Kuulumisia

Hei vaan, pitkästä aikaan!

Jopas edellisestä kerrasta onkin vierähtänyt melkoinen siivu elämää. Pahoittelut! Edellisen postauksen ja tämän, jota nyt luet väliin mahtuu paljon kaiken näköistä, mutta jostain syystä niistä dokumentointi on jäänyt.

Maaliskuussa kävin Japanissa! Oli huisin hauskaa. Se oli jo kahdeksas kertani, ja sillä erää kiersin paljon puistoja. On koomista miten Japanin luonnottomuus viehättää, mutta eniten pidän Tokion luonnottoman luonnollisesta luonnosta. Söin paljon hyvää ruokaa (tietenkin, olenhan vegaani!) sekä kävelin ihan julmetusti. Hyvä, kiihdyttävä loma.

Huhtikuussa juhlin syntymäpäivääni ja aloin väsymään töihin/töissä. Työkaveri pitkään sairaslomalla, ja minä ahnehdin hänen vuorojaan. Kuuden päivän työviikkoja, 10 päivän työputkia. Opin, että väsymykseni tulee esiin ärtyneisyytenä ja kiukkuna. (tämän taisin kyllä oppia vasta myöhemmin keväällä/kesällä)

Toukokuussa esikoiseni tuli täysi-ikäiseksi!!! APUA!! Miten tässä näin pääsi käymään? Muistan, kuinka itse täytin 18 eikä siitä nyt niin montaa vuotta ole. Kummallista. Liiallinen työnteko jatkuu. Olen innostunut koristelemaan lähiympäristöä puutarhatontuin ja vegaanisin viestein. Hauskaa. Twin Peaks alkoi!!! ❤ Ihan mahtavaa!

Kesäkuussa edelleen liikaa töitä, peruttuja vapaapäiviä, ahdistuneisuutta. Kun ei osaa sanoa ei ja haluaa olla se, johon voi “luottaa”. Minimalismi kausi päättymässä? Alan piristämään/lohduttamaan itseäni shoppailemalla. Taidetarvikkeita. Mm. valo”pöytä”, vesivärit, linopainantaan tarkoitettua maalia/väriä, papereita, tusseja. Ei hyvä. En kuitenkaan ennätä käyttämään niitä. Työstän Rock. Paper. Scissors. -zinesarjan kolmatta osaa (aloitin sillä, saksilla, koska hauskin.). Ostin kirjoituskoneeseen värinauhan todetakseni, että kirjoituskoneella on tosi rasittavaa kirjoittaa, ellei se ole sähköistetty versio. Minun (C:n) ei ole. Kummipojan synttäreillä.

Heinäkuun alussa vihdoin 4 päivän vapaaputki! Jee!! Lontooseen Piisamirotan kanssa. Tosi kivaa! Ihanaa ruokaa ja kaikkea mukavaa. Lisää taidetarvikkeita. Käytiin Kyoto Gardenissa, Buckinghamin Palatsissa, Luonnontieteen museossa (jossa parasta oli ulkona oleva villi puutarha), shoppailemassa, syömässä useassa vegaanisessa ravintolassa, Portobello Marketilla ja sokerina pohjalla: Wellcome Collectionissa, johon osaan ensi kerralla varata ainakin yhden kokonaisen päivän. Jumbossa joku nuori mies vahingossa flirttaili minulle! Ei takaapäin osannut aavistaa, mikä vanha kurttu onkaan kyseessä. Oli se hauskaa!

Oon lukenut noin 20 kirjaa, joista ainakin 23 jättänyt kesken. Luen liian montaa kerralla, ja sitte ennätän kyllästymään ennen kuin pääsen yhdessäkään loppuun asti. Yritän jotain onnellisuus- ja mindfulness -juttuja, mut eihän siitä mitään tule. Ei pysty. Anais ninin päiväkirjat on tosi mielenkiintoisia, ja ihan uskomattoman pitkäpiimäisiä. Jossain vaiheessa teen päivityksen kirjalistaani, se on kaikesta lyhytjänteisyydestä huolimatta päässyt kasvamaan melkoisesti. Ehkä en lukutavoitteessani ole ihan pysynyt, mutta paljon olen lukenut.

Yhteenveto:

Tehtyä: töitä, lukemista, shoppailua (mutta vasta nyt viime aikoina), muutaman zinen alkutohinoita. Ensimmäinen (tietoinen) kollaasi. Vesiväritaiteilu ja kaikenlainen taiteellinen kokeilu. Matka varattu Jenkkeihin ens kuussa. Rimowalle kyytiä!

Tekemätöntä: budjetointi, liikunta, kavereiden tapaaminen (oikeesti! Olen kevään ja kesän aikana käynyt yksillä synttäreillä[joissa olin ainoa vieras-kyseessä siis minua varten järjestetty minijuhla], kerran kylässä syömässä ja kerran kutsunut meille syömään. Ei vaan kykene.), ompelu(!! olen paperia ommellut, tehdessäni vihkoja. Kangasta en yhtään.) sekä bloggaus. Selkärankaisuus ja touhukkuus ihan kateissa. Kaikki aikanaan. Olinkin aivan liian hyvä ollakseni totta.

Laittaisin lisää kuvia, mut ne on toisella muistikortilla ja se on kateissa. Joten, jos saan pyytää halukkaita Instagramin puolelle seuraamaan: www.instagram.com/pinkkisfun/ siellä ainakin joitain kuvia Lontoon reissusta. Ja niistä tontuista ja muista.

Eipä sitten muuta.

Sainpas tämänkin tehtyä!

Arkisen arjen kirjurinne,

Raisa

Tehtävälistoista, täydellisyydestä ja minimalismista

Hahah! Pakko nauraa! Mä oon siis kipeenä ja vietän kaiket päivät katsellen telkkaria tai Youtubea. Nyt olen löytänyt ihastuttavan Jenny Mustardin ja Jenny kertoo minulle, ja sinulle ja kaikille, että kauniin tehtävälistan saa tehtyä muistivihkoon, jossa ei ole viivoja ja kynänä käytetään mahdollisimman ohutkärkistä. Näin tehtävälistatkin ovat kauniita katsella.

Mut mitä jos ilman viivoja kirjoittaakin ihan vinoon (mä aikuisten oikeesti en pysty edes piirtämään viittä senttiä pidempää suoraa viivaa) ja ohutkärkisellä kynällä käsialasta tuleekin ihan kamala.

Mitä jos maximalisti haluaakin minimalistiksi? Mitä jos minimalismi onkin vain hetkellinen buumi, eikä oikotie onneen? Mitä jos se onkin vain taas yksi kikka saada meidät ostamaan jotain, vaihtamaan kaikki värilliset asiat värittömiin (musta-valkoisiin, beigen tai hiekan värisiin).

No, minä joka herkästi innostun kaikesta olen nyt taas vähän innostunut tästä touhusta. Karsin jälleen ja mikä parasta: tilin tyhjentämisen sijaan olenkin innostunut sen täyttämisestä. Tavaroita suuremman  täyttymyksen ja turvallisuuden tunteen saankin pankkitilistä, joka ei kaiu tyhjyyttään. Tai ilmoittele punaisin kirjaimin kirjoitetuilla viesteillä hylätyistä maksuista. Hetkeäkään en kyllä usko, että tämä olisi vaihe, joka kestäisi loppuelämäni. Että minusta oikeasti tulisi tyhjyydestä ja värittömyydestä pitävä, järkevä siisti ja asiallinen. Aikuinen. Hillitty. Vähempään tyytyvä. Mutta ilon aion tästä ottaa irti niin kauan kuin sitä kestää! Siis tyhjentää taloa, syödä terveellisemmin (miten onkaan, että todella monet minimalistit syövät terveellisesti, puhtaasti ja usein vegaanisesti?), pitää kotia siistimpänä, tehdä vähemmän mutta paremmin, säästää rahaa (siis hillitä hillitöntä shoppailua) ja olla onnellisempi, siis kaikin puolin täydellinen. Ehkä jopa puhuakin vähemmän? Tai jospa jättäisin osan kirjaimista kirjtmsta? Hahah! Ilkeämieliset siellä heti tuumaavat, että eipä juuri paljoa kirjoitustyyli nykyisestä muuttuisi, jos sen tekisin. Olettepa hauskoja.

