Uusi jakso – uudet kujeet?

Maanantaina pitkästä aikaan jotain uutta, matikkaa. Kemian yksityisopetuksessa onneksi opin samalla jotain yhtälöistä, ja kun niitä käsiteltiin tunnilla (oli niitä ekassakin matikan kurssissa, mutten oppinut niitä millään) niin oli mulla pieni etulyöntiasema. Siis itseeni nähden. Kyllähän suurin osa muista oppilaista ne varmaan jo osas. Enkä mä kyllä siltikään voi sanoa niitä osanneeni, mutta en ollut ihan hukassa. Siis aianakaan ihan totaalisen. Tänään täytyis tehdä kotiläksyt, saa nähdä miten niiden kanssa käy.

Eilen olis ollut enkkua ja äikkää, mutten äidin synttäreiden takia ennättänyt kuin äikän tunnille. Pidän äikästä. En kieliopista enkä säännöistä, mutta äikästä kyllä. Ennätin näkemään bilsan opettajankin, ja sain sovittua että suoritan bilsa 2:n etänä. Jee, ei tarvii enää pähkäillä sen toisen open supermutkikkaita juttuja netissä. Vaan voi ihan vaan perinteisesti lukea kirjaa, tehdä luvun lopussa olevat tehtävät ja osallistua kokeeseen.  Ei mitään kuunneltavia juttuja, oppimispäiväkirjoja ja videoita ja muuta. Vanhaa kunnon pänttäämistä 🙂

Olen ollut allapäin, ei ole ollut mitään mistä innostua. Mutta nyt ehkä taas alkaa vähän asiat selkiytymään, kasat purkautumaan (niin no, kunhan käyn niihin käsiksi) ja aurinkokin paistaa niin kauniisti, ettei viitsi mököttää. Ja lauantaille ollaan järkkäämässä minimiittiäkin, ja tällä kertaa tavataan meillä. Yks meistä ei pääse, mutta minun lisäkseni on kaksi, joista toinen on jo nähnyt nukketaloni, mutta ainoastaan pikaisesti. Ette usko kuinka odotan, että saan esitellä sitä sellaisille ihmisille, jotka osaa sitä arvostaa!!! Kyllähän sitä muutkin tietenkin ihmettelee, asiaan vihkiytymätönkin näkee, että siihen on pistetty melkoisesti aikaa (ja rakkautta). Mutta entäpä sellainen, joka itse tykkää samanlaisista asioista! Oi autuutta! Olispa jo lauantai. Täytyy pitää huoli, että talo on siisti ja tytöillä jotain tarjottavaa! (hassua, kun yleensähän hermoillaan oikean kodin ja oikeiden tarjoilujen kanssa… 🙂

Olen ihan harmissani kaikista viimeaikaisista tilailuista. Tai siis oikeesti en yhtään, harmittaa vaan se, kun en voi tilata nyt vähään aikaan mitään, kun täytyy saada viimeisin nukke maksettua. Mutta siis leikitään, että omatunto soimais tai jotain vastaavaa. Siis kyllähän harmittaa rahan käytön holtittomuus. Ja se, ettei ole yhtään säästöjä. Näistäkin asioista voi täällä kuukaudesta toiseen narista, tai sitten asialle vois tehdä jotain. Mut sit aina tulee jotain, joka on just niin mahtavan ihanaa, että ilman sitä ei voi enää elää normaalia elämää. Ehkä noiden nukkejenkaan kanssa ei koskaan tule sellaista hetkeä, että no nyt mulla on kaikki ne nuket, jotka olen aina halunnuktin. Niin, että tää tunne, kun jossain on vielä yhden nuken mentävä rako, onkin se, jonka kanssa mun tulis opetella elämään. Tai sitten vaan odotella sitä, että kyllästyn. Raaskinkohan sitten myydä noita? Mitäköhän sen kyllästymisen jälkeen tulee? Mikäköhän se uusi juttu tulee olemaan? No, nyt se on noi nuket. Ajattelin taas jos yrittäisin vähän vähentää tilailuja. Leikkaisn luottokortinkin 😀 Olis se kyllä huomisesta kyllä mennt vanhaksiskin. Mutta symbolinen ele kuitenkin.

Tätä en kyllä ommellut eilen. Mutta tilkkuja kuiteski.

Eilen taas ompelin pitkästä aikaan. Ihan alkuun oli jo vähän sellainen olo, et mitens tää nyt menikään. Hassua. Kyllä se siitä sitten lähti luistamaan, ja oli todella mukavaa. Pidän itsestäni ommellessa. Sekin on hassua. On niin hassua, että minä, joka olen teini-iässä ollut ihan kauhean kamala, olen nyt aikuisena innostunut nukeista ja omeplusta. (enkä jaksa korjata tota, ennemmin kirjoitan pitkän rimpsun, että huomaatte minun huomanneeni kirjoitusvirheen…) Näin se elämä heittelee meitä ihan mihin sattuu. Omeplusta (hitto, taas!) vielä: katselin taas kankaitani.  Vaikkei oikeasti olis tarvinnut, kosk aolin jo valmiiksi ottanut esille seuraavat ommeltavat. Katselin kuitenkin, ihan vaan kiksien toivossa. On ne niin ihania! Vaikka niihin kakista kangasrikkaimpiin aikoihin nähden mulla on kangasvarastot puoliintuneet, kun yritän saada noita pikkuhiljaa pois, (että vois sitte taas oikein urakalla tilailla.) Ne on ihania samalla tapaa kuin vaikka skräppipaperit (jos siitä tykkää), mutta silti vielä ihanampia, kun niistä voi tehdä niin paljon enemmän. Menee nt todella runolliseksi, mutta kangas on ikään kuin lupaus jostain tulevasta. Mitä kaikkea siitä voikaan tehdä. Niin, ja sit mä teen niitä iänikuisia pussukoita, kun en pysty ompelemaan oikeita vaatteita. En ole usklatautunut enää nukenvaatteitakaan omeplemaan. Vähän niinko pienet lapste, näen asian paljon hienompana mielessäni ja sit kun lopputulos onkin jotain harakanvarpaita (vaikka tietenkin kauniita nekin omalla tavallaan) niin sitä turhautuu ja harmistuu. Mutta kyllä mä vielä niihin nukenvaatteisiin palaan. Ja ehkä saan joskus taas aikaiseksi ommella jotain muutakin kuin tuttuja pussukoita. Mulla on ollut ikuisuusprojektina tilkkutyö. Oeln siis vaan ommellut tilkkuja yhteen, tietämättä mitä niillä teen. Ehkä kassin. Ehkä en. Meinasin sanoa, että kun olis vaan enemmän aikaa…huh huh. Tästä vielä enemmän aikaa? No ihan oikeesti mua stressaa toi koulujuttu aika lailla. Olen alkanut inhoamaan kemiaa. Mutta ei auta. Ja hitto! Pitäis pikkuhiljaa alkaa ottaa selvää pääsykokeista ja muusta. Samperi! Inhoan asioiden hoitoa. On kyllä älyttömän hienoa, kun ne on hoidettu. Mut se aika sitä ennen. Painajaismaista!

Joo, mun pitäis mennä tekemään sekä matikan, että kemian läksyjä. Joko sanoin, että kemia on perseestä. Inhoan ioneita. Matikkaa ehkä vähän odotan innolla, sillä on vähän sellainen kutina, että voisin osata. Ja matikka on oikeasti todella kivaa, jos sitä osaa.

Toissapäivänä tuli ne tarrat, joista olen jo täällä vähän intoillutkin! Aivan ihania!  Näitä siis tulossa Pinkkis -tilausten mukana! Heti paikalla tilailemaan. Madeby:ta ajattelin pitää vielä maaliskuun elossa, ja sit vedän piuhat seinästä. Siis otan loputkin tuotteet sieltä pois. Etsy taas on saanut tuotteita sisuksiinsa aivan liian verkkaiseen tahtiin, kun C on ollut kipeä j anyt sillä on joku projekti meneillään ja se tarkoittaa automaattisesti sitä, että minä j aminun projektini jäävät jalkoihin. Pöh! Mutta kyllä se vielä täyttyy! Malttakaa pois!

Ja kyllähän niitä ihanuuksia on siellä jo nyt. Pari on myynyt pois, mutta nekin “tiskin alta”. Nyt täytyy vaan keksiä se keino, millä saan enempi näkyvyyttä. Ideoita? Yks minkä eilen keksin on laittaa C:n ottamia kuvia tuotteista myös mun Flickr sivuille. Näin sain paljon uusia “ihailuja”. Kyllä mä kirjastostakin varasin yhden aiheeseen liittyvän kirjan, kylläkin C:lle luettavaksi. Ja onhan mulla niitä itselläkin.

 Iso ongelma mulla on aina verkostoituminen. Olen siinä niin huono. Kaikilla foorumeilla hilluminen ja kaikkien kanssa kaveeraaminen. Yks juttu, missä oikeasti kaipaisin paljon viisaampien apua on Pinterest! Osaisko kukaan auttaa mua alkuun sen kanssa? Mulla on jonkun kaverin kutsusta tms. sielä luotuna jotain, mutta kun en jaksanut opetella asiaa niin se vaan jäi. Asiaan vihkiytyneet osaavat ehkä sanoa, että voisko se olla paikka, jossa kannattais jakaa kuvia esim. niistä miniatyyrikoruista? Mikä se mesta ylipäätään on?

