Lukemani kirjat, 2017 34 – 57

Heips.

Tässä loput vuonna 2017 lukemani kirjat: (aiemmat postaukset aiheesta löydät tästä  ja tästä)

34. Paula Knight: The facts of life 🙂

35. Charles Burns: Musta aukko 😦

36 ? : How to be a wildflower 😦

37. Guy Delisle: Merkintöjä Burmasta 🙂

38. Guy Delisle: Pjongjang 🙂

39. Guy Delisle: Shenzhen 🙂

40. ? : Virgin Suicides

41. Dan Buettner: The Blue Zones 🙂

42. Dave Ramsey: The total Money Makeover 🙂

43. Fumio Sasaki: Goodbye, things 🙂

44. Adam Smith, Matthew Fox: Long walk to valhalla

45. Suyata Massey: Rei Shimura Havajilla

46. K Thor Jensen: Red eye, black eye

47. Glyn Dillon: The nao of brown 🙂

48. Yasunari Kawabata: Kioto 🙂

49. Gilbert Hernandez: The children of palomar 😦

50. Michael Greger: How not to die 😀 !

51. Hanya Yanagihara: Pieni elämä 😀 !!

52. Derf Danderf: My friend dahmer 🙂

53. Hanya Yanagihara: The people in the trees

54. Sadie Jones: Kutsumattomat vieraat

55. Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta 🙂

56. Karita Sainio: Hyvin eletty 😦

57. Michelle Mackintosh: Snailmail

Tarkkasilmäisimmät huomaavat, että (iso?) osa lukemistani kirjoista onkin graafisia novelleja, eikä “oikeita” romaaneita. Koittakaa kestää. Luin ne silti sekä katsoin kuvia tarkasti.

Vuonna 2017 minulle tärkeimmät kirjat olivat: Keri Smithin The wander society, Michael Gregerin How not to die sekä Hanya Yanagiharan Pieni elämä. Suosittelen lämpimästi.

Tällä hetkellä luen useampaa kirjaa, enkä yhtäkään oikeaa kirjaa. Ennen kaikkea puutarhuroinnista, omavaraisuudesta sekä ympäristön suojelusta.

Pyrin jatkossa kirjoittamaan blogiini useammin, ja todennäköisimmin se tapahtuu joko maanantaisin, tiistaisin taikka keskiviikkoisin – silloin minulla on vapaata. Luksuselämää. 🙂

Ei muuta. Voikaa hyvin.

Raisa

Päivitys lukemiini kirjoihin

Hei taas!

Seuraa päivitys 2017 lukemiini kirjoihin. Edellinen postaus täällä. Siitä onkin vierähtänyt melkoisesti aikaa, ja kasapäin kirjoja.

https://pixabay.com/fi/cactus-silm%C3%A4t-kirja-potti-1059633/

9. Alexandra Harris: Virginia Woolf (tykkäsin)

10. Henry Miller: Kauriin kääntöpiiri (osittain tykkäsin, ja osittain en yhtään. Sivukaupalla tyhjänpäiväistä “tajunnanvirtaa”.)

11.Ljudmila Ulitskaja: Tyttölapsia. (tykkäsin oikein kovasti. Suosittelen!)

12. Kirsti Virtanen: Lupa olla nainen. (en erityisemmin tykännyt. Ei herättänyt suuria tunteita. Mutta teki mieli ottaa yhteyttä kirjailijaan, ja kertoa hänelle tästä.)

13. Virginia Woolf: Mrs. Dalloway. (tykkäsin. Suosittelen.)

14. Hector Garcia ja Francesco Miralles: Ikigai. (tykkäsin, suosittelen. Ostin heti omalle äidille. Tosi hyvä!)

15. Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja. (Huikean hyvä! Rakkaus kirjallisuuteen roihahti jälleen liekkeihin. Suosittelen!!)

16. Sylvia Plath: Lasikellon alla. (tykkäsin, suosittelen)

17. Jenni Selosmaa: Kukkaron kuningatar. (tykkäsin, yllättävän hyvä. Suosittelen)

18. Ted Hughes ja Frances McCullough: Sylvia Plathin päiväkirjat. (ok, opin, että vaikka rakastankin elämänkertoja, en ihan kauheasti välitä päiväkirjoista. Niissä on liikaa jotain, mistä en välitä, ja liian vähän sitä mistä välitän.)

19. Elina Alasentie: Jokakodin raivausopas. (en ole laittanut itselleni mitään merkintää tästