Liian hyvää ollakseen totta?

Heips! Keksin tässä taannoin “punaisen langan” toiselle, sille englannin kieliselle, blogilleni! Ostin (ainoan!?) vegaanisen japanilaiseen ruokaan keskittyneen kirjan, Kanshan, ja päätin kahlata kirjan läpi, siis kokeilla jokaikisen reseptin ja reportoida siitä blogissani, resepteineen kaikkineen. Tein päätöksen ennen kuin olin kirjaan sen syvemmin perehtynyt, ja nyt ihmettelenkin mistä hitosta saan esim. tuoreita bambunversoja taikka suolattuja kirsikankukkia?? No, ei auta kuin yrittää. Innostuin kuitenkin aiheesta ihan tuhottomasti ja tilasin jos jonkinmoista tuotetta ympäri maailmaan, tai no, Japanistahan ne ensimmäkseen oli, mutta Englandian kautta tulevat. Tilasin myös siemeniä!! (tää on niin mua ja niin “tätä” vaihetta!) Siemeniä, että voin itse kasvattaa mitzunaa ja mitsubaa ja retikkaa ja vaikka mitä. Siis tollasia japanilaisuuksia. Ihan eri asia onkin sitten, että kasvaako ne meidän leveysasteilla. No, minä yritän! 🙂 Tilasin muuten aimo läjän karkkia. Oikeesti niitä ei varmaan edes paljoa ollut, sillä Japanilaisilla on kurja tapa tunkea maitoa useisiin koviin karkkeihin, ja melkeinpä kaikki pehmeät karkit sisälsivät (maidon lisäksi) liivatetta. Mutta melkeinpä kaikki vegaaniset karkit tilasin. Mikä on siis ihan tyhmää, mutta ah! Niin ihanaa!! Tilasin mm. tupakan muotoisia karkkeja (ei niitä suklaisia, mitä pienenä ostin Kanarialta, vaan kovia karkkeja) sekä värikynän muotoisia ja värisiä hedelmäkarkkeja. Multa aika ajoin unohtuu lisäaine ja kaikki “tekoaine” kammoni, ja niin tai käydä vähän nytkin. Niin, siis muuten se kirja vaikuttaa olevan 100% puhdasta ruokaa, tehdy miedosti ja pehmeästi ja silleen. You know, tosi ylevää japsiruokaa. Joten läheskään kaikki tilaamani asiat eivät sitten liittyneetkään tähän projektiin. EHKÄ johonkin toiseen. Niin, japanilainenkin ruoka on todella herkästi täynnä!! kaiken maailman lisäaineita ja epäruokia. Ja niiden(kin) kanssa saa olla tarkkana. Mä taisin vähän unohtaa. Niin, tämä siis siitä englantilaisesta blogistani. Tarkoitus ei olla kirjoittaa siitä näin paljoa. Ja meinasinkin unohtaa alkuperäisen syyn siitä tänne ylipäätään kirjoittamiselleni. Hop!

Tällä blogilla ei edelleenkään ole sitä punaista lankaa. Jos haluatte punaista lankaa menkää lankakauppaan! Tänään kirjoitan itsestäni!

Joku ehkä saattaa muistaa, kuinka minä rakastin olla työttömänä. Ja olihan se kivaa, kun ansiosidonnaisen turvin sain kökkiä kotona ilman huolen häivää. Rahasta ei juurikaan ollut huolta, ehkä sen käytössä olisi sopinut olla huolellisempi ja fiksumpi, mutta muutoin se puoli oli ihan ok kunnossa. Minua ei hetkeäkään vaivannut älyllisten stimulanttien puute, elämäni “tarkoituksettomuus”, päivieni sisällöttömyys eikä ainakaan huoli siitä, että miten työssäkäyvät ahkerat ja hienot ihmiset jaksavat ylläpitää kaltaisteni lurjusten elämätyyliä. (kiitos muuten kaikista niistä nukeista ja Japaninmatkastakin, jotka tämän yli kahden vuoden työttömyysajanjakson aikana olen saanut haalittua! Olette ihania, ja tämä maa tarvitsee teitä! Ja teidän panostanne!) Niin, minusta oli siis todella kivaa olla jouten, ja stressitön.

