoppailu on hengailua? (anteeksi, OT, mä en pääse yli siitä, kuinka on muka normaalia/yleisesti hyväksyttävää ostaa kaupasta nakkeja/lihapullia [tällä en nyt tarkoita sitä, kuinka sairasta on kasvattaa eläviä, tuntevia olentoja järkyttävissä oloissa, ihan vaan tapettavaksi, syötäväksi] ja syödä niitä kylmiltään siinä kaupan edessä. Kylmänä!? Yök! Eikö siitä jää se rasvakin kitalakeen? Hei muuten, onko se eläinrasva mikä ainoastaan jää silleen? En muista, että olis enää koskaan aikuisiällä jäänyt. Eikä yhden kerran olen 24 vuotiaana syönyt Euroshopper tms. ranskalaisia, ja niistäkin jäi rasva kitalakeen. Vaan ehkä niissä oli eläinrasvaa? Voikohan pakasteranskalaisissa olla? Lapsena söin paljon paskoja lihapiirakoita, ja niistä jäi aina. Niin, en tiedä mikä tossa kaupan ulkopuolella syömisessä eniten ihmetyttää, mut se vaan on tosi outoa. Kyllä mäkin olen tietty shipsejä taikka karkkia, tai keksejä syönyt hetipaikallasiinäkassallajo, mut et ruokaa? Paitsi! Ehkä tää on sittenkin lihajuttu? Sillä syöhän veget yksittäispakattuja nakkejaan missäsattuu. Emmä tiiä!)

Niin, mutta siitä shoppailusta. Niin, mä en ymmärrä sitä. Ja siltikin olen kovaa vauhtia menossa kohti syvää päätä, missä varpaat ei enää edes hipaise pohjaa, vaikka kuinka yrittäis. Ja sinne mä en halua. Mua harmittaa (ja innostaa ihan älyttömästi!) uusin nukkeostoni. Se oli niin heräteostos kuin olla ja voi, ja aivan liian kallis! En tiedä mikä eniten harmittaa, ehkä se, etten pysty hillitsemään itseäni. Etten pysty olemaan keskitien säästäväinen, vaan heittelehdin laidasta laitaan. Harmittaa, etten ostanut silloin, kun vielä halvalla sai.

Mutta miksi ostin?

1) Pelkäsin, että jos en nyt osta, nousee hinta vielä korkeammaksi. (tää on ihan oikea pelko, tai siis niinko tämä melko todennäköisesti tapahtuu).

2) Nukke näyttää olevan todella ihana, ja hyvin suosittu. Hinta tulee nousemaan.

3) Oli vaan yksi myynnissä koko Ebayssä (tällä hetkellä).

4) Olen shoppailu -tilassa.

Ei mulla muuta, posti tais tulla!

Voikaa paksusti! Älkääkö tehkö niin kuin minä teen, vaan tehkää niin kuin minä sanon!

xoxo,

Raisa