Joka tapauksessa tässä muutamia havaintojani minimalismista:

• karsinta pääosassa (eikä ihme, sillä nykyihmisellä, jopa vähävaraisilla, on kaapit ja varastot täynnä tavaraa. Ehkä minimalismi on vastaisku juuri tälle? Ei pysty erottautumaan joukosta kalliilla käsilaukuilla, koska kaikilla on niitä jo, jopa niillä kaupan kassoilla, jotka ei tienaa käytännössä katsoen juuri mitään. Joten tarvitaan jotain radikaalia, vapaaehtoinen vähään tyytyminen.), ainakin aluksi. Kaikesta tulee hankkiutua eroon, mitä vähemmällä tulet toimeen sen puhtaampi ja parempi olet.
• trendeinä musta, valkoinen, betoni, kupari, hohtava kulta, mehikasvit, tyhjyys, avaruus
• epäkäytännöllistä, kun pitää nostaa käyttöesineetkin pois työtasoilta (=näkyvistä)
• varakkaiden etuoikeus?
• minimalistit puhuvat paljon elämän yksinkertaistamisesta, mutta onko se sitä?
• veganismi yleistä
• iphone ja kaikki macit ja muut ko. firman vempeleet must

Tämä on nyt kolmas kerta, kun työstän tätä samaa postausta, joten vähän tässä yhtenäisyys kärsii, mutta onpahan ainakin monipuolista. 🙂

Olen viime päivinä miettinyt paljon keräilyä. Minähän olen megakeräilijä. Kerään jos jonkinmoista tavaraa. Jopa linnunpesiä ajattelin kerääväni! Luita, tammenterhoja, kiiltokuvia, tarroja, washiteippejä, piparkakkumuotteja, muistivihkoja, nukkeja (ja kaikkea mahdollista nukkeihin ja niiden taloihin liittyvää), vanhoja lääkepulloja ja muuta kummaa “lääketieteellistä” kamaa, hassuja leluja, Sonny Angels tyyppejä, vanhoja legohahmoja, kankaita, My Little Ponyjä, kirjepapereita, postimerkkejä, japanilaisia posliinieläimiä, pupu -aiheisia asioita, orava -aiheisia asioita, säätaloja, jääkaappimagneetteja, kirjoja eri aiheista, Kokeshi-nukkeja, Hello Kitty krääsää – you name it, I collect it. Kunnes alkoi tämän kyseenalaistaminen noin viikko sitten. Joistakin keräilyistäni olen luopunut jo aiemmin, kuten piparkakkumuoteista tai HK sälästä. Mutta entäpä nuo kaikki muut? Osaahan minä myös käytän, kuten washiteippejä ja tarroja, ja käytin minä piparkakkumuottejakin mutta isolta osalta siksi, kun niitä oli joten täytyyhän niitä käyttää. Mutta se, että jotain ostaa vain ja ainoastaan sen takia, että niitä kerää? Laittaa jonnekin säilöön. Onhan keräilyssä kyllä se hyvä puoli, että niin kauan kun muita hupsuja keräilijöitä löytyy saa omista kokoelmistaan ainakin osan rahoista takaisin. Osasta sen voi saada jopa korkojen kera!

Itse olen viime päivien aikana käynyt todella paljon tavaroitani läpi, ja luopunut mm. matkamuistojääkaappimagneeteistani (yhden jätin, Nagoyan luonnontieteellisen museon magneetin, kun siinä on dinosaurus.) ja keräämäni linnunpesät (oikeesti!?!!) laitoin pihalle puuhun, pupukokoelmani luovutin miehelle lähetettäväksi siskonlapsille, nukeista lähtee taas neljä kappaletta myyntiin, kirjepapereista laitoin pois ne, joista en pitänyt, leluja olen laittanut pois ihan megamäärin viimeisen vuoden aikana, kankaitakin karsinut ja kirjoista olen karsinut yli puolet. Vielä on paljon matkaa johonkin ihanteelliseen normaaliuteen, vain muutamaan keräilykohteeseen, enkä edes tiedä haluanko sinne, mutta minun ei tarvitse kerätä ollakseni minä! Se tunne, kun Takara teki translucent nuken, josta en pitänyt! Tiesin, ettei kokoelmani voisi olla täydellinen, joten vapauduin myymään (ja saamaan satoja, jopa tuhansia euroja!) lähes kaikki translucent nukkeni! Mikä ihana vapaus! (päätin just nyt luopua postimerkkien keräilystä. En sitä koskaan vakavasti ottanutkaan, mutta nyt vakavissani meinaan luopua siitäkin.)

Keräily on varmasti meillä verissä, onhan se aikoinaan ollut meille elinehto. Kerätään ruokaa, sopivia keppejä ja kiviä, eikä välttämättä heti käytettäväksi, vaan varastoon. Ja nyt kun ei sille ole niinkään tarvetta täytyy sitä purkaa johonkin muuhun, kuten vaikka tulitikkulaatikoiden keräilyyn (niitä minä en kerää!). Mutta kyllähän me pystytään muitakin viettejä(?) hillitsemään, enhän minäkään syö karkkia tai sipsejä ihan koko aikaa vaikka mieli ehkä tekisikin. Miksi sitten pitää keräillä kaikkea? Ah! Luin juuri, että keräilyllä rakennetaan myös minäkuvaa! Ja just sitä se on mulle hyvin monissakin asioissa. Minä olen se, jolla on kaikki translucentit, kokoelma sitä ja tätä ja tuota. Enkä minä enää kaipaa sitä hyväksyntää niin. Oikeasti minun ei tarvitse olla koko ajan muiden silmissä olemassa. Mikä ihana vapaus!!

Ennen kaikkea minua kiinnostaisi tietää (huomasin just, että aiheesta on kirjoitettu myös kirjoja, ehkäpä etsin niitä kirjastosta ja löydän niistä vastauksen?) että voiko kaltaisestani keräilijäluonteesta tulla pysyvästi semmoinen, joka ei keräilisi. Minä olen näet syvästi kiintynyt (tai olen ainakin ollut) tavaroihini ja minua ihan hiukkasen pelottaa, että puolen vuoden päästä olen ihan sirpaleina kun olen antanut tai myynyt kaikki rakkaat kokoelmani pois. Olen varmaan täälläkin puhunut, kuinka olen kuumeisesti etsinyt Tarina Tarantinon Hello Kitty rintakoruani. Minulla on siis tuommoinen aarre ollut ja se on pitkään ollut kateissa, ja samoin on käynyt maailman hienoimmille liekki -tennareilleni ja söpölle kassille. Kaikki kadonneet! Ja ne vaivaa niin saateristi! Entä jos kaikki tavarat, joista nyt luovun vaivaavatkin minua samalla voimalla joskus, jos palaankin takaisin entiselleni? En varmaan fyysisesti kestäisi niin musertavaa tunnetta. Vaan ehkä on kyse ennemminkin siitä, että nuo mainitsemani tavarat ovat kadonneet, en ole vapaaehtoisesti luopunut niistä. Ja taas nyt poistumassa oleva kamavuori lähtee riemulla.

Joop, eipä sitten muuta. En jaksa (sorry, olen paska bloginkirjoittaja, kun en millään viitsi editoida tai tarkistaa tai muuten höylätä ja viilata näitä postauksiani) käydä tätä enää läpi, koittaa tehdä siitä jotenkin paremmin jäsenneltyä. Ommellakin pitää, you know.

Mitä mieltä?

Vähemmän on enemmän?

vai

Miksi tyytyä vähään, kun voi saada kaiken?

j.k. Luin sitten kuitenkin läpi tuota kirjoittamaani tekstiä, ja täytyy alusta sanoa, että melko negatiivisesti siinä kohti suhtauduin minimalismiin. Mutta tarkoitin juuri sellaista valkoisiin asioihin keskittyvää minimalismia, kisaa, jonka voittaa se, jolla on vähiten tavaraa ja kalleimmat kamerat ja macit. Mutta voihan sen nähdä toisinkin, ja juuri siihen sitten kirjoitukseni jälkiosa keskittyi. Jonkinlaiseen henkiseen kasvuun tähtäävään minimalismiin. Onnellisuuden ja yksinkertaisuuden lisääntymiseen. Minimalismilla on monta puolta. Niin, eikä ihan oikeasti tarvitse siellä tikahtua nauruun, en koe itseäni minimalistiksi. Enemmänkin näen itseni maksimalistina, joka haluaa välillä jotain muuta kuin enemmän.

Niin, eikä otsikko kuvaa sisältöä enää juurikaan. En jaksa muuttaakaan sitä, joten tällä mennään.

xoxo,

Raisa

 

Kirjalle kyytiä!

Ei kokata enää sen kamalan parantolaruokaa esittelevän kirjan ohjeiden mukaan. Homma meni siihen pisteeseen, että ehdollistuttiin niin, että meitä alkoi etomaan jo ruoan ajattelu. Ei hyvä. Joten, käytössä on nyt Natasha Kyssan The Simply Raw Kitchen -kirja. Ja johan alkoi raakaruokakin maistumaan! Paljon, paljon parempaa! Ollaan nyt ehkä n. 5 reseptiä kokeiltu, ja kaikki olleet paljon herkullisempia, kuin yksikään siitä ruotsalaisen naisen kirjasta. Ja siis juurikin siitä käytössämme olleesta kolmen viikon kirjasta, mulla on sen ensimmäinen Raw Food kirja, ja siitä muistan tykänneeni. 