Mutta! Nyt minulla on työpaikka! En ole enää työtön. Olkoonkin niin, että työsuhteeni on vain vuoden loppuun, ja osa-aikainen. Nyt minäkin kannan korteni yhteiskunnalliseen kekoon! Palkkani on pienen pieni, jopa pienempi kuin ansiosidonnaiseni oli! Ha! Mutta! Minä nautin työstäni!! Englanniksi voisin sanoa jopa I love my job!, mutten sentään suomeksi. Ihan oikeesti, töissä on kivaa. Jopa niin kivaa, että pelkään sen loppuvan. Siis kaiken tämän hauskuuden. Niin, että jossain kohtaa huomaankin inhoavani työtäni, työmatka tuntuukin loputtoman pitkältä, työkavereista onkin tullut ihan mälsiä, asiakkaat eivät muuta kuin marise, mallitöiden teko onkin ihan perseestä ja niin edelleen. Älkää ottako minulta tätä nautintoa pois! En muista, että olisin koskaan aiemmin tuntenut näin työtäni kohtaan. Oikeesti. Pidän työkavereistani. (Entisessä työpaikassani inhosin useimpia ihmisiä, joiden kanssa olin pakotettu työskentelemään.) Työmatkani on niin lyhyt, että voin tarpeen tullen vaikka kävellä sinne! (Entinen työmatkani oli 13-15 km.) Pidän esimiehestäni, jopa niin, että kerran töihin mennessäni näin hänet ennen sisäänastumistani ovien takaa ja tajusin hymyileväni! (Viimeisimmän työpaikan kaikki esimiehet ovat “shitlist”illäni, ja heidän näkeminen sai minut voimaan pahoin.) Työni aktivoi aivoja ja saa luovuuden kukkimaan. (Entisessä työssäni olin kuin unessa suurimman osan päivää ja ainoa luova toiminta oli netistä tulostettujen pienten muotilehtien kansien tulostaminen ja niistä lehtien tekeminen nukkekotiini. Tämä tietenkin luvatta.) Askartelukaupassa käy mukavia ihmisiä, heidän ensisijainen tavoitteensa ei ole saada oloani kurjaksi. (Entisessä työpaikassani sain kuulla, kuinka kerjään verta nenästäni, kuinka isääni pitäisi etsiä haulikon kanssa [alunperin, ennen kuin asiat alkoivat mennä päin helvettiä isäni oli pomoni] ja kaikkea muuta paskaa, päivät pitkät.) Nykyisessä työssäni työpanostani ja minua ihmisenä arvostetaan. (Entisessä sain jatkuvasti niin paljon paskaa niskaani, että se osittain täytti jo työpaikkakiusaamisen kriteerit.) Työpisteeni sijaitsee Jumbossa, joka yllättäen onkin aivan ihana paikka. Tätä en olisi uskonut etukäteen, mutta minusta on suorastaan ihanaa olla ihmisten keskellä, kuunnella kovaäänisistä huonoa musiikkia ja haistella läheisen sushipaikan sushiriisiä. Aikuisten oikeasti nautin siitä. (Viimeisin työpisteeni oli erittäin epämiellyttävä tila maan alla, Pitäjänmäen teollisuuskaupunginosassa.) Ja mikä tärkeintä: työni on mukavaa! (Edellinen työnihän oli helvetistä. Ja huomasin juuri, kun kävin pitkästä aikaa katsomassa, että ihan päin helevttiä sillä firmalla meneekin! Alkuperäisistä työntekijöistä, joita muistaakseni oli 15 ei ole enää ketään jäljellä. Kaikki saaneet tarpeekseen siitä roskasta. Suurin osa on kuitenkin edelleen alalla, mutta eri firmoissa. Ja suurin osa yrityskaupan myötä tulleista asiakkaista on myös lähtenyt pois, ja huomasin, että myös kaksi sivukonttoria on jouduttu sulkemaan…hahahhahah!)

Minä siis pidän työstäni. Aika hurjaa. Minulla on kaveri, joka on kertonut nauttivansa työstään  niin, että välillä hengailee työpaikallaan jopa vapaa-aikanaan. Hän kertoi tämän silloin kun olin siellä helvetissä töissä, enkä millään suostunut uskomaan, että sellaista työpaikkaa olis edes olemassa. Mutta uskokaa pois, on sellaisia! Minä voin todistaa!

Ei muuta, täytyy vielä tehdä muutamia toimia ennen kuin pääsen töihin!

Loppuun vielä pieni “iltarukous”: Pliis kemialliset reaktiot ja muut sisälläni, älkää muuttuko niin, että työstäni tulee kamalaa pakkopullaa. Pliis! Minä niin pidän työstäni pitämisestä!

Vielä tiedoksi, että rahan kukutus on lähtenyt jälleen käyntiin…ääk!

xoxo,

Raisa

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan…

Yksi suosikkimarmatuksistani – Ruokahävikki. Ja myöhässä tämä on siksi, että viime viikolla taisi olla ruokahävikin vastainen viikko. Tai siis sellainen “herättely” viikko, jolloin pyritään tuomaan asiaa ihmisten tietoisuuteen.

