Kuulumisia

Hei vaan, pitkästä aikaan!

Jopas edellisestä kerrasta onkin vierähtänyt melkoinen siivu elämää. Pahoittelut! Edellisen postauksen ja tämän, jota nyt luet väliin mahtuu paljon kaiken näköistä, mutta jostain syystä niistä dokumentointi on jäänyt.

Maaliskuussa kävin Japanissa! Oli huisin hauskaa. Se oli jo kahdeksas kertani, ja sillä erää kiersin paljon puistoja. On koomista miten Japanin luonnottomuus viehättää, mutta eniten pidän Tokion luonnottoman luonnollisesta luonnosta. Söin paljon hyvää ruokaa (tietenkin, olenhan vegaani!) sekä kävelin ihan julmetusti. Hyvä, kiihdyttävä loma.

Huhtikuussa juhlin syntymäpäivääni ja aloin väsymään töihin/töissä. Työkaveri pitkään sairaslomalla, ja minä ahnehdin hänen vuorojaan. Kuuden päivän työviikkoja, 10 päivän työputkia. Opin, että väsymykseni tulee esiin ärtyneisyytenä ja kiukkuna. (tämän taisin kyllä oppia vasta myöhemmin keväällä/kesällä)

Toukokuussa esikoiseni tuli täysi-ikäiseksi!!! APUA!! Miten tässä näin pääsi käymään? Muistan, kuinka itse täytin 18 eikä siitä nyt niin montaa vuotta ole. Kummallista. Liiallinen työnteko jatkuu. Olen innostunut koristelemaan lähiympäristöä puutarhatontuin ja vegaanisin viestein. Hauskaa. Twin Peaks alkoi!!! ❤ Ihan mahtavaa!

Kesäkuussa edelleen liikaa töitä, peruttuja vapaapäiviä, ahdistuneisuutta. Kun ei osaa sanoa ei ja haluaa olla se, johon voi “luottaa”. Minimalismi kausi päättymässä? Alan piristämään/lohduttamaan itseäni shoppailemalla. Taidetarvikkeita. Mm. valo”pöytä”, vesivärit, linopainantaan tarkoitettua maalia/väriä, papereita, tusseja. Ei hyvä. En kuitenkaan ennätä käyttämään niitä. Työstän Rock. Paper. Scissors. -zinesarjan kolmatta osaa (aloitin sillä, saksilla, koska hauskin.). Ostin kirjoituskoneeseen värinauhan todetakseni, että kirjoituskoneella on tosi rasittavaa kirjoittaa, ellei se ole sähköistetty versio. Minun (C:n) ei ole. Kummipojan synttäreillä.

Heinäkuun alussa vihdoin 4 päivän vapaaputki! Jee!! Lontooseen Piisamirotan kanssa. Tosi kivaa! Ihanaa ruokaa ja kaikkea mukavaa. Lisää taidetarvikkeita. Käytiin Kyoto Gardenissa, Buckinghamin Palatsissa, Luonnontieteen museossa (jossa parasta oli ulkona oleva villi puutarha), shoppailemassa, syömässä useassa vegaanisessa ravintolassa, Portobello Marketilla ja sokerina pohjalla: Wellcome Collectionissa, johon osaan ensi kerralla varata ainakin yhden kokonaisen päivän. Jumbossa joku nuori mies vahingossa flirttaili minulle! Ei takaapäin osannut aavistaa, mikä vanha kurttu onkaan kyseessä. Oli se hauskaa!

Oon lukenut noin 20 kirjaa, joista ainakin 23 jättänyt kesken. Luen liian montaa kerralla, ja sitte ennätän kyllästymään ennen kuin pääsen yhdessäkään loppuun asti. Yritän jotain onnellisuus- ja mindfulness -juttuja, mut eihän siitä mitään tule. Ei pysty. Anais ninin päiväkirjat on tosi mielenkiintoisia, ja ihan uskomattoman pitkäpiimäisiä. Jossain vaiheessa teen päivityksen kirjalistaani, se on kaikesta lyhytjänteisyydestä huolimatta päässyt kasvamaan melkoisesti. Ehkä en lukutavoitteessani ole ihan pysynyt, mutta paljon olen lukenut.

Yhteenveto:

Tehtyä: töitä, lukemista, shoppailua (mutta vasta nyt viime aikoina), muutaman zinen alkutohinoita. Ensimmäinen (tietoinen) kollaasi. Vesiväritaiteilu ja kaikenlainen taiteellinen kokeilu. Matka varattu Jenkkeihin ens kuussa. Rimowalle kyytiä!

Tekemätöntä: budjetointi, liikunta, kavereiden tapaaminen (oikeesti! Olen kevään ja kesän aikana käynyt yksillä synttäreillä[joissa olin ainoa vieras-kyseessä siis minua varten järjestetty minijuhla], kerran kylässä syömässä ja kerran kutsunut meille syömään. Ei vaan kykene.), ompelu(!! olen paperia ommellut, tehdessäni vihkoja. Kangasta en yhtään.) sekä bloggaus. Selkärankaisuus ja touhukkuus ihan kateissa. Kaikki aikanaan. Olinkin aivan liian hyvä ollakseni totta.

Laittaisin lisää kuvia, mut ne on toisella muistikortilla ja se on kateissa. Joten, jos saan pyytää halukkaita Instagramin puolelle seuraamaan: www.instagram.com/pinkkisfun/ siellä ainakin joitain kuvia Lontoon reissusta. Ja niistä tontuista ja muista.

Eipä sitten muuta.

Sainpas tämänkin tehtyä!

Arkisen arjen kirjurinne,

Raisa

Viikon Ostos, 10 (ja vähän kamaa myynnissä)

Moikkarallaa!

Taistelen ajatuksen “Älä Osta Mitään -kuukausi” kanssa. Pitäisikö minun hillitä tarvetta olla tosi kurinalainen vai pitäisikö minun hillitä tarvetta ostaa uusi, parempi elämä? Eilen oli todella lähellä, etten tuosta noin vaan, hetken mielijohteesta ostanut meille Vitamix blenderiä. Nykyään kun on tilillä rahaa, tuollaisetkin asiat onnistuisivat ihan tuosta noin vaan. Viime viikolla meinasin mennä matkalaukkukauppaan, ja ostaa itselleni kevyen ja eleettömän matkalaukun. Nyt olen aikeissa tilata itselleni raaka-aineita kotikosmetiikkaa varten. (viimeksi kun olen tilannut ko. aineita, n 10-12 vuotta sitten, jouduin heittämään  ison osan pois, kun öljyt härskiintyivät ja tuoksuöljyistä viimeiset olen pikkuhiljaa kaatanut pesukoneen huuhteluainelokeroon, kun ei muuten tule käytettyä.) Minä tiedän ja tunnen taipumukseni innostua niin maan perkeleesti, ja nyt pyrin välttämään sitä. Just sitä suurta innostustahan lähes kaikki tavaranikin kuvastavat. Ja nyt olen kovalla työllä hankkiutumassa niistä eroon. Meillä on tällä hetkellä kaikki paikat täynnä kamaa! En voi ymmärtää miten sitä on vieläkin niin paljon!

No, ainakin osaltaan vaikuttaa se, kun olen vinttejäkin tyhjentänyt ja tuonut niitä kamoja ihmisten ilmoille. Veli tulee viikolla hakemaan yhtä kuormaa Kierrätyskeskukseen vietäväksi ja sitä ennen täytyy mun saada mahdollisimman paljon kamaa kerättyä poisvietäväksi. Kyllä tämä tästä!

En kyllä tiedä mistä tämä todella vaativa tarve karsimiseen tulee. Melkein vimmalla käyn laatikoita ja komeroita läpi, josko täältä löytyisi jotain pois laitettavaa. Pistin lähes kaikki korunikin pois näkyvistä. Niitä en sentään laittanut kirppiskasaan, mutta jonnekkin missä ne ei ole koko ajan esillä.

Niin, että sellaista.

Tämän kertainen ostoni ei varmasti kiinnosta yhtään ketään, mutta itse olen siitä hyvin innoissani. En kyllä keksi, että miten tästä hyötyisi yhtään kukaan muu. Koittakaa joku ilo siitä itselleni irrottaa.

Risiiniöljy!