Mä taas pähkäilen sen kanssa, että pitäiskö tässä mun blogissa olla jotain järkeä. Samoin siinä englannin kielisessä. Et olis vaan “asiallisia” postauksia, liittyen yhteen aiheeseen. Mut ihan oikeesti, en mä ikinä pystyis siihen. Tai ehkä just jonkun viikon. Mut kun mä en oikein ymmärrä tänkään blogin tarkoitusta. Miks mä jaan näitä asioita muille. Tokihan tätä kautta on tullut paljon kaikkea hyvääkin, nyt olis kiikarissa hiustenleikkuukin! Ja olen saanut tätä kautta kengät, tytöille kaikkia ihanuuksia, ja markkinoitua sekä omia kirjojani että Pinkkis tuotteita ja sit ainakin välillä innostettua osaa lukijoitsa joihinkin juttuihin, joista olen itse innostunut. Mut silti. Emmä tiedä, ehkä mua vaan harmittaa tää “hiljaisuus”. Olkoot. Ei muutoksia näkyvissä.

Nyt tahtoo ompelemaan! Plääh! Mulla on pikkuveljelle ommeltavana yks laukku, tai siihen jotain “koristeita”, enkä pysty ompelemaan niitä koneella, kun se laukku on ihan väärän mallinen ja aivan liian iso. Yritin eilen niin, että seisoin, C kannattelee laukkua ja minä yritän repiä sitä paininjalan alle, muttei siitä tullut mitään. Mun täytyy ommella se käsin! Jaiks!
Lisäksi on tullut joitakin koruosia. Kolmet viimeisimmät myyjäiset veti varastot kyllä ihan tyhjiksi. Nyt on ihan luvalla tullut tilailtua uusia. Niitäkin olis kiva päästä työstämään. Mut sit mua alkaa ahdistamaan ne kotiläkst ja sit tulenkin jo alakertaan, ja yritän jotain laskea/lukea ja koska se on niin vaikeeta, niin sit haen lohdutusta netistä ja sit olenkin haaskannut koko päivän ja on mentävä kouluun, enkä ole tehnyt läksyjä…

Koiruuksia!

 Moikkis nyt sitte!

xoxo,

Sunshine, finally!

So far the whole winter has been so cloudy! Awful! And now that we’re having few sunny days it feels like the whole world is smiling. And I feel like smiling as well.

I’ve felt a bit low lately. Usually I don’t envy other people, but recently that feeling has been driving me crazy. It looks like everyone else has their shit together and I just can’t figure out my life. I’m getting older every day and I don’t have a clue what I want to do with the rest of my life. I thought I wanted to be a nutritionist, but now I’m having doubts about it. I’m much more interested in ecological stuff, like consumerism (don’t laugh! I didn’t mean in the shopper’s point of view, but the consequenses of our extreme consuming, and stuff like that). So I might aim at that. But for how long?

Oh, yeah. About the envying part. I don’t envy anyone particulary, but just everyone who seems to have stable, balanced life. People who’ll stick to their plans, who can save money, have routines and you know, all that normal stuff. Like excercise! I go running for two or three months, and just when I’m about to see some progress I stop. Way too boring. I’d rather collect stamps than run one more meter. So I quit. And try to find “a new love.” Even when I’m super bored and down, I can get a kick from the idea of knowing that something new will come up. There will be something I fall head over heels for. I just wish it would be something smart, something useful. So far the good, smart things has been losing weight, saving money, and obsessing over Martha Stewart. Just to name few. (But I never really do even these “the smart way” –> I lose too much weight, I open up too many bank accounts, I order too much MS crap.)

But when I’m not into something I get very bored, I eat too much (candy and other treats), I watch stupid movies, I read stupid books, I don’t get things done, I don’t study, I don’t sew or do crafts. I just suck when there’s nothing sparkly in my life. Oh, well. Anyways, I’ve gotten the envy thing chopped into smaller, bite size pieces and I’m able to understand it more and maybe even use it to make myself feel better. And so now, also thanks to the sun and all, I feel a lot more energized and I feel like doing something, like maybe even studying. That’s always such an energy boost if I manage to do something like that, something like homework for chemistry. It’s so silly. I know so many things that would make me a lot better, but I just can’t get myself to do those things. Instead I make things that make me unhappy. Like being on the computer for hours and watching stupid movies. I hate wasting time! I like being useful.

Enought of that already! So the sun is shining, I got some energy to actually do something! I’ve ordered a lot of (way too much, actually) jewelry parts for my PINKKIS projects – can’t wait for them to arrive! When they come I’m sure there will be a lot of creative energy around the PINKKIS Factory! But meanwhile I need to focus on the materials I already have. 

 What I’m trying to say the spring might be coming and she’s seems to be carrying a bit of restless energy in her arms. Please, stop by! Share some of that with me!

Had fun day at a fleamarket yesterday w/hubby! I bought a car for my dolls!! A very nice car! Pics coming soon. But before that I’ll share some pics I took this morning!

 Have a great start for the week!

xoxo,

Pinkkis

Vastaleikatut hiukset ja muuta yhtä kedehdittavaa. Prkl.

Meni vähän pipariksi toi jääkaappipostaus, kun se piti laittaa jo perjantaina, mut kun siinä kesti niin kauan. Innostuin nimittäin sulattamaan pakastimenkin, enkä malttanut tehdä sitä passiivisesti, vaan vaihtelin pakastimen sisään kulhoihin kiehuvaa vettä, että sulais nopeammin. Ja sit me lähettiinkin kirjastoon. Ja koska lainasin niin kiehtovia kirjoja, etten enää malttanutkaan olla koneella. Olen vaan lukenut. No, ainakaan en ole katsonut niin paljoa huonoja elokuvia. Vaikka elokuvissakin kylä kävin.

Mausteet ja muut töhkät.

Mutta joo, pahoittelut siis tuosta mönkään menneestä jutusta.
Tässä kuitenkin meidän jääkaappi.  Tai siis ennen kaikkea sen sisältö.

Juomat. Mehua, koska C on kipee.

Kauhukseni huomasin, että kaikki toisiksi alimman kuvan tuotteet olivat ohittaneet parasta ennen päiväyksensä. Tai purjossa sitä ei tietenkään ole, mutta sen verran nahistunut se jämäpala oli, että luokittelin sen niihin. Mutta ainoastaan tumman mison ja merileväsalaatin heitin pois. Molemmat erikoistuotteita, jotka herkästi unohtuu. Enkä siitä merileväsalaatista edes  tykännyt. Äiti sen sitäpaitsi toi meille. Sinapille en tiedä mitä tehdä. Se oli parasta ennen 2/2013. Ja siitä on melkein kaikki jäljellä. En oikein edes muista mihin me sitä käytetään. En kyllä raaskis sitä poiskaan heittää, ainakaan vielä.

Melkein kaikki vaaravyöhykkeellä olevat vihannekset käytin salaattiin, loput sitten muihin ruokiin. Kaikki jämäruoat on tullut syötyä.

Säilykkeet.

Parjantaina syötiin Curry riisiä (karee raisu ;), siihen käytin jämänä olleen riisin (ja keitin kyllä lisääkin, kun ei riittänyt) ja loput bataatista. Lauantaina syötiin paistettua riisiä (taas loput edellisen päivän ruoasta, ja taas jouduin keittämään lisää, ja sitäkin jäi!) ja loput kurrysta, sekä pähkinä-bulgursalaattia, johon käytin loput purjosta (ja jouduin ostamaan myös paljon lisää), ja sit oli kans misokeittoa, josta kukaan ei tykännt. Mutta sainpahan ainkin käytettyä loput vaaleasta misosta, jossa päiväys mennyt n. viikko sitten. Sitä on kyllä pakastimessa aika paljon, kun ostin sen aika lähellä viimestä käyttöpäivää. Pöh.

Toi juusto muuten on parasta juustoa jota olen koskaan syönyt. Leivän päälle sitä, kurkkua ja yrttisuolaa ja jo pyörii sukat jaloissa! Aivan ihanaa! Ja kamalan kallista! 😦

Oltiin just käyty Ekolossa, siks meillä on nakkeja ja juustoa.

Mitähän muuta? No vaikka mitä, mut mitä oleellista, kun pitäis päästä kirppikselle. Lääkräissä kävin ja sit vielä labrassakin. Nyt pitäis soittaa jollekin erikoissairaanhoitajalle, en enää muista miksi. Ja lääkri ottaa asioista lisää selvää ja soittaa mulle keskiviikkona. En ole tilannut lisää nukkeja. Olisin kyllä, jos vaan voisin. Taas ihan villinä niihin. Ne on niin hienoja. Kumpa vaan mis ei syyllistäis niistä niin kamalasti tai kumpa minä en reagois siihen niin kovasti.

Jämät, tän lisäks oli vielä riisiä “sinisessä huoneessa”. Vaaravyöhykkeellä.

Eilen vein lapset ensin Hoploppiin ja kun sinne ei saanut jättää lapsia yksin ni sitten naurusaareen ja itse rynnin kamalalla kiireellä leffaan. Olin jo kyllä hakenut lippuni, mut tarvitsin vielä veden ja popcornit. En muista elokuvan nimeä, mutta se oli kuitenkin oikein hyvä. Kertoi kahdesta “hullusta” jotka sekoilee ja sit rakastuu. Ne olis kyllä saaneet olla vähän vielä hullumpia ja “sekoilla” enemmän.

Sieltä kauppaan, ja nyt meidän jääkaappi ei enää näytä noin siistiltä ja kliiniseltä.Mut ei se silti mikään pahakaan ole.