Mulle henkilökohtaisesti tää on iso juttu, tai jotain. En osaa selittää. Tulen perheestä, jossa ruokaa ostettiin hirveitä määriä (ja usein vielä niin, että ostettiin, kun halvalla sai, siis ikäänkuin säästösyistä ostettiin paljon ruokaa), jääkaapit ja pakastimet (joo, meillä oli kaksi jääkaappia ja ainakin kaksi arkkupakastinta) täynnä useimmiten syömäkelvotonta “parasta ennen” päiväksensä ohittanutta sapuskaa. Eikä oikein ikinä mitään syötävää. Ruokaa ei juurikaan heitetty pois, kun alko näyttää siltä, että joku on menossa vanhaksi, se pakastettiin. Tämä tietenkin koski vain jääkaapin etualalla olevia tuotteita, kukaan ei uskaltautunut jääkaapin perukoille tonkimaan…Muistan kerran etsineeni jotain pakastimesta ja sitä penkoessani löysin yli 10 vuotta vanhan juuston. Yritin ehdottaa äidilleni sen pois heittämistä, mutta ei! Äitihän siitä kimpaantui ja juusto lensi takasin pakkaseen. Eihän se siellä kylmässä miksikään mene…eihän mammutitkaan ikiroudassa.

Niin, ehkä sitten tämän vastapainoksi minä olen kovasti ruokahävikkiä vastaan. Vaikka harmittavan vähänhän yksi ihminen voi tehdä, mitä sillä on merkitystä, että minä syön kaiken, tai syötän koirille ja pupuille, kun kuitenkin kaupoissa ja laitoksissa ruokaa heitetään roskiin hillittömiä määriä päivittäin. Lukuja jostain viikon pari vanhasta Hesarista: Kaupoista biojätteeseen menee arviolta 65-75 miljoonaa kiloa vuosittain. Se on kuulkaa paljon se! Suhteutettuna väkilukuun se on jotain 13 kg per nuppi. Aika kamalasti hukkaan haaskattua energiaa.

Tää on ihan maailman pienin juttu, mut yks mitä SINÄ voit tehdä, on valita kaupassa niitä “yksinäisiä” banaaneja, tiiät ne tertusta irrotetut banskut, joita kukaan ei osta (paitsi minä!). Entä jos seuraavalla kerralla ostaisitkin niitä? Entä jos et ostaisikaan sitä kaikista pisimmän aikaa hyvänä pysyvää tuotetta sieltä laatikon pohjalta, vaan sen päälimmäisen, jos meinaat sen kuitenkin lähipäivinä käyttää. Niin, me pystytään vaikuttamaan myös kaupan hävikkiin.

Kotitalouksien biojäte on määrältää kuitenkin vielä suurempaa, eli n. 120-160 miljoonaa kiloa! Huh huh! Yhden henkilön poisheittämä ruokamäärä suurinpiirtein siis 25.5 kg!! Se on paljon se! Tietty osa tästä on ihan vaikka perunankuoria ja kahvinpuruja (onhan??!), eikä niin että kaikki on poisheitettyä aikanaan syömäkepoista ruokaa. Mut silti. Niin, minä kannan nyt oman korteni tähän kekoon: Omenasose! Samperi soikoon! En sitä juurikaan käytä, eikä se kauaa avattuna säily, mutta kesäkurpitsaleipään sitä on saatava. Ja aina se loppu menee pilalle! Viikonloppuna tein taas kolme leipää/kakkua ja älysin pakastaa lopun soseen. Niin, käyttäkää niitä pakastimianne! Ja käyttäkää myös pakastamianne ruokia!

Ruokakauppojen biojätteeseen menevästä ruoasta melkein puolet on kasviksia ja vihanneksia. (46 %, jos mitataan painossa). Eli tähän erityisesti auttais se, että otetaankin niitä vähän tummempia banaaneita, erityisesti jos ollaan ne jokatapauksessa  käyttämässä smoothieen tms. Ollaan me edes fiksuja ja asiallisia. Maailmassa on niin paljon niitä, joille ei tulis kuulonkaan maksaa (ainakaan täyttä hintaa) mistään muusta kuin ehdottomasta priimasta. Ja kotona me fiksut tietenkin käytetään niitä ostoksiamme siinä järjestyksessä kun ne on menossa huonoksi. Ja ollaan kekseliäitä, mitä tulee jämien käyttöön.