Eilen syötiin oikein maukasta keittoa, C on tehnyt jonkun suklaapiirakan, joka sekin helpotti makeannälkää ja aamupalastakin olen tykännyt. Kyllä tämä tästä. C on harmissaan, kun ei siltä paino suostu tippumaan. Minulla pysyy siinä reilun yhden kilon pudotuksessa. Tokihan se takaisin tulee heti kun pääsen tyhjentämään kasapäin Samba -pusseja ja Vanilla Cola -tölkkejä… 😉 Niistä mä haaveilen. Nomnomnom. Mutta nyt on tosiaan paljon helpompaa, ja ennen kaikkea herkullisempaa, kun on toinen kirja käytössä. Vaikkakin joudutaan jälleen pähkäilemään, etä mitä laitetaan ruoaksi. Kun ei ole selkeää listaa, mitä seurata. Joutuu itse tekemään päätökset! 

Tänään tulee uusi nukke!! En ole vielä saanut pakettikorttia, mutta Postin sivuilta sen bongasin, noudettavissa on!! Wohoo!! Tänään varmaan tulee myös tieto oravaruukustani! Jee!! Ja joku kirjattu kirjekin/paketti on noutoa vailla! Hauskaa!! 

Eilen, kun olin ensiksi saanut ommeltua pari juttua. Toinen “velvollisuus” ja toinen niin hauska, että sitä ommellessa päätin, etten halua enää ikinä tehdä mitään tylsää. No ei kai kukaan HALUA tehdä mitään tylsää, ja silti tylsiäkin asioita täytyy tehdä. Mutta mulla oli siis niin hyvä “meno” siinä ommellessa, että ajattelin/toivoin sen tarttuvan tuotteeseen itseensäkin niin, että asiakkaat villiintyisivät, eikä mun enää ikinä tarttis mitään muuta tehdä, kuin vain hauskoja juttuja. (no, vielä ei ole kukaan villiintynyt…hmph!) Villiintyisitkö sinä tästä? Niin, ommeltuani jonkin aikaa suunnittelin myös uusia tuotteita. Vieläkin Japani jaksaa innostaa, niin ne suunnitelmatkin ovat voimakkaasti Japani-painotteisia. Yhtä “täysosumaa” lukuunottamatta ei vielä suuria uutisia siltä saralta, mutta mietintämyssy on tiukasti kutreilla. 

Vielä kaiken tämän jälkeenkin virtaa oli, muttei huvittanut alkaa tekemään mitään “fiksua”. Tai siis hyödyllistä. Joten tein valmiiksi Tatebanko projektini. Tatebanko on vanha japanilainen (tietty!) paperinen diorama laatikko. Tai jotain. Tällänen on minun tatebankoni. Tykkäsin sen tekemisestä kovasti. Ooh! Näitähän vois tehdä omistakin kuvista/piirroksista! Oooh! Blythe tälläinen!! Niin, tämän ostin Amsterdamista The Others -nimisestä aivan mahtavasta kaupasta. Olen pitkään tykännyt sellaisesta vanhasta “tutkimus krääsästä”. You know, vanhoista kemistin välineistä, apteekkarin pulloista, jne. Olen niitä yhteen vessoistammekin kerännyt jo vuosikausia. Nythän ne tuntuu olevan jotenkin trendikkäitäkin. Niin, mutta siis tämä kauppa oli pelkästään sellaisia pullollaan. Niin, ja paljon oli myös kuolleita/tapettuja hyönteisiä lasien takana tuijoteltavina. Niin, minä pidän hyönteisistä. Ja toisaalta olen kyllä pitämättäkin. Mutta hyönteinen on eläin siinä missä vaikka koirakin, enkä minä koiriakaan tapa, joten en hyönteisiäkään. Ainakaan tarkoituksella. (paitsi täitä aivan varmasti!) Hmm..tarkoitus ei ollut kirjoittaa tästä, vaan siis niistä tutkittavista hyönteisistä, joita tapetaan siksi, että ne voidaan laittaa lasin alle pällisteltäviksi. Keräiltäviksi. Kammottavaa, mutta…kiehtovaa. Hankala aihe. Olin siis siellä kaupassa haltioissani. En ollenkaan nähnyt niitä ötököitä ruumiina, vaan kiehtovina, ja jotenkin se sai minusta esiin pienen tutkijan. Olkaa hyvät, voitte käyttää tätä minua vastaan taistellessamme vegaaniuden paremmuudesta/eläinten tappamisen oikeutuksesta. Minä en olekaan “täydellinen” vegaani, kun sain kiksejä kuolleista hyönteisistä. Joku pieni osa minusta nauttii myös täytetyistä eläimistä. Mutta hei, arvatkaa kuka Las Vegasissa taannoin käydessää kävi katsomassa intoa piukassa täytettyjä(?) ihmisruumiita! Minä! Ja ne oli ihan järkyttävän hienoja! Erona näissä tietenkin se, ettei niitä ihmisiä ollut tapettu sitä näyttelyä varten…Mulla on muuten tallessa lasten napatyngät ja omat ja miehen viisaudenhampaat. Kiehtovaa.

En ole tarpeeksi fiksu, taikka pikkutarkka, taikka pitkäjänteinen tutkiakseni asioita oikeasti, mutta niistä vanhanmallisista vermeistä ja siitä maailmasta olen kyllä ainakin ajatustasolla innoissani. Just vaikka se Darwin Room Cafe Tokiossa. Mahtavuutta! 

Ei mulla muuta. Tänään on mahtipäivä! Nukke haettavana postista, jotain pientä krääsää myös tullut, ja se oravaruukku tuotiin kotiovelle! Kissakurnauskis! Ja mennään eväsretkelle! 

Tota joo, yks juttu vielä. Mun mukuloista on tulossa nuoria. Ne alkaa olemaan siinä kuumottavassa vaiheessa, kun ei olle enää ihan lapsia, muttei vielä aikuisiakaan. Äitille ei kerrota enää yhtään mitään, kotoa häivytään yhtäkkiä, mitään sanomatta. Ent iedä yhtään, että missä ne liikkuu, kenen kanssa ja mitä ne tekee. Pojasta enemmän kuin tyttärestä. Tiedän, että tämä kuuluu asiaan, ilman itsenäistymistä niistä ei tietenkään vois tulla itsenäisiä. Mut silti on se vaikeeta. Mua pelottaa, et mitä sen nuoremman kanssa tästä kaikesta oikein tulee. En osaa sanoa miksi, mutta jotenkin mulla on levollisempi olo poikasen kanssa. Mutta se tyttö! Kääk! Ja sit taas toisinaan se haluaa vielä halailla ja olla ihan pikkanen. Osaanko mä olla teinien äiti? Osaanko mä johdattaa jotenkin tän kasvuvaiheen läpi ehjinä ihmisinä? 

Tämä tällä kertaa! Heips! Hauskaa viikonloppua! Innostutaan yhdessä!

xoxo,

Raisa

 

Oivallus!

Tämä ei ole otsikon oivallus, toteamus vaan: Raakaruoka on persuksista! Ja taas, pyydän anteeksi raakaruokailijoilta. Ajatus siitä, että joku kokeilisi vegaaniruokavaliota ja valittuaan huonon keittokirjan sen pohjaksi, tyrmäisi hienon ruokavalion kokonaan, ja vielä julkisesti on hyvin harmillinen. Sen takia en varsinaisesti syytä ruoan kamaluudesta niinkään kaikkea raakaruokaa, ainoastaan meidän seuraamaa kolmen viikon dieettikirjaa. Eilen oli kevyttä sushia, täytteenä palsternakkaa, porkkanaa, paparikaa, avocadoa ja viiden euron papaija. Just ton papaijan takia harmittaa kaikista eniten. Yli viisi euroa jostain onnettoman makuisesta hedelmästä, joka pilkotaan syötäväksi kaiken ton yllämainitun kanssa. Totta puhuakseni annos ei edes ollut mitenkään vastenmielinen, vaan jopa ihan hyvänmakuinen. Mutta täyttävyydeltään, ja ravintoarvoiltaankin (missä proteiini?) hintaansa nähden mitätön. Laitoin ekaan rullaani aivan liikaa wasabia ja möyrysim ruokapöydän ääressä kuin mikäkin siltojen alus mies. 

Mutta tällä jatketaan edelleen. Eilen maistoin Pinpulan suklaasta palasen. Vego -niminen hasselpähkinäsuklaa, jota ostettiin Damista. Parasta suklaata ikinä! En tiedä onko vielä parin viikon päästä, kun tämä koettelemus on ohi ja voin herkutellakseni syödä muutakin kuin taateleita (siis hitto niitäkin! Ostin Silvopleestä jotain herkullisen näköisiä palloja, mut ne on pääasiassa pelkkää taatelia, 14% kaakaota ja vähän vaniljaa…todella herkullista…not!). Sanotaan, että raakaruokailijoiden makuaisti paranee. No totta hitossa kaikki hyvä maistuu entistä paremmalle, kun kaikki on muuten jotain kummallista mössöä. Tänäänkin aamupala: mustikoita, puolikas päärynä, puolikas avocado, pinaattia ja vettä. Laitoin vettä puolet vähemmän mitä ohjeessa oli, ja silti tuli juotava aamupala. Ja mauton. Lisäsin agavea, että sain litkun juotua. Edelleen, ajatuksissa raakaruokavalio on ehdottomasti herkullinen, houkutteleva ja todella terveellinen, mutta ei näin toteutettuna. Tahtoo kyllä jotain jämäkkyyttä myös ruokaan. Ei vaan liejuja ja muita mössöjä. En ymmärrä miksi jatketaan tätä kuuria. Ehkä kun ei tee periksikään mieli antaa. Ja kun ohjeiden seuraaminen on niin helppoa. 

