Ohi on!?

Hello! Se on minä taas, ja olen ehkä vähän innoissani jostain. Päämääräinen ja sisuuntunut! Tai no, sisuuntuneisuudesta en ihan varma, mutten muutakaan keksinyt, ja lauseena pelkkä päämääräinen ei ole niin tehokas, joten myös sisuuntunut. 🙂

Kolme viikkoa siihen meni, rypemiseen. Aamun FB ehkä vähän söi intoani, ei minkään yksittäisen postauksen tai muun takia, mut ehkä se tyhjänpäiväisyys. En tiedä. No, kaikkea hyvää kuitenkin ilmassa, hyvin maltillisesti, mutta kuitenkin. Osa viime viikkojen ajatuksista tuntuu nyt hyvin vierailta ja kaukaisilta. Uudet tuulet puhaltaa, ja se tuntuu ihanalta ja joltain, en nyt keksi, että miltä. 

Ihan hirveesti tutkailen itseäni, aina kun joku tuntuu pahalta/hyvältä/jne/jne, yritän pilkkoa sitä osiin, että sen välttäminen/toistaminen onnistuisi jatkossa helpommin, en kuitenkaan osaa sanoa, että onko paskat jaksot vaan elettävä alta pois ja sit ajan kanssa alkaa taas jotkut asiat tuntumaan mielekkäiltä, ja sit lumipallomaisesti niiden määrä kasvaa, vai onko niin, että tietyn vittuuntumisen tason ylitettyäni käytöksen on muututtava johonkin suuntaan, ja tämä käytös saa aikaan sen “hyvän kierteen”. Ehkä kyse on molemmista, aika on kypsä, joten alan toimimaan toisin, ja tämä vahvistaa hyvän lisääntymistä? Nyt se alkoi torstaina, kun oltiin Pinpulan kanssa kaupassa. Tein niin epäitsekkäitä ostoja, että tuli siitä hyvä mieli ja sit se on pikkuhiljaa lähtenyt siitä kasvamaan. Eilen kaverin synttäreillä puhuttiin artikkelista, jossa kuusihenkinen perhe säästi 11 kk, jotta saattoi matkustaa yhden kuukauden Jenkeissä vailla huolen häivää. En tiedä oliko lehden artikkeli antoisampi, itse luin aamulla nettiversion, ja se oli kyllä aika tynkä. En yhtään saanut käsitystä, että mistä ne säästi, ainakin paljon ylitöitä ja yövuoroja tekivät. Löytyy Hesarin artikkeleista, täältä. En kuullut keskustelua ihan alusta alkaen, mutta sen mitä kuuli sai jotenkin innostumaan. Ei mulla ole tarvetta matkustaa koko lomaksi, tai siis kuukaudeksi jonnekkin törsäämään mielin määrin, mutta se, että koko perhe säästäis jotain yhteistä päämäärää kohti on ajatuksena aika ihana. Ollaan vähän puhuttu jo ens kesän reissusta, mutta sinne oltais vaan me aikuiset menossa, vihdoin ja viimein häämatkalle. C ehdotti Englantia, johon minä vastaehdotin Pariisia. Englanti ei kyllä kauheen romanttinen kohde ole…Pariisi kyllä. 🙂 Mutta vuonna 2016 olis sitten Japanin vuoro, ja kenties koko perheen voimin! Ihq! Mulla on sille nimetty tilikin jo olemassa, ja tilillä ihan mukava pesämuna. Se vaan, kun siihen on niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin pitkä aika tekee säästämisestä vähän vaikeaa, tililtä on aivan liian helppo siirtää rahaa aina tarpeen tullen käyttötilille. No mutta, vaikka mun säästäminen tapahtuukin tälleen pieninä spurtteina, on se silti kaikki hyväksi. Vaikka tuhlaisinkin rahat ennen varsinaista kohdetta…

Yksi säästämisen keino, josta hyötyy isosti myös ympäristö on luopua jälleen vaatteiden ostamisesta. Tää on mulle kyllä niin helppoa, kun en vaatteista liiemmin välitä. Vieläkin kyllä vähän nukenvaatteet tässä kohtaa emmityttää. Ei muuten, mutta ne Hello Kitty vaatteet, jotka ehkä joskus sitten tulevat Aasiassa myyntiin. No, jos ne itselleni sallin, ja sit muuta en. Nyt on alkanutkin vuoden kestävä nettihaaste saman asian tiimoilta, FB:ssa ainakin on Siivouspäivään liittyvä haaste, jossa ei osteta uusia vaatteita eikä kenkiä vuoteen. Ja todella paljon ihmisiä siihen liittynyt! Hyvä hyvä! Kenkätilanne on mulla ihan kamalan huono, toiset talvikengät vuotaa, mikä ei tietenkään pakkasilla haittaa, mutta suojasäällä paljonkin. Ja tennarit on revenneet sivusta aika pahasti. Nettihaaste sallii vaatteiden ja kenkien ostamisen kuitenkin kirppiksiltä, joten enköhän mä jotain jalkoihini sieltä löydä. 😀 Voi rähmä, mut talvitakkini on myös aivan kamala, se on joku poikaselle hankittu takki, jota se ei sit kuitenkaan käyttänyt, ja minä otin sen käyttööni kun edellinen hajosi. No, kyllä sillä ainakin vielä yhden talven kehtaa kulkea. Tää nyt ei tietekään ole suuren suuri säästökeino mulle, kun en vaatteita juurikaan itselleni osta, varsinkaan uutena. Mut ehkä tästä jotain iloa on. 

Viikko sitten maanataina voitin nuken kustomoinnin, ja torstaina Urpot.fi sivuston järjestämän kirjoituskilpailun, jonka palkintona “äitiyspakkaus” teini-ikäisen vanhemmille! 🙂 En yhtään muistanut jännittää tätä, enkä muista mitä palkinto piti sisällään. Aika iso se joka tapauksessa on, sillä se on myöskin pakattu äitiyspakkauslaatikkoon. No, kerron kun tiedän enemmän. 😀

Olen ommellut nukenvaatteita, sekin on ollut kivaa ja innostavaa. Taidan nytkin mennä niitä työstämään, ja mitä mulla nyt tuolla Tehtaalla sattuukaan olemaan meneillään. Olen taas ottamassa ruokalistan käytön käyttöön, on ihan kivaa miettiä viikon ruoat etukäteen, ja käydä vaan harvakseltaan kaupassa. Ruoka on yksi keino, jolla meidän perheessä voi hyvin säästää, laadun siitä yhtään kärsimättä. Päinvastoin, uskon että pystytään halvemmalla syömään laadukkaammin. Tehdään itse enemmän, ja syödään vähemmän kaikkea ravinneköyhää prosessoitua roskaa. Tänään tarkoitus tehdä kesäkurpitsapihvejä ja sienirisottoa, johon teen itse juuston. Ajattelin myös kokeilla soijapekonin kuivattamista, niin että sitä vois kerralla tehdä reippaasti ja sitten kuivata mausteeksi. Aina silloin tällöin ostetaan sitä jostain netistä, tai saadaan lahjaksi tms. ja se on ihanaa. 

Luin aamulla hesarin sängyssä. Eli siis mun erinoimaista äidinkielen taidoistani kiitoksena/palkintona saamani Hesarin vuosikerta alkoi NYT! Vaihdan sen kyllä äitini nimiin, ja saan sillä vähän vähennettyä taas velkaani. 😀 Mikä on aina hyvin mukavaa. Vähän harmittaa luopua siitä, mutta luen niitä sitten, kun tulevat takaisin pupujen vessanalusiksi. 🙂

Ei muuta. 

xoxo,

Raisa

Kirjalle kyytiä!

Ei kokata enää sen kamalan parantolaruokaa esittelevän kirjan ohjeiden mukaan. Homma meni siihen pisteeseen, että ehdollistuttiin niin, että meitä alkoi etomaan jo ruoan ajattelu. Ei hyvä. Joten, käytössä on nyt Natasha Kyssan The Simply Raw Kitchen -kirja. Ja johan alkoi raakaruokakin maistumaan! Paljon, paljon parempaa! Ollaan nyt ehkä n. 5 reseptiä kokeiltu, ja kaikki olleet paljon herkullisempia, kuin yksikään siitä ruotsalaisen naisen kirjasta. Ja siis juurikin siitä käytössämme olleesta kolmen viikon kirjasta, mulla on sen ensimmäinen Raw Food kirja, ja siitä muistan tykänneeni. 

Eilen syötiin oikein maukasta keittoa, C on tehnyt jonkun suklaapiirakan, joka sekin helpotti makeannälkää ja aamupalastakin olen tykännyt. Kyllä tämä tästä. C on harmissaan, kun ei siltä paino suostu tippumaan. Minulla pysyy siinä reilun yhden kilon pudotuksessa. Tokihan se takaisin tulee heti kun pääsen tyhjentämään kasapäin Samba -pusseja ja Vanilla Cola -tölkkejä… 😉 Niistä mä haaveilen. Nomnomnom. Mutta nyt on tosiaan paljon helpompaa, ja ennen kaikkea herkullisempaa, kun on toinen kirja käytössä. Vaikkakin joudutaan jälleen pähkäilemään, etä mitä laitetaan ruoaksi. Kun ei ole selkeää listaa, mitä seurata. Joutuu itse tekemään päätökset! 

Tänään tulee uusi nukke!! En ole vielä saanut pakettikorttia, mutta Postin sivuilta sen bongasin, noudettavissa on!! Wohoo!! Tänään varmaan tulee myös tieto oravaruukustani! Jee!! Ja joku kirjattu kirjekin/paketti on noutoa vailla! Hauskaa!! 

Eilen, kun olin ensiksi saanut ommeltua pari juttua. Toinen “velvollisuus” ja toinen niin hauska, että sitä ommellessa päätin, etten halua enää ikinä tehdä mitään tylsää. No ei kai kukaan HALUA tehdä mitään tylsää, ja silti tylsiäkin asioita täytyy tehdä. Mutta mulla oli siis niin hyvä “meno” siinä ommellessa, että ajattelin/toivoin sen tarttuvan tuotteeseen itseensäkin niin, että asiakkaat villiintyisivät, eikä mun enää ikinä tarttis mitään muuta tehdä, kuin vain hauskoja juttuja. (no, vielä ei ole kukaan villiintynyt…hmph!) Villiintyisitkö sinä tästä? Niin, ommeltuani jonkin aikaa suunnittelin myös uusia tuotteita. Vieläkin Japani jaksaa innostaa, niin ne suunnitelmatkin ovat voimakkaasti Japani-painotteisia. Yhtä “täysosumaa” lukuunottamatta ei vielä suuria uutisia siltä saralta, mutta mietintämyssy on tiukasti kutreilla. 

Vielä kaiken tämän jälkeenkin virtaa oli, muttei huvittanut alkaa tekemään mitään “fiksua”. Tai siis hyödyllistä. Joten tein valmiiksi Tatebanko projektini. Tatebanko on vanha japanilainen (tietty!) paperinen diorama laatikko. Tai jotain. Tällänen on minun tatebankoni. Tykkäsin sen tekemisestä kovasti. Ooh! Näitähän vois tehdä omistakin kuvista/piirroksista! Oooh! Blythe tälläinen!! Niin, tämän ostin Amsterdamista The Others -nimisestä aivan mahtavasta kaupasta. Olen pitkään tykännyt sellaisesta vanhasta “tutkimus krääsästä”. You know, vanhoista kemistin välineistä, apteekkarin pulloista, jne. Olen niitä yhteen vessoistammekin kerännyt jo vuosikausia. Nythän ne tuntuu olevan jotenkin trendikkäitäkin. Niin, mutta siis tämä kauppa oli pelkästään sellaisia pullollaan. Niin, ja paljon oli myös kuolleita/tapettuja hyönteisiä lasien takana tuijoteltavina. Niin, minä pidän hyönteisistä. Ja toisaalta olen kyllä pitämättäkin. Mutta hyönteinen on eläin siinä missä vaikka koirakin, enkä minä koiriakaan tapa, joten en hyönteisiäkään. Ainakaan tarkoituksella. (paitsi täitä aivan varmasti!) Hmm..tarkoitus ei ollut kirjoittaa tästä, vaan siis niistä tutkittavista hyönteisistä, joita tapetaan siksi, että ne voidaan laittaa lasin alle pällisteltäviksi. Keräiltäviksi. Kammottavaa, mutta…kiehtovaa. Hankala aihe. Olin siis siellä kaupassa haltioissani. En ollenkaan nähnyt niitä ötököitä ruumiina, vaan kiehtovina, ja jotenkin se sai minusta esiin pienen tutkijan. Olkaa hyvät, voitte käyttää tätä minua vastaan taistellessamme vegaaniuden paremmuudesta/eläinten tappamisen oikeutuksesta. Minä en olekaan “täydellinen” vegaani, kun sain kiksejä kuolleista hyönteisistä. Joku pieni osa minusta nauttii myös täytetyistä eläimistä. Mutta hei, arvatkaa kuka Las Vegasissa taannoin käydessää kävi katsomassa intoa piukassa täytettyjä(?) ihmisruumiita! Minä! Ja ne oli ihan järkyttävän hienoja! Erona näissä tietenkin se, ettei niitä ihmisiä ollut tapettu sitä näyttelyä varten…Mulla on muuten tallessa lasten napatyngät ja omat ja miehen viisaudenhampaat. Kiehtovaa.

En ole tarpeeksi fiksu, taikka pikkutarkka, taikka pitkäjänteinen tutkiakseni asioita oikeasti, mutta niistä vanhanmallisista vermeistä ja siitä maailmasta olen kyllä ainakin ajatustasolla innoissani. Just vaikka se Darwin Room Cafe Tokiossa. Mahtavuutta! 

Ei mulla muuta. Tänään on mahtipäivä! Nukke haettavana postista, jotain pientä krääsää myös tullut, ja se oravaruukku tuotiin kotiovelle! Kissakurnauskis! Ja mennään eväsretkelle! 

Tota joo, yks juttu vielä. Mun mukuloista on tulossa nuoria. Ne alkaa olemaan siinä kuumottavassa vaiheessa, kun ei olle enää ihan lapsia, muttei vielä aikuisiakaan. Äitille ei kerrota enää yhtään mitään, kotoa häivytään yhtäkkiä, mitään sanomatta. Ent iedä yhtään, että missä ne liikkuu, kenen kanssa ja mitä ne tekee. Pojasta enemmän kuin tyttärestä. Tiedän, että tämä kuuluu asiaan, ilman itsenäistymistä niistä ei tietenkään vois tulla itsenäisiä. Mut silti on se vaikeeta. Mua pelottaa, et mitä sen nuoremman kanssa tästä kaikesta oikein tulee. En osaa sanoa miksi, mutta jotenkin mulla on levollisempi olo poikasen kanssa. Mutta se tyttö! Kääk! Ja sit taas toisinaan se haluaa vielä halailla ja olla ihan pikkanen. Osaanko mä olla teinien äiti? Osaanko mä johdattaa jotenkin tän kasvuvaiheen läpi ehjinä ihmisinä? 

Tämä tällä kertaa! Heips! Hauskaa viikonloppua! Innostutaan yhdessä!

xoxo,

Raisa

 

Kuulumisia, stressin purkua?

Heips!

Ei mitään sen syvällisempää aihetta tälle postaukselle, ehkä enemmänkin sellainen päiväkirjamainen merkintä, mitä aiemmin tein enemmältikin.

Tiedän, että tämä on (ainakin minulle) ihan normaalia, mutta kyllä syö miestä! Olen niin stressaantunut tulevasta Blythe tapahtumasta Amsterdamissa! Aina, erityisesti jos on uudet myyjäiset kyseessä, jännitän ennen myyjäisiä. Usein se on kuitenkin ihan hyvää jännitystä, sellaista kutkuttavaa. Nyt on vaan kuluttavaa ja hermoja raastavaa. Mä en voi käsittää mitä hittoa olen ajatellut kun tähän olen ilmoittautunut. Siis oikeesti? Samanlainen, tai ainakin samankaltainen pakokauhu oli ensimmäisessä Ofeliassa, mutta siellä se tuli vasta paikan päällä. Kun näin muut myyjät. Nyt tiedän jo etukäteen mitä huippunimiä siellä on ja jotenkin se vaan kauhistuttaa. Ei siinä, eihän se mikään kilpailu ole, mutta ajatus siitä, etten saa mitään myytyä kyllä hirvittää.

Tiedän kyllä myös sen, että vielä enemmän harmittaisi (eikä tämä siis edes harmita, hirvittää vaan), jos en olisi ilmoittautunut leikkiin mukaan. Kyllä tämä pienempi paha on.

Olen ommellut niin paljon, että koko touhu alkaa maistumaan puulta. Koko Tehdas on ihan kamalan kaaoksen vallassa, kun kaikki projektit on siellä hujan hajan. Eilen illalla, ommellessa, tai kun se alko tympimään keksin jostain (tiiättekö sen, kun etsii jotain ja sit huomaakin siinä etsiessä jotain muuta, ja sitten se joku muu saakin unohtamaan kaiken muun ja alkamaan puuhaamaan jotain toissijaista sen vastalöydetyn parissa…) Japanista ostamani leimasimen teko -setin. Siis sellaisen kun itse niitä kaiverretaan jostain pyyhekumia muistuttavasta matskusta. Niitä siinä sitten aikani kaivertelin, kolmannesta tuli niin hyvä, että se pääsi yöpöydälle. En vaan raaskinut jättää sitä yläkertaan yöksi. 🙂

Niin, ommella pitäis. Vielä tämä ja huominen päivä aikaa. Huomenna pitäis kyllä jo keskittyä viimeistelyhommiin.

Kyllä tää tästä. Ei mulla muuta.

Moi.

xoxo,
Raisa

Voi paska.

En saanut eilen mitään valmiiksi. Tuhersin vaan koneella, koko päivän. Paljon kyllä ihan oikeaa asiaa, tai siis niinko Pinkkikseen liittyvää. Just kuvien kanssa nysväämistä, ja uusien tuotteiden listausta kauppaan. Kamalasti menee aikaa siihen. Ja sitten jos vielä latailee kuvia faceen, niin koko ajan täytyy tietenkin olla niiden kommentteja ja tykkäyksiä kyttäämässä…Joten ompelut jäi todella vähiin. Ja kun Tehdaskin näytti tältä 

 

niin mun teki vaan mieli koko ajan keskeyttää, ja laittaa kolme tavaraa paikoilleen. Viisi tavaraa vaan. Vielä kaksi. Ja sit me katsottiin joku dokkari Banksystä. Mut se olikin lopulta kuitenkin sit siitä tyypistä, jonka piti tehdä se dokkari, mut se ei osannut. Ja sit siitä tuli “Suuri Taiteilija”. Täyttä kopioitua paskaa. Mut katutaide itsessään niin hienoa. Ja just niinko se oikea taide, tai siis kekseliäisyys siinä taiteessa. Joku teki pieniä mosaiikkeja, ja kiinnitti niitä ympäri kaupunkia, ilman sen kummempaa sanomaa. Se on hienoa. Ei siinä, että sanoma olis pahasta, mut et jo se hetkellinen tilan valtaus ja koristaminen riittää sanomaksi. Pitää uusin silmin katsoa täst edes kaiken maailman tarroja ja muita, mitä paikalliset kiinnittävät ympäristööni.

Niin, dokkarin jälkeen jatkoin ompelua, kunnes siipan painostus nukkumaan menosta alkoi käydä niin raskaaksi, että oli joskus kympin jälkeen annettava periksi, vaikkei mikään ollutkaan vielä valmista. Pöh!! No, tänään jatketaan. Pian!

Säästökuurini jatkuu edelleen. Kamalia nukkehoukutuksia ollut, mutta en ole sortunut! Onneksi rahat on edelleen aika tiukasti niissä lentolipuissa kiinni. KLM:llä saattaa mennä hitto soikoon KUUKAUSI siihen, että ne palauttaa ne rahat! En voi ymmärtää. No, säästyypähän ainakin vähän pidempään. Haluaisin kovastiitselleni jonkun haasteen, vaikka tyyliin 50 euroa viikossa ruokaan tms. Mutta kun toi toinenkin ostaa ruokaa eikä mulla ole mitään tarvetta sitä estellä 😀 Ja sit taas siinä ei olis mitään mieltä, ellei molemmat ole mukana. Ja ilman haastetta kaikki on ihan tylsää.

Tänään katsastamaan auto! Ja kirjastoon! Wohoo!! Toivottavasti osa varaamistani (säästämiseen innostavista) kirjoista olis jo tullut siihen mennessä. Tietenkin saan niistä sähköpostiin viestin, mut jos ne ei ole vaikka vielä ennättäneet laittaa niitä viestejä eteenpäin…? En edes muista mitä varasin, ainakin Moneyless Manin. Olen sen kertaalleen lukenut, mutta nyt tekee mieli lukea uudelleen.

Ei muuta, akku loppuu ja on jo korkea aika mennä ompelemaan ja pakkaamaan tilauksia! Jee! Suloinen arki!

xoxo,

Raisa

Meinasin narista mut sitte päätin, etten narisiskaan

Moikka!

Kiirettä pitää! En ymmärrä miten entisessä elämässä saatoin pyörittää Pinkkistä, käydä (pyörällä – n. 2 t yhteensä) töissä ja vielä kirjoittaa keittokirjoja äitiyden, vaimouden ja kaiken muun kodin pyörittämisen lomassa. Nykyään toi kuuden tunnin uravalmennus saa päivän ihan sekaisin ja solmuun. Niin, etten ennätä syventyä oikeen yhtään mihinkään. Tehdas oli vielä pari päivää sitten sen näköinen kuin sinne olis pudotettu joku askartelupommi. Keskeneräisiä töitä kaikkialla, kaavapapereita ja kankaita hujan hajan. Ja illalla, kun en enää pöydän ääreen mahtunut tein kutistemuovikoruja (joista yks kaks yllättäen innostuin) lattialla istuen. Joten aina kun on aikaa aloitan ompelemisen sillä, että raivaan ensin vähän pöytiä, ja sit siinä siivotessa keksinkin jonkun tosi mielenkiintoisen projektin, jonka haluan joko aloittaa, taikka sitten viedä loppuun. Ja ompelu jää…

No, eilen sain ensimmäisen Pullip sleepsackin ommeltua! Vihdoinkin! Välillä uusien juttujen kanssa todella vaikeaa. No, prototyyppi on nyt valmis, ja ihan hyvin toimii. Mulla ei ole siis Pullip nukkea, eikä tule olemaan (ne natisee!?!), mutta kaverilta sain lainaan, jotta saatoin kokeilla miltä sellaiselle ompeleminen tuntuisi. Kaavat tein aika päivää sitten, mutta ompelu jäi. Kunnes eräs asiakas pyysi Pullipillensa pussia. Nyt täytyy vielä vähän hioa tätä nykyistä kaavaa, että asiakkaan suurihiuksinen nukke mahtuisi sisään. Mutta peruspullipille tämä toimii! Hyvä hyvä! Ja toinenkin uutuus valmistui eilen. Sen prototyyppi meni pahasti kieroon, joten jouduin tekemään kokonaan uuden. Mut ei sekään paha ollut. Petitelle oma pussi. Petite on siis se kaikista pienin Blythe, samanmoinen kuin oli LPS Blythet. Mut sievempi. 🙂

Joo, mun kamerassa on jotain vikaa, se ei kunnolla tarkenna. Tosi ärsyttävää. Varmaan jotain likaa linssien välissä. Tänään yritän saada ton tilauksen valmiiksi, siihen kuulu aika paljon kaikkea muutakin, mutta koko päivä aikaa, niin eiköhän se onnistu. Pikku hiljaa pitäis alkaa elävöittämään myös tuota Pinkkis puolta. Tein jonkun aikaa sitten intoa piukassa niitä ihan uusia pussukoita, mut niiden kuvaamisen kanssa ollut tosi nihkeetä. Kaikista kuvista tulee vaan tosi harmaita ja ankeita. Ei kauheesti innosta semmoinen.

On mulla iloisiakin asioita. Otin uuden muistikirjan käyttöön! Ihana tunne! Rakastan vihkoja ja muistikirjoja! Mutta nuukana haluan käyttää kaikki kulahtaneimmatkin ensin loppuun, ennen kuin otan uuden käyttöön. Enkä edes kovin kauaa ole systemaattisesti käyttänyt yhtä vihko, mutta nyt ehkäpä viimeiset puoli vuotta, tai jotain. Jostain syystä en enää käytä kalentereita, ja asiat meinaa unohtua ja kaaos iskeä. Mutta viime aikoina siis kirjoittanut niitä tehtävälistoja, ja se on kovasti selkeyttänyt arkea, ja saanut aikaan ihanan tunteen siitä, että kaikesta huolimatta asiat etenee ja asiota tapahtuu. Nyt olen siirtynyt seuraavaan vaiheeseen, vihko/muistikirja toimii myös kalenterin tavoin. Jokaiselle päivälle oma sivu, ja siihen saatan etukäteen kirjoittaa mitä kulloinkin tulee muistaa.

Aiemmin siis oli käytössä ihan kamala vihko, jonka olin tyttäreltäni saanut. Vihkossa itsessään ei ollut erityisemmin vikaa, mutta siitä irtosi jossain vaiheessa kansi, tätä oli edeltänyt Riston keikkiminen vihkon kanssa. Tai vihkolla. (vihkon/vihon?) Pureskeltuja sivuja ja kaikkea sekavaa. Ei kiva. Mutta loppuun oli käytettävä. Viimeisen sivun koittaessa, joka sekin oli osittain irti, saatoin ottaa käyttöön yhden ihanista, uusista muistikirjoistani. Olin ostanut ihanuuksia japanista, mutta kaikkein houkuttelevin oli kuitenkin Paper Plane Stationeryn minulle tekemä vaaleanpunapilkkuinen kirja. Kirjan houkuttelevuutta lisäsi vielä tekemäni muistikirjavyö, johon saa mukavasti kynät ja sakset ja huulirasvan talteen käden ulottuville. Ja koska muistikirja/vihkoinnostukseni roihuaa suurella liekillä, muistikirjan taakse saan vyön avulla vihkon kulkemaan aina mukana. (minulla on omat vihkot Pinkkikselle, Mollylle ja puutarhalle. Mahdollisesti saisin kaikki kolme vihkoa vyötettyä muistikirjaani, mutta toistaiseksi olen laittanut ainoastaan Pinkkis vihkon muistikirjaan kiinni.)

Uusi muistikirja on vähän kuin uusi vuosi, tai pala uutta kangasta – täynnä mahdollisuuksia! Pahoittelut muuten surkeista kuvista. En jaksa tehdä tolle harmaudelle yhtään mitään.

Mitäköhän vielä? Mua on taas viime aikoina ketuttanut melkoisesti kaikki eläinjutut. Se hyväksikäyttö on niin laajamittaista ja häikäilemätöntä. En vaan voi ymmärtää. Millä oikeudella? Miten kaikki ei näe sitä? Sen vääryyttä? Juutalaisten vainoja kyllä maailman laajuisesti kauhistellaan, mutta muiden eläinlajien riisto on ihan hyväksyttävää, ja siihen ihmiset (ja vielä sellaiset suht normaalisti muista asioista ajattelevat ihmiset) vielä päivittäin tekee valintoja ylläpitääkseen koko sitä painajaiskoneistoa. Joitakin päiviä sitten näin mainoksen, jossa houkuteltiin ihmisiä ostamaan laite, jolla saattoi tappaa kaikki lähistöllä lentelevät ötökät. Siis ulkona. Ja toinen oli joku myrkky, jolla saattoi tuhota koko muurahaispesän. Siis ulkona olevan muurahaispesän. Meille ei siis riitä, että tapetaan kaikki mikä liikkuu omien seiniemme sisällä, vaan me mennään myös niiden koteihin tappamaan ne, kun ne ärsyttää meitä. Tietenkään ei saa puhua eläinoikeusasioista ja hyönteisistä samassa blogikirjoituksessa, sillä c’mon! älä nyt viitti hyönteisten oikeuksista vaahdota, kun maailmassa on niin paljon isompiakin ongelmia.

Niinpä.

Animalian viimeisintä lehteä lukiessani törmäsin virkaatekevän Suomen Presidentin vaimon Jenni Haukion kirjoitus siitä, kuinka tuska on tarpeen. Siis just se, kuinka me ei haluta nähdä taikka kuulla niistä ikävistä asioista. Itse kukin eri syistä. Kun ei voida kuitenkaan niihin vaikuttaa, kun niistä tulee niin paha mieli, taikka sitten samasta syystä kuin minä: vegaanina en ole tukemassa moista epäeettistä toimintaan, ja kun niistä tulee vaan paha mieli, niin en halua niitä nähdä. Mutta siinä Jennin tekstissä olikin tosi hyvin sanottu: “Jos haluamme saada saada aikaan eläinten hyvinvoinnin vallankumouksen, tarvitaan toimintaa ja toiminnan perusteeksi tietoa – vaikka se sitten aiheuttaisikin tuskaa.” Siinä oli todella paljon muutakin hyvää, mä ehkä voin jos vaan jaksan niin kokonaisuudessaan kirjoittaa sen tänne, otin artikkelin talteen. Mut en nyt jaksa, kun on niin paljon kaikkea muutakin. Mut siis itsenikin kohdalla, aina kun oon nähnyt jonkun häiritsevän kuvan (kuten vaikka tuleen sytytetty, täysin lyöty ja kauhuissaan oleva härkä selässään ja kyljissään jonkun luuserimatadorin miekkoja, joka on syöpynyt mieleeni ikuisiksi ajoiksi), niin kyllä se on saanut aikaan jonkinlaisen tapahtumaketjun. Aina ne ei ole suuren suuria, tai edes näkyvissä, mutta juurikin tuo härkäkuva sai aikaan sen, että kirjoitin Espanjan suurlähetystöön siitä, kuinka moinen brutaali ja täysin turha perinne pilaa muuten hienon maan maineen. Ja päätin myös, etten enää Espanjaan matkusta. Ei tietenkään mitään logiikkaa tossa, matkustanhan riemusta kiljuen Japaniinkin, jossa eläimillä ei kovinkaan kehuttavaa arvoa ole. Mut silti. Laitoin vielä suurlähetystön sähköpostiosoitteen jonnekin FB ryhmäänkin, että muut voivat halutessaan ottaa helposti yhteyttä.

Toinen kuva, joka mieltäni vaivaa on molukkiravuista. (googlettakaan! Hieno eläin!) Molukkiravut ovat ihania! Ne on olleet suurin piirtein muuttamattomia miljoonia vuosia. Törmäsin näihin hienoihin eläviin fossiileihin kun oltiin C:n kanssa kiertelemässä Martha’s Vineyardin rannikkoa, vai olikohan sittenkin jotain sisävesiä? En muista. Ihan sama. En kyllä muista, että nähtiinkö niitä elävinä, vai ainoastaan jäljelle jääneitä panssareita, mut ainakin niitä panssareita. Otin niitä mukaanikin. Todella hienoja. (olin ottamassa kuvaa, mut liikaa tavaraa edessä – sorry!) Niin, nyt sitten hiljattain näin kuinka jossain labrassa oli näitä molukkeja jotenkin pultattuna paikoilleen ja niistä valutettiin jotain vieressä olevaan astiaan. Isoja, hienoja molukkirapuja. En lukenut mistä oli kyse, ei vaan pystynyt. Olis ehkä kannattanut lukea, niin olis voinut reagoida jotenkin. Tehdä edes jotain. Nyt on vaan niin ällistynyt olo. Että tämäkin vielä.

Niin, ja sit on FB:ssa kiertävät kuvat niistä idioottimetsästäjistä, viimeisimpinä James Hetfield tapetun karhun kanssa ja nuori poika aseen ja tappamansa (?) kissan kanssa. Hienoja hetkiä. Pieniä miehiä suurten eläinten kukistajina.

Niinpä niin. Taas saanut itseni innostettua tästä aiheesta. Ensin piti kirjoittaa narinapostaus siitä, kuinka kaikki on ihan mälsää, ja sit muutinkin mieleni ja muistin kaikkia kivoja asioita. Ja nyt sit kääntykin tähän suuntaan.

Loppuun täytyy keksiä jotain kivaa. Mutta mitä? Meidän pihalla käy pupuja! 😀 Riehumassa mun kasvimaalla. 😦 Mitä nyt? Aion pyytää jos C aitais kauttaaltaan ainakin osan mun minimaistani.

Olen muuten viime aikoina pyrkinyt kovasti pienentämään kasoja ja viemään loppuun aloitettuja asioita. Nyt luen urakalla vanhoja Tieteen Kuvalehtiä, ja pistän sitä mukaan kierrätykseen kun olen saanut niitä luettua. Ison läjän kankaitakin saanut otettua käyttöön, kun olen ollut painattamassa niihin Kirjastossa vinyylileikkurilla tehtyjä tekstejä ja kuvia. Nyt pitäis ne kyllä vielä ommella. No, tänään on aikaa!

Aamupalaksi tein taiyakia. Kokeilussa oli kolmas taikina, vieläkään en ole tyytyväinen. Ehkä vika oli myös tekemässäni ankossa, jonka tein vähän sinne päin. Ai niin, taiyaki -pannua olen halunnut ikuisuuden, mutta jostain syystä sen hankinta on vaan jäänyt. Nytkään en viime reissulla nähnyt sellaista, ainoastaan niitä pyöreitä (joiden nimeä en nyt millään saa päähäni) tekevän pannun löysin, ja ostin. Mutta sitten hoksasin Ebaystä katsoa! Halavalla lähti, alle kakskymppiä, postikuluineen! Hip hei!

Täydellinen taikina hakusessa, ja jotain uutta täytettäkin olis kiva kokeilla. Toistaiseksi ainoastaan punapaputahnaa ja suklaata ollaan kokeiltu.

Ei muuta! Moi! (en ole ostanut oikeen mitään. Hyvä! Yhtä nukkea vähän meinasin, olin jo rahaakin siirtänyt, mut onneks myyjä palautti jonkun luulemansa ongelman takia, ja sain näin vähän harkinta-aikaa, enkä sit ostanutkaan. Ja sain asian sovittua niin, että ollaan edelleen ihan väleissä myyjän kanssa! Ja nyt noi uudet juhlanuketkaan ei tunnu tarpeellisislta. Mulla on jo niin paljon.)

xoxo,

Raisa

Säännöllinen postaus

Koska mikään ei ole bloggaamisessa niin tärkeää, kuin säännöllisyys tässä on teille jokamaanantainen Raisa-pläjäyksenne.

Mulla on kyllä järkky kiire, kun yritän saada xmäärän tilauksia kasaan ennen kuin tytär saapuu koulusta vaatimaan jotain peliä tietokoneelle. Joka pitää siis käydä ostamassa. Onko muuten vähän ihanat pyöräilykelit!! Helmikuussa! ihan huikeeta.

Mulla on ollut niin paljon kaikkee puuhaa viikonloppuna, ja sit olin vielä vähän kipee perjantainakin, joten ruokalistan suunnittelu jäänyt tekemättä. Ihan hyvin syötiin silti. Ja halvalla, sillä en käynyt kaupassa ollenkaan. C kävi kait hakemassa leipää, kun en ole jaksanut leipoa (edelliset epäonnistu ja sekös minua masensi).

Perjantain ruokaa en millään saa mieleeni. Lauantaina kokeiltiin medium hot “Karee raisu”a, ja ei ollut niin hyvää kuin mild. Meidän mielestä siihen ruokaan ei sovi tulisuus. Mutta se onkin vaan meidän mielipide.

Sunnuntaina päivällä keitin vehnänuudeleita, tein pekonia ja lisäsin vielä mukaan herneitä ja se oli siinä. Vähän jäi kyllä kuivaksi. Mutta maukasta oli! illalla sitten linssikeitto (ohje Kasvisseikkailusta) ja leipää. Nam.

Olen viikonlopun enimmäkseen ommellut, leikellyt kankaita ja siivonnut/järkeistänyt Tehdasta. On ollut oikein kivaa. Silti toimeliaisuudestani huolimatta tuntuu, että vähän saan aikaiseksi. Tahtoisin saada enemmän. Mulla on töihin ryhtyminen aina vähän hankalaa, se venyy pitkälti yli puolen päivän, kun nettiasiat (jotka kyllä isolta osin myös ne on Pinkkikseen liittyviä) vie niin paljon aikaa. Ja kun lopulta pääsen yläkertaan, Tehtaalle, niin sielläkin sitten se järkkäily ja kaikki vie ajan ja huomion. Lopulta kun pääsen oikeasti ompelemaan kestää oma aikansa uppoutua siihen ja just silloin kun se tapahtuu niin C alkaakin jo huhuilemaan alakertaan…ja mä en millään malttais lopettaa just siihen kohtaan. Ja sit se hermostuu kun joutuu odottamaan niin kauan.

Sitten on vielä ne uudet projektit, joiden kimpussa työskentelen. Niissä menee tuplasti aikaa, kun yritän selvittää miten se kannattaa tehdä. Multa yksi asiakas tilasi lepakon ja mä olin että voi itku. Miten mä sille lepakon teen? Ja sit mä keksin ne siivet! Ja nyt siitä on tuloillaan yksi hienoimmista tekeleistäni ikinä! Mutta kyllä siihen onkin aikaa mennyt! Siivet on kevyesti pehmustettu mun vanhan talvitakin (sen minkä vetoketjun rikkoutumisesta kerroinkin!) hihojen pehmusteella (ei se oikeasti kai pehmustetta ole mitä takeissa on, täytettäkö?)

No, joka tapauksessa on ollut mukavaa ja piristävää tehdä uusia juttuja! Ja uudenlaista itseluottamustakin niiden onnistumisesta saanut. Mä osaan sittenkin jotain! Niin, ja sitten kun noiden haastavempien projektien ja ennen kaikkea materiaalien jälkeen palaa johonkin peruspuuvillapussukkaan niin silloin sitä vasta jotain osaakin! Niiden tekeminen on niin ihanan helppoa kaikkien pitkin turkisten ja venyvien fleecien jälkeen! Eilen illalla just aloin ompelemaan muutamaa peruspussukkaa, ja ne valmistuukin niin nopeasti! kun vaikka vertaa tohon Totoroon, jota olen kasannut tunteja…

Tänään on vielä mahdollisuus hyödyntää Pinkkiksen juhlakoodia, jos jotakuta kiinnostaa! PINKKIS300 syötetään sopivaan kentään ja sillä saa iloiset 30%tilauksen loppusummasta hus pois! Melko mahtavaa!! Onnistuu tuolta Etsyn kautta.

Nyt täytyy kyllä rientää! Puputkin riehuvat siihen malliin, että parasta mennä katsomaan!

Loppuun vielä ihanan värikäs kuva, jonka tyttäreni eilen otti.

xoxo,
Raisa

Halvalla syöminen katkolla

Hahahhahah! Perusruokakauppaan ei mennyt kuin jotain alle 7 euroo, mut Ekoloon, Tokyokaniin, Viivoaniin, Silvopleehen, Behnfordsiin ja Ravintolapäivän ravintoloihin sitten hurjasti paljon enemmän. Että silleen. Mut silti, säästäminen ainakin jollain tasolla on edelleen pop! Olen onnistunut säästämään käyttötilille! rahaa Japanin reissua varten. Mikä on siis ihan uskomatonta, siellä ne rahat köllöttelee. Enkä ole käyttänyt. Tai no, olenpas. Mutta ensi tilassa sitten palauttanut. Ja kuulkaa, vielä lisäksi olen lyhentänyt, siis pienentänyt luottokorttirajaa tonnilla! Mitäs siihen sanotte! Ha! Ette uskoneet että pystyisin siihen! En minäkään!

Perjantaina oli Ystävänpäivä, oltiin Animalian porukalla jakamassa karkkeja, esitteita sekä keräämässä rahaa. Minä pupupuvussa, tietty. Yleensä noi on jotenkin masentavia tempauksia, kökkiä siellä kylmässä ja katsella kun ihmiset kiertää meidät kaukaa. Erityisesti nuorten naisten (tyttöjen) välinpitämättömyys tuntuu pahalta. Sillä just ne on niitä “jatkajia”. Tai niin mä kuvittelen. Mut ehkä niitä ei kiinnosta. No, jok atapauksessa tällä kertaa ihmiset oli paremmalla tuulella, saatiin kivasti rahaa ja jopa niiltä nuorilta naisilta. jopa turisteilta!! Ja mikä hassuinta, naisilta joilla turkispuuhka tai -reunus takissa.

Oli kivaa. Etukäteen olin käynyt Tokyokanissa törsäämässä kaikkeen herkulliseen. Ostin pitkästä aikaan lempiteetäni, jota sitten lauantai aamuna onnessani join. Kävin myös Stockalla ostamassa pupunruokaa ja heinää, mikä oli aika hassua, kun mulla oli sitten myöhemmin sen pupuasu päällä ja omat eväät mukana 🙂

Päivän päätteeksi ostin vielä Lushilta jonkun kylpypökäleen. (anteeksi)

Lauantaina öö….joo! C vei mut ulos! Vähän niinko myöhästynyt hääpäivän juhlinta + ystävänpäivä. Ekaks Ekoloon, josta juustoa (meistä on tullut ihan juustohulluja! Kiitos sen W.burgerin) ja vielä vähän lisää teetä. Ekolosta Silvopleehen. Nom nom nom. Ihanaa ruokaa! Ja ihanaa seuraa *sydän*. Kupu ravittuna keskustaan, Tennispalatsiin. Katsomaan Wolf of Wall Street. Tosi hyvä! Suosittelen!

Eilen, eli sunnuntaina heräsin varhian, kun halusin saada ompelujuttuja tehtyä ennen Ravintolapäivän rientoja. Olin lupautunut järkkäämään Ravintolapäivän kierroksen. Myöhästyin dösästä, joten olin aikataulusta jäljessä. Juoksin pitkin askelin Hesaria pitkin Kaarlenkadulle. Olin ehkä muutaman minuutin myöhässä. Paikalla ei ollut ketään meidän porukasta. Söin yksinäni pizzaa ja menin sitte yksinäni Hakaniemeen jälkkärille. Ihan kiva. No, pääsin ainakin ajoissa kotiin. Viivoanin kautta.

Ompelin kaikki viisi, kuusi keskeneräistä pussukkaa, joka tuntui ihan älyttömän hyvälle. On kumma miten mielialan lasku voi vaikuttaa niin isosti myös meikäläisen aikaansaavuuteen. Sillon kun menee lujaa saan usien ihan hirveesti aikaseksi, myös siis ihan valmiiksi asti. Mut kun ajetaankin tunneliin, jonne ai valo kauheesti kajasta, niin plop, lopsaahtaa kaikki tehokkuuskin. Vaikka ainakin tuntuu, että ihan yhtä paljon ompelisin kuin muutoinkin. Päivästä toiseen siirtelen To Do -listan tehtäviä eteenpäin, tyyliin, no tänään en saanut näitä tehtyä, mut huomenna sitten. Ja sit taas sama juttu seuraavana päivänä. Mun salainen projektikin vaan seisoo, kun ei riitä enää taidotkaan. On tää kyl melkosta vuoristorataa.

Eilen siis kuitenkin sain valmiiksi paljon, ja se lisäsi itseluottamusta. Nyt pitää ne vielä koristella, kuvata ja sit listata.

Ei muuta. Aloitin siivoamaan Tehdasta, sitä projektia voitte halutessanne seurata tuolla meikäläisen englanninkielisessä blogissa 🙂

Moikka! Mahtavuutta maanantaihinne!

xoxo,
Raisa

Pohjat!

Lauantaina kävin kaupassa, siinä ankeemmassa ja halvemmassa. Listalla olis ties mitä, ja sit toi äijä vielä lisäs manteleita ja appelsiineja ja inkivääriä ja punajuuria. Kääk. Ja mulla ei ollut juuri yhtään rahaa, kun pitää säästää ja sit vielä kustantaa lapset ja mies Heseen. Kaikesta huolimatta mä ostin viikonlopun ruoat alle 15 eurolla! Tokihan siitä puuttui perjantai, ja lauantain lounas (joka siis oli se Hese). Niin, ja tiettyhän meillä on kaapissa soijasuikaleita ja vaikka mitä, et emmä väitä kokonaan kokanneeni muutamalla eurolla koko viikonlopun safkoja. Mut melkein.

Perjantaina oli siis spaghettia ja soijarouhekastiketta, porkkanaraateella mehevöitettynä.

Lauantaina oli itsetehtyä “Karee raisua” Curry riisiä, japanilaista curryruokaa (currykastike, tofua, porkkanaa, perunaa, herneitä). Tämä(kään) “karee raisu” resepti ei toiminut. Olen siis kokeillut kahta “made from scratch” reseptiä, sekä kaupan natriumglutamaatilla höystettyä puolivalmista kastiketta. Ja se kaupan on kyllä ihan ehdoton ykkönen. Jälkkäriksi oli köyhän miehen hedelmäsalaatti, eli mandariinia ja ananasrenkaita.

Sunnuntaina oli C:n tekemää mac&”cheeseä”. Ja kun se kerta lämmitti uunin, oli mun pakko alkaa leipomaan. Ja kun se uuni nyt kerta oli päällä, tein saman tien päivällisenkin. Leivoin siis kolme vuokaleipää. Taas tyyliin mitä kaapista sattuu löytymään. Lisäsin taikinaan myös taatelipurkin pohjalta kaikki ne hiutaleet, joita sinne kerääntynyt. Todella mukava lisä! Päivälliseksi tein Soijasuikale-peruna-sipulivuoan. Ja ihan ilman pakasteperunasuikaleita. Se sai olla tosi miedolla lämmöllä, ja tosi pitkään uunissa, sillä kello oli siinä kohtaa vasta jotain kolme. lisänä oli ituja, joita ianoastaan kyllä minä söin.

Jälkkäriksi oli limetti-kookospiirakkaa, joka oli tarkoitettu vieraille, jotka eivätkään päässeet tulemaan. Jälkkärin jälkkärinä oli joku C:n kokeilu: maapähkinävoipallo, joka koostui suklaasta, mpvoista, kermajuustosta/tuorejuusto?/mikä se nyt on? ja tomusokerista. Se oli niinko kekseillä dipattavaksi tarkoitettu. Joku meni vikaan, sillä sillä siitä tuli vaan sellanen kökkö, eikä ollenkaan pallo. Liian makeeta minun makuuni. Ei siinä, ettenkö tykkäis makeesta, mut pitää olla myös makua.

Ruoanlaiton ohessa olen hoitanut pyykit ja ommellut. Ommellut ihan sikana. Olen omast amielestäni keksinyt ihan hirmu hyvän tuotteen myyntiin, ja olen sitä koonnut päiväkausia. Tehnyt erheitä ja ottanut niistä opikseni. 

Ei ihme, että mulla on jatkuvasti pää kipeänä, jos kerta jännitän olkapäitä noin!

Tässä huippusalaista projektiani 😉

 Viikonloppuna olin myös “pakotettu” avaamaan Nekogatsu Zukin nukkeni. Se on siis tuo pienempi noista. Middie. Eli keskikokoinen Blythe. mulla on ollut se jo melkein vuoden, en vaan halunnut ottaa sitä laatikosta, sillä en ollut varma,e ttä halusinko pitää sitä laisinkaan. Ja sit pelkäsin myös sitä, et mitäs sitten jos tykkäänkin siitä…eihän yhdellä vielä leikkejä tee, siihen tarvitaan ainakin kaksi, ja niille vaatteita ja kaikkee…No, nyt odotan, että pääsen Japaniin ja sieltä hnakin “Harajuku Girl”in, Puchippa Chappu Pepan, tai jotain sinne päin. Niin, pakotettu koska asiakas kyseli Middie Sleepsackin perään 😀

Viikonloppuna sain nämä kaikki valmiiksi, plus yhden jota ei näy kuvassa. Sekä listattua, että myytyä :)No, ei siiä ollut kuin yksi myytäväksi, loput oli jo etukäteen varattuja. 

.

Olen myös kuvannut tuotteita Etsyä varten, ja listannut niitä. Tämä on mainitsemisen arvoista siksi, että yleensä se on ollut siipan hommia. Mutta harmistuin tahtiin ja intoon, tai sen puutteeseen, jolla homma hoidettiin, ja kimpaantuneena päätin tehdä sen(kin) itse. Kamala homma. Ei ehkä muussa, mutta kuvien käsittelyssä. En osaa käyttää mitään muuta kuin Flickrin kuvankäsittelyohjelmaa, ja se ainakin on kamalan hidas. No, ihan sama.

Olen päättänyt, että joka viikko täytyy tehdä myös jotain “tuottamatonta”. Siis jotain ns. hyödytöntä askartelua. Toissaviikolla oli se hurja skräppimaraton, viime viikolle väkisin änkesin vanhojen farkkujen silpomista. Olen lasten korjauskelvottomia, ja omia kans, farkkuja säilönyt, ja nyt vihdoin ja viimein keksinyt niille käyttökohteen. Leikkaan niistä tilkkuja ja ompelen ne yhteen ja lopulta tyynynpäällisiksi. Täytteeksi olen kerännyt kaiken silpun mitä Tehtaalta tulee. Kunnon roskatyynyt.

Nyt kun on niin hyvä vauhti päällä, ja noi ompelut hyvässä iskussa, on vaikea irtautua niistä ja tehdä jotain “hömppää”. Mut sitäkin tärkeämpää!

Nyt kuitenkin mentävä! Paketteja postitettava Australiaan, Norjaan, Singaporeen ja Jenkkeihin 😀

xoxo,
Raisa

Päivitys

Snip snap. Tänne ei kuulu mitään ihmeempää, kaikki yllättävän hyvin. Viikonloppu oli mainio – lauantaina vein C:n ulos, ensiks Mayaan syömään ja sieltä yllätyksenä Harjun nuorisotalolle katsomaan kun Pinzan bändillä oli keikkasimulaatio 🙂 Mäkään en ollut koskaan nähnyt Pimpulan bändin esiintyvän, tai no siis eihän ne koskaan edes olleet esiintyneet. Tää oli eka kerta, eikä tääkään ollut oikea keikka. Mut ihanaa oli silti. Olin niin ylpeä, ja se koko bändi oli ihana.

Niin, ja ennen kun edes C:n kanssa treffattiin olin mä jo kaupungilla shoppailemassa. Oli niin hauskaa katsoa ilosia ihmisiä kauppakassejensa kanssa ja itse iloisena liittyä niihin. Vaikkei mulla ollutkaan vaatekauppojen kasseja, niin kuin useimmilla. Mulla itse asiassa oli oma kassi, mut ihan sama 🙂 Kävin Hobby Pointista hakemassa lautoja uuden nukketalo ulkolaudoitukseen, sekä pienen pientä jalkalistaa (ihanaa!). Lisäksi ostin sieltä jotain kiinalaista makrame -lankaa, jonka toivoin sopivan sleepsackien vetimiksi (en tiedä mitä silloin oikein ajattelin, ei se todellakaan sopinut, kun eihän siitä men yksikään pienimmistä helmistä läpi. Pöljä.). Hobby Pointista Sinelliin, josta ostin, sleepsackeihin myöskin, ihania nauhoja. Ja kun vielä kerta aikaa oli kävin vielä Eurokankaassa, josta ostin (vaikkei pitänyt) trikoota sukkahousuihin ja trikoisiin, puuvillaa mekkoihin ja flanellia sleepsackeihin. Ihan(an) turhat ostokset. Mutta oli kivaa 🙂

Sen jälkeen olikin aika tavata komea aviomieheni. Saatiin jonkin aikaa odottaa pöytää, kun eivät ota lauantaisin lainkaan varauksia. Ja melkeinpä heti kun oltiin saatu pöytä ravintola tyhjenikin yllättäen. Ei siis kokonaan, mutta paljon oli tyhjiä pöytiä. Je mun mielestä me oltiin vielä tosi aikasessa liikkeellä. No en tiedä. Ehkä muutkin?

Sunnuntaina ompelin hurjasti. Ja leikkelin kankaita. Mulla on niin ihanat ompelukset meneillään, että kaikenlainen keskeyttäminen on harmillista. Mutta reippaasti olen kuitenkin laittanut ruokaa, tehnyt jälkkäreitäkin j aleiponut. Sunnuntaina Pinpu teki Rhino-muffineita, minä makaronilaatikon ja jättiläismäisen leivän. Harmittaa, etten ottanut siitä kuvaa. Se oli kuitenkin tosi hieno. Ja maukas. olen nyt parina viikonloppuna taas leiponut leipää/sämpylöitä. Ja ihan ilman ohjeita tai mittaamisia. Veden ja hiivan määrän olen laittanut tarkasti, mut kaiken muun vaan kaatanut suoraan sekaan. Ja hyvää on tullut 🙂 Makaronilaatikkokin oli niin hyvää, että syötiin kerralla pois, viimeiseen makaroniin.

Maanantaina ilmoitin lopettavani Espanjan kurssin. Valtava helpotus. Oon jäänyt niin pahasti jälkeen siinä, aina lupaan itselleni, että tänään opiskelen sitä, mut sit en kuitenkaan opiskele. Motivaatiotakaan ei ole. Ja ihan oikeasti bilsaan menee niin paljon energiaa, etten vaan jaksa. No nyt olen kyllä muutaman päivän pitänyt vapaata bilsastakin, kun sain pitkän odotuksen jälkeen kirjastosta Alice Munron Dear Life novellikokoelman. C oli ihan ihmeissään, etä mitä mä luen novelleita, ja vielä englanniksi. Luen kyllä paljon kirjoja englanniksi, mutta melkeinpä kaikki on jotain “tietokirjoja”. Siis tyyliin oppaita tms. Tai elämänkertoja. Niitä luen eniten, suomeksi ja enkuksi. Novelleita runojen jälkeen vähiten. Ne on niin lyhyitä, että just kun on vauhtiin päässyt, niin se jo loppuukin ja alkaa jo uusi. Mutta nää on olleet todella koukuttavia, ja see uusi on aina korvannut sen vanhan, niin ettei ole jäänyt kuumeisesti kaipaamaan sitä edellistä.

Olen samalla työstänyt valokuvia Flickrissä ja myynytkin kolme!! sleepsackiä. Normaalisti ei mene kyllä yhtä hyvin kaupaksi, tai siis tollasta vauhtia, mutta kuten sanottua olen viime aikoina ommellut paljon ja eilen ja tänään saanut ne uutukaiset kauppaan. Nyt ne ovatkin sitten melkein jo menneet. Kolme on vielä varattuna, kunhan ne ostetaan, niin kaikki kahdeksan jotka saanut tehtyä ovat menneet. Ja juuri näin sen pitäisi ollakin! Ei niin, että ne jää nurkkiin pyörimään.

Mitkä nyt menneet kaupaksi erityisen hyvin/vauhdikkaasti on ne eläinhahmoiset pussukat. ALuksi tein nalleja, nyt sitten uutuutena pupuja. Pari muuta eläintä olis vielä tulossa, kunhan saan oikeat kankaat niihin.

Hmm..mitähän vielä. Välillä naurattaa kun mietin meidän perheen toimintaa. Siis kaikkea “kummaa” mitä me tehdään. Tai siis niinko oikeastaan se, että asiat joita me tehdään, tekee meistä kummia. Kun loppupeleissä ennemminkin muiden toiminta on kummaa. Kuten vaikka se, että me etsitään kaupasta ne hedelmäpussit, jotka muut ovat pudottaneet lattialle, ja käytetään niitä. Kun muuten ne vaan heitettäis roskiin. Tokihan meillä on myös kestopusseja, mutta kun tarvitaan koirien kakkapusseiksi niin paljon pieniä pusseja, että on pakko käyttää myös hedelmäpusseja. Vaikka on äitikin valjastettu pusseja keräämään. Ei silti riitä. Niin, miks me ollaan kummia, mut ei ne, jotka pakkaa ostoksensakin pieniin hedelmäpusseihin ja sit kotona heittää ne roskiin? Miks me ollaan kummia, kun me pyöräillään talvellakin, mut ei ne, jotka ajaa autolla ihan muutaman kilometrin matkatkin?

Mut nyt tällä kummalla on nälkä, ja tekee ihan tosissaan mieli saada mun Twin Peaks sleepsack valmiiksi, samoin kuin se avaruusaiheinen ja kaikki ne muutkin, mitä Tehtaalla odottavat!

Illalla olen menossa Etsy tapaamiseen. Sillä tiedän mitä haluan tehdä isona, mutten millään keksi miten sillä tekis myös rahaa 😀

Ei muuta, täytyy mennä. Moottoritie on kuuma. Tossa kun etsin noita kuvia, niin myin vielä kaksi. Hyvä hyvä! Ekolossa oli taas juustoa kaupan, hiukan tekis mieli. Ja te, joilla on rahaa, niin Palonissa (googleta) olis loppuunmyynti. Ja jos jaksatte, niin etsikää se blogikirjoitus, jossa se kertoo miksi lopettaa liikkeen. Taas tuli sellanen olo, et me suomalaiset ollaan ihan paskoja kun annetaan tollasten aarteiden kuolla. No, mulla ainakin on aivan liian kallis harrastus, että mulla olis varaa ostaa uusia ja kotimaisia vaatteita. Mutta ehkä te muut ette harrasta nukkeja, te varmaan voisitte mennä ostoksille. Niin, mutta siis en mä niitä halpoja rytkyjään ostele, siis tyyliin kaikki ketjut mitä tuolla keskustassa on. Pääsee helpolla, kun ei osta ollenkaan 😀

Ihan pakko vielä vähän! Olen edelleen elänyt hyvin säästeliäästi, jopa niin, että Paypal tilini, joka on siis minun leikkirahojani. Tai siis luvalla saan käyttää ne rahat hömpötyksiini, niin ettei luottokortilla ostettais enää oikeastaan mitään. Niin sieltä tililtä olen jopa kotiuttanut rahaa (ihan vähän vaan, mut kuitenkin) omalle tililleni, niin että ainakin nyt ne viikonlopun nukketalon puutavara ja Pinkkiksen nauhat ja kankaat sain niillä katettua. Enkä siis ostanut uusia vaatteita nukeilleni, vaikka mieli teki. Älyttömän hyvä minä. Ja olen myös tehnyt viikonlopun ruokalistan ja kauppalistan etukäteen, ja pysynyt siinä. Tiesittekö, että nelihenkinen perhe voi syödä (hyvin) pe, la ja su reilusti alle 10 euroa/pvä. 😀 Eipä siinä, että ruoasta alkaisin tinkimään, en ennen kuin on pakko. Luomua ja reilun kaupan niin paljon kuin mahdollista. Ja silti pääsee noin halvalla, kun ei osta turhuuksia 🙂

xoxo,
Raisa

T-paidasta tehty

Puputytön Suosikkituote – Yotsuba&!

Olen kuulkaa odottanut tämän postauksen tekemistä kuin kuuta nousevaa, vaikken kuun nousua kyllä oikeasti olekaan odottanut.

Plääh! Miten must atuntuu, että olen hiljattain tästä kuitenkin kirjoittanut? Nimittäin Yotsubasta. Kyllä mä taisin jotain siitä postata silloin kun “huijasin” ja ostin englanninkielisen, kun suomennetussa versiossa meni ihan liian kauan. Viikonloppuna ostin sen suomenkielisenkin. Kuvassa, jonka ehkä postannutkin jo? sen englanninkielinen.

Yotsuban lukemisen aloitin siitä mihin Azumanga Daioh jäi. Siis ensiks luin sitä, ja sit kun sitä ei tullutkaan enempää kuin nelja pokkaria ja muistaakseni 6 DVD:iä/:tä oli pakko ottaa tilalle jotain. Pitkän aikaa luin myös Wallfloweria, mut en siitä koskaa ihmeemmin innostunut. Olen myös joitain muita sarjoja lukenut, mm. Love Hinan (olisko ollut mun eka, tai sitten Ranma?), Peach Girlin ja Othellon. Mut kaikki olleet vaan sellasia ajanvietteitä.

Aikansa meni, ennen kuin Yotsuba alkoi tuntumaan omalta, oli vaan ikävä Azumanga Daiohin tyttöjä. Mutta kirjan tai pari luettuani olin kyllä päässyt suurimmasta ikävästä yli ja onnistunut nauttimaan Yotsuban hauskasta seurasta.

Yotsuba on jotain ehkä 5? vuotias tyttö, ikä on epärelevantti, tai siis niin, ettei tää ole kuitenkaan mikään lapsellinen sarja. Yotsuba vaan on niin ihmeissään ja innoissaan kaikesta, erittäin hauskalla tavalla. Niin, nää on siis hauskoja tarinoita. Mun suosikki on varmaankin se, kun Yotsuba menee maatilalle ja näkee lampaita. Tietenkin sille sattuu aina ja kaikkialla jotain kommelluksia ja sitten myös kaikki hahmot ovat erittäin sympaattisia. Tykkään naapureiden äidin ja isosiskon (anteeksi, olen tosi huono muistamaan nimiä, kysykää mun lapsilta, jos nippelitietoa kaipaatte) laiskuudesta. Ja siitä, miten se äiti on ikään kuin huomaamatta laiska ja aika ajoin paheksuu esikoisensa laiskuutta, ja on ite ihan samanlainen.
Sivuhnkilöistä kuitenkin mun suosikki on naapurin keskimmäinen tyttö. Se vaan on niin kiltti ja innokas ja jotain.

Tässä sarjassa on niin paljon hyvää. Ilmestymisnopeutta vois kyllä vähän kiristää. Keskimäärin tulee yksi pokkari vuodessa. Se on melko turhauttavaa.

Tää oli ehkä huonoin arvostelu ikinä, mut mulla on kylmä ja koneestakin meinaa akku loppua ja pitäis mennä ompelemaankin.

Vähän vielä säästämisestä.

Tämän ostin, se on vielä matkalla.

Olen edelleen aika hyvä siinä. Luottokorttirajaa on nyt ihan oikeasti laskettu 500 euroa, ja ens kuussa aion tehdä saman jutun. Lisäksi olen saanut yhden tileistäni pois netikäytöstä, näen kyllä edelleen sen saldon, mikä ei ole hyvä asia, mutta ehkä mun ihna oikeesti pitää vähän yrittää kehittää tota itsehillintääkin? Ja sitä voi kontrolloida myös puhelimitse. No, onneks mun halukkuuteni asioiden hoitamiseen puhelimitse on aika niukkaa. Mutta ehkä noikin saa hoidettua pois, jos tuntuu siltä, ettei muuten onnistu.Olen myös myynyt kaksi nukkea, toisen arvokkaan ja toisen vähemmän arvokkaan, mutta ostanut kyllä yhden uuden tilalle. Niillä rahoilla, jotka sain sen arvokkaan myynnistä. Jäi siitä kyllä ylikin. Vähemmän arvokkaan myyntihinnan otan mukaani Japaniin. Ajattelin ehkä vielä yhden nuken myydä, en vaan osaa päättä kenet. Kaksi on mielessä, mutta vähän kyllä kirpasee. Saa nähdä.

Momoko yrittää estää minua ompelemasta.

Sekin vielä, että kun meillä oli viime sunnuntaina miitti, niin kun kaveri oli myymässä yhtä nukkea, niin en ostanut sitä! Yks toinen höppänä kyllä osti. Mut tuntuu ihan oudolta olla ostamatta. Siihenkin pitää totutella! Ostin kyllä kaksi mekkoa, jotka eivät kuuluneet suunnitelmiini yhtään. No, käytin niihin myymästäni sleepsackistä saamani rahat.

Sometimes my arms bend back – Laura Palmer

Uusia kankaita!! Huomaatteko Twin Peaks innoituksen?

Tälläisiä aloin sitten tekemään 😀

 Viimeksi taisin niistä To Do listoistakin puhua? Olen niidne avulla saanut arjesta paljon jäsennellymmän! Tai siis itsestäni arjessa tehokkaamman. Turhan usien kyllä läksy -kohdat jää ruksimatta…

Pitäkää huolta!

xoxo,
Raisa