Ihan simppleitä vinkkejä ruokahävikkiä vastaan:

1. Kauppalista. Suunnittele useamman päivän ruokalista ensinnäkin sen mukaan mitä kaapista nyt löytyy, mikä on menossa mahdollisesti pian vanhaksi. Suunnitelmaa tehdessä tee myös kauppalista, mene kauppaan mielellään vähän kiireessä, niin ei tule niitä harhaostoksia niin paljoa.

2. Hyödynnä tähteet seuraavan päivän lounaalla, tai käytä osana seuraavan päivän illallista.

3. Sijoita parasta ennen päiväyksensä pian saavuttavat tuotteet jääkaapissa etualalle, niin ne ei jää niin herkästi huomaamatta.

4. Pakasta, pakasta, pakasta! Esim. Inkivääri, joka kyllä säilyy jääkaapissakin kosteaan paperiin kiedottuna melko pitkään, säilyy pakastimessa todella pitkää, ja on ihan älyttömän helppo raastaa jäisenä. MEillä on aina inkivääri pakastimessa. Banaanitkin meillä melkeinpä aina pakastetaan, juurikin smoothieita varten. Jämiä pakastan kerta-annoksina, on helppo käyttää ja varsinkin nyt kun olen työssäkäyvä vastuullinen aikuinen (ellen olisi käynyt aamulla suihkussa olisi käsissäni vieläkin kimalleliimaa ja vihreää maalia todisteena työajalla maalaamistani ja koristelemistani paperimassadinosauruksista 😉 ) on pakastetut kerta-annokset kätevät ottaa mukaan töihin. Töihin on muutenkin hyvä viedä kaikkea mitä kotona on nihkeämpi syödä. Kun ei ole niin paljoa valinnanvaraa tulee tyydyttyä vaikka minttuteehen (joka ei siis oikeasti ole teetä, vaan hauduketta).

5. Kasvata ruokasi itse. Sillä kaiken sen vaivannäön ja huolenpidon jälkeen et yksinkertaisesti pysty heittämään mitään pois. Vaan syöt kaiken viimeiseen porkkanannaattiin! (ei koske kesäkurpitsaa…taikka salaattifenkolia, eikä retiisejä, mutta kaikkea ihanaa kyllä!)

6. Osta laadukasta, kallista ruokaa niin jää vähemmän rahaa käytettäväksi ja osaat arvostaa ruokaasi enemmän. Aivan varmasti iso osa tätä ongelmaa on se, että ruoka on niin halpaa. Ja ihan sama mitä kaikki sanoo, ruoka on halpaa! Ja se on isolta osin halpaa siksi, että käytetään fossiilisia polttoaineita niiden tuottamiseen. Ei siinä, että olisin riemumielin maksamassa kahta euroa soijamaidostani, mutta se, että meille jää melkeinpä kaikille kuitenkin niin paljon rahaa ruoan ja asunnon jälkeenkin, että voidaan surutta törsätä meikkeihin, vaatteisiin, kännyköihin, nukkeihin, kertoo kyllä siitä, että ruoka on halpaa. Se on niin halpaa, ettei haittaa, että sitä heittää roskiin. Hyi meitä!

Ei mulla muuta. Moi!

xoxo,

Raisa

Vastenmielistä shoppailua

Hei! Täällä taas!

Luin jostain säästäväisyyskirjasta, että hyvä tapa säästää rahaa on käydä ostoksilla paikoissa, joista ei pidä. Joten minä menin ensimmäistä kertaa elämässäni ruokaostoksille Lidliin. Tokihan olen käynyt siellä monet kerrat (onhan se meidän lähin kauppa), mutta ainoastaan hakemassa “jotain”. En koskaan ole käynyt siellä listan kanssa, tekemässä normiostoksia. Inhoan Lidliä, ja nyt inhoan sitä viellä enemmän. Eihän sieltä edes löydä mitään, se esillepano on niin sekava ja vastenmielinen. Mulla on hyvin hämärä muistikuva kaupasta lapsuudessani joka paloi. Palon jälkeen sieltä saattoi ostaa hyvin edullisia savu- ja muuvaurioisia tuotteita, ja ne oli esillä jotenkin “tilapäisesti”. Nostettuna joillekin telineille tms. Mun mielestä Lidlissä on juurikin tälläinen tilapäisyyden meininki. Ruokakaupassa pitää olla pysyvyyttä, sanon minä. Mutta siis ihan oikeesti, mulla ei ole mitään sitä vastaan, että muut siellä käy, tai siis mitään sellaista, et sitä täytyis muitten sitten jotenkin selitellä. Tykkään, että sieltä saa halpoja pähkinöitä ja halpaa reilun kaupan suklaata. Mut että kävisin siellä ruokaostoksilla…no en ainakaan kovin usein. Mutta kirjan neuvo oli tehokas, ostokseni maksoivat alle 15 euroa, ja mukana oli aika paljon tarpeita myös herkkuihin. Ostokset (koska tiedän, että Sannaa kiinnostaa): kotim. sipuli 500g 0,79 €, corn flakes 500g 0,89 €, ruokaöljy 1,69 €, kaurahiutale 0,85 €, oregano 1,19 €, (spontaaniostos) seesamöljy 1,99 €, maapähkinävoi 3,29 €, 2xreilun kaupan tumma suklaa yht. 3,58 €. Total 14,27 €. Ja se alkuviikon lista oli (ilman hintoja, kun en jaksa. Prismasta.) riisivermiselli, pun. chili, 2xlakupötkö, ciapatta, rusk. herkkusieni, savojinkaali, tuore inkivääri, 2xpakasteherne. Mitä noista yht. alle 30 euron ostoksista sitten tehtiin?

Maanantaina oli Jamie Oliverin paskan keittokirjan ohjeiden mukaan tehtyä uuniröstipeunaa ja -porkkanaa herne”salaatilla” (sekä peruna että porkkana kasvimaalta) ja patenttitofua (tofua oli entuudestaan), tiistaina samaisesta paskasta keittokirjasta kesäkurpitsakeitto, johon se ciapatta haaskattiin. Kesikset kasvimaalta. Aivan hirveä ruoka. Keskiviikkona C osti falafeliä ja sipsejä, kun tulin niin myöhään kotiin. Piti olla okonomiyaki. Torstaina piti olla sen kamalan keittokirjan mukaan tehty Singapore noodles, mut aikataulut kusi niin pahasti, että C teki xx ruoan ja minä söin Animalian toimistolla popcornia ja mutakakkua. Eilen tein sitä okonomiyakia, johon käytin savojinkaalin, toimi todella hyvin! Okonomiyakin päälle paistoin herkkusienet teriyakikastikkeessa. Lisäksi eilen tein puolikkaan satsin vihreä tee mysliä, kolme vuokaleipää, pellillisen sämpylöitä, juustoa ja maapähkinävoi-maissilastu-suklaa patukoita. Todella hyvää. 🙂 Hyvä reipas minä. Keskiviikkona kyllä ostin Punnitse & Säästästä linssejä ja lakua, sekä käytin yht. 8,5 € teehen, tai no tavallaan 13,5 €, koska ostin sitä sitten kotiinkin. Enää en aio peruskahviloissa ostaa mitää juotavaa, jos en tiedä varmaksi, että niiden tee on hyvää. Olen niin kurkkuani myöten kyllästynyt maksamaan 3-5 euroa paskasta kuravedestä. Ennemmin säästän hiluni ja juon sitte vaikka vettä.

On mulla tältä viikolta ihan mukavakin, vaikkakin äkkipikaisuudessaan vähän hämmentävä ja jollain tapaa hmmm…mitenkäs sen sanois…no, hämmentävä ostostapahtuma. Ostin huomaamattani, järkyssä kiireessä kalliin nukenvaatteen. Eikä edes pitänyt ostaa nukenvaatteita, oikeesti ei ollut edes sellaista kutinaa, et olisin halunnut ostaa, mut ostin, kun oli mahdollisuus. Ja oli toimittava harkintaa nopeammin, sillä samoilla apajilla oli varmasti muitakin “nälkäisiä”. Olin tarpeeksi nopea, ja sain haluamani. Maksoin sen, ja maksan tulevan tatuointinkin (tämä tiedoksi niille huolestuneille, jotka menettävät yöunensa miettiessä kuinka rahoitan näitä asioitani) nukkien myynnistä saamilla rahoillani. Näissä nukeissa on se hauska puoli, että toisin kuin vaikka ratsastustarvikkeiden tai taulutelevisioiden kanssa, niiden arvo ei käytössä laske. 😀

Heippa! Nyt mennään!

Lasten kanssa tehtiin ihan järkystä kukkapenkistä hieno kasvimaa! Jee! Ruokakasvit rules!!

Ilmainen meno! Siis mennyt meno, olin täällä Mollyn ja Dollyn kanssa. Oli pirun tylsää, mut silti tyytyväinen, et menin.

Joko sulla on näitä?

xoxo,

Raisa

Tavarataivas

Hitto soikoon! Nyt riitti! Olen päättänyt pistää tavaraa pois, ennen kaikkea sillä vaikealla tavalla, eli myymällä niitä itse eteenpäin. Inhoan sitä, vaikkakin pidän kyllä kovasti myydyn tavaran tuottamasta rahasta ja lisääntyneestä tilasta, mutta kaikki ne edeltävät toimenpiteet ärsyttää, eli siis tavaroiden kuvauskuntoon saattaminen, kuvaaminen, oikean myyntikanavan keksiminen, tuotteiden listaukset ja listausten päivitys. Itse pakkaamisesta ja postituksesta tykkään, ja ennen kaikkea siitä, kun saan jotain myytyä. Mutta kaiken ton muun takia, tai ehkä ennen kaikkea, sama kuin vaikka jossain urheilussa, vauhtiin pääseminen, se aloittaminen on kaikista vaikeinta. Entä jos kukaan ei ostakaan? Mitä sitten? Tuleeko taivas niskaan? 

Niin, eilen aloitin, ja sain jo myytyä yhden nuken, astioita ja muuta pientä keittiökamaa (nukkien kokoa, siis) ja pienen kirjoituskoneen (sekin nukeille). Hyvä alku! Tänään listaan lisää nukkeja. Tää on samaan aikaan todella hauskaa ja todella vaikeaa. Mä myyn nyt niitä nukkeja, joista pidän. En enää niitä, jotka on jostain sattuman oikusta päätyneet mulle. Nää on niitä “perheenjäseniä”, joihin olen kiintynyt. Mutta koen, että nykyisen lauman hallitseminen on aivan liian hankalaa, niitä vaan on yksinkertaisesti aivan liikaa. Ja sama juttu mun designer laukkujeni kanssa, jos en kerta niitä käytä, niin eiköhän olis aika pistää niitä eteenpäin. Ei mulla enää kyllä ole kuin kolme sellaista, jotka pitäis myydä. Näistä yksi on Christian Diorin nahkainen satulalaukku, jonka ostin Roomasta Diorin liikkeestä. Muistan vieläkin sen hillittömän jännityksen, ja ne komeat miehet jotka avasivat mulle oven. 🙂 Mut kun en kerta sitä laukkua käytä, niin mieluummin otan siitäkin rahat, jotka menee Japanin reissu -tilille. Japanin matka muuten aikaistui vuodella! Mitäs siihen sanotte? Jätetään Pariisi suosiolla väliin, ja mennään Japaniin ens vuonna! Ja meinataan matkustaa siellä. Tahtoo Hokkaidolle! No, saa nyt nähdä! Niin, näiden nukkien myyntiä hankaloittaa osittain myös se, että ovat niitä vähän arvokkaampia yksilöitä, eikä vaan niitä “satasen” nukkeja. Toisaalta taas, ne on sitten myös niitä halutumpia tapauksia, eli enköhän saa niitä ihan kivasti myytyä. 

Pähkäilen mitä tehdä sellaisen tavaran kanssa, jota en raaski lahjoittaa hyväntekeväisyyskirppikselle, mutten myöskään halua myydä kaikelle kansalle, tai siis kyseessä vaikka kirjat ja oikeat astiat. En niitä oikein viitsis lähteä postittamaan, kun ovat niin painavia. No, saa nähdä. 

Niin, mutta tarkoituksenani ei ollut kirjoittaa myytäväksi aikomistani tavaroista, vaikka varmasti niistäkin tulen jatkossa postaamaan, ei sitä tiedä kenen silmiin postaukseni sattuu, ja minkälainen tarve hänellä on juurikin 12 hlön täydelliselle astiastolle…taikka Martha Stewartin tiiliskiven paksuiselle kodinkoito-oppaalle 🙂 Taikka Blythe nukeille.

Mulla on taas melkoinen säästökampanja meneillään. Tykkään siitä hurjasti. Musta on ihanaa syödä hyvin, mutta pikkurahalla. Eilen kävin kaupassa tekemässä kolmen päivän ruokaostokset, maksoi alle 12 euroa. 😀 Ja siinä oli kaksi lakupatukkaa mukana. Olen ollut tosi vähän koneella, pelkään houkutuksia, mutta jotenkin nekin vaan vöhentyneet. En ehdoin tahdoin mene surffailemaan Ebayhin, mutta pystyn silti katselemaan nukenvaatteita tai muuta tilpehööriä, ilman että tulee pakottavaa tarvetta ostaa. Uutta minulle. Ja silti ne kiinnostaa, mutta olen ainakin hetkellisesti oivaltanut, ettei ne paranna elämäni laatua millään tapaa, hetkellinen ilahdus ja sitten lankeaakin lasku. Nyt ennemmin säästän säästämisen ilosta, ja siksi, että on ihanaa kun tilillä on rahaa. Jos vaikka jotain sattuisi. Ja haluan uuden tatuoinnin, ja sinne Japaniin! 

Tuleva Japanin reissu asettaa ihan valtavia haasteita. Miten mennä sinne, miten edes suunnitella matkaa niin, ettei kaikki hauskanpito perustu hillittömään törsäämiseen?? Ihan oikeesti. C:n kanssa se on tietenkin helpompaa, mut silti. Mitä ottaa Japanista irti, jos se ei ole materiaa? Mutta mulla on paljon aikaa sitä miettiä, ja sit kun on reissun aika, niin joko olen valmis, tai sitten en. Ostan kaiken uudestaan. Ei sekään huono vaihtoehto. 🙂

Niin, ei tääkään ollut se, mitä mun piti kirjoittaa. Mut emmä nyt jaksa keskittyä siihen kuluttamiseen, mikä mulla oli tarkoituksena tänään tähän avata. En oikein pääse siihen sisälle, siihen ällistykseen ja vähän vihaankin. Voi kumpa vaan säästäminen ja kuluttamatta oleminen olis vähän aktiivisempaa! 

No, taidan mennä siivoamaan tai jotain. Ostakaa nukenvaatteita tai nukke! 

5 €

Kiki laatikkoineen

Kiki, Cinema Princess, 4. Juhlanukke 300 € (melkein kaikki stock kamat mukana, osa koruista, yks kenkä ja yksi rats.hanska ainakin puuttuu)

Takaran pieni Blythe nukke, 5 €

Iso setti 35 €, kaikki vaatteet ei sovi Blythelle, melkein kaikki kyllä. Yhdessä hameessa tahroja, ja yks neppari rikki. Osa stock vaatteita.

xoxo,

Raisa

Ohi on!?

Hello! Se on minä taas, ja olen ehkä vähän innoissani jostain. Päämääräinen ja sisuuntunut! Tai no, sisuuntuneisuudesta en ihan varma, mutten muutakaan keksinyt, ja lauseena pelkkä päämääräinen ei ole niin tehokas, joten myös sisuuntunut. 🙂

Kolme viikkoa siihen meni, rypemiseen. Aamun FB ehkä vähän söi intoani, ei minkään yksittäisen postauksen tai muun takia, mut ehkä se tyhjänpäiväisyys. En tiedä. No, kaikkea hyvää kuitenkin ilmassa, hyvin maltillisesti, mutta kuitenkin. Osa viime viikkojen ajatuksista tuntuu nyt hyvin vierailta ja kaukaisilta. Uudet tuulet puhaltaa, ja se tuntuu ihanalta ja joltain, en nyt keksi, että miltä. 

Ihan hirveesti tutkailen itseäni, aina kun joku tuntuu pahalta/hyvältä/jne/jne, yritän pilkkoa sitä osiin, että sen välttäminen/toistaminen onnistuisi jatkossa helpommin, en kuitenkaan osaa sanoa, että onko paskat jaksot vaan elettävä alta pois ja sit ajan kanssa alkaa taas jotkut asiat tuntumaan mielekkäiltä, ja sit lumipallomaisesti niiden määrä kasvaa, vai onko niin, että tietyn vittuuntumisen tason ylitettyäni käytöksen on muututtava johonkin suuntaan, ja tämä käytös saa aikaan sen “hyvän kierteen”. Ehkä kyse on molemmista, aika on kypsä, joten alan toimimaan toisin, ja tämä vahvistaa hyvän lisääntymistä? Nyt se alkoi torstaina, kun oltiin Pinpulan kanssa kaupassa. Tein niin epäitsekkäitä ostoja, että tuli siitä hyvä mieli ja sit se on pikkuhiljaa lähtenyt siitä kasvamaan. Eilen kaverin synttäreillä puhuttiin artikkelista, jossa kuusihenkinen perhe säästi 11 kk, jotta saattoi matkustaa yhden kuukauden Jenkeissä vailla huolen häivää. En tiedä oliko lehden artikkeli antoisampi, itse luin aamulla nettiversion, ja se oli kyllä aika tynkä. En yhtään saanut käsitystä, että mistä ne säästi, ainakin paljon ylitöitä ja yövuoroja tekivät. Löytyy Hesarin artikkeleista, täältä. En kuullut keskustelua ihan alusta alkaen, mutta sen mitä kuuli sai jotenkin innostumaan. Ei mulla ole tarvetta matkustaa koko lomaksi, tai siis kuukaudeksi jonnekkin törsäämään mielin määrin, mutta se, että koko perhe säästäis jotain yhteistä päämäärää kohti on ajatuksena aika ihana. Ollaan vähän puhuttu jo ens kesän reissusta, mutta sinne oltais vaan me aikuiset menossa, vihdoin ja viimein häämatkalle. C ehdotti Englantia, johon minä vastaehdotin Pariisia. Englanti ei kyllä kauheen romanttinen kohde ole…Pariisi kyllä. 🙂 Mutta vuonna 2016 olis sitten Japanin vuoro, ja kenties koko perheen voimin! Ihq! Mulla on sille nimetty tilikin jo olemassa, ja tilillä ihan mukava pesämuna. Se vaan, kun siihen on niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin pitkä aika tekee säästämisestä vähän vaikeaa, tililtä on aivan liian helppo siirtää rahaa aina tarpeen tullen käyttötilille. No mutta, vaikka mun säästäminen tapahtuukin tälleen pieninä spurtteina, on se silti kaikki hyväksi. Vaikka tuhlaisinkin rahat ennen varsinaista kohdetta…

Yksi säästämisen keino, josta hyötyy isosti myös ympäristö on luopua jälleen vaatteiden ostamisesta. Tää on mulle kyllä niin helppoa, kun en vaatteista liiemmin välitä. Vieläkin kyllä vähän nukenvaatteet tässä kohtaa emmityttää. Ei muuten, mutta ne Hello Kitty vaatteet, jotka ehkä joskus sitten tulevat Aasiassa myyntiin. No, jos ne itselleni sallin, ja sit muuta en. Nyt on alkanutkin vuoden kestävä nettihaaste saman asian tiimoilta, FB:ssa ainakin on Siivouspäivään liittyvä haaste, jossa ei osteta uusia vaatteita eikä kenkiä vuoteen. Ja todella paljon ihmisiä siihen liittynyt! Hyvä hyvä! Kenkätilanne on mulla ihan kamalan huono, toiset talvikengät vuotaa, mikä ei tietenkään pakkasilla haittaa, mutta suojasäällä paljonkin. Ja tennarit on revenneet sivusta aika pahasti. Nettihaaste sallii vaatteiden ja kenkien ostamisen kuitenkin kirppiksiltä, joten enköhän mä jotain jalkoihini sieltä löydä. 😀 Voi rähmä, mut talvitakkini on myös aivan kamala, se on joku poikaselle hankittu takki, jota se ei sit kuitenkaan käyttänyt, ja minä otin sen käyttööni kun edellinen hajosi. No, kyllä sillä ainakin vielä yhden talven kehtaa kulkea. Tää nyt ei tietekään ole suuren suuri säästökeino mulle, kun en vaatteita juurikaan itselleni osta, varsinkaan uutena. Mut ehkä tästä jotain iloa on. 

Viikko sitten maanataina voitin nuken kustomoinnin, ja torstaina Urpot.fi sivuston järjestämän kirjoituskilpailun, jonka palkintona “äitiyspakkaus” teini-ikäisen vanhemmille! 🙂 En yhtään muistanut jännittää tätä, enkä muista mitä palkinto piti sisällään. Aika iso se joka tapauksessa on, sillä se on myöskin pakattu äitiyspakkauslaatikkoon. No, kerron kun tiedän enemmän. 😀

Olen ommellut nukenvaatteita, sekin on ollut kivaa ja innostavaa. Taidan nytkin mennä niitä työstämään, ja mitä mulla nyt tuolla Tehtaalla sattuukaan olemaan meneillään. Olen taas ottamassa ruokalistan käytön käyttöön, on ihan kivaa miettiä viikon ruoat etukäteen, ja käydä vaan harvakseltaan kaupassa. Ruoka on yksi keino, jolla meidän perheessä voi hyvin säästää, laadun siitä yhtään kärsimättä. Päinvastoin, uskon että pystytään halvemmalla syömään laadukkaammin. Tehdään itse enemmän, ja syödään vähemmän kaikkea ravinneköyhää prosessoitua roskaa. Tänään tarkoitus tehdä kesäkurpitsapihvejä ja sienirisottoa, johon teen itse juuston. Ajattelin myös kokeilla soijapekonin kuivattamista, niin että sitä vois kerralla tehdä reippaasti ja sitten kuivata mausteeksi. Aina silloin tällöin ostetaan sitä jostain netistä, tai saadaan lahjaksi tms. ja se on ihanaa. 

Luin aamulla hesarin sängyssä. Eli siis mun erinoimaista äidinkielen taidoistani kiitoksena/palkintona saamani Hesarin vuosikerta alkoi NYT! Vaihdan sen kyllä äitini nimiin, ja saan sillä vähän vähennettyä taas velkaani. 😀 Mikä on aina hyvin mukavaa. Vähän harmittaa luopua siitä, mutta luen niitä sitten, kun tulevat takaisin pupujen vessanalusiksi. 🙂

Ei muuta. 

xoxo,

Raisa