Tämän postauksen kirjoittaminen vähän venynyt. Tultiin just Jäähallin kirppikseltä.

Vihannekset. Melkein kaikki “vaaravyöhykkeellä”.

 Kamalasti ihmisiä, sekä myyjinä että asiakkaina. Löysin tytöille auton ja kuntopyörän! Toivottavasti ovat sopivan kokoiset. Siellä oli aika paljon nukkeja, mutta niin oli myös paljon ihmisiä, jotka etsivät barbien kamoja! Kilpailijoita!

Eeek! Kaikissa päiväys mennyt!

Olen paljon miettinyt kateutta viime päivinä. Kun tuntuu, että olen kaikesta kaikille kateellinen. Aloin erittelemään tätä ajatusta (yleensä en pahemmin muita kadehdi, ja pystyn jopa käyttämään kadehtimista “polttoaineena”. Niin, ja näistähän ei tietenkään sais puhua, koska onhan sussa silloin oltava jotain vikaa, jos kadehtii muita, ainakin niissä, jotka ilkeävät myöntää sen). Niin, kaikki kulminoituu yhteen lenkillä nähtyyn nuorehkoon naiseen. En siis yhtään tiedä kuka se oli, mutta sillä oli hyväkuntoinen ulkoilupuku (housut ja takki vielä samaa sarjaa tms.), se oli hoikka ja tää on pahin! sillä oli hiljattain leikatut hiukset! Älytöntä, mutta kokonaisuus oli ihan sietämätön. Mä sitä siis kadehdin. Kun jättäisin yhden nuken ostamatta, voisin siitä säästyneellä rahalla ostaa hienon ulkoilupuvun ja vielä leikkauttaa hiuksetkin. Ja sitte ei enää tarttis kadehtia ventovieraita lenkkipolulla. En muuten ollut virallisesti lenkillä, vaan Riston kanssa ulkoilemassa. Onneks se tyttökään ei juossut, vaan käveli. En olis ehkä kestänt jos se olis vielä ollut niin täydellinen, et olis juossut.

Ihana, puhdas jääkaappi.

 Tietenkään se ei ole ihan noin yksinkertaista. Kadehdin siis tietenkin jotain, mitä se mulle edusti. Ja tässä tapauksessa se on kaikkea uutta, puhdasta, hallittua ja ennen kaikkea tavallista. Mä en kestä. Siis just tällä hetkellä. Useimmiten musta on kivaa olla just mä, ja just tälläinen. Mut nyt vaan kausi, jolloin joku paljon tasaisempi olis niin paljon mukavampaa. Olis ihanaa toimia koneen tavoin, ennakoiden ja jotenkin varmasti. (oikeesti en tälläisenä kestäis sitä varmaan päivääkään, mutta kai sitä saa ajatuksesta nauttia).

Muistatteko sen mun karsimisinnon? Mitäköhän sille kävi? Loppu kuin seinään, ja nyt harmittelen joitakin tavaroita, jotka laitoin pois (aika vähän kyllä, ehkä joitain kirjoja) ja kuumeisesti olen täyttämässä kotia entistä ahtaammaksi. Mä haaveilen, tai siis osa minusta haaveilee, kodista, jossa on tilaa ja tarkkaan harkittuja, merkityksellisiä tavaroita. Ja sit totuus on kuitenkin se, että rakastan krääsää, mitä enemmän sen parempi. Sen turvallisempaa. Niin, että mitä ihmettä mä syyllistän itseäni kaikesta tästä roinasta, jos se on sellaista mistä minä tällä hetkellä pidän? Ei musta ikinä tule sitä ulkoilupukuista naista vastaleikattuinen hiuksineen. Emmä ensinnäkään raaskis laittaa satoja euroja johonkin vaatteisiin, varsinkin johonkin niin tylsään kuin ulkoilupukuun. Mullahan on noi Burtonin ikivanhat toppahousut, joista toppaukset tursuaa Kenain puremista rei’istä. Ennemmin mä ostan sillä rahalla jotain hauskaa.  Säästän ne siihen pian ilmestyvään Middieen. Ja jos hiuksia on koko ajan leikkaamassa niin eihän ne millään kasva pitkiksi. Nää on oikeesti kasvanut huomattavasti paljon pidemmiksi nyt kuluneen vuoden aikana, kun en ole kertaakaan käynyt kampaajalla niitä leikkauttamassa. Aiemmin kävin kahden tai kolmen kk:n välein, ja silloin tutnu ettei ne millään kasva takas pitkiksi.  Nyt kyllä pitäis oikeesti mennä pikkuhiljaa leikkauttamaan. Haluaisin otsatukan. Mut sit sitäkin pitäis olla koko ajan leikkelemässä.

 

Loppuun laitoin vielä kaksi kuvaa Candystä, yhdestä kauneimmista (no niinhän ne kaikki!) nukestani, mutta joka ei jostain syystä vaan “iske”. Ent iedä mikä siinä on, kun se on just sellainen kun pitääkin. Mun ehdottomat suosikkityttöni on just tota samaa mutrusuu -sarjaa (Nuppu ja Alex, ja ehkä nyt sit Pennykin, eli Miss Sally Rice, Margo ja Phoebe Maybe). Mulle tulee tästä, vaikkei näistä kuvista, mieleen Mad Men sarjasta se Don Draperin uusi vaimo. Tykkään myös pukea sen siihen 60-luvun tyyliin.

Taidan nyt mennä tekemään jotain ihan muuta. Harmittaa kun olen päästänyt hiihtoloman menemään opiskeluiden suhteen ihan pipariksi. Tulee mieleen joku semmoinen, joka tekee suuria suunnitelmia ja sit kaikki menee ihan mönkään laiskuuden tai tyhmyyden takia. Mun joillain kursseilla on yks sellainen poika, joka antaa sellaisen vaikutelman, että olis kova opiskelemaan, palauttaa tehtäviä etuajassa ja sit se kerto, ettei päässyt kemiasta läpi eikä äikän ope tykkää siitä. Mä olen kohta sellainen. Täällä toitotan hienoja suunnitelmia opiskeluista ja sit tosiasiassa luen ihan muita kirjoja ja leikin nukeilla. Ja katson vielä huonoja leffojakin.

Kauheeta valitusta taas. On paljon kivempaa, kun puhkun itseluottamusta ja olen pää pyörällä omasta erinomaisuudestani.

Moikkis!

xoxo,

Pinkkis Etsy Store!

Ladies and gentleman, it’s here! My PINKKIS Etsy store is back in business! And you are among the first people in the world to hear about it! Woohoo!

***Pinkkis on Etsy*** Check it out! My husband has done a great job picturing the uniqueness of my creations! Hopefully a lot of people will find my store, and most of all will like what they see and maybe even purchase something!

Please help spread the word: share pictures of my jewelry (and eventually pouches) and link to my store on your blogs, Facebook pages and where ever else :). All help is highly appreciated! Etsy is a huge place and my store is still a tiny place, so I need you :).

I’m not sure if I have even shared pictures of my newest creations yet. I have gotten really into making miniature scenes in pendants. I think they are just amazing!

So far all of my information and thank-you notes are in Finnish, so I need to work on those, too. But that’s something I really like doing paper: crafts, adding stickers and stamps, etc 🙂

Hubby and I went to the post office to check all the shipping options and prices. What a bummer! Finland is a much more expensive country to ship from. Hopefully that won’t scare customers away!

Yesterday I ordered some new fabrics, even though I don’t really need more, but there were so many cute ones I just couldn’t resist. And I’m running out of Blythe fabric. Too bad I’m also running out of zippers and don’t feel like ordering more right now. I’m trying to leave it to when we go to the States and order them to my mother-in-law’s in order to save on shipping. We’ll see. I also ordered some stickers, which is super silly. But I want to be able to add something cute to all of the packages and letters I send out. And I was running out of stickers. So it was okay. And they were rather cheap.

Dollhouse’s getting a lot better, too! Pictures? You bet!

Okey dokey, gotta go! Take care!

xoxo,

PINKKIS

Töttöröö!!!

Arvoisat lukijat! Se on nyt auki, Pinkkiksen Etsy putiikki! Sinnepä siis, kaikki suurella rytinällä! Musta on aina todella kiusallista pyytää, mutta nyt hiiteen sellainen! Joten pydän, että levittäisitte sanaa, facebookissa, blogeissanne ja mitä näitä nyt kaikkia on. Etsy on niin iso paikka, ja putiikkini vielä niin pieni, että ilman muiden kannattelevaa apua se hukkuu sinne. Pistäkää sana kiertämään! Uusia tuotteita tulee nyt pitkän aikaa päivittäin, ainakin toivottavasti. Kaikkia ihanuuksia on täällä kyllä pilvin pimein, miehen aktiivisuudesta tuotteiden lisäämisestä en ole aina niin varma. Ei siinä, hyvää työtä se tekee. En valita.

Olen tuosta nyt kovasti innoissani! Toivottavasti tulisi asiakkaitakin pian! Pinkkis on jo muutaman ihmisen suosikkikauppoihin lisätty, mutta vielä ei ole tuotteita tilattu.

Paitsi toiseen suuntaan…minä nyt en vaan voi itselleni mitään. En silloin kun olen “tällä” päällä. Ihan mahdotonta. Eilenhän siis tilasin niitä kankaita, ja sen yhden teipin. Johon C totesi, ettenhän minä edes tarvitse kankaita. Joka pitää kyllä ihan paikkansa. Niin kauan kun on noita entisiäkin jäljellä ei kyllä pitäisi uusia tilata. Mutta kun Blythe kangas loppui…ja kun tilaa yhden niin tulee edullisemmaksi tilata useampia…

Ja sitten innostuin tilaamaan koruosia, niitä riipusjuttuja, joihin noita pienoisjuttujakin teen. Ja sitten vielä tarroja. Toi kyllä vähän jo nolottaa, vaikkakin olen niistä ehkä eniten innoissani. Aivan ihania tarroja! Ja mulla on kyllä ihan oikeasti ne käymässä vähiin. Olen minä melkoinen…

Mitähän muuta. Toi Etsy kyllä täytti koko eilisen päivän. Vaikka olihan siinä kyllä kemian kanssa pähkäilyäkin. Tiedän ettei ketään kiinnosta, mutta en voi sietää ioneita. En vaan käsitä niitä. Siis ymmärrän kyllä, että ne on atomeita, jotka luovuttaneet/ottaneet vastaan toiselta atomilta elektronin/elektroneita. mut kaikki muu onkin sit ihan käsittämätöntä. En millään jaksais hapettumislukuja ja muita. Menkää pois! Sit kun niitä on vielä niin monta sivua! Niin paljon kaiken maailman sääntöjä ja muita. En jaksa! Enkä todellakaan päässyt siihen bilsaan millään lailla käsiksi. Ne opettajan ohjeet on kyllä ihan selkeät, mutta aivan jotain muuta kuin mihin minä olen kykeneväinen. Ajattelin jättää kurssin kesken, j akysyä omalta opelta jos voisin suorittaa sen itsekseni, lukea, tehdä tehtäviä ja lopulta kokeen.

Kohta olis se lääkäri. Ei yhtään huvittais mennä sinne, ärsyttää oikein todenteolla jo valmiiksi. Oikeesti, mitä sekään tälle voi? Miten voi ihminen olla näin vanha ja silti näin pihalla vieläkin ihan kaikesta. Ihan epäreilua. Muistan joskus epätoivoisena teininä toivoneeni, että olisin jo aikuinen, että asiat selkiytyis ja pystyis olemaan paikoillaan. Hitot mikään ole selkiytynyt. Entisestään vaan harmittaa, kun kaikilla muilla kyllä tuntuu elämä loksahtaneen paikoilleen ja asiat sujuvan omalla painollaan, iän mukana tullut tolkkua ja kaikkee. Mä täytän kohta 38 ja mä en osaa sanoa muuta, kun mitä musta nt ei ainakaan tule. Miten kukaan voi elää näin vanhaks ilman oikeaa ammattia? Mähän olen kohta jo eläkeiässä, mun enhän mä voi jäädä edes eläkkeelle, kun ei ole mitään mistä sinne jäädä. Kaikki asiat vaan tuntuu niin mahdottomilta. Ei muille, mutta minulle. Aina ne vaatii jotain sellaista, johon minä en pysty. Niinku just joku opiskelu yliopistossa. Hei haloo! Jos mä en pysty suorittamaan selkeillä ohjeilla bilsan kurssia netissä, niin miten sitte täysin ohjeetta jotain paljon vaikeampaa?

Anteeksi, tuli ehkä liian päiväkirjamaista tilitystä, jota ei sopisi kaikille toitottaa. Ihan sama, mulla on pinkki tukka, kyllähän se näkyy jo kauas, ettei ole kaikki ihan kohdallaan.

Niin, yleisön pyynnöstä: Tuhtien resepti. Valkosuklaa-maapähkinäkeksit, 16-20 keksiä

5 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
2,5 dl maapähkinävoita
250 margista huoneenlämp.
2,5 dl fariinisokeria
0,5 dl sokeria
2 tl munankorviketta sekoitettuna 4 rkl vettä TAI 4 rkl vettä ja sopivasti pellavansiemeniä rouhittuna (ehkä n. 3 tl, niin että muodostuu limaa)
2 tl vanilja-aromia
300 g valkosuklaata rouhittuna isoiksi paloiksi
5 dl suolapähkinöitä

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Öljyä/voitele pari kolme uunin peltiä valmiikis, laita sivuun.

Sekoita jauhot ja sooda kulhossa. Laita sivuun. Vatkaa mpvoi, margariini ja sokerit isossa kulhossa kuohkeaksi. Lisää sekaan munankorvikeseos, vatkaa kunnolla. Lisää vanilja, sekoita. Käsin vatkaten lisää jauhot, sekoita varovaisesti. Lisää valkosuklaa ja pähkinät. Sekoita.

Nosta pellille isohkoja kikkareita (käytä keksilusikkaa tai jäätelökauhaa, jos sellaisen omistat), jätä isot välit, tasoita kikkarat kämmenellä. Kannattaa siirtää suklaa palat reunoilta keskelle, näin saat niistä enemmän iloa irti.

Paista reilu 10 minuuttia, kunnes saanut hiukan väriä.

Jäähdytä pellillä kunnes keksit tarpeeksi kovia, niin ettei hajoa liikutettaessa. (hajoaa herkästi jos ei ole kunnolla jäähtyneitä) Jäähdytä loppuun ritilällä.

Tämän reseptin ja kymmeniä muita herkkuluomuksia löydät Puputytön Juhlakirjasta! Ja Puputytön Juhlakirjan löydät hyvin varustelluista kirjakaupoista! Kannattaa hakea omansa pikaisesti!

Tälle päivälle luvassa Pks tapaaminen ja sitä ennen Ekoloa, Helunaa ja Viivoania! 

Ei mulla muuta, menen nyt takaisin tuonne kaaokseen. Heippa!

xoxo,

Jämäruokaa ja uusi yläkerta

Pitkän pitkä kävelylenkki ihanaisen Riston kanssa takana, ja koko loppu päivä edessä. Tänään olen kyllä päättänyt, armottoman ketutuksen poistamiseksi, ottaa itseäni niskasta kiinni ja aloittaa opiskelut! Ensin kemia, sitten bilsa, joka on kyllä niin hirveän sekavaksi tehty, että tosissani mietin sen kurssin kesken jättämistä. Se opettaja on tehnyt kaiken maailman kuunneltavia juttuja, luettavia juttuja, katseltavia juttuja, tehtäviä juttuja, kaikki netissä jossain kamalassa sekamelskassa. Kun mä vaan haluaisin lukea kirjaa ja tehdä kappaleen lopussa olevat tehtävät. Ihan paskaa.

Ennen kuin aloitin opiskelun viime keväänä mietin monesti, että mun aivot on ihan nukuksissa, saispa niitä jotenkin heräteltyä ja tomutettua. Nyt ne on kuulkaa todella hereillä, virkeinä ja pirteinä. Mulla on ihan sellainen opiskelu -toiminto päällä. Ollut jo pitkän aikaa. Harmi vaan, että tuo latva tuntuu vuotavan aika lailla. Harva oleellinen asia tuntuu pysyvän, mutta sitäkin hanakammin jää kaikki epäoleellinen. Hmph.

Joop. Ajattelin taas panostaa siihen, ettei ruokaa menis hukkaan. Yhtään. Meillä onneksi on kaksi koiraa ja kania, jotka tekee tästä vähän helpompaa. Aika vähän kyllä ainakaan koirille annetaan muuta kuin koiranruokaa, johtuen Riston vatsasta. Mutta jotain kuitenkin. Puput saa salaatinkannat ja sen sellaiset, ei niinkään tähteitä. Eli ei niistäkään ole juurikaan hyötyä. Mutta siis, vaikka meiltä todella vähän menee ruokaa huonoksi, menee sitä siltikin jonkin verran. Ja se on iso paha kauhistus! Oikeesti. Mä olen kyllä tästä aiemminkin paasannut, mutta sen verran iso juttu, että siitä voi useamman kerran kyllä mätkättää. Numeroita en enää muista, mutta järkyttävän paljon menee ruokaa roskiin, niin kotitalouksissa kuin kaupoissakin. Ja tietenkin ravintoloissa ja muissa paikoissa, missä ruokaa käsitellään. Me ei juurikaan voida vaikuttaa niihin kaupan hävikkeihin, paitsi ehkä ostamalla niitä tuotteita, joissa päiväys on lähempänä, eikä kaiveta leipähyllyn takaa niitä tuoreempia. Mut vaan ja ainoastaan silloin, jos tietää, että tulee itse käyttämään sen tuotteen pikapuoliin. Ihan tyhmää maksaa jostain ja sit heittää kotona siitä puolet menemään.

Yks aika hyvä keino hävikin vastaiseen työhön on jääkaapin siistinä pitäminen. Yhdessä blogissa, jota en ole jaksanut enää kauheasti seurata, on perjantaisin aina no waste food friday tms. Se kissa siivoaa jääkaappinsa aina perjantaisin, ja postaa sitten kuvia sisällöstä, suunnitelmista miten aikoo käyttää mitäkin tuotetta, paljonko niillä on vielä “elinaikaa” ja sit tekee tunnustuksia siitä, mikä on mennyt viikon aikana pilalle. Aika vähän on juttuja, mut silti melkein viikottain aina jotain. Mun mielestä meillä ei mene viikottain jotain vanhaksi. Hyvä me! Ehkä mä voisin tehdä tälläisen systeemin niin kauaksi aikaa kun mua huvittaa, eli ehkä pari viikkoa? Kuiva-aine kaapeista mulla tosi harvoin menee mitään vanhaksi ja vaikka meniskin niin käytän niitä silti 😀 Useimmiten ne on aina jotain erikoistuotteita, joita lopulta päätyy pois heittämään. Aika tylsää. Mut siitä vois oppia, ettei niitä kannattais niin paljoa ostella. Joop, mä koitan muistaa perjantaina tämän hommelin. Ja ehkä vois samalla kehittää jonkun ruokalistan viikonlopulle.

Iloisia asioita: Kuulin eilen, että yks läheinen ystävä on mennyt kihloihin ja häät tulossa loppukesästä! Ihanaa!!
Toinen iloinen asia: Löysin eilen aikuisen ylläpitämän Blythe -blogin!! Joka vielä päivittää tiheään!! Yes! Blogi minun makuuni!

 Eilen sain nukketalon ylimmän kerroksen nostettua takaisin paikoilleen ja tavaratkin aseteltua! Tänään aamulla kävin napsimassa muutaman kuvan. Teidän iloksi 🙂

Maalasin katon (kun olin alun perin maalannut takaseinän, kun luulin sitä katoksi ja se harmitti niin, etten viitsinyt enää maalata yhtään mitään) kahdesti, otin yhtä seinää lukuunottamatta kaikki vanhat tapetit pois, ja yhtä seinää lukuunottamatta tapetoin kaikki seinät uudelleen. Yhden seinän maalsin ja se yksi siis kelpasi sellaisenaan. Keittiössä vaihdoin järjestystä. Ensimmäistä kertaa

 tajusin ottaa huomioon miten päin nuket tulevat kuviin, jos ovat askareissaan. Aiemmin keittiön työtasot (tai siis tiskiallas ja hella, ja jääkaappikin) olivat takaseinällä, ja nuket olisivat kuvattuina takaapäin. Ei mitään järkeä. Nyt ne on sivuttain ja ihan luontevasti myös edestä päin. Ja pöytä on takaseinällä, koska nukkien kuvaaminen pöydänääressä on yhtä tuskaa!! Niiden vartalot on sen jättipään vuoksi niin epätasapainossa, että asettelussa on todella kova työ. Joskus olen niitä jopa teipannut tuoliin kiinni (nyt syöt, saa***a!), että pysyisivät. Nyt ei tarvii niin kuvailla niitä pöydänääressä, ja on vielä lisäksi seinä tukemassa.
Lisäksi keittiön maalattu seinä sai entisen kapean hyllyn tilalle leveämmän, johon mahtuu paljon enemmän tavaraa. Ja hups! Kuvaan jäi vielä yksi keltainen klipsikin. En malttanut odottaa liiman kuivumista, vaan asettelin tavarat hyllylle, ennen aikojaan. En joutunut harmittelemaan tätä kärsimättömyyttäni, sillä tuet olivat pitäneet. Usein mulla menee liimaukset mönkään juuri tämän malttamattomuuden takia.

Alexin ja Nanan huone sai uudet tapetit, olin ostanut tämän lahjapaperin jo viime vuoden puolella, mutta nyt vasta jaksoin laittaa paikoilleen. Ehkä vähän liian levoton. Mutta ihana silti! Mitä mieltä?
Liimasin Nanan pöydän eteen pari hyllyä, koska otin tolla seinällä aiemmin olleen hyllyn kokonaan pois. Se oli aika kamala. Näistä uusista tykkään kovasti 🙂

Paljon muuta en sitten tähän huoneeseen tehnyt. Järjestystä siellä ei oikein mahdu vaihtamaan. Vähän se on tukkoisen näköinen, liian pieni kahdelle, mutta en aio tehdä ainakaan näillä näkymin siitä vain yhden huonetta. Ehkä olis auttanut, jos tapetti olis ollut vähän hillitympää. Mutta voitte siellä arvailla pidänkö hillityistä asioista…
Olis ihanaa, jos osaisin/viitsisin opetella noita puutöitä. Meillä on tosi paljon kaiken maailman sahoja ja muita, mutta mä en niitä osaa käyttä, enkä kyllä haluakaan. Puutyöt menee kans siihen sarjaan, jota mä en vaan saa aikaiseksi. Liikaa paikasta toiseen siirtymisiä ja kaaosta ja kaikkea. Ei pysty.

Mut olis kyllä kiva pystyä tekemään itse huonekaluja ja ihan vaikka kokonainen talo alusta asti itse. Oi joi.

Tilasin tossa samalla kangasta. Ja yhden rullan teippiä. Rakastan washi teippejä! Ne on niin ihania! Vitsit, tykkään kyllä niin paljon asioista! Ja sit sellaiset ihmiset, joista oikein huokuu, ettei ne tykkää oikeastaan yhtään mistään, ovat vaan happamia ja kopeita, sellaisista en tykkää kyllä yhtään. Mutta washi -teipeistä kyllä!

Ehkä pitäis mennyt nyt sitä kemiaa opiskelemaan. Tämä kurssi ei saa mennä yhtä huonosti, sekä opiskelumesnestyksen, että motivaation kannalta! Nyt tsemppaan hulluna! Ensin tunti kemiaa ja sit lupaan yrittää saada siitä bilsasta jotain tolkkua. Hiton erikummallinen ope! Pilaa hyvän aineen tolleen!

Moikkis! Haa! Meinasin unohtaa! Voi ei, emmä enää jaksa! Maya! Mä laitan huomenna sen Tuhdin reseptin!

Mies muuten ottaa kuvia Etsyä varten, aj eilen käytiin postissa kyselemässä postikuluja erilaisille paketeille. Hitto, että suomesta on kallista lähettää yhtään mitään yhtään minnekään! Niille hienoille koruille tulee 9 euroa postikuluja! siis jos vaikka jenkkeihin tai australiaan lähettäis. Aivan liikaa!

xoxo,

Kulutusmyyttien Murtaja

Jotta voin laittaa ton lehden kiertoon täytyy tehdä ensin postaus niistä kulutusmyyteistä. Puhuin tästä siis hiljattain, ja lupasin postata siitä jotain.

Kyseessä on siis Luonnonsuojelija -lehden 1/2013 numero. Sain ilmaiseksi kirjastosta 🙂 Oikein hyvää luettavaa, suosittelen jos jossain satutte siihen törmäämään. Mä aion kirjoittaa ne myytit sellaisenaan, mutten taida jaksaa kirjoittaa sanasta sanaan sitä, miten ne murretaan, vaan teen niistä tekstiin pohjautuen oman versioni. Ok?

1. Myytti: Suomi on ollut “aina” kulutusyhteiskunta. Fakta: Kehitys alkoi vasta 50 -luvulla, mutta vasta 80 -luvun Suomesta voitiin puhua runsauden yhteiskuntana.

2. Myytti: Hyvinvoinnin kasvu ja luonnonvarojen kulutus kulkevat käsikädessä. Fakta: Hyvinvointi kasvaa vaurauden mukana tiettyyn pisteeseen, kunnes pysähtyy. Nyt suomalaisten kulutus on paisunut täysin kestämättömäksi, eikä hyvinvointi ole yhtään lisääntynyt. Päinvastoin kääntynt laskuun 90 -luvulta lähtien.

3. Myytti: Ylikulutus johtuu “turhakkeista”. Fakta: Turhakkeita (mm. lasten aterioiden kylkiäiset, lehtipuhaltimet) välttelemällä ei vielä ratkaista ilmastohaastetta. Tärkeämpiä ovat arkiset valinnat: asuminen, liikkuminen ja ruokailu). Erityisesti ruoan kohdalla huomio on kiinnittynyt epäolennaisiin seikkoihin:kauppakassien sijaan pitäisi miettiä kassin sisältöä, pakkausten sijaan hävikkiä, tuontiruoan sijaan kauppamatkoja)

4. Myytti: Ylikulutus johtuu hedonististen shoppailijoiden heräteostoksista. Fakta: Ei johdu. Taas palataan siihen arkikulutukseen.

5. Myytti: Laaja ympäristöherätys ratkaisee ylikulutusongelman. Fakta: Ihmisillä on hyvä tahto, muttei hyviä tekoja. Näinhän se aina on.

6. Myytti: Kuluttajakuninkaat johtavat ympäristövallankumousta. Fakta: Kuluttajat vain harvoin avaintekijöitä markkinoiden vihertämisessä. Vaikuttavimmat toimenpiteet tehdään poliitikoiden ja suurempien yritysten toimesta. Tähän haluan kyllä sanoa oman sanani: Poliitikot eivätkä varsinkaan yritykset kuitenkaan tekisi näitä ympäristöparannuksia, jolleivat “tavikset” niitä haluaisi/vaatisi. On ihan pöljää vedota siihen, että suurin osa ympäristöongelmista on isoimpien yritysten aiheuttamia, ei ne huvin vuoksi vesistöjä ja ilmaa pilaa, kyllä ne niissä tehtaissaan tuottaa viime kädessä meille kuluttajille kaikkea kivaa.

7. Myytti: Ekotehokkuus ja palvelutehokkuus hoitavat ympäristösaasteet. Fakta: Jevonsin paradoksin mukaan jonkin reurssin käytön tehostuminen johtaa  keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä tämän resurssin käytön lisääntymiseen eikä niinkään vähentymiseen.

8. Myytti: Suomen korkeat päästöt johtuvat korkeasta teollisuuden rakenteesta. Fakta: Pitää paikkansa vain osittain.

9. Myytti: Kaikki kannattavat ekotehostamistoimet on jo tehty Suomessa. Fakta: Tutkimusten mukaan suomalaisten tuotteiden päästöintensiteetti euroa kohden on kansainvälisesti katsottuna suht korkea.  Esim. Ruotsisa, Saksassa ja Espanjassa tuotetaan paperituotteita, elintarvikkeita ja jätehuoltoa pienemmillä päästöillä.

10. Myytti: Ympäristöhaasteiden kriisiytyminen on väistämätöntä. Fakta: Paljon erilaisia ympäritönkannalta hyviä tekoja on vielä tehtävissä. Tarvitaan iso kultuurinen muutos, joka tekee kestävistä toimintatavoista normaaleja – parhaimmillaan myös helppoja, hauskoja ja halpoja.

Osa tosta oli ehkä vähän sellaista tylsää, mutta sitä ei mielestäni koskaan voi liiaksi jauhaa, että ne jokapäiväiset valinnat ovat ne, jotka ratkaisee. Ihan sama vaikka jonkun laihdutuksen suhteen. Yksittäisillä ostoilla ei tasapainoa vielä järkytetä, mutta päivittäisillä valinnoilla kyllä. Ja siitä olis päästävä pois, ettei yksi ihminen tälle mitään mahda. Usko pois! Sinä et ole yksin! Ihan niinku vaikka yksi vegaani ja sen lihan ostamatta jättämiset ei vaikuta yhtään missään. Mutta kun niitä vegaaneita onkin kymmeniä, satoja ja tuhansia, niin kyllä se alkaa tämän kokoisessa maassa Atriaa ja HK:ta jo vähän hirvittämään. Sama pätee ympäristöasioihin.

Yks asia, mikä musta on jotenkin todella hienoa, on auton jättäminen pihaan ja kulkeminen pyörällä. Silloin ihan konkreettisesti sä olet tekemättä jotain ympäristölle haitallista. Varrattuna vaikka siihen, että kaupassa ostaisit luomuomenoita tehotuotettujen sijaan. Eihän sellainen missään tunnu. Mutta se, että sä et päästäkään ilmaan niitä kun auton päästöjä – se on ihan konkreettisesti niistä päästöistä pois! Just vaikk ajoku lentomatkailu, jota monet ympäristötietoiset ihmiset kaikesta huolimatta paljon harrastaa, niin se kone nousis ilmaan ilman niitäkin, mutta se auto siellä pihassa ei liiku, ellet sinä sitä liikuta! (tietenkin ne navetassa olevat lehmät lypsetään, ja broilerit tapetaan siitäkin huolimatta, että vegaanit ei sitä rahoita, tälläisissä asioissa se näkyy vasta pitkällä aikavälillä, tuottavuuden laskuna).

Nyt siellä on kyllä viheliäisen paljon lunta, mutta onneksi on ihana ilma kävellä! Josta tuli mieleen, että ajattelin nyt yrittää kävellä oikein paljon, jos sais sillä yhtään noita ylimääräisiä sulateltua. Tekee hyvää Ristollekin. Aamulla oltiin sit oikein pitkällä lenkillä. Oli mukavaa.

Mietin kävellessä, että olen kyllä aika mahdoton. Kun “repsahdan” niin teen sen tosi huolella, joka osa-alueella yhtä tehokkaasti. Kuten koulu, raha-asiat, nuket, syöminen. Ja sit kun olen kunnolla, olenkin todella esimerkillinen. Kun olen tuhma, olen todella tuhma, ja kun olen kiltti olen ihan super kiltti. Aika rasittavaa. Mutta en usko että viihtyisin muunlaisessa ihmisessä. Kyllä vähän hullu täytyy olla. Mut silti. Vähempikin riittäis.

Postissa tuli kemian kokeeni. En meinaa kehdata kertoa. 7+. Sain kyllä paremman arvosanan mitä opiskeluaktiivisuuteni perusteella olis pitänyt saada, mut on seiska silti aika nolo. Ja taas toisaalta, kyllähän mä oikeastaan todella aktiivisesti opiskelin, kun kävin kolmesti yksityistunnillakin, mutta opiskelin vaan täysin vääriä asioita. Kerroinkin siitä, kuinka koko kurssi meni multa niiden laskujen sisäsitämiseen, ja kokeessa ei sitten ollutkaan yhtä ainuttakaan laskua. Onneks sain bilsasta sen kympin. (vaikka ihan pakko myöntää, että oli aika helpot kokeet, niin että varmaan moni muukin sai kympin).

Nukesta. Olen sen nyt luottokunnalle pystyssä. Mutta on se vaan veikeä nukke! Hieno! Ja yksi niistä ihan ensimmäisistä Neo:ista (Kennerit on niitä, joita tehtiin yhden vuoden ajan 1972 ja Neot nyt näitä, joita edelleen tehdään, alettiin tekemään joskus 2000 -luvun alussa, ja tämä siis niitä alkupään tyttöjä.)  On hassua miten mun nukkemakuni on kehittynyt tässä ajan kuluessa. Alkuun mun mielestä ne alkupään nuket ja kaikkien jumaloimat kennerit kans oli rumia. Tykkäsin vaan näistä uusimmista, ja niistäkin erityisesti kaikista söpöimmistä tapauksista. Kunnes sain ensimmäisen vähän vanhemman tyttöni ja se olikin niin älyttömän kaunis. Se avas silmiä sit noille muillekin vanhemmille kaunokaisille. Erityisesti Kennereiden hienoudelle. Niissä on ikään kuin sellainen pehmeä hehku 🙂 Mutta se nyt tällä erää nukeista. En enää edes muista kehen olen jäänyt niistä omista kertoessani. Eikä mua ehkä huvita niistä enää mitään järjestelmällistä kertoakaan. Ne vaan on kaikki nii hienoja!!

Koska tää netissä roikkuminen on niin vaarallista on mun parasta mennä tekemään jotain ihan muuta.

Hups! meinas unohtua tämä, kun ajauduin huutonettiin (onneks ei mitään ostettavaa!)

Moikka nyt taas! Nii joo, kuvia! Ensiksi suklaasta jonka ahdoin sisääni. Yksi kerrallaan, jokaisen mausta nautiskellen! Sain rasian ystävänpäivälahjaksi siipalta.

Ja  tulevasta tytöstä, entisen omistajan ottama kuva.

Melko söpö! Ja aivan kurittoman näköinen!

xoxo,

 

Supermegaplösö tässä hei

Ei voi olla totta! !,5 kiloa tullut vielä lisää siihen muutenkin jo liiallisen ylimääräyden päälle! Sen on kyllä pakko olla nestettä (saunassa varmaan läskikin muuttuu nesteeksi, kunhan tarpeeksi löylyttelee…?)! En meinaa mahtua mun “fatpantseihin”. Ja olen mielestäni ainakin yrittänyt syödä vähän kohtuullisemmin viime viikolla. Ja mä olin vielä kipeäkin, eikä silloin ruoka maistunut. Ei tämä voi olla totta!

Tietenkään se ei auta, että mulla on herkkuja vaikka muille jakaa…Osaan kirjoitin kalorimäärän näkyviin, jos se vaikka vähentäis mässäilyä. Ei tunnu auttavan. En oikein tiedä mitä tämän asian kanssa tulisi tehdä. Mä olen mestarilaihduttaja, mutta en oikein haluaisi laihduttaakkaan. Kun pitäis vaan syödä paremmin (kevyemmin, terveellisemmin), mutta kun olen niin huono kulkemaan keskellä tiedä. Aina meinaa lipsahtaa jompaan kumpaan reunaan. No, kyllä mä tästä jotenkin selviän!

Muutenkin taas ihan pipariksi menossa hienot suunnitelmani ja järjestykseni ja kaikki. Ettekä halua tietää mihin se liittyy, kun se liittyy nukkeihin. Ensi alkuun vaan vaatteisiin ja nyt ehkä sit johonkin muuhun. (lips, lips lipsahtelee vaan pois kaidalta polulta ja sit spläs mäisk, umpi uppeluksiin taas jonnekkin kurittomuuksien suohon…yksi graalin malja kiikarissa, hintaa suht saman verran kun just sain luottokortilta pois, ja sekin luottokorttimaksu teki loppukuusta vähän kiusallisen tiukan ja jouduin kajoamaan matkakassaan, että sain muita asioita maksettua. Ouch.) En ymmärrä miksi olen tälläinen, kun kaikki muut tuntuvat pystyvän jonkinlaiseen kuriin itsensä kanssa. Ja se, ettei mulla todellakaan ole varaa tälläiseen. Vaikka en rahaa juuri muuhun käytäkään, siis pakollisten juttujen lisäksi, en osta puhelimia enkä pelivempeleitä, en meikkejä, laukkuja, vaatteita tai kummallisia kahvijuomia. Silti. Olen työtön, ei työttömillä pitäis olla mahdollisuutta törsätä. Hiton luottokortti.

On mulla iloisiakin asioita, vaikka kyllä tuo nukkeasiakin on loppujen lopuksi iloinen, mutta katsotaan nyt ensin miten sen kanssa käy.

Lauantai meni leipoessa, tai ei ihan, mutta ainakin osa päivästä meni. Leivoin Ravintolapäivän Eläinystävälliseen Kahvilaan. Ja kuten jo aiemmin olen kertonut, leivoin Tuhteja ja sit Petan sivuilta otetun reseptin mukaisia koirankeksejä. Tuhdeista ja itse asiassa koirankekseistäkin, tein gluteenittomia, vaikka se mua harmittikin. Koska olin ihan varma, että niistä tulis kamalan pahoja, eikä kukaan haluais ostaa niitä, mikä olis iso harmi, kun niiden ainekset tuli niin kalliiksi (se samperin valkoseuklaa!). Koska Tuhdit ovat jäähtymisvaiheessa todella herkkiä hajoamaan, niin onnistuin rikkomaan muutaman keksin. Oikeasti vahinko! Mä kyllä myin suurimman osan hajonneista täällä kotona, ja yhden sitten annoin itselleni. Ehkä parhaita keksejä, joita olen koskaan tehnyt/syönyt! En yhtään muistanut, että ne oli noin hyviä. Mua aina vaan hirvittää se valkosuklaa, kun se on niin kallista ja pahaa. Mutta näissä kekseissä se on niin hyvää, eikä nää kyllä olis niin hyviä, jos käyttäis tummaa suklaata. Niin, ja nää oli siis gluteenittomia! Ja silti maukkaita! Multa oli kananmunankorvike loppu, joten käytin pellavansiemeniä – hyvin toimi näinkin!
koirankekseistä en osaa sanoa oikein mitään, en maistanut. Mutta niihin ei tullut sokeria : / Meidän koirille, kyllä kelpas, tai ei oikeastaan Kenaille, se söi kun pelkäs, että Rsito vie muuten. Risto rakastui niihin, mutta Risto nyt muutenkin on sellainen vähän erikoinen. Se syö mm. kuulakärkikyniä ja barbeja. 

Risto oli kyllä ihan todella reippaana auttamassa leipomisessa. Se oli kyllä todella rasittava, kun se itki ja vaati herkkuja itselleen. Kun ei saanut tarpeeksi kostoksi joi liikaa vettä ja meni oksentamaan meidän sänkyyn.

Tänään aamulla muuten Risto taas haistoi C:n ja Kenain ja oli ihan piukeena säntäämässä niiden perään. Haukkui vaan ja ihmetteli, miksen mä juokse! Mokoma laiskiainen! Tehtiin pitkä lenkiin, kun yritin arvailla mistä Kenai ja C vois ehkä mennä lenkillään, ja lopulta me löydettiinkin ne. Ja jusotiin loppumatka kotiin. Tuli kuuma, eikä mulla ollut rintsikoita. Plääh.Niin, eilen sitten oli se Ravintolapäivä ja meillä kahvila Animalian uudella toimistolla. Myynnissä meillä oli minttusuklaa- ja kinuski -pikkukakkusia, keksejä koirille ja ihmisille, hampurilaisia, mehua, kahvia, teetä ja kaakaota. Juomia lukuunottamatta kaikki meni. Jouduttiin vielä kolme kertaa käymään kaupassa hakemassa täydennyksiä ja lopulta myymään ei oota. Ihan huippu päivä oli! Asiakkaita oli mun käsittääkseni jonoksi asti koko sen neljä tuntia kun oltiin auki. Todella hienoa! Sain vielä kyydin kotiinkin! C:iä harmitti, kun ei ollut jäänyt mitään tuomisia sille. Lohdutukseksi käytiin hakemassa sille Hesestä ruokaa ja mulle Loving Hutista kevätrullia. Meillä siis on ihan (pitkän) kävelymatkan päässä vegaaninen kiinalaista pikaruokaa myyvä mesta! Ihan hirveesti en niiden kaikista ruoista tykkää, mutta kevätrulla on kyllä todella hyviä! Ja se myyjä on tosi herttainen 🙂

Katsottiin elokuva, J. Edgar Hoover. Oli hyvä, vaikkakin nukahdin kesken kaiken.

Aamulla heräsin 1,5 kg painavampana. (tiedän, ettei se ihan noin mene.)

Olen alkanut työstämään nukketalon ylintä kerrosta (uudelleen tapetointia jne.), ja nyt ehkä vähän tekee mieli mennä jatkamaan!

Ja ehkä meilä on kohta jotain syöminkejäkin tiedossa.

En voi ymmärtää, miksi olen tälläinen huithapeli. Tai sitä, miksei muut ole.

Kenain luu!

Menkäähän nyt siitä!

xoxo,

Blogger kieltäytyy laittamasta Pinkkis -pupua…

Pieni menestystarina

Hopla! Arvatkaa kuka haki eilen toisen bilsan kokeen!!! No, arvatkaa!! Minä!! Arvatkaa nyt kuinka meni!!! No, arvatkaa!!!

Hitsi vitsi soikoon, sain kympin!!!! Kympin! Minä! 18-/18. Aivan loistavaa. Onneks lukiossa saa valita niitä kysmyksiä, niin ettei tarvii kaikkiin vastata. Siellä oli nimittäin yks kysymys, josta en yhtään muistanut et mitä se tarkoittaa. Yhden miinuksen sain fossiileista, kun oli johtofossiili mennyt sekaisin, ja yhtä en muistanut. Tää oli mun mielestä vielä se vaikeampi kurssi. Sit ope vielä sano, viitaten toisen kurssin “epäonnistuneeseen” kokeeseen (9+) et varmaan unohdin laittaa asioita, kun olin tehnyt niin monta tehtävää, ja sit ruksinut niitä yli (siinä kokeessa mä osasin huomattavasti laajemmin, mutten sit kuitenkaan niin tiiviisti). Eli siis suomeksi sanottuna, openkin mielestä mä osaisin paremmin kuin 9+ 😀

Mä oon niin hikke hikipinko!! Ja tää oli vielä sellainen jakso, kun mä en yhtään jaksanut panostaa samalla tapaa kuin ekaan.

Kamalan levoton olo taas. Onneks mies tulee tänään kotiin! Tää on älytöntä, mut mun tekee hirveesti mieli ostaa nukke! Vaikka just tätä päivää olen odottanut, et luottokortilta lähtee taas iso siivu hus pois! Niin nyt mun tekee mieli täyttää se jollain! Ei saa! Nyt pois sieltä Ebaystä ja BK:sta! Yhtään ei tarvii mennä sinne! Kun ei ennätä niitä entisiäkään huomioimaan tarpeeksi. En oikeesti käsitä miksi niitä pitäis sitten ostaa lisää, kun muutenkin poden huonoa omaatuntoa siitä, että iso osa nukeista vaan möllöttelee, ilman laatuaikaa kameran edessä.

Vätin joskus, että meidän pihalla oli kottarainen. Se ehkä olikin mustarastas. En ole kyllä ihan varma mikä s eoli. Musta lintu kuitenkin keltaisella nokalla.

(hih! Lintulaudalla oli pieni hiiri!) Pahus. Mä oon roikkunut nyt tuolla ebayssä niin, että olen ihan unohtanut asiani! Ehkä mulla ei edes ollut mitään. Lapset tuli eilen kotiin, oli kiva olla niiden kanssa. Vaikka jäi aika lyhyeksi, kun oli kaupungilla jakamassa Ystävänpäivä sydämiä eläinten hyväksi. Mulla oli ihan eri intressit kuin muulla porukalla. Ne oli keräämässä lahjoituksia johonkin kampanjaan ja minä taas olemassa ystävällinen “eläinaktivisti”, joka ei yleisestä mielikuvast apoiketen ollutkaan paasaamassa, syyllistämässä tai haluamassa jotain. Muiden mielestä meidän tempaus meni huonosti, minun mielestä hyvin 🙂 Oli hassua kun ihmiset vasta “ei kiitos” siihen kun sanoin “hyvää ystävänpäivää”. Miten niin ei kiitos? Etkö halua hyvää ystävänpäivää? Kummallista. (no tietenkin ne sanoi ei kiitos sille sydämelle, jota tyrkytin)

Sen jälkeen kävin vielä Tokyokanissa etsimässä jotain “pakollista” ostettavaa, vaikka yksi mun säästömantroistani onkin kalliiden erikoistuotteiden vähentäminen. Olin silti todella maltillinen, käytin alle 30 euroa! Ei siinä, että olsiin sillä juuri mitään saanutkaan. Tietenkin jotain, ja eritysimaininnan ansaitsee vihreä tee karkit, joita ostin. Olen vastaavia ostanut äidille japanista, jotka siivousreissuillani sitten itse päädyin syömään. Aivan mahdottoman hyviä! Kunhan siis tykkää vihreä tee karkeista. Sen jälkeen menin vielä smarkettiin, kun tarvitsin perunoita illallista varten. Unohdin ostaa merkkareita, mutta muistin ne nähdessän i R-kioskin. (Lara oli ostanut omansa ärrältä, siksi muistin ärrän nähdessäni ne). En halunnut ostaa niitä kuitenkaan kalliilla, joten menin k-kauppaan. Ne oli sieltä loppuunmyyty!!! Voitteko uskoa! Maanantaina olivat tulleet ja nyt jo loppuunmyyty! Muutkin kuin vegaanit taitavat olla niihin lääpällään! Mirri, jos olet kuulolla – veikkaan että tulet saamaan oman osasi merkkareista sitten kun karkkilakkosi päättyy! Mä en kehdannut kuitenkaan lähteä ostamatta mitään (joo, mä olen sellainen), joten ostin tosi muikeita salmiakkipääkalloja. Ne on kyllä kans hyviä. Mutta kokonaan mustia ja mä halusin vähän väriä. Joten oli mentävä sinne ärrälle. Sieltä sai kaksi ussia vitosella. Eika kallista silti, vaikka olikin tarjous. Ostin kuitenkin, vaikka olisin aivan mainiosti voinut jättää ostamisen tälle päivälle, kun täytyy käydä kaupassa muutenkin huomisia leipomisia varten. No, nyt mulla on paljon karkkia. Mikä on tietenkin ihan älyttömän hyvä juttu, kun paino on noussut ihan hirveätsi ja siitä ylimääräisestä tulisi päästä eroon.

Mua on alkanut vähän pelottamaan laihduttaminen, kun olen niin innostuvaista sorttia ja sellainen ääripää ihminen. No, ehkä tää kuivuu kasaan kun tulee taas toisenlainen raisa ruoriin.

Mun tekis kauheesti mieli tehdä jotain, mutten oikein keksi että mitä. Ehkä pitäis mennä yläkertaan. Mut en tiedä mitä siellä tekis. Tää levottomuus varmaan johtuu siitä, kun aloin lukemaan oikeaa kirjaa. Se sekoittaa mun pään. Mulla oli niin levollinen olo kun kielsin kaikki tollaiset ylellisyydet elämästäni (pah! varmaan kielsin itseltäni yhtään mitään, katsonut elokuvia enemmän kuin koskaan, paisti ehkä silloin kun Poika kuoli).

Mun ehkä tekis mieli tehdä jotain nukkien kanssa, mut tiedän nyt jo miten siinäkin käy. Menen ylsö, valkaan sieltä jonkun ihanan tytön, etin sille vaatteita, en löydä mitään kivaa, sukkahousutkin in ihan mahdoton pukea päälle, hiukset on ihan sähköiset. Tulee kamala sotku ja minä kyllästyn.

Korujen kanssa ihan sama juttu, sählään ja kohellan, sotken ja tympiinnyn. Nyt tarttis jotain uutta! Tai sit meen katsomaan jonkun huonon elokuvan.

Ehkä pitäis vielä siivota vähän ennen kuin se mies tulee.

Tää syötiin eilen. Tai mä olin ainoo, joka sitä suostu lopult asyömään. Lapsille ei oikein maistunut perinteinen skotti”herkku”. Keitaan blogista voittamani Haggis siis kyseessä. On ne ulkomaanelävät sitten kummallisia!

Moikka nyt! Tulkaa sunnuntaina sinne kahvilaan Sörnäisiin!! 

xoxo,

Hauskaa Ystävänpäivää!! ja liikaa juttua kasveista

Hip hei! Vointi on jo paljon parempi! Eilenkin sain siivottua, en kuitenkaan vielä imuroitua. Se on ehkä kaikista kamalinta, ehkä jopa pahempaa kuin lattioiden pesu. Yleensä (aina) meillä ne hoitaakin C, kun se on niissä paljon parempi. Ja minä järkkään ja sievistelen.
Eilen oli silleen tomera siivouspäivä, että heitin yhden kasvin biojätteeseen, rikkinäisen (korjauskelvottoman, mutta oih! niin söpön) käsilaukun roskiin ja sit järkeistin kukkajuttuja muutenkin vähän. Mua ärsyttää kasvit. Siis onhan ne kivoja, elävöitää huonetta jne. mutta se hoito, jota ilman ne sitten kuihtuu, pudottelee lehtiä ja ruskistuu. Sit vielä kaikki mun kasvit on alkuperältään jotain hylkiöitä. Paitsi um…en nt millään saa päähäni mikä sen nimi olis, sellainen iso lehtinen. Sen otin matkaani kun muutin 19v. pois kotoa. Se on ollut mulla siis jo melkein uh. 20 vuotta. Ja sen poikasia on täällä kans, ehkä kyllä enää vaan yksi kappale. Sitten on työpaikan joulukoriasetelmasta kiinanruusu, joka aina talvella meinaa heittää veivinsä. En tiedä mikä sitä riivaa. menis pois. Ja sit on ties kuinka monta (kolme) bambua, joiden alkuperä on kukkakimppu, jonka olen saanut joitakin vuosia sitten. Siihen oli tökätty niitä bambunvarsia, jotka alkoi sitten kasvattamaan juuria, joten tökkäsin ne multaan. Pari kertaa olen leikannut niitä ja juurruttanut ne katkotut osat ja nyt nekin on täällä. Sit oli kaks töistä saatua orkideaa, joista toinen meni eilen biojätteeseen, kun se oli niin *jotain*. Se toinen aika ajoin kukkii kauniisti, nyt on ollut piiiitkään kukkimatta, kun Kenai riehuessaan heitti sen liian monta kertaa lattialle. Peikonlehti! Jos se on joku kasvi, niin sitte veikkaan että se mun eka kasvi olis peikonlehti.

Tajusin, etten eilen ole puhunut kenellekään muulle kuin koirille ja Hyrrälle. C ei siis soittanut eilen 😦 Eikä luonnollisesti kukaan muukaan, mä olen vähän pimennossa täällä 😦 Nyyh. Oikeesti. Sen takia olen eilen vähän liiankin aktiiviseti roikkunut facebookissa. Saadakseni jotain kontaktia. Ja etäbilsan maikallekin lähetin liian kummallisen viestin. Oi joi. No, onneks lapset tulee tänään ja siippa huomenna! Ja minä olen kovaa vauhtia tervehtymässä. Ja joskus lähitulevaisuudessa olen saamassa pikkuveljeltä uuden (käytetyn) puhelimen tämän nykyisen toimimattoman rakkineen tilalle.

Olen viime aikoina vähän ollut huolissani siitä, kun asiat tuntuvat käymään ahtaammiksi ja vaatteet kutistuvat pesussa. Ja vartaloon on ilmestynyt sellaista pehmeyttä, joka ei sinne oikeastaan kuuluisi. Tänään kaivoin vaa’an esiin. Niin, ja siis punnitsin itseni.

——————————–järkytys—————————————————————————

Eilen katsoin vain yhden huono elokuvan ja sit kun teki mieli alkaa katsomaan uutta, päätinkin että luen kirjaa!!! Oikeaa kirjaa, jossa on tarina ja päähenkilö ja sivujuoni ja kaikki! Lainasin kirjastosta Ludvik 14. kertovan kirjan. Toivoin, että se olis jollain lailla liittynyt Marie Antoinetteen, muttei liity. Pari sukupolvea liian aikaisin. Damn! Ja sit meninkin aikaisin nukkumaan. Eilen myös aloin lukemaan uusia bilsan ja kemian kirjoja. Kemian eka kappale käsitteli sitä, kuinka tulevia kappaleita tulisi opiskella. Siis niinko ohjeita siihen. Se vaikutti ihan järkyttävän vaikeelta! Aivan lannistavaa taas. Bilsa oli ok, ja sit tajusin mennä katsomaan jostain nettijutusta kurssin kulusta ja mulla on väärä kirja, mutta tälläkin pärjää, mutta kokeeseen ei tule ensimmäistä kappaletta. Ei siinä että mä niin kauheesti koetta varten opiskeliskaan, mutta silti. Ja sit sieltä nettijutusta en hittosoikoon saanut yhtään selville, et mitä mun nyt pitäis tehdä. Siitä laitoinkin sille opelle sitten viestiä.

Mulla on hassu kuva Kenaista. Tai itse kuvassa ei ole mitään hassua, mutta jos mä kerron, että mä petasin sängyn, niin se tekee kuvasta hassun. Napsu tykkää tehdä noita pesiä, mutta koskaan aiemmin se ei ole saanut peittoa noin tehokkaasti pois. Se ei siis tyydy nukkemaan meidän sängyn päällä, sen täytyy päästä sisälle. (tää toimis paremmin englanniksi, on the bed, in the bed).
Ollaan lenkkeilty koirien kanssa paljon, se mukavasti rytmittää päivää. Vaikkakin en tykkää ulkoiluttaa kahta koiraa samaan aikaan. Tai siis yksinäni. Menen niiden hihnojen kanssa koko ajan solmuun ja sit jos on vielä kakkapussit kädessä niin olen ihan jumissa. Ja talvella on vielä niin hutera olokin, siis kun on liukasta. Pelkään että tulee muita koiria vastaan kapealla väylällä. No, onneks C tulee huomenna! Kaksi on niin paljon mukavampi ulkoilla!

Tää on muuten ollut oikein hyvä viikko parisuhteellekin. Tosissaan osaa toista arvostaa ihan erilailla, kun jotuu hetken olemaan erossa. Kyllä mä myönnän, että mulla oli aivan ihanaa ekat päivät, kun olin ihan yksinäni. Ja ist tulin kipeeks, eikä se ollut enää yhtään kivaa.

Mun on ihan pakko mennä vaihtamaan paita. Olen tätä käyttänyt viimeksi joskus kesällä, ainkain kaksi kiloa sitten ja tää on tukalan tiukka! Samperi soikoon. Todella ärsyttävää. Sitä ennen vielä aamiaisastioistani. ——————————>
En ole yhtään lapsellinen!! Kulho ja lusikka ovat oikein tärkeitä, ne on mielellään saatava joka aamu (jos en saa niin ei ole tulossa hyvä päivä), mukilla ei niin väliä, kunhan se on kuitenkin joku minun mukeistani (blythe, hello kitty tai histamiini).

Pihalla oleva kottarainen yrittää viestittää jotain, ehkä se haluaisi jakaa jotain tärkeää blogini lukijoiden kanssa, mutten ymmärrä mitä se sanoo.

Eipä sitten muuta tällä kertaa! Menkää nauttimaan ystävistänne!!

xoxo,