Niin, siihen oivallukseen. Mun taas tekee mieli ostaa koko maailma. Kaikki. Hain juuri postin, siellä oli ilmoitus tulliselvitettävästä lähetyksestä. Menin sitä tietenkin heti netissä selvittämään, mutta hittolainen, mulla meni puurot ja vellit sekaisin, ja teinkin selvityksen väärästä tuotteesta, ja nyt se vaatii lisäselvitystä. Löysin sitten oikean tuotteen, ja samperi soikoon se ei edes ole arvoltaan tulliselvityksen väärti! Enkä tietenkään voi tehdä uutta slevitystä, ennen kuin toi vanha on siivottu alta pois. Pahus, nyt mun oravaruukkuni on jumissa, ja ihan turhaan. Kohta tulee nukenvartalot, ja ne varmasti tulee tulliselvityksen kautta. Ärsyttävää. Niin, yksi kirja mulla on hukassa, se vasta ärsyttävää onkin.

Joo, mutta siis se oivallus. Tää shoppailunhimo tulee siinä kohtaa kun muut jännitteet ja innostukset alkavat hiipumaan. Mulle innostus on polttoainetta, ilman sitä mikään ei ole oikein mitään. Pelkkää selviytymistä vaan. Mutta kun olen innostunut, niin elämä hymyilee ja kaikki on niin pirun hyvin. Pystyn vaikka mihin. Ajan kanssa polttoaine kuluu (enkä mä tiedä miten sais tankin täytettyä, muuten kuin ajan kanssa, ja pienen laskukauden kautta) ja keinotekoista innostusta saan shoppailun kautta. Tadaa! Nyt on ongelma ikään kuin purettu, vielä kun onnistuis kasaamaan tämän niin, että sais jätettyä ton shoppailun tästä kokonaan pois. Mut tästä se lähtee, kun on saanut “kipukohdan” paikannettua. Parannusta odotellessa taidan mennä vielä ostamaan jotain! 

Vielä vähän nukkekuvia. Eilen sain talon siivottua, se oli mun palkinto kun olin ommellut niin kamalan paljon! 

xoxo,

Raisa

Kummallista kulutusta

Koko ajan pitäisi olla kuluttamassa, jos ei muuten, niin ainakin sitten kestävästi. Mutta silti kuluttaen. Ympäristösyistä pitää suosia laatua. Ollakseen ilo itselleen ja muille pitää ostaa kaunista. Ollakseen häiritsemättä muita pitää ostaa hajustettua, tai hajustamatonta. Pysyäkseen kilpailussa mukana pitää ostaa uusinta. Tietotekniikkaa, kirjoja, levyjä, lehtiä, tarroja, lastenvaatteita, kippoja, kulhoja, autoja, asuntoja, mattoja, vaaseja, kodinkoneita, telkkareita, housuja, verhoja, patoja, laseja, sukkia, koruja, kosmetiikkaa, kyniä, käsilaukkuja, kukkia. Koko ajan ja kaikkea. Milloinkaan ei saa pysähtyä miettimään kaiken tämän järjettömyyttä.

Ei siinä, jos viihtyy työssään ja mielellään makselee kaiken näköistä, niin mikäs siinä. Tai niin no, ympäristöhän siinä, mutta kyllähän se nyt vielä muutaman vuosikymmenen tossa menee. Mutta jos vähänkään vituttaa aamuisin kammeta itseään ylös sängystä töihin lähteäkseen, niin ehkä silloin olisi syytä miettiä, että onko kaikki se krääsä, mitä palkkarahoillaan ostaa todella kaiken kärsimyksen arvoista. 

Ihan niin kuin kaikki tämä meidän yltäkylläisyys on rakentunut öljyn varaan, yhtä lailla meidän yhteiskunta kulutuskeskeistä. Kulutus ei ole todellakaan täällä palvellakseen meitä, vaan me ollaan sen orjia. 

Mä niin haaveilen jostain omavaraistaloudesta. Tiedän että se on ihan höhlää, mutta se on niin mun juttu! Ja jotenkin se, että kyllä ihmiset on siihen aiemminkin pystyneet, niin miksei nyt vielä entistä paremmin, kun meillä on niin paljon enemmän tietoa. Vai onko sittenkään? Ainakaan mun puutarhuroinitaidoilla ei kovin pitkään meidän perhettä ruokittais…

Joo, ei mulla mitään. Täytyy mennä Tehtaalle, siellä on taas käynyt pyörremyrsky sekoittamassa paikkoja… 😉

Niin, se vielä, että viime aikoina mua on alkanut erityisesti kiinnostamaan ruohonjuuritason asiat, tai siis niinko se, et miten yksilö voi vaikuttaa yhtään mihinkään. Totutun ravisteleminen, omien ideoiden ja ajatusten julkituominen. Taideteoksen tekeminen yhdelle ihmiselle. Ravintola vain ja ainoastaan yhdelle pariskunnalle. Lehti, jolla kolme lukijaa. Suomessa kun on niin kamalan jäyhää. Kaiken pitää olla kannatavaa, ja määräysten mukaista, muuten sitä ei yksinkertaisesti voi olla.

xoxo,

Raisa

Kaksi päivää vielä ja sitten…!

Töitä vielä tämä ja huomispäivä ja sitten päivä lomaa!! Ihanaa! Mahtavaa! Viime aikoina ollut niin paljon kaikkea menoa, sovittuja juttuja ja kaikkee, ei ole vaan ennättänyt olemaan, ompelemaan ja hengähtämään. Ennen kaikkea kuitenkin ompelemaan. Ne touhut on tosi pahassa jamassa. Aika ajoin ompelen sauman tai kaksi, mutta ei niillä pitkälle pötkitä kun on paljon töitä tilauksessa ja ISOt myyjäiset tulossa. Tää uravalmennus tuli kyllä vähän hankalaan aikaan. No, ompahan sitten kaikki kerralla tehty.

Joo, mutta mulla on siis huomenna lauantaina vika “työ”päivä. Meillä on Lastenlauantai (tervetuloa!) ja mut haluttiin sinne töihin (ei mitenkään johtuen mainioudestani, vaan tämä päätettiin heti harjoittelusuhteen alkaessa, kun tarvitsivat mahdollisimman paljon henkilökuntaa sinne.), joten en mene maanantaina, kun olis oikeasti vika työharjoittelupäivä. Ei syytä huoleen, maanantaille on kolmen tunnin aika varattuna kirjastosta, kankaanpainantaa varten. Työtä, työtä, työtä. Mutta sunnuntain aion pitää velvoitteista vapaata. En löhötä, kun en edes pidä siitä, mutta ommella ja ehkä vähän leikkiä uusilla askartelutarvikkeillani, joita olen kiitettävästi onnistunut työharjoittelujakson aikana haalimaan. Olen ostellut kuin viimeistä päivää, ja se on välillä harmittanut. Päässä soi “et tarvitse uutta, et tarvitse uutta, maapallo tuhoutuu” -mantra, ja silti ostan. Paljon.

Tuossa yhden päivän saldo. Ja seuraavana päivänä ostin lisää, ja aiemmin jo ostin paljon. Mutta kun kerta siellä on ja täyttää niitä hyllyjä, eikä koskaan voi tietää mitä tarvitsee. Ja juuri parahiksi tuli unohtamani kirja, Kuolleiden Päivän askarteluista. Ja toinen askartelukirja kans. Sitä en ole kyllä vielä ennättänyt lukemaan yhtään. On vaan niin paljon kaikkea.

Nukkeja en ole ostanut, ja jotenkin niiden kanssa saatta ehkä pikkasen olla pieni järki nyt matkassa. Totuus on se, että mulla on niitä jo melkoinen lauma. Se, että saan lisättyä siihen jonkun, jolla on eriväriset hiukset tai huulipuna ei minun maailmaani muuta. Maksanpahan luottokorttivelkaani kuukauden pidempään. Että jos tämä olisi nyt se muovinen perhe, joka minulle riittää? Vastedes käytän ehkäisyä. 🙂 Kun tekee kauheesti mieli jotain uutta, tiettyä, kuten vaikka nyt Rosie Rediä (josta en ole aiemmin tykännyt yhtään) niin otankin erikoishuomioon jonkun jo omistamistani nukeista ja ihastelen sitä.

Arvatkaa mitä tein eilen töissä viimeiset pari tuntia! Ompelin! Rakastan työtäni! Toimari pyysi mua kehittelemään jotain tarlatanista, ja minähän kehittelin. 🙂 Katsotaan, jos tänään saisin ideastani kuvan otettua. Otan pari nukkea mukaan, kuvattaviksi hauskassa ympäristössä, samalla kuvais sen tekeleenkin.

Illalla puutarhuroin, ja leikin hetken nukeilla. Makasin pitkin pituuttani nurmikolla tämän kuvan saadakseni.

Söpöä.

Yöllä tein vimmalla jotain helmitöitä. Muistaakseni edellisyönä kans. Aamulla keksin loistoidean poislaittamalleni isolle kirjalle. Olen siis taas karsimassa, edes vähän, ja pistin muutamia vanhoja kirjoja pois. Mutta nyt otinkin yhden kirjan kasasta omaan käyttöön, ja itseasiassa aamulla lisäsin tähän uuteen, käyttökasaan pari muuta kirjaa. Sillä vielä parempi kuin laittaa kirjat kiertoon (varsinkin vanhentuneet – sillä kuka haluaisi vuodesta 2001 kertovaa tietokirjaa?) on ottaa ne uusiokäyttöön. Mulla alkaa olemaan kirjekuoret lopussa, veivaanpa niitä työajan päätyttyä vanhoista kirjoista lisää! Kotona mulla on yksi sabloona kirjekuorille, mutta sillä tulee aikas pieniä, ja paljon enemmän hommaa niiden tekemisessä, kun töissä voi leikkurilla leikata, isompia. Hiphei!

Nyt poistun!

xoxo,

Raisa

Selkärankahaaste hakusessa

Mä en kestä tätä enää. En saa mitään aikaseksi, kovasti vaan toivon että asiat järjestyis, mutta mitään en viittis tehdä niiden eteen. Menen vaan mieliteosta toiseen. Arvatkaa luinko eilen yhtään kemiaa. No en lukenut. Ja siinä on nyt, tai siis olen nyt sellaisessa kohtaa, josta ei pääse eteenpäin lukematta. Tai siis on opiskeltavia asioita, ei niinkään opittavia (niinko vaikka ne reaktiolaskut). Ja mä en niinko millään viittis, vaikka koe on ens viikolla ja mulla on vielä kaksi kappaletta kokonaan käymättä läpi. *todella ruma sana* Enkä ole tehtäviäkään palauttanut. Mulla herkästi jää asiat ihan viime tinkaan, mutta tässä se ei nyt kyllä riitä. Mikä mua vaivaa?? Vastenmielisyys lukemista (kemian lukemista, siis) kohtaan on ihan järkkyä.

Entäpä sitten rahankäyttö? Täytyykö sitä edes kysyä? -Ihan tolkutonta. Kaikki se kurinalaisuus ja järjestelmällisyys, asioiden selkeys ja sen tuoma turvallisuuden tunne – hus pois kaikki jonnekkin kadonneet. Ja mä kaipaan niitä takaisin. Mä haluaisin mennä verkkopankkiini voittajan elkein, enkä luikkia “ovesta” sisään mahdollisimman huomaamattomana, kädet silmien edessä, kun en kestä katsoa sitä tyhjyyttä tai vielä pahempaa, hylättyjen laskujen riviä. Oikeesti hoidan kyllä raha-asiani melkoisen hyvin, tai siis hyvin siihen nähden millaiseksi tämä tuhlailu välillä yltyy, hylätyistä laskuistakaan ei ole koskaan riviä syntynyt.

Aaa! Pihalla on punatulkku!!! Olen asunut täällä nyt reilut seitsemän vuotta ja tämä on otinen kerta kun näen meillä punatulkun!! Autuutta! En ole lintubongari, enkä edes tunnista kovin monia lintuja, mutta osaan kyllä arvostaa näitä harvinaisia vieraita, kuten vaikka tilhiä ja just punatulkkuja. Hassu juttu muuten, C:n äiti kun oli täällä viime kesänä käymässä, se ei tunnistanut harakkaa, kun ei niillä päin ole harakoita. Ja minä taas kun olin siellä päin olin ihan puulla päähän lyöty kun niillä on siellä villikalkkunoita. Ja ne oravat!! Ne muhkeat harmaaturkkiset oravat! Ostin muuten Hesyltä eilen Linnut värikuvina -kirjan 🙂 Ja kyllä, lintu meidän pihalla oli juuri punatulkku, eikä vaikka punavarpunen taikka taviokuurna.

Sitä ei oikeasti tapahtunut, jos siitä ei ole kuvaa 🙂

 joo, takas ongelmiini. Isoin, tällä hetkellä kaikista haitallisin asia on siis tuo kemian lukemattomuus. On se rahakäyttö tietenkin myös iso ongelma, jolle pitäis tehdä jotain. Ja koska mun on niin kamalan hankala innostua mistään, ellen tee siitä jotain projektia tai haastetta tms. niin ajattelin, että tästäkin täytyisi sellainen taas tehdä. Mutta en meinaa millään keksiä jotain tarpeeksi inspiroivaa. Mietin, että jos pitäis vaikka saada säästöön joku tietty summa, tai ehkä luottokortin takaisinmaksu olis fiksumpaa? Säästöilleen ei koskaan saa sellaista korkoa, mitä itse joutuu velasta maksamaan. Entä jos mä kertoisin täällä paljonko mulla on luottokorttivelkaa ja tekisin jonkun suht kipakan suunnitelman ja täällä kertoisin sen etenemisestä? Oliskohan siinä mulle tarpeeksi kimmoketta? Kehtaisinko mä tehdä sen täällä julkisesti?

Entä sitten se opiskelu? Argh. En keksi siihen mitään. Hahaa! Bongasin pihalta toisenkin uuden linnun!! Ilmiselvä urpiainen! Laitan siitä kuvan huomenna tai joskus. Lisäksi siellä on jotain vihertävän keltaista, mutta sitä en ole vielä tunnistanut.

Tänään olis vuorossa mini miitti, tavataan ihan vaan muutaman harrastajan kesken kaupungilla. Odotan todella innoissani! Enkä vähiten siksi, että saan uuden tytön perheeseeni! Sitä ennen pitäis vielä ommella kolmelle kuolapupulle silmät ja suut, sekä pukea ja paketoida mukaan tulevat tytöt.

Nyt pihalla on pelkästään urosfasaani. Tänään aamulla kun oltiin Riston kanssa kävelyllä lensi kaksi urosfasaania sitä samaa tietä pitkin mitä me käveltiin. Ne oli niin koomisen näköisiä! Mä taisin ääneen hihkaista, kun ne oli niin hienot!

Miitin jälkeen olis hyvää aikaa lukea ja ennen kaikkea tehdä niitä tehtäviä. Niiden kanssa kiire, huonosti menneen kokeen voi aina uusia, mutta tehtävien tulee olla palautettuna keskiviikkoon mennessä. Jaiks!! Illalla C vie mut ulos *sydän*

Tiiättekö, on muuten oikeesti hieno asia puhua opiskelusta ja opintomenestyksestä “julkisesti” näin paljon, se nimittäin saa aikaan opiskeluinto -aallon. Kun siitä paljon puhutaan ihmiset myös innostuu siitä enemmän ja kohta kaikki ollaan niin viisaita, ettei millään enää pystytä syömään muita eläimiä. Hah! Ette nähneet tuon tulevan! Yllätin itse itsenikin! Isku vyön alle!

Ai niin, eilisen hienot suunnitelmat meni sitten vähän myttyyn. Mä lähdin kotoota liian myöhään, en ennättänyt kuin kahdelle kirppikselle (kolmannen kiersin läpi tosi nopeesti), minikauppa oli mennyt kiinni minuutin ennen kuin ennätin sinne, Heluna ei ollut auki ja treffiseuranikin oli estynyt tulemasta. No, pari kirppistä ja Punnitse ja Säästä, ja tietenkin koiraryhmän kokous. Mietittiin siellä vähän toimintasuunnitelmaa tälle vuodelle. oikein hyvältä vaikuttaa tän vuoden kuviot. Mietittiin, että otettais aina yks isompi juttu kullekin vuodelle, tänä vuonna se olis rescue koirat, toinen vaihtoehto olis ollut kovasti pinnalla ollut koirien koulutus. Onneks ei menty siihen suuntaan. Koirat on niin paljon kivempia 😀

Menin sitten kotiin syömään armaani laittamaa pizzaa.

Mutta nt menen ompelemaan ne silmät! Ai nii!! Hahha! Ette arvaa miksi pääsin eilen lähtemään myöhässä. Koska leikin nukeilla. Ihan oikeesti. Olin ikään kuin lähtemässä, tai ainakin tekemässä lähtöä ja sit jostain kummasta syystä muistin kaapissa olevan arvokkaan nukkeni ja se alkoi harmittamaan, joten puin sille nätit vaatteet ja laitoin tukan kiinni. Ja niin se pääsi mukaan talon hulinaan. Ongelmia kyllä tuottaa sen alavartalon irtoaminen, johtuen siitä vyötäröllä olevasta halkeamasta. olen miettinyt josko sen teippais washi teipillä, niin että pysyis paremmin. Ja koska sillä on toista jalkaa joku aikoinaan syönyt? niin mietin josko sille pitäis tehdä kipsi. Niin, että se olis vähän Frida Kahlon tyylinne kovia kokenut kaunotar?

No nyt niitä silmiä ja jos aikaa jää ennen kuin pitää lähteä tapaamiseen, niin sitten vaikka vähän kemiaa.

xoxo,

Mihin katosi kohtuus?

Ho! Ho! Ho! Hauskaa joulua!

Laspet lähti sunnuntai-iltana isälleen, sitä ennen oltiin tehty lähtöä Järvenpäähän lahjoja vaihtelemaan n. neljä tuntia. Lapsista ei ole mihinkään, jos niiden joka ikistä askelta ei ole vahtimassa. Ja minusta voi kyllä sanoa ihan samaa. Asiat jää kesken, kun muistuu joku toinen, kiireellisempi asia mieleen. Pyykitkin jäi märäksi mytyksi koriin, kun jotain muuta mielekkäämpää tuli…illalla sitten ihmettelin, että mitäs tänne onkaan jäänyt. En edes muistanut pyykänneeni!

Kotiin päästyämme oli aika tehdä perunavelliä ja yrittää mitata ainekset. Olin tosi tarkkana, ja silti lorahti maitoa ilman, että se oli käynyt ensin mittakupissa. On se niin vaikeeta.

No, nyt on siis lapset isänsä kanssa jossain ja me C:n kanssa keskenämme kotona. Ollaan avattu lahjoja ripotellen, aina jossain sellaisissa siirtymäkohdissa. Ollut hauskaa, eikä ollenkaan niin ylitsepursuavaa, kuin kerralla kaikkien pakettien avaaminen. Sain ihania asioita, C oli tehnyt mun tytöille todella hienon keittiön pöydän ja yhden penkin *sydän* Sain myös paljon herkkuja! Basic Kanji -kirjan, lapsilta pikkueläimiä (joita olin pyytänytkin), limua (joka tuli todella tarpeeseen – teki ihan superisti kokista mieli eikä millään olis jaksanut lähteä huoltoasemalle) ja lakua. Joulusukat, jotka avattiin kaikkien sukkasääntöjen vastaisesti jo aaton aattona, oli täytetty kaikilla ihanilla herkuilla. Mä olin kyllä panostanut niiden sisältöön melkoisesti, englannista asti tilannut vegaanisia herkkuja sekä C:lle että lapsille (vaikkei ne vegaaneita olekaan), sit oli joitain kosmetiikkajuttuja, Pinpu oli tehnyt mun tytöille pienen laukun ja ilmoitustaulun – ne olivat aivan ihania. Ja se, että se on oikeesti ihan itsekseen niitä tehnyt *sydän* Hapzi taas vei pullot kauppaan ja osti mulle ja C:lle Marianneja ja reilun kaupan suklaata. Älkää kysykö mitä C laitto sukkiin, koska en muista. Koirille ja pupuille oli yhteinen sukka.

Eilen ollaan katsottu Batmania, C sai trilogian lahjaksi, syöty ihan turkasesti: uunijuureksia (piti tehdä ranskalaisia, mutta unohdettiin ostaa öljyä), seitanpihvejä, kermakastiketta, salaattia ja C teki ihan hullun monimutkaisen piiraan. En ole vielä koskenutkaan herkkulootan herkkuihin. Mulla on todennäköisesti juhannukseen asti siinä sisältöä. Se ei mahdu edes kiinni, ja iso osa on ulkopuolella.

Jos olisin tiennyt, että saan näin ihania joululahjoja ja niin paljon vielä, niin ehkä en silloin olisi ostanut itselleni aivan hillittömän hienoa lahjaa. Mutta siis ostin itselleni hillittömän hienon lahjan, josta mulla ei ole kuvaa, koska lasivitriinissä olevia nukkeja lukuunottamatta kaikki nukkeihin liittyvä on tilapäisesti käden ulottumattomissa (en voi kertoa miksi, kun se liittyy lasten joululahjaan). Mutta ostin itselleni Kennerin. Siis Blythe nuken, joka on niitä alkuperäisiä, 40 vuotta vanhoja nukkeja. Tyttöni kaipaa asiantuntevaa huoltoa, tai ei mitenkään kauheasti mutta sen oma kroppa on kahdessa osassa, eikä sillä ole vetonarua takan, joten haluaiisn avata sen pään, vaihtaa sille toisen kropan ja samalla laittaa sen narun, mutta en uskalla avata sitä, ettei se vaan hajoa. Täytyy kysyä asiantuntevimmilta nukkeystäviltä mitä tehdä sen kanssa. Näistä pikkuvioista johtuen minulla ylipäätään oli siihen varaa. No, nyt kokoelmani on melkoisen mahtava. Ja siltikään en usko, että kaikki kolot minussa olis nyt täytetty. Mun Kennerillä on tumman ruskea tukka, punatukkainen olis varmaan ollut kaikist ahienoin, mutta upea on tämäkin. Omat, alkuperäiset vaatteetkin sillä oli mukana. 40 vuotta, ajatella.

Joo, otsikkoon ja tämänkertaiseen aiheeseeni. Muistatteko kuinka puoli vuotta sitten melkeinpä kaikki postaukset liityivät kohtuuteen, karsintaan ja yksinkertaistamiseen? Mihin se on nyt kadonnut? Onko nää jotain syklejä, jotka kiertää ja tulee aikanaan takaisin, vai onko kesän jälkeen tapahtunut jotain (tyttömyyskö tämän hulluuden aiheuttaa?), joka laukaisi taas tämän hillittömyyden?

Olette varmaan kuulleet niistä hamstraajista, joiden kotoa (tai kodin ulkopuolelta vuokratuista varastoista!) löytyy tavaraa avaamattomina myyntipakkauksissaan. Vaikka olenkin itse melkoinen hamsteri, olen silti aina jaksanut kummastella niitä, sillä tavaroiden hypistelyhän on niin ihanaa. Mutta nyt mulla on nuken vaatteita pakkauksissaan, odottamassa että kaaos kotona (vai pään sisällä?) laantuis ja olis enemmän aikaa “turhaan” (eli nukkeihin) samoin pakkauksissaan on edelleen ne kaksi huutonetin tyttöä, eikä se Kenner parkakaan ole juuri auringonvaloa nähnyt, vaikkakin oli kerran mukana kaupungilla, kun peruukkiliikkeestä hain apua sen tukan selvittämiseen. Kaikkea on taas ihan liikaa, ja silti heti kun mua vähänkin tylsistyttää eksyn joko Etsyyn tai Ebayhin tutkimaan tavaratarjontaa. Ja mistään karsinnasta ei tulis just nyt yhtään mitään, kun kaikki mun tavarat on niin ihania ja tärkeitä ja vaikka mitä. Kohtuudesta en ihan edes muista että mitä se tarkoittaa. Mutta kyllä mä täältä suosta vielä nousen.

Yritän ihan pikapuoliin saada aikaiseksi kirja-arvostelun. Multa on yksi tärkeä kirja jäänyt aivan liian vähälle huomiolle. Ja kunhan se kaaos talttuu ja on aikaa ja energiaa panostaa ruokiin, niin otan käsittelyyni sen Vegestaninkin. Yhtään en ole muuten kemiaa lukenut. En yhtään. Mutta reseptejä koneelle kirjoittanut, muutaman päivässä – ei ihan taida riittää. Ja joitain pitäis vielä kokeillakin, kun niitä aina vaan päästä heittelee, eikä mitään mittaile. Ei sellaisia voi kirjaan laittaa.

Sitten luvassa iso pläjäys kuvia, epäjärjestyksessä. Ihan niin kuin minäkin 😀

Ninja taistelu, Taustalla helikopteri pikaista pakenemista varten. Maassa makaavan pään ympärille piti laittaa tähtiä, mutta Hapsi epähuomiossa söi ne…

Koirapuisto

C:lle, Pinzalle ja Hapzille omat nimipiparit, lisäksi Barbie ja Blythe – tietty 😉

Skipper, yksi uusimmist atytöistä. Todella hurmaava tapaus.

Yläkerran tyttöjen kuusi

Bunnyn kauriskuusi

Bakan joulukoristeet

Piparitytöt

Kuorrutteiden herkulliset värit. Vihreä on tehty vihreä tee jauheella.

Täydellisen kaunis vihreätukkainen prinsessa, Kat

Shh!

Jouluvalmisteluja yläkerran tyttöjen asunnossa.

Risto kävi koirapuistossa ja söi yhdeltä koiralta pään.

Hauskaa joulua!!

xoxo,

Vakavia asioita

Tai siis ei. tuli vaan äsken mieleen, miten kaikki on aina jotenkin niin kamalan vakavaa. Pitäis olla paljon enemmän pilkkuja ja rusetteja. Tuntuu, että kaikkialla käydään läpi suuria muutoksia, yt-neuvotteluita ja maansa myymistä. Kun me vaan tarttettais lisää pilkkuja ja rusetteja. Ilmaston muutos ja arktisten jäiden sulaminen? ei kiitos. Pilkkuja ja rusetteja? Kyllä vain!

Maanantaina erääntyy asuntolaina, plus puolisen tusinaa muuta laskua. Mulla on niihin irtolaskuihin rahat, mutta lainaan ei. Hiukanko kiertää mahassa. Mutta yritän Gwen Stefanin sanoin aion keskittyä “big fat roses” ja jättä kaiken ikävän mielestäni.

Mulla ei ole mitään oikeaa asiaa, irtojuttuja vain. Olen ihan supertympääntynyt minuun ja C:iin. Molemmat lorvitaan kotona kaiket päivät, tokihan siis kummallakin on projekteja meneillään ja sellaista, mutta silti meillä on huomattavatsi enemmän aikaa olla kotona, kuin perusaikuisilla, mutta hittolainen! me ei saada pidettyä tätä taloa siistinä. Yleensä ottaen minä olen meillä se sotta, en millään malttais siivota silloin kun on vauhti päällä ja silloin kun ei ole, en millään jaksaisi. C on melko hyvä siinä, se on aika tehokas, eikä jää jynssäämään minun tavoin jotain yksityiskohtaa, se saa suuria pintoja siivottua siinä missä minä järjestän cocktailtikkuja kauniiseen muodostelmaan. Mutta tänään aamulla kun aloin tekemään meidän joka-aamuista raakapuuroamme, jouduinkin aloittamaan siivoamisella. Todella tylsää. Kaikkialla oli likaisia astioita, pannuja ja kaikki pinnat oli ihan tahraiset. Astioita ja likaa myös olohuoneessa. Ärsyttävää. Eikä lapset edes ole kotona, niin ei voi niitäkään syyttää. Kaksi aikuista ihmistä saa aikaiseksi sellaisen sotkun. Nyt ajattelin ehdottaa, että aina ennen kuin aletaan katsomaan elokuvia (lainasin taas kirjastosta niitä luontodokkareita ja ne on niin koukuttavia) siivottais tehokas vartti.

En kyllä käsitä miten me saadaankin niin paljon sotkua aikaiseksi, vaikka olen niin paljon karsinut ylimääräistä tavaraakin pois. Ehkä pitäis karsia astioita, niin niitä ei vois jättää lojumaan niin paljoa? (en raaski). Meillä on tiskikonekin, niin ei sen puutteeseenkaan voi vedota. En ymmärrä. Mä kyllä myönnän, että piilevä laiskuuteni tulee juuri tässä esiin. En millään jaksais/viitsis laittaa edes puurokulhoani aamuisin koneeseen, vaan jätän sen C:n hoidettavaksi. 

No joo.

Lupailin sitä koostetta kuluneista neljästä viikosta. Ai niin, sitä ennen vielä yksi käyttökohde vanhoille vaatteille, tämä vinkki tuli lukijalta – Kiitos!! Blogger veti ihan vituralleen pitkän pätkän tekstiä, koska laitoin sen sydänmerkin. Ihme ärsytys. Niin, matonkuteet ja niistä kudotut ja virkatut matot. Mun äiti virkkaa paljon mattoja just vanhoista vaatteista ja muista tekstiileistä. Sen takia meillä olikin makkari täynnä niitä pikkumattoja.

Neljän viikon maailmanpelastus operaatio tiristettynä muutamaan lauseeseen. Kuluta vähemmän. Kaikkea. Aina hammastahnasta ja paperiklipsuista lähtien. Koko ajan ja kaikkialla. Pian siitä tuleekin jo tapa ja sitä tekee huomaamatta.
Kuluta paikallisesti. Osta läheltä, lähellä tuotettuja. Suosi sesonginmukaisia tuotteita. Syö enemmän kasviksia.
Liiku pyörällä, kävellen, julkisilla.
Korjaa, tee itse, huolla ajoissa, käytä uudelleen, vältä kertakäyttöistä.
Kierrätä.

Eilen olis pitänyt mennä sinne matikankokeeseen, mutta tajusin onneksi ajoissa, ettei mulla millään riittäis aika siihen, kun Pinpulan konsertti alkais kahden tunnin päästä kokeen alkamisesta. Ja koe on Tikkurilassa, konsertin ollessa Musiikkitalossa. Joten katsoin vielä yhden jakson maailman ihmeistä. (mulla siis ei ole velvoitetta suorittaa näitä kursseja, eikä siis osallistua kokeisiin. Kursseille osallistun oppiakseni ja kokeisiin uteliaisuuttani, testatakseni kuinka hyvin oppinut. En tarvitse arvosanoja todistusta varten). Pukeuduin siististä, meikkasin ja menin autolla(!) juna-asemalle. Keskustassa kävin ostamassa pulleimmat ruusut (mietin reilun kaupan ruusuja tai kotimaisia kukkia, mutta kun näin nämä hyvät aikeeni unohtuivat 😦 jotka kaupassa oli. Ne oli kyllä todella muhkeat ja hennon vaaleanpunaiset, muttei kuitenkaan liian pikkutyttömäiset. Hain eksältä lippuni ja menin paikalleni istumaan. Konsertti kesti tunnin ja siitä oli kuulemma uutisissakin. Pinjan luokka oli “ainoastaan” kuorossa. En tiedä minkä koulun 5. luokka siellä oli soittamassa kaupungin orkesterin seassa. Ihan sama. Hyviä muusikoita olivat. Katselin suurella mielenkiinnolla sitä kapellimestaria. Kaikkihan meistä on joskus sellaista imitoinutm hiudellut käsiään musiikin tahtiin. Mutta eihän se viuhokaan niitä musiikin tahtiin, vaan yhden pienen askeleen edellä. Aika mielenkiintoista. Sillä oli oma pieni koroke, korokkeessa vielä takakaidekin, josta se aina välillä piti kiinni. Sitä maallikkona ajattelee, että mikäs homma toi nyt on, mutta kyllä se saattaa sittenkin olla aika haastava pesti.

Konsertin jälkeen kukitin pienen, mutta niin kauniin kuorolaiseni ja poistuin illan pimeyteen 😉 Kävin pakosta Stokkalta ostamassa headsetin etäopiskelua varten. Aika kuumottavaa. En tiennyt, että meidän tulee olla yhteydessä opeen sillä lailla.  Stokkalla oli todella tyhjää. Kaikki varmaan tietääkin jo, että minkä takia. No Hullut Päivät alkaa tänään. Ja siellä tietenkin oltiin tekemässä tilaa kaikille niille supartärkeille asioille, joita jokainen meistä tarvitsee ihan hullun lailla. Mä en oikeasti keksis nyt tähän hätään yhtään mitään mitä tarvitsisin hulluilt apäiviltä, mutta antakaapas mulle se kataloogi, niin aivan varmasti saisin sieltä ympyröityä tuotteen jos toisenkin, jonka ostamalla nyt super hulluilla hinnoilla!, säästäisin läjäpäin rahaa. Nurinkurista. Miten ostamalla voi säästää rahaa?

Säästökirjasta (se on oikeasti sen kirjan nimi) luin jotain sen suuntaista, että yltäkylläisyys turruttaa ihmistä, kun taas jos ei ihan joka päivä hemmotteliskaan itseään kaikella sillä hyvällä, joka “me kyllä ansaitaan”, niin niistä luonnollisista hemmottelukerroista pystyis nauttimaan ihan eri tavalla. Kirjassa mainittiin 0,33 litran limupullot, jotka jaettiin! ja pienen pienet karkkirasiat, joita saatiin yksi viikossa. Kyllä mä muistan sen limun jakamisen. Nythän lapset ostaa 1,5 litran pullon kokonaan itselleen, sipsipussit on n. 3 kertaa isompia kuin minun lapsuudessani, karkkipusseista puhumattakaan. Eikä niitä jaeta, korkeintaan vaihdetaan. Aikoinaan herkuteltiin synttäreillä ja muissa juhlissa, nykyään kodeissakin leivotaan herkkuja, pikkukakkusia ja muita hävyttömyyksiä harva se päivä. On hassua jatella, että vegaanisessa kotileivonnassa olis jotain pahaa, mut ei se kyllä ihan hyväkään ole, että koko ajan olis herkkuja saatavilla. Veganismi on muuten mielestäni yksi ihan parhaita kohtuullistajia. Tai en tiedä johtuuko se just veganismista, mutta siis se, että jos sä haluat nakkeja, pyöryköitä tai muuta “tuhmaa einestä” niitä ei löydykään lähimarketista, vaan niiden hankinta pitää oikein suunnitella. Automaattisesti isoin osa ruoasta on alusta alkaen “from scratch” kotitekoista. Ja ainoastaan aika ajoin herkutellaan eineksillä. Ja niitä osaa sitten arvostaa paljon enemmän, kuin mikä olisi tilanne, jos söisimme niitä päivittäin. Niin, että ihan takuuvarmasti yltäkylläisyys ei olekaan “se juttu”, vaan onni ja tyytyväisyys voikin piillä kohtuudessa. Ehkä jopa ihan pienessä puutteessa. Ei kai sentään puutteessa, mutta ehkä siihen tyyliin, kun joulussakin parasta on just ennen joulua, tavallaan se pieni joulun puute, se on ihan siinä, muttei kuitenkaan ihan vielä. En tiedä. Ehkä joku toinen tietää paremmin. Ehkä kuitenkin ymmärrätte mitä yritän sanoa. Ehkä minäkin sain parhaimmat kiksini toisesta ja kolmannesta nukestani, ainakin paremmalta ne tuntuivat kuin 17. ja 18. nukkeni. Vaikka hyvältä nekin tuntuivat 🙂

Joopa joo. Ehkä menen tästä nyt siivoamaan. Loppuispa jo sade. Ja tulis lämmintä

Heitin aamulla Ristoa vessapaperirullan hylsyllä silmään ja Risto-parka vinkaisi. Tuntui pahalle.

Moikka nyt. Eilen aloin muuten maalaamaan Bambin kodin puolipaneelia 🙂

Suosikaa kimppakyytejä!

xoxo,
Puputyttö (tuli mieleeni, että sanasta nukkekoti löytyy sana eko 😉

Ahomansikoita

Heräsin (nähtyäni “tuhmaa” unta) ajoissa, varmaan jo tokalla torkulla, joten pääsin töihinkin lähtemään ajoissa, joten oli aikaa poimia ahomansikoita mysliini. Ihanaa aloittaa päivä syömällä kesää!!

Eilen poljin Vihdintietä Varistoon, meni aika kauan kun jotain kikkailin ja olin vähemmän reippaalla tuulella. Mutta mukavaa se oli silti. Pyöräily on oikeesti niin mun juttu! 🙂 Hyödyllinen niin monella tapaa! Liikunta, transportaatio (pöljä sana, mut ihan sama), ekologisuus, edukkuus, hauskuus, hermot ei mene siihen malliin kuin autoillessa, voi pysähtyä poimimaan marjoja, näkee marjoja ja paljon muuta, pääsee suht sukkelaan. Melko täydellistä. Paitsi silloin kun ajokelit ei ole niin mukavat kuin ne esim. nyt on. Kerran ajoin kaatosateessa tosi ruuhkasen tien viertä, missä autot mateli ja minä vaan suhahdin niiden ohi. Vahingoniloisena naureskelin niille peltilaatikoissaan jököttäville palleroille, kunnes tajusin, et jos joku jollekin nauraa, niin se on kyllä ne jotka mulle nauraa, koska minä olin läpimärkä ja kylmissäni ja ne kuivina lämpimissä autoissaan…mutta kuivalla kelillä on ihanaa kiitää autojen ohi 🙂

Sinellissä en saanut juuri mitään aikaseks, ainakaan noin niinku skräppäämisen saralla, mutta kuvia otin ja kauppaa kiersin, kun olisin niin halunnut jotain ostaa. Onneks siellä ei ollut mitään ihmeellistä, niin ei tarvinnut juurikaan ostoksia tehdä. Mutta mulla oli kyllä edelliset ostokset maksamatta…täytyy taas yrittää jotain kikkailla, että pystyn laskuni maksamaan. Joudun ottamaan Seikkailu -säästöistäni 😦 Mutta toisaalta, eksä ei ole maksanut elatusmaksuja ajallaan.

Aloin tekemään albumia, joka on siiven muotoinen. Maalasin siitä kannet, ja siihen meni kamalasti aikaa. Liimasin parit paperitkin, ja kimalleliimoitin ne kannet. Mutta muuta en sitte tehnyt. Paitsi nämä 🙂

Seura oli ihanaa, mutta vähäistä. Meitä oli vaan kolme ja ope. Tuulan (ope) kannalta aina ikävää, jos meitä on niin vähän 😦 Mutta kesä on aika hiljasta aikaa, kun kaikki on kaikkialla…

Eilen tilasin (kirjostinko tästä jo??) Mimille, eli sille tytölle jota olen kustomoimassa, uudet silmät! Sitten olen kovasti yrittänyt etsiä “meikki” materiaalia, ope kehoitti käyttämään oikeita meikkejä, mut en mä kyllä ole ihan vakuuttunut…katsotaan nyt. Lisää surffausta, niin eiköhän se sillä selviä. AInakin mä nyt osaisin tehdä pisamia. Ne ei kyllä ehkä Mimin tulevaan tyyliin mene. Mutta Bambille kyllä.

Illalla kun tulin kotiin (polkemista päivän aikana n. 40 km!) oli kaksi pakettia odottamassa! Niitä tilaamiani poneja!!

Vielä on viisi ponia tulematta! Chrisin pitää tehdä mulle pari hyllyä lisää.

Eilen katottiin yks jakso vielä Madmeniä, meillä taitaa olla pari vielä jäljellä. Se tulee jäämään jotenkin taas niin kuumottavaan kohtaan…nyt jo tietää sen. Meillä on muuten siis amerikkalainen dvd, jota meidän soitin kyllä pyörittää, koska minä Koodaaja-Kettunen olen koodannut soittamaan kaikkia maakoodeja 🙂 Mutta tässä ei siis ole suomenkielistä tekstitystä, englantilainen vaan huonokuulosille. Se Madmenin kieli ei ole ihan sitä englantia mihin meikkis on tottunut, välillä aina saa sitten kysyä Chrisiltä, että mitä hittoo tässä nyt tapahtuu.

Tänään töistä kirjastoon, mulla on todella paljon varattuja kirjoja ja leffoja! Ihanaa! Osa vaikutti ihan helmiltä! Kotimatkalla saatan kyllä pysähtyä poimimaan lisää mansikoita 🙂

Kerroinko jo, että luin sen “Moneyless Man” kirjan, kerto brittimiehen täysin rahattomasta vuodesta? Oikein hyvä, suosittelen sellasille, joita ei haittaa kirjan kieli (englanti). Se oli hyvin helppolukuista, eli ei britti-englantia (joka on mun mielestä tosi kummaa), vaan sellasta tavallista.

Yks juttu vielä, joka on ihan irrallaan kyllä kaikesta. Ehkä vois ajatella jotenkin olevan kytköksissä tohon em. kirjaan. Asioiden hinnasta…käsitöistä saa usein maksaa enemmän kuin teollisista tuotteista, luomu on kalliimpaa kuin epäluomu jne. Tämä johtuu hyvin pitkälti öljyn hinnasta/käytöstä. Öljy, jota me tavallaan ryövätään meidän lapsilta on xxx määrä energiaa, joka vastaa samaa määrää xxx ihmistyövoimaa. Jos vaikka ajatellaan ruohonleikkureita…semmonen istuttava malli ajaa päivässä melkosen pläntin nurmikkoa, ja siihen tarvitaan vaan yksi ihminen ja tietty määrä bensaa (joka tehdään just siitä öljystä, joka me ollaan pian pumpattu tyhjiin – mitä sitte tapahtuu? Eikö sillä öljyllä ole jokin tarkoitus? Tehtävä?) kun taas jos saman pläntin ajaiskin sellasella työnnettävällä, lihaskäyttöisellä leikkurilla, tarvittais joko paljon enemmän ihmisiä tai paljon enemmän aikaa. Yksinkertaistettuna aina kun me ostetaan jotain “halpaa” me ryövätään meidän lapsilta (siis tulevaisuudesta).

Mä olen tosi paljon miettinyt (tähän heti alkuun täytyy myöntää, että tuloksetta) mikä saa meidät ostamaan. Mikä se on se vipu tai nappula, minkä teollisuus/mainostajata/kuka? on meissä keksineet ja toimillaan aktivoineet, että me halutaan niin kovasti uusia juttuja? Minäkin, joka tosi pitkälle tiedostan näitä juttuja (olen melko analyyttinen, lääkärikin sanonut, ettei mun tarvitsis analysoida niin paljoa 😉 ) olen ihan kamala mitä tulee kohtuullisuuteen ja jonkinlaiseen pidättyväisyyteen. Onneks tykkään niin paljon kirppareista ja käytetyistä tavaroista, koska muuten olisin vielä kamalampi, jos ostaisin vastaavalla vimmalla uutta tavaraa.
Miten sen vimman sais poiskytkettyä?

Ai nii, vitsi! Eilen soitti isä kun olin skräppäämässä. Se kysy, että koska tulen autoa hakemaan, se on korjattu ja katsastettu! Onko maailman paras isä!!!

Äitinkin kanssa juttelin. Se on tehnyt ainakin viisi hattua ja yhden neuletakin tytöille!! Vitsi kun osaisin itsekin virkata! Mun täytyy nyt kyllä mennä!

Kiitos ajastasi!! Hauskaa kaikkea!

♥ Raisa