Minähän sain noin kuukausi sitten silmälääkäriltä ohjeen käyttää paksua voidetta kuivien silmien aiheuttamiin ongelmiin. Siis joka yö pitäisi laittaa vaseliinia molempiin silmiini, loppuikäni. Ei kiva. Ennen kaikkea ei kiva vaseliini, öljyteollisuuden sivutuote. Lisäksi pitkässä juoksussa se tulisi maksamaan minulle useita satoja euroja, jostain naurettavasta vaseliinista. Ei kiitos! Mutta en minä oikein ilmankaan meinaa pärjätä, enkä uskalla alkaa kikkailemaan silmieni kanssa. Kookosöljyä olen miettinyt, mutta en tohdi sitä silmiini tunkea.

Joten avuksi Google! Löysin asiallisen oloisilta sivuilta vinkkejä kuivien silmien hoitoon ja kaikista paras vinkki oli risiiniöljy! Ostin pullon apteekista, maksoi suht saman verran kuin tuubi sitä silmävoidettakin, mutta tavaraa on noin miljoona kertaa enemmän eikä sitä tarvitse olla koko aikaa olla ostamssa uutta, kun ei tule sitä kontaktia silmän kanssa. Se tuubihan piti vaihtaa kuukauden välein, oli tavaraa jäljellä tai ei.

Olen sitä nyt kolmena yönä käyttänyt ja hyvin on toiminut! Tänään aamulla kun heräsin taas aivan liian aikaisin ja silmät tuntuivat vähän kuivilta laitoin öljyä vähän luomille ja jatkoin pötköttelyä. Kun lopulta nousin ihmisten aikaan silmät tuntuivat loistaville. Käytän öljyä niin, että kostutan kestovanulapun sillä ja painelen ripsien tyveen. Suoraan silmään en sitä laita. Jostain olen myös lukenut, että risiiniöljy kasvattaisi ripsiä. Itse en siihen usko, mutta näköjään ihan silmäturvallinen se on ollut kautta aikojen.

Tällä loistavalla oivalluksellani en säästä pelkästään rahaa, mutta myös luontoa. Tuo kierrätettävä lasipullo kestää minulla todennäköisesti kauan ja käytön jälkeen voin kierrättää sen kokonaisuudessaan. Kun taas vaseliinivoide on pakattu metalliseen tuubiin joka on pakattu kartonkiin, mukana tulee paperiset ohjeet, nämä toki kaikki kierrätettäviä, mutta silti. Korkki oli muovia, joten se joutuu roskiin. Luonto kiittää nerokasta Raisaa! 🙂

Hei, ehkä tässä sittenkin on joku pointti! Siis oikeutus tälle postaukselle. Se, että tuhlaileville asioille voi löytää, jos jaksaa vähän etsiä, kestävempiä vaihtoehtoja.

Moikka nyt! Ai nii! Unohdin ne myytävät!

Ponit 15 €, Lundby huonekaluineen ja Muumi uimahuoneineen 20 €, muotit ja kirja 25 €, leimat 10 €, 40-50 täysinäistä HK tarra-arkkia + kirjepapereita 30 €, pikkupehmot 10 €, netsuke/avaimenperä setti 15 €, Rement setti 10 €.  Annan mieluusti paljousalennusta, jos ostaa useamman! 😀 Reilu!

xoxo,

Raisa

 

Viikon ostos, 8

Hei taas!

Tällä kertaa hieman erilainen ostos, kyseessä nimittäin anti-ostos, jostain omistamastani luopuminen.

Meiltä lähti tänään auto. Kerttu. Ollaan sitä aika ajoin mietitty, C vähän väliä sanoo mulle, että viedään se mun isälle, mistä me se saatiinkin. Ja mua on harmittanut. Mitä mun isäkin ajattelis, jos me tuotais sen antama auto takaisin. Ja kyllähän me sitä tarvitaan, miten me muka päästäis Nuuksioon? Tai millä me vietäis kamaa Kierrätyskeskukseen? Millä mä menen Varistoon kaikkien skräppikamojen kanssa?

No, viime viikolla C vaihtoi siihen kesärenkaita ja yksi pultti hajos. Okei, tää oli se merkki, jota oltiin odotettu. Otin jo yhteyttä vakuutusyhtiöön, kyselläkseni seisontavakuutuksesta, mutta päätin kuitenkin odottaa isän mielipidettä. Tänään sille sitten soitin, vähän jännitti. Älkää kysykö miksi. Sillä en tietäisi vastausta. No, isä tulikin sitten lähes heti veljensä kanssa hakemaan autoa, mä laitoin nimen paperiin ja vaikkei se omistajaa siinä kohtaa vaihtanutkaan ei Kerttu ole enää minun vapauteni/murheeni. Isä hoitaa.

Heti kun auto lähti pihasta alkoi hirvittämään. C:kin minua soimasi, tämä tapahtui kuulemma liian nopealla aikataululla, nyt me ei enää ikinä päästä Nuuksioon (mä jouduin aina maanittelemaan ja lahjomaan sen sinne joka tapauksessa), me ei enää ikinä päästä mihinkään. Niin. Elämä loppui just nyt.

Kyllä mua pelottaa mitä tästä tulee. Mitä sitten kun pakkasta on 20 astetta, tiet auraamatta, jäisiä, on pimeetä ja kamalaa? Miten mä pääsen töihin? Millä mä vien kartongit kartonkikeräykseen? Miten me tuodaan koiranruokasäkit kotiin? Apua!

Toisaalta mulla on todella vapautunut olo! Enää ei tarvitse huolehtia auton katsastuksesta, siitä onko tankissa bensaa vai ei, vakuutuksista, korjauksista, ja kaikesta siitä, mitä auton omistamiseen liittyy. Ja mikä parasta – musta tuntuu, että mä elän nyt enemmän omien arvojeni mukaisesti. Kyllä te tiedätte, miten mä täällä aika ajoin paasaan ekologisuudesta, kierrättämisestä, uusiokäytöstä, vähentämisestä ja kaikesta sellaisesta. Nyt musta tuntuu, että mä otan enemmän vastuuta myös omista teoistani. Ja voi pojat! Se se vasta on hyvä tunne!

Ehkä elämä tästä jatkuukin? Kenties entistä parempana vielä. Ainakin mä säästän 400-500 € ihan pelkissä vakuutusmaksuissa/vuosi! Se on meikäläisen tuloilla yli viikko töissä. Siihen päälle bensat ja muut niin mähän voisin teoriassa pitää 2-3 viikkoa ylimääräistä lomaa joka vuosi ihan vaan luopumalla autosta.

Voipi olla, että tämä auttaa myös hillitsemään kaikenlaista shoppailua, kun tavarasta eroon hankkiutuminen vaikeutui näin paljon. Onneksi kuitenkin kerittiin viemään se viimeinen kuorma Kierrätyskeskukseen, niin ei jäänyt nurkkiin lojumaan. Täst’edes täytyy tarkemmin suunnitella nekin reissut. Saa nähdä mitä tästä tulee! Ihan (kauhun sekaisella) innolla odotan tulevaa! Mun täytyy kuitenkin myöntää, että oon aika ylpeä tästä päätöksestä. Hyvä minä!

Hyvää alkanutta viikkoa!

xoxo,

Raisa

Tehtävälistoista, täydellisyydestä ja minimalismista

Hahah! Pakko nauraa! Mä oon siis kipeenä ja vietän kaiket päivät katsellen telkkaria tai Youtubea. Nyt olen löytänyt ihastuttavan Jenny Mustardin ja Jenny kertoo minulle, ja sinulle ja kaikille, että kauniin tehtävälistan saa tehtyä muistivihkoon, jossa ei ole viivoja ja kynänä käytetään mahdollisimman ohutkärkistä. Näin tehtävälistatkin ovat kauniita katsella.

Mut mitä jos ilman viivoja kirjoittaakin ihan vinoon (mä aikuisten oikeesti en pysty edes piirtämään viittä senttiä pidempää suoraa viivaa) ja ohutkärkisellä kynällä käsialasta tuleekin ihan kamala.

Mitä jos maximalisti haluaakin minimalistiksi? Mitä jos minimalismi onkin vain hetkellinen buumi, eikä oikotie onneen? Mitä jos se onkin vain taas yksi kikka saada meidät ostamaan jotain, vaihtamaan kaikki värilliset asiat värittömiin (musta-valkoisiin, beigen tai hiekan värisiin).

No, minä joka herkästi innostun kaikesta olen nyt taas vähän innostunut tästä touhusta. Karsin jälleen ja mikä parasta: tilin tyhjentämisen sijaan olenkin innostunut sen täyttämisestä. Tavaroita suuremman  täyttymyksen ja turvallisuuden tunteen saankin pankkitilistä, joka ei kaiu tyhjyyttään. Tai ilmoittele punaisin kirjaimin kirjoitetuilla viesteillä hylätyistä maksuista. Hetkeäkään en kyllä usko, että tämä olisi vaihe, joka kestäisi loppuelämäni. Että minusta oikeasti tulisi tyhjyydestä ja värittömyydestä pitävä, järkevä siisti ja asiallinen. Aikuinen. Hillitty. Vähempään tyytyvä. Mutta ilon aion tästä ottaa irti niin kauan kuin sitä kestää! Siis tyhjentää taloa, syödä terveellisemmin (miten onkaan, että todella monet minimalistit syövät terveellisesti, puhtaasti ja usein vegaanisesti?), pitää kotia siistimpänä, tehdä vähemmän mutta paremmin, säästää rahaa (siis hillitä hillitöntä shoppailua) ja olla onnellisempi, siis kaikin puolin täydellinen. Ehkä jopa puhuakin vähemmän? Tai jospa jättäisin osan kirjaimista kirjtmsta? Hahah! Ilkeämieliset siellä heti tuumaavat, että eipä juuri paljoa kirjoitustyyli nykyisestä muuttuisi, jos sen tekisin. Olettepa hauskoja.

Joka tapauksessa tässä muutamia havaintojani minimalismista:

• karsinta pääosassa (eikä ihme, sillä nykyihmisellä, jopa vähävaraisilla, on kaapit ja varastot täynnä tavaraa. Ehkä minimalismi on vastaisku juuri tälle? Ei pysty erottautumaan joukosta kalliilla käsilaukuilla, koska kaikilla on niitä jo, jopa niillä kaupan kassoilla, jotka ei tienaa käytännössä katsoen juuri mitään. Joten tarvitaan jotain radikaalia, vapaaehtoinen vähään tyytyminen.), ainakin aluksi. Kaikesta tulee hankkiutua eroon, mitä vähemmällä tulet toimeen sen puhtaampi ja parempi olet.
• trendeinä musta, valkoinen, betoni, kupari, hohtava kulta, mehikasvit, tyhjyys, avaruus
• epäkäytännöllistä, kun pitää nostaa käyttöesineetkin pois työtasoilta (=näkyvistä)
• varakkaiden etuoikeus?
• minimalistit puhuvat paljon elämän yksinkertaistamisesta, mutta onko se sitä?
• veganismi yleistä
• iphone ja kaikki macit ja muut ko. firman vempeleet must

Tämä on nyt kolmas kerta, kun työstän tätä samaa postausta, joten vähän tässä yhtenäisyys kärsii, mutta onpahan ainakin monipuolista. 🙂

Olen viime päivinä miettinyt paljon keräilyä. Minähän olen megakeräilijä. Kerään jos jonkinmoista tavaraa. Jopa linnunpesiä ajattelin kerääväni! Luita, tammenterhoja, kiiltokuvia, tarroja, washiteippejä, piparkakkumuotteja, muistivihkoja, nukkeja (ja kaikkea mahdollista nukkeihin ja niiden taloihin liittyvää), vanhoja lääkepulloja ja muuta kummaa “lääketieteellistä” kamaa, hassuja leluja, Sonny Angels tyyppejä, vanhoja legohahmoja, kankaita, My Little Ponyjä, kirjepapereita, postimerkkejä, japanilaisia posliinieläimiä, pupu -aiheisia asioita, orava -aiheisia asioita, säätaloja, jääkaappimagneetteja, kirjoja eri aiheista, Kokeshi-nukkeja, Hello Kitty krääsää – you name it, I collect it. Kunnes alkoi tämän kyseenalaistaminen noin viikko sitten. Joistakin keräilyistäni olen luopunut jo aiemmin, kuten piparkakkumuoteista tai HK sälästä. Mutta entäpä nuo kaikki muut? Osaahan minä myös käytän, kuten washiteippejä ja tarroja, ja käytin minä piparkakkumuottejakin mutta isolta osalta siksi, kun niitä oli joten täytyyhän niitä käyttää. Mutta se, että jotain ostaa vain ja ainoastaan sen takia, että niitä kerää? Laittaa jonnekin säilöön. Onhan keräilyssä kyllä se hyvä puoli, että niin kauan kun muita hupsuja keräilijöitä löytyy saa omista kokoelmistaan ainakin osan rahoista takaisin. Osasta sen voi saada jopa korkojen kera!

Itse olen viime päivien aikana käynyt todella paljon tavaroitani läpi, ja luopunut mm. matkamuistojääkaappimagneeteistani (yhden jätin, Nagoyan luonnontieteellisen museon magneetin, kun siinä on dinosaurus.) ja keräämäni linnunpesät (oikeesti!?!!) laitoin pihalle puuhun, pupukokoelmani luovutin miehelle lähetettäväksi siskonlapsille, nukeista lähtee taas neljä kappaletta myyntiin, kirjepapereista laitoin pois ne, joista en pitänyt, leluja olen laittanut pois ihan megamäärin viimeisen vuoden aikana, kankaitakin karsinut ja kirjoista olen karsinut yli puolet. Vielä on paljon matkaa johonkin ihanteelliseen normaaliuteen, vain muutamaan keräilykohteeseen, enkä edes tiedä haluanko sinne, mutta minun ei tarvitse kerätä ollakseni minä! Se tunne, kun Takara teki translucent nuken, josta en pitänyt! Tiesin, ettei kokoelmani voisi olla täydellinen, joten vapauduin myymään (ja saamaan satoja, jopa tuhansia euroja!) lähes kaikki translucent nukkeni! Mikä ihana vapaus! (päätin just nyt luopua postimerkkien keräilystä. En sitä koskaan vakavasti ottanutkaan, mutta nyt vakavissani meinaan luopua siitäkin.)

Keräily on varmasti meillä verissä, onhan se aikoinaan ollut meille elinehto. Kerätään ruokaa, sopivia keppejä ja kiviä, eikä välttämättä heti käytettäväksi, vaan varastoon. Ja nyt kun ei sille ole niinkään tarvetta täytyy sitä purkaa johonkin muuhun, kuten vaikka tulitikkulaatikoiden keräilyyn (niitä minä en kerää!). Mutta kyllähän me pystytään muitakin viettejä(?) hillitsemään, enhän minäkään syö karkkia tai sipsejä ihan koko aikaa vaikka mieli ehkä tekisikin. Miksi sitten pitää keräillä kaikkea? Ah! Luin juuri, että keräilyllä rakennetaan myös minäkuvaa! Ja just sitä se on mulle hyvin monissakin asioissa. Minä olen se, jolla on kaikki translucentit, kokoelma sitä ja tätä ja tuota. Enkä minä enää kaipaa sitä hyväksyntää niin. Oikeasti minun ei tarvitse olla koko ajan muiden silmissä olemassa. Mikä ihana vapaus!!

Ennen kaikkea minua kiinnostaisi tietää (huomasin just, että aiheesta on kirjoitettu myös kirjoja, ehkäpä etsin niitä kirjastosta ja löydän niistä vastauksen?) että voiko kaltaisestani keräilijäluonteesta tulla pysyvästi semmoinen, joka ei keräilisi. Minä olen näet syvästi kiintynyt (tai olen ainakin ollut) tavaroihini ja minua ihan hiukkasen pelottaa, että puolen vuoden päästä olen ihan sirpaleina kun olen antanut tai myynyt kaikki rakkaat kokoelmani pois. Olen varmaan täälläkin puhunut, kuinka olen kuumeisesti etsinyt Tarina Tarantinon Hello Kitty rintakoruani. Minulla on siis tuommoinen aarre ollut ja se on pitkään ollut kateissa, ja samoin on käynyt maailman hienoimmille liekki -tennareilleni ja söpölle kassille. Kaikki kadonneet! Ja ne vaivaa niin saateristi! Entä jos kaikki tavarat, joista nyt luovun vaivaavatkin minua samalla voimalla joskus, jos palaankin takaisin entiselleni? En varmaan fyysisesti kestäisi niin musertavaa tunnetta. Vaan ehkä on kyse ennemminkin siitä, että nuo mainitsemani tavarat ovat kadonneet, en ole vapaaehtoisesti luopunut niistä. Ja taas nyt poistumassa oleva kamavuori lähtee riemulla.

Joop, eipä sitten muuta. En jaksa (sorry, olen paska bloginkirjoittaja, kun en millään viitsi editoida tai tarkistaa tai muuten höylätä ja viilata näitä postauksiani) käydä tätä enää läpi, koittaa tehdä siitä jotenkin paremmin jäsenneltyä. Ommellakin pitää, you know.

Mitä mieltä?

Vähemmän on enemmän?

vai

Miksi tyytyä vähään, kun voi saada kaiken?

j.k. Luin sitten kuitenkin läpi tuota kirjoittamaani tekstiä, ja täytyy alusta sanoa, että melko negatiivisesti siinä kohti suhtauduin minimalismiin. Mutta tarkoitin juuri sellaista valkoisiin asioihin keskittyvää minimalismia, kisaa, jonka voittaa se, jolla on vähiten tavaraa ja kalleimmat kamerat ja macit. Mutta voihan sen nähdä toisinkin, ja juuri siihen sitten kirjoitukseni jälkiosa keskittyi. Jonkinlaiseen henkiseen kasvuun tähtäävään minimalismiin. Onnellisuuden ja yksinkertaisuuden lisääntymiseen. Minimalismilla on monta puolta. Niin, eikä ihan oikeasti tarvitse siellä tikahtua nauruun, en koe itseäni minimalistiksi. Enemmänkin näen itseni maksimalistina, joka haluaa välillä jotain muuta kuin enemmän.

Niin, eikä otsikko kuvaa sisältöä enää juurikaan. En jaksa muuttaakaan sitä, joten tällä mennään.

xoxo,

Raisa

 

Ohi on!?

Hello! Se on minä taas, ja olen ehkä vähän innoissani jostain. Päämääräinen ja sisuuntunut! Tai no, sisuuntuneisuudesta en ihan varma, mutten muutakaan keksinyt, ja lauseena pelkkä päämääräinen ei ole niin tehokas, joten myös sisuuntunut. 🙂

Kolme viikkoa siihen meni, rypemiseen. Aamun FB ehkä vähän söi intoani, ei minkään yksittäisen postauksen tai muun takia, mut ehkä se tyhjänpäiväisyys. En tiedä. No, kaikkea hyvää kuitenkin ilmassa, hyvin maltillisesti, mutta kuitenkin. Osa viime viikkojen ajatuksista tuntuu nyt hyvin vierailta ja kaukaisilta. Uudet tuulet puhaltaa, ja se tuntuu ihanalta ja joltain, en nyt keksi, että miltä. 

Ihan hirveesti tutkailen itseäni, aina kun joku tuntuu pahalta/hyvältä/jne/jne, yritän pilkkoa sitä osiin, että sen välttäminen/toistaminen onnistuisi jatkossa helpommin, en kuitenkaan osaa sanoa, että onko paskat jaksot vaan elettävä alta pois ja sit ajan kanssa alkaa taas jotkut asiat tuntumaan mielekkäiltä, ja sit lumipallomaisesti niiden määrä kasvaa, vai onko niin, että tietyn vittuuntumisen tason ylitettyäni käytöksen on muututtava johonkin suuntaan, ja tämä käytös saa aikaan sen “hyvän kierteen”. Ehkä kyse on molemmista, aika on kypsä, joten alan toimimaan toisin, ja tämä vahvistaa hyvän lisääntymistä? Nyt se alkoi torstaina, kun oltiin Pinpulan kanssa kaupassa. Tein niin epäitsekkäitä ostoja, että tuli siitä hyvä mieli ja sit se on pikkuhiljaa lähtenyt siitä kasvamaan. Eilen kaverin synttäreillä puhuttiin artikkelista, jossa kuusihenkinen perhe säästi 11 kk, jotta saattoi matkustaa yhden kuukauden Jenkeissä vailla huolen häivää. En tiedä oliko lehden artikkeli antoisampi, itse luin aamulla nettiversion, ja se oli kyllä aika tynkä. En yhtään saanut käsitystä, että mistä ne säästi, ainakin paljon ylitöitä ja yövuoroja tekivät. Löytyy Hesarin artikkeleista, täältä. En kuullut keskustelua ihan alusta alkaen, mutta sen mitä kuuli sai jotenkin innostumaan. Ei mulla ole tarvetta matkustaa koko lomaksi, tai siis kuukaudeksi jonnekkin törsäämään mielin määrin, mutta se, että koko perhe säästäis jotain yhteistä päämäärää kohti on ajatuksena aika ihana. Ollaan vähän puhuttu jo ens kesän reissusta, mutta sinne oltais vaan me aikuiset menossa, vihdoin ja viimein häämatkalle. C ehdotti Englantia, johon minä vastaehdotin Pariisia. Englanti ei kyllä kauheen romanttinen kohde ole…Pariisi kyllä. 🙂 Mutta vuonna 2016 olis sitten Japanin vuoro, ja kenties koko perheen voimin! Ihq! Mulla on sille nimetty tilikin jo olemassa, ja tilillä ihan mukava pesämuna. Se vaan, kun siihen on niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin pitkä aika tekee säästämisestä vähän vaikeaa, tililtä on aivan liian helppo siirtää rahaa aina tarpeen tullen käyttötilille. No mutta, vaikka mun säästäminen tapahtuukin tälleen pieninä spurtteina, on se silti kaikki hyväksi. Vaikka tuhlaisinkin rahat ennen varsinaista kohdetta…

Yksi säästämisen keino, josta hyötyy isosti myös ympäristö on luopua jälleen vaatteiden ostamisesta. Tää on mulle kyllä niin helppoa, kun en vaatteista liiemmin välitä. Vieläkin kyllä vähän nukenvaatteet tässä kohtaa emmityttää. Ei muuten, mutta ne Hello Kitty vaatteet, jotka ehkä joskus sitten tulevat Aasiassa myyntiin. No, jos ne itselleni sallin, ja sit muuta en. Nyt on alkanutkin vuoden kestävä nettihaaste saman asian tiimoilta, FB:ssa ainakin on Siivouspäivään liittyvä haaste, jossa ei osteta uusia vaatteita eikä kenkiä vuoteen. Ja todella paljon ihmisiä siihen liittynyt! Hyvä hyvä! Kenkätilanne on mulla ihan kamalan huono, toiset talvikengät vuotaa, mikä ei tietenkään pakkasilla haittaa, mutta suojasäällä paljonkin. Ja tennarit on revenneet sivusta aika pahasti. Nettihaaste sallii vaatteiden ja kenkien ostamisen kuitenkin kirppiksiltä, joten enköhän mä jotain jalkoihini sieltä löydä. 😀 Voi rähmä, mut talvitakkini on myös aivan kamala, se on joku poikaselle hankittu takki, jota se ei sit kuitenkaan käyttänyt, ja minä otin sen käyttööni kun edellinen hajosi. No, kyllä sillä ainakin vielä yhden talven kehtaa kulkea. Tää nyt ei tietekään ole suuren suuri säästökeino mulle, kun en vaatteita juurikaan itselleni osta, varsinkaan uutena. Mut ehkä tästä jotain iloa on. 

Viikko sitten maanataina voitin nuken kustomoinnin, ja torstaina Urpot.fi sivuston järjestämän kirjoituskilpailun, jonka palkintona “äitiyspakkaus” teini-ikäisen vanhemmille! 🙂 En yhtään muistanut jännittää tätä, enkä muista mitä palkinto piti sisällään. Aika iso se joka tapauksessa on, sillä se on myöskin pakattu äitiyspakkauslaatikkoon. No, kerron kun tiedän enemmän. 😀

Olen ommellut nukenvaatteita, sekin on ollut kivaa ja innostavaa. Taidan nytkin mennä niitä työstämään, ja mitä mulla nyt tuolla Tehtaalla sattuukaan olemaan meneillään. Olen taas ottamassa ruokalistan käytön käyttöön, on ihan kivaa miettiä viikon ruoat etukäteen, ja käydä vaan harvakseltaan kaupassa. Ruoka on yksi keino, jolla meidän perheessä voi hyvin säästää, laadun siitä yhtään kärsimättä. Päinvastoin, uskon että pystytään halvemmalla syömään laadukkaammin. Tehdään itse enemmän, ja syödään vähemmän kaikkea ravinneköyhää prosessoitua roskaa. Tänään tarkoitus tehdä kesäkurpitsapihvejä ja sienirisottoa, johon teen itse juuston. Ajattelin myös kokeilla soijapekonin kuivattamista, niin että sitä vois kerralla tehdä reippaasti ja sitten kuivata mausteeksi. Aina silloin tällöin ostetaan sitä jostain netistä, tai saadaan lahjaksi tms. ja se on ihanaa. 

Luin aamulla hesarin sängyssä. Eli siis mun erinoimaista äidinkielen taidoistani kiitoksena/palkintona saamani Hesarin vuosikerta alkoi NYT! Vaihdan sen kyllä äitini nimiin, ja saan sillä vähän vähennettyä taas velkaani. 😀 Mikä on aina hyvin mukavaa. Vähän harmittaa luopua siitä, mutta luen niitä sitten, kun tulevat takaisin pupujen vessanalusiksi. 🙂

Ei muuta. 

xoxo,

Raisa

Oivallus!

Tämä ei ole otsikon oivallus, toteamus vaan: Raakaruoka on persuksista! Ja taas, pyydän anteeksi raakaruokailijoilta. Ajatus siitä, että joku kokeilisi vegaaniruokavaliota ja valittuaan huonon keittokirjan sen pohjaksi, tyrmäisi hienon ruokavalion kokonaan, ja vielä julkisesti on hyvin harmillinen. Sen takia en varsinaisesti syytä ruoan kamaluudesta niinkään kaikkea raakaruokaa, ainoastaan meidän seuraamaa kolmen viikon dieettikirjaa. Eilen oli kevyttä sushia, täytteenä palsternakkaa, porkkanaa, paparikaa, avocadoa ja viiden euron papaija. Just ton papaijan takia harmittaa kaikista eniten. Yli viisi euroa jostain onnettoman makuisesta hedelmästä, joka pilkotaan syötäväksi kaiken ton yllämainitun kanssa. Totta puhuakseni annos ei edes ollut mitenkään vastenmielinen, vaan jopa ihan hyvänmakuinen. Mutta täyttävyydeltään, ja ravintoarvoiltaankin (missä proteiini?) hintaansa nähden mitätön. Laitoin ekaan rullaani aivan liikaa wasabia ja möyrysim ruokapöydän ääressä kuin mikäkin siltojen alus mies. 

Mutta tällä jatketaan edelleen. Eilen maistoin Pinpulan suklaasta palasen. Vego -niminen hasselpähkinäsuklaa, jota ostettiin Damista. Parasta suklaata ikinä! En tiedä onko vielä parin viikon päästä, kun tämä koettelemus on ohi ja voin herkutellakseni syödä muutakin kuin taateleita (siis hitto niitäkin! Ostin Silvopleestä jotain herkullisen näköisiä palloja, mut ne on pääasiassa pelkkää taatelia, 14% kaakaota ja vähän vaniljaa…todella herkullista…not!). Sanotaan, että raakaruokailijoiden makuaisti paranee. No totta hitossa kaikki hyvä maistuu entistä paremmalle, kun kaikki on muuten jotain kummallista mössöä. Tänäänkin aamupala: mustikoita, puolikas päärynä, puolikas avocado, pinaattia ja vettä. Laitoin vettä puolet vähemmän mitä ohjeessa oli, ja silti tuli juotava aamupala. Ja mauton. Lisäsin agavea, että sain litkun juotua. Edelleen, ajatuksissa raakaruokavalio on ehdottomasti herkullinen, houkutteleva ja todella terveellinen, mutta ei näin toteutettuna. Tahtoo kyllä jotain jämäkkyyttä myös ruokaan. Ei vaan liejuja ja muita mössöjä. En ymmärrä miksi jatketaan tätä kuuria. Ehkä kun ei tee periksikään mieli antaa. Ja kun ohjeiden seuraaminen on niin helppoa. 

Niin, siihen oivallukseen. Mun taas tekee mieli ostaa koko maailma. Kaikki. Hain juuri postin, siellä oli ilmoitus tulliselvitettävästä lähetyksestä. Menin sitä tietenkin heti netissä selvittämään, mutta hittolainen, mulla meni puurot ja vellit sekaisin, ja teinkin selvityksen väärästä tuotteesta, ja nyt se vaatii lisäselvitystä. Löysin sitten oikean tuotteen, ja samperi soikoon se ei edes ole arvoltaan tulliselvityksen väärti! Enkä tietenkään voi tehdä uutta slevitystä, ennen kuin toi vanha on siivottu alta pois. Pahus, nyt mun oravaruukkuni on jumissa, ja ihan turhaan. Kohta tulee nukenvartalot, ja ne varmasti tulee tulliselvityksen kautta. Ärsyttävää. Niin, yksi kirja mulla on hukassa, se vasta ärsyttävää onkin.

Joo, mutta siis se oivallus. Tää shoppailunhimo tulee siinä kohtaa kun muut jännitteet ja innostukset alkavat hiipumaan. Mulle innostus on polttoainetta, ilman sitä mikään ei ole oikein mitään. Pelkkää selviytymistä vaan. Mutta kun olen innostunut, niin elämä hymyilee ja kaikki on niin pirun hyvin. Pystyn vaikka mihin. Ajan kanssa polttoaine kuluu (enkä mä tiedä miten sais tankin täytettyä, muuten kuin ajan kanssa, ja pienen laskukauden kautta) ja keinotekoista innostusta saan shoppailun kautta. Tadaa! Nyt on ongelma ikään kuin purettu, vielä kun onnistuis kasaamaan tämän niin, että sais jätettyä ton shoppailun tästä kokonaan pois. Mut tästä se lähtee, kun on saanut “kipukohdan” paikannettua. Parannusta odotellessa taidan mennä vielä ostamaan jotain! 

Vielä vähän nukkekuvia. Eilen sain talon siivottua, se oli mun palkinto kun olin ommellut niin kamalan paljon! 

xoxo,

Raisa

Kummallista kulutusta

Koko ajan pitäisi olla kuluttamassa, jos ei muuten, niin ainakin sitten kestävästi. Mutta silti kuluttaen. Ympäristösyistä pitää suosia laatua. Ollakseen ilo itselleen ja muille pitää ostaa kaunista. Ollakseen häiritsemättä muita pitää ostaa hajustettua, tai hajustamatonta. Pysyäkseen kilpailussa mukana pitää ostaa uusinta. Tietotekniikkaa, kirjoja, levyjä, lehtiä, tarroja, lastenvaatteita, kippoja, kulhoja, autoja, asuntoja, mattoja, vaaseja, kodinkoneita, telkkareita, housuja, verhoja, patoja, laseja, sukkia, koruja, kosmetiikkaa, kyniä, käsilaukkuja, kukkia. Koko ajan ja kaikkea. Milloinkaan ei saa pysähtyä miettimään kaiken tämän järjettömyyttä.

Ei siinä, jos viihtyy työssään ja mielellään makselee kaiken näköistä, niin mikäs siinä. Tai niin no, ympäristöhän siinä, mutta kyllähän se nyt vielä muutaman vuosikymmenen tossa menee. Mutta jos vähänkään vituttaa aamuisin kammeta itseään ylös sängystä töihin lähteäkseen, niin ehkä silloin olisi syytä miettiä, että onko kaikki se krääsä, mitä palkkarahoillaan ostaa todella kaiken kärsimyksen arvoista. 

Ihan niin kuin kaikki tämä meidän yltäkylläisyys on rakentunut öljyn varaan, yhtä lailla meidän yhteiskunta kulutuskeskeistä. Kulutus ei ole todellakaan täällä palvellakseen meitä, vaan me ollaan sen orjia. 

Mä niin haaveilen jostain omavaraistaloudesta. Tiedän että se on ihan höhlää, mutta se on niin mun juttu! Ja jotenkin se, että kyllä ihmiset on siihen aiemminkin pystyneet, niin miksei nyt vielä entistä paremmin, kun meillä on niin paljon enemmän tietoa. Vai onko sittenkään? Ainakaan mun puutarhuroinitaidoilla ei kovin pitkään meidän perhettä ruokittais…

Joo, ei mulla mitään. Täytyy mennä Tehtaalle, siellä on taas käynyt pyörremyrsky sekoittamassa paikkoja… 😉

Niin, se vielä, että viime aikoina mua on alkanut erityisesti kiinnostamaan ruohonjuuritason asiat, tai siis niinko se, et miten yksilö voi vaikuttaa yhtään mihinkään. Totutun ravisteleminen, omien ideoiden ja ajatusten julkituominen. Taideteoksen tekeminen yhdelle ihmiselle. Ravintola vain ja ainoastaan yhdelle pariskunnalle. Lehti, jolla kolme lukijaa. Suomessa kun on niin kamalan jäyhää. Kaiken pitää olla kannatavaa, ja määräysten mukaista, muuten sitä ei yksinkertaisesti voi olla.

xoxo,

Raisa

Joutavanpäiväistä. Kiireiset älköön vaivautuko.

Ei mitään asiaa. Ainakaan painavaa asiaa, ihan ilmassa leijuvan pölyhiukkasen keveitä kirjaimia tässä vaan.
 Vieressäni, aamiaispöydässä maata pötköttää nude nukke. Uusin tulokas. Mrs. Retro Mama.

Eikö ole ihana videokin? Oi joi, on ne nuket ihania!

Olen ommellut ja skräpännyt. Sain yhden albumin niin valmiiksi kuin vain mahdollista, se on häihin joihin olen viikonloppuna menossa. Voi rähmä, kuulisittepa nää lauseet mun pään sisällä ennen kuin ne tulee ulos. Mistä tämä asiallisuus taas tulee?

Olet tässä (nuolen osoittamassa kohdassa)

Luen kesän viimeistä kirjaa. Se on aivan mielettömän hyvä, uuh..mutta nimeä en saa päähäni. No onneksi google-täti riensi apuun. Lyhyt historia lähes kaikesta. Bill Brysonilta. En kerro tästä vielä tämän enempää, kun on niin pahasti vielä kesken. Mutta kyllä tämä monen monta kesän aikana lukemaani kirjaa päihittää. Vaikka yllättävän hyviä kirjoja olen onnistunut lukulistalleni haalimaan. Sellaisia, jotka jää pitkäksi aikaa mieleen pyörimään.

Mieleen jäi pyörimään myös eilisiltainen dokumentti kolmen 8-vuotiaan pojan murhasta. Todella huono juttu katsottavaksi juuri ennen nukkumaanmenoa. Uudesta, täydellisestä (niin, se on jopa vaaleanpunainen!) tyynystäni huolimatta nukuin huonosti. West of Memphis taitaa olla dokkarin nimi. Mielenkiintoinen, mutta aivan kamala. Enemmän kuitenkin keskittyy syyllisiin/syyttömiin, ei niinkään uhreihin. Silti. Dokkarin jälkeen väiteltiin C.n kanssa siitä, tarvittaisko jotain Dexterin kaltaista Oikeuden ulkopuolelle, joidenkin typerien pykälien tms. jäävien “selkeiden” rikollisten rankaisijaa. Ei ehkä kummatkaan oltu sitä mieltä että joo, mutta mä olin aika kimpaantunut siitä, että ne tärähtäneet ihmiset, jotka suunnittelee vaikka just jotain presidentin listimistä taikka joidenkin julkkisten, koska niiden sisällä on ääniä jotka käskee niitä tms. Miksei ne vois vaikka jonkun John Lennonin sijaan tähdätä esim. ton dokkarin kovasti syyllisen oloiseksi tekemää tyyppiä? Niin, tietenkin kenestä tahansa sais syyllisen oloisen, jos siihen kovasti keskittyis. Siis tollasessa elokuvassa mehän ollaan aikalailla ohjaajan ja muitten ammattilaisten vietävissä. Kerrotaan ja jätetään kertomatta mitä halutaan. Mulla on tänään näköjään aika hankalaa taas muodostaa selkeitä lauseita.

Maanantaina olin Animalian kampanja kokouksessa. Matkalla sinne näin mustan kissan, jolla valkoista. Ja muistin nähneeni ilmoituksen kadonneesta mustasta kissasta, jossa valkoista. Joten ei auttanut muuta, kuin lähteä etsimään sitä ilmoitusta. Onneks muistin hämärästi missä olin sellaisen nähnyt. Löysin ja soitin annettuun puhelinnumeroon. Ei ollut kyseinen kissa, sillä mun näkemällä oli kaulapanta, kadonneella ei ollut. Niin, eikä ne olleet vieläkään löytäneet pikkukissaansa. Tosi surullista.

Joo, myöhästyin sitten vähän kokouksesta, vaikka olin lähtenyt niin hyvissä ajoin, että olis pitänyt ennättää sinne Punnitse ja Säästäänkin. En ehtinyt, ennen kuin vasta kokouksen jälkeen. Siitä lisää kohta.
Siellä kokouksessa tuli tosi ristiriitasia tunteita. Ensiks et ei hitto! Eihän meillä ole mitään hätää, jos eläinten hyvinvointi on tälläisten ihmisten käsissä. Niin fiksua porukkaa, niin paljon tietoa, niin paljon kaikkea. Mut sit kun sai kuulla kaikesta, mitä on vastassa…plääh. Ei ketään kiinnosta vaikka meillä olis Albert Einstein ajamassa meidä (tai siis eläinten) asiaa. Tai kyllä ketään kiinnostaa, mutta kun se on raha joka ratkaisee, niin ihan sama mitä vasta-argumentteja esitetään. Ne on ne isot kihot jotka päättää, ja nehän päättää niitä suosien, joilla rahaa ja valtaa on. Ja meillä ei sitä ole. Niin, että se siitä. Mietittiin siis tulevan mahdollisen lakimuutoksen sisältöä. Hienoja asioita, mitä siihen lisätä. Kuten vaikka porsimishäkkien kieltäminen. Mutta sitten meitä innokkaita infottiin enemmän politiikkaa seuraavan taholta, että pitäis ennen kaikkea keskittyä siihen, että lakiuudistus saatais tällä kaudella työn alle. Niin, ettei se siirtyis tälläisistä pehmeistä arvoista vähemmän kiinnostuneen uuden hallituksen päätettäväksi. Tai jotain. Mulla ei toi politiikka termistöineen ole kovin hyvin hallussa, mutta saitte ehkä sen ydinajatuksen sieltä? Siis että ei edes taistella hyvästä sisällöstä, vaan siitä, että jotain muutosta edes tulis. Sillä kun muutos tulee se ei voi olla tämän huonompi.

Koukouksesta poljin sinne P &S:ään. Niiden jääkaappi oli aivan tyhjä! Prkl! No, kun nakkeja oli saatava ei auttanut muu kuin polkea Ekoloon. No voi harmin paikka, EKolo oli kiinni. No, nakkeja oli saatava! Keskustaan Ruohonjuureen. Samperi! Siellä olikin niin paljon kaikkea, mitä oli saatava, nakkien lisäksi että menikin sitten vanhaa rahaa viissataa. Huh huh. Sieltä sitten lopulta kotiin. Kamala väsy.

Niin, olen siis kaksi nukkeakin myynyt 🙂 Olen tosi tyytyväinen, että sain ne hyvään kotiin. Jonnekkin, jossa niille on antaa vähän enemmän aikaa. Sillä aikaa nämä nuket vaativat!

Mun mielessä koko ajan pyörii joku juttu, mistä mun piti kirjoittaa, mut en millään saa siitä kiinni. Ha!!! Sainpas!

Olen jatkanut karsintaa. Täältä sain taas pienen kipinän! Mullahan tämä on siis hyvin on/off toimintaa. Tärkeintä varmaan olis tyrehdyttää se tavaravirta kotiinpäin, mutta se on myös se kaikista tylsin kohta. Joten mulla tämä etenee niin, että kun on oikea aika ostaa minä ostan ja sitä sitten hiukan viiveellä seuraa aika karsia. Toivottavsti pitkällä aikavälillä karsiminen on tehokkaampaa kuin ostaminen 🙂 Joka tapauksessa tällä hetkellä karsiminen tuntuu hyvältä. Linkin ohjeen mukainen yksi tavara päivässä on aivan liian hidas tahti minulle tällä hetkellä, joten karsin sydämeni kyllyydestä, mutta ehkä sitten kun pahin on ohi voin siirtyä maltillisempaan tahtiin. Skräppikamojakin käyn läpi sillä silmällä. Aika vähän niissä kyllä on mitään, kun olen niin tehokkaasti onnistunut kutistamaan varastojani ihan perinteisesti käyttämällä niitä. 😀 Nukkejutut on vielä liian *jotain*, jotta niitä pystyisin yhtään karsimaan, päin vastoin siinä maailmassa on aivan väärä kulkusuunta: tavaraa vaan kerääntyy lisää ja lisää. Joskus myöhemmin sitten! Innolla kuitenkin odotan, että alkaisin nukenvaatteita karsimaan. Ihan liikaa on sellaisia, joita ehkä joskus jos tietynlaisen kuvan haluaisin ottaa voisin tarvita.

Mutta nyt menen! Sekä ompelemaan, että uudella nukella leikkimään ja varmasti myös karsimaan!

Heipp! Ai niin, syvällisen itsetutkiskelun jälkeen olen tullut siihen johtopäätökseen, etten ehkä olisikaan hullu, saan vaan mielettömät kiksit siitä jännitteestä, joka syntyy nettihuutokaupoista ja kaikesta siitä tavaran odottelusta jne. Ja kun jännite taas purkautuu tuntuu kaikki todella tylsältä. Ja lisäksi johtuen jostain mistä olen ehkä lapsena jäänyt paitsi, taikka parista lujast aiskusta ppähän herkässä kasvuiässä (putoaminen tuolilta ja myöhemmin hevosen selästä ikävästi asfaltille) minä yksinkertaisesti tarvitsen enemmän *vähän kaikkea* ollakseni tyytyväinen. Mutta taas toisaalta kun olen tyytyväinen se on supertyytyväisyyttä, sillä perustyytyväisyys ei tunnu mitlään superin rinnalla. Miksi voi tyytyä vähään kun voi saada niin paljon enemmän?

Näihin tunnelmiin on hyvä päättää tämä postaus.

xoxo,
Raisa

Selkärankahaaste hakusessa

Mä en kestä tätä enää. En saa mitään aikaseksi, kovasti vaan toivon että asiat järjestyis, mutta mitään en viittis tehdä niiden eteen. Menen vaan mieliteosta toiseen. Arvatkaa luinko eilen yhtään kemiaa. No en lukenut. Ja siinä on nyt, tai siis olen nyt sellaisessa kohtaa, josta ei pääse eteenpäin lukematta. Tai siis on opiskeltavia asioita, ei niinkään opittavia (niinko vaikka ne reaktiolaskut). Ja mä en niinko millään viittis, vaikka koe on ens viikolla ja mulla on vielä kaksi kappaletta kokonaan käymättä läpi. *todella ruma sana* Enkä ole tehtäviäkään palauttanut. Mulla herkästi jää asiat ihan viime tinkaan, mutta tässä se ei nyt kyllä riitä. Mikä mua vaivaa?? Vastenmielisyys lukemista (kemian lukemista, siis) kohtaan on ihan järkkyä.

Entäpä sitten rahankäyttö? Täytyykö sitä edes kysyä? -Ihan tolkutonta. Kaikki se kurinalaisuus ja järjestelmällisyys, asioiden selkeys ja sen tuoma turvallisuuden tunne – hus pois kaikki jonnekkin kadonneet. Ja mä kaipaan niitä takaisin. Mä haluaisin mennä verkkopankkiini voittajan elkein, enkä luikkia “ovesta” sisään mahdollisimman huomaamattomana, kädet silmien edessä, kun en kestä katsoa sitä tyhjyyttä tai vielä pahempaa, hylättyjen laskujen riviä. Oikeesti hoidan kyllä raha-asiani melkoisen hyvin, tai siis hyvin siihen nähden millaiseksi tämä tuhlailu välillä yltyy, hylätyistä laskuistakaan ei ole koskaan riviä syntynyt.

Aaa! Pihalla on punatulkku!!! Olen asunut täällä nyt reilut seitsemän vuotta ja tämä on otinen kerta kun näen meillä punatulkun!! Autuutta! En ole lintubongari, enkä edes tunnista kovin monia lintuja, mutta osaan kyllä arvostaa näitä harvinaisia vieraita, kuten vaikka tilhiä ja just punatulkkuja. Hassu juttu muuten, C:n äiti kun oli täällä viime kesänä käymässä, se ei tunnistanut harakkaa, kun ei niillä päin ole harakoita. Ja minä taas kun olin siellä päin olin ihan puulla päähän lyöty kun niillä on siellä villikalkkunoita. Ja ne oravat!! Ne muhkeat harmaaturkkiset oravat! Ostin muuten Hesyltä eilen Linnut värikuvina -kirjan 🙂 Ja kyllä, lintu meidän pihalla oli juuri punatulkku, eikä vaikka punavarpunen taikka taviokuurna.

Sitä ei oikeasti tapahtunut, jos siitä ei ole kuvaa 🙂

 joo, takas ongelmiini. Isoin, tällä hetkellä kaikista haitallisin asia on siis tuo kemian lukemattomuus. On se rahakäyttö tietenkin myös iso ongelma, jolle pitäis tehdä jotain. Ja koska mun on niin kamalan hankala innostua mistään, ellen tee siitä jotain projektia tai haastetta tms. niin ajattelin, että tästäkin täytyisi sellainen taas tehdä. Mutta en meinaa millään keksiä jotain tarpeeksi inspiroivaa. Mietin, että jos pitäis vaikka saada säästöön joku tietty summa, tai ehkä luottokortin takaisinmaksu olis fiksumpaa? Säästöilleen ei koskaan saa sellaista korkoa, mitä itse joutuu velasta maksamaan. Entä jos mä kertoisin täällä paljonko mulla on luottokorttivelkaa ja tekisin jonkun suht kipakan suunnitelman ja täällä kertoisin sen etenemisestä? Oliskohan siinä mulle tarpeeksi kimmoketta? Kehtaisinko mä tehdä sen täällä julkisesti?

Entä sitten se opiskelu? Argh. En keksi siihen mitään. Hahaa! Bongasin pihalta toisenkin uuden linnun!! Ilmiselvä urpiainen! Laitan siitä kuvan huomenna tai joskus. Lisäksi siellä on jotain vihertävän keltaista, mutta sitä en ole vielä tunnistanut.

Tänään olis vuorossa mini miitti, tavataan ihan vaan muutaman harrastajan kesken kaupungilla. Odotan todella innoissani! Enkä vähiten siksi, että saan uuden tytön perheeseeni! Sitä ennen pitäis vielä ommella kolmelle kuolapupulle silmät ja suut, sekä pukea ja paketoida mukaan tulevat tytöt.

Nyt pihalla on pelkästään urosfasaani. Tänään aamulla kun oltiin Riston kanssa kävelyllä lensi kaksi urosfasaania sitä samaa tietä pitkin mitä me käveltiin. Ne oli niin koomisen näköisiä! Mä taisin ääneen hihkaista, kun ne oli niin hienot!

Miitin jälkeen olis hyvää aikaa lukea ja ennen kaikkea tehdä niitä tehtäviä. Niiden kanssa kiire, huonosti menneen kokeen voi aina uusia, mutta tehtävien tulee olla palautettuna keskiviikkoon mennessä. Jaiks!! Illalla C vie mut ulos *sydän*

Tiiättekö, on muuten oikeesti hieno asia puhua opiskelusta ja opintomenestyksestä “julkisesti” näin paljon, se nimittäin saa aikaan opiskeluinto -aallon. Kun siitä paljon puhutaan ihmiset myös innostuu siitä enemmän ja kohta kaikki ollaan niin viisaita, ettei millään enää pystytä syömään muita eläimiä. Hah! Ette nähneet tuon tulevan! Yllätin itse itsenikin! Isku vyön alle!

Ai niin, eilisen hienot suunnitelmat meni sitten vähän myttyyn. Mä lähdin kotoota liian myöhään, en ennättänyt kuin kahdelle kirppikselle (kolmannen kiersin läpi tosi nopeesti), minikauppa oli mennyt kiinni minuutin ennen kuin ennätin sinne, Heluna ei ollut auki ja treffiseuranikin oli estynyt tulemasta. No, pari kirppistä ja Punnitse ja Säästä, ja tietenkin koiraryhmän kokous. Mietittiin siellä vähän toimintasuunnitelmaa tälle vuodelle. oikein hyvältä vaikuttaa tän vuoden kuviot. Mietittiin, että otettais aina yks isompi juttu kullekin vuodelle, tänä vuonna se olis rescue koirat, toinen vaihtoehto olis ollut kovasti pinnalla ollut koirien koulutus. Onneks ei menty siihen suuntaan. Koirat on niin paljon kivempia 😀

Menin sitten kotiin syömään armaani laittamaa pizzaa.

Mutta nt menen ompelemaan ne silmät! Ai nii!! Hahha! Ette arvaa miksi pääsin eilen lähtemään myöhässä. Koska leikin nukeilla. Ihan oikeesti. Olin ikään kuin lähtemässä, tai ainakin tekemässä lähtöä ja sit jostain kummasta syystä muistin kaapissa olevan arvokkaan nukkeni ja se alkoi harmittamaan, joten puin sille nätit vaatteet ja laitoin tukan kiinni. Ja niin se pääsi mukaan talon hulinaan. Ongelmia kyllä tuottaa sen alavartalon irtoaminen, johtuen siitä vyötäröllä olevasta halkeamasta. olen miettinyt josko sen teippais washi teipillä, niin että pysyis paremmin. Ja koska sillä on toista jalkaa joku aikoinaan syönyt? niin mietin josko sille pitäis tehdä kipsi. Niin, että se olis vähän Frida Kahlon tyylinne kovia kokenut kaunotar?

No nyt niitä silmiä ja jos aikaa jää ennen kuin pitää lähteä tapaamiseen, niin sitten vaikka vähän kemiaa.

xoxo,

Mihin katosi kohtuus?

Ho! Ho! Ho! Hauskaa joulua!

Laspet lähti sunnuntai-iltana isälleen, sitä ennen oltiin tehty lähtöä Järvenpäähän lahjoja vaihtelemaan n. neljä tuntia. Lapsista ei ole mihinkään, jos niiden joka ikistä askelta ei ole vahtimassa. Ja minusta voi kyllä sanoa ihan samaa. Asiat jää kesken, kun muistuu joku toinen, kiireellisempi asia mieleen. Pyykitkin jäi märäksi mytyksi koriin, kun jotain muuta mielekkäämpää tuli…illalla sitten ihmettelin, että mitäs tänne onkaan jäänyt. En edes muistanut pyykänneeni!

Kotiin päästyämme oli aika tehdä perunavelliä ja yrittää mitata ainekset. Olin tosi tarkkana, ja silti lorahti maitoa ilman, että se oli käynyt ensin mittakupissa. On se niin vaikeeta.

No, nyt on siis lapset isänsä kanssa jossain ja me C:n kanssa keskenämme kotona. Ollaan avattu lahjoja ripotellen, aina jossain sellaisissa siirtymäkohdissa. Ollut hauskaa, eikä ollenkaan niin ylitsepursuavaa, kuin kerralla kaikkien pakettien avaaminen. Sain ihania asioita, C oli tehnyt mun tytöille todella hienon keittiön pöydän ja yhden penkin *sydän* Sain myös paljon herkkuja! Basic Kanji -kirjan, lapsilta pikkueläimiä (joita olin pyytänytkin), limua (joka tuli todella tarpeeseen – teki ihan superisti kokista mieli eikä millään olis jaksanut lähteä huoltoasemalle) ja lakua. Joulusukat, jotka avattiin kaikkien sukkasääntöjen vastaisesti jo aaton aattona, oli täytetty kaikilla ihanilla herkuilla. Mä olin kyllä panostanut niiden sisältöön melkoisesti, englannista asti tilannut vegaanisia herkkuja sekä C:lle että lapsille (vaikkei ne vegaaneita olekaan), sit oli joitain kosmetiikkajuttuja, Pinpu oli tehnyt mun tytöille pienen laukun ja ilmoitustaulun – ne olivat aivan ihania. Ja se, että se on oikeesti ihan itsekseen niitä tehnyt *sydän* Hapzi taas vei pullot kauppaan ja osti mulle ja C:lle Marianneja ja reilun kaupan suklaata. Älkää kysykö mitä C laitto sukkiin, koska en muista. Koirille ja pupuille oli yhteinen sukka.

Eilen ollaan katsottu Batmania, C sai trilogian lahjaksi, syöty ihan turkasesti: uunijuureksia (piti tehdä ranskalaisia, mutta unohdettiin ostaa öljyä), seitanpihvejä, kermakastiketta, salaattia ja C teki ihan hullun monimutkaisen piiraan. En ole vielä koskenutkaan herkkulootan herkkuihin. Mulla on todennäköisesti juhannukseen asti siinä sisältöä. Se ei mahdu edes kiinni, ja iso osa on ulkopuolella.

Jos olisin tiennyt, että saan näin ihania joululahjoja ja niin paljon vielä, niin ehkä en silloin olisi ostanut itselleni aivan hillittömän hienoa lahjaa. Mutta siis ostin itselleni hillittömän hienon lahjan, josta mulla ei ole kuvaa, koska lasivitriinissä olevia nukkeja lukuunottamatta kaikki nukkeihin liittyvä on tilapäisesti käden ulottumattomissa (en voi kertoa miksi, kun se liittyy lasten joululahjaan). Mutta ostin itselleni Kennerin. Siis Blythe nuken, joka on niitä alkuperäisiä, 40 vuotta vanhoja nukkeja. Tyttöni kaipaa asiantuntevaa huoltoa, tai ei mitenkään kauheasti mutta sen oma kroppa on kahdessa osassa, eikä sillä ole vetonarua takan, joten haluaiisn avata sen pään, vaihtaa sille toisen kropan ja samalla laittaa sen narun, mutta en uskalla avata sitä, ettei se vaan hajoa. Täytyy kysyä asiantuntevimmilta nukkeystäviltä mitä tehdä sen kanssa. Näistä pikkuvioista johtuen minulla ylipäätään oli siihen varaa. No, nyt kokoelmani on melkoisen mahtava. Ja siltikään en usko, että kaikki kolot minussa olis nyt täytetty. Mun Kennerillä on tumman ruskea tukka, punatukkainen olis varmaan ollut kaikist ahienoin, mutta upea on tämäkin. Omat, alkuperäiset vaatteetkin sillä oli mukana. 40 vuotta, ajatella.

Joo, otsikkoon ja tämänkertaiseen aiheeseeni. Muistatteko kuinka puoli vuotta sitten melkeinpä kaikki postaukset liityivät kohtuuteen, karsintaan ja yksinkertaistamiseen? Mihin se on nyt kadonnut? Onko nää jotain syklejä, jotka kiertää ja tulee aikanaan takaisin, vai onko kesän jälkeen tapahtunut jotain (tyttömyyskö tämän hulluuden aiheuttaa?), joka laukaisi taas tämän hillittömyyden?

Olette varmaan kuulleet niistä hamstraajista, joiden kotoa (tai kodin ulkopuolelta vuokratuista varastoista!) löytyy tavaraa avaamattomina myyntipakkauksissaan. Vaikka olenkin itse melkoinen hamsteri, olen silti aina jaksanut kummastella niitä, sillä tavaroiden hypistelyhän on niin ihanaa. Mutta nyt mulla on nuken vaatteita pakkauksissaan, odottamassa että kaaos kotona (vai pään sisällä?) laantuis ja olis enemmän aikaa “turhaan” (eli nukkeihin) samoin pakkauksissaan on edelleen ne kaksi huutonetin tyttöä, eikä se Kenner parkakaan ole juuri auringonvaloa nähnyt, vaikkakin oli kerran mukana kaupungilla, kun peruukkiliikkeestä hain apua sen tukan selvittämiseen. Kaikkea on taas ihan liikaa, ja silti heti kun mua vähänkin tylsistyttää eksyn joko Etsyyn tai Ebayhin tutkimaan tavaratarjontaa. Ja mistään karsinnasta ei tulis just nyt yhtään mitään, kun kaikki mun tavarat on niin ihania ja tärkeitä ja vaikka mitä. Kohtuudesta en ihan edes muista että mitä se tarkoittaa. Mutta kyllä mä täältä suosta vielä nousen.

Yritän ihan pikapuoliin saada aikaiseksi kirja-arvostelun. Multa on yksi tärkeä kirja jäänyt aivan liian vähälle huomiolle. Ja kunhan se kaaos talttuu ja on aikaa ja energiaa panostaa ruokiin, niin otan käsittelyyni sen Vegestaninkin. Yhtään en ole muuten kemiaa lukenut. En yhtään. Mutta reseptejä koneelle kirjoittanut, muutaman päivässä – ei ihan taida riittää. Ja joitain pitäis vielä kokeillakin, kun niitä aina vaan päästä heittelee, eikä mitään mittaile. Ei sellaisia voi kirjaan laittaa.

Sitten luvassa iso pläjäys kuvia, epäjärjestyksessä. Ihan niin kuin minäkin 😀

Ninja taistelu, Taustalla helikopteri pikaista pakenemista varten. Maassa makaavan pään ympärille piti laittaa tähtiä, mutta Hapsi epähuomiossa söi ne…

Koirapuisto

C:lle, Pinzalle ja Hapzille omat nimipiparit, lisäksi Barbie ja Blythe – tietty 😉

Skipper, yksi uusimmist atytöistä. Todella hurmaava tapaus.

Yläkerran tyttöjen kuusi

Bunnyn kauriskuusi

Bakan joulukoristeet

Piparitytöt

Kuorrutteiden herkulliset värit. Vihreä on tehty vihreä tee jauheella.

Täydellisen kaunis vihreätukkainen prinsessa, Kat

Shh!

Jouluvalmisteluja yläkerran tyttöjen asunnossa.

Risto kävi koirapuistossa ja söi yhdeltä koiralta pään.

Hauskaa joulua!!

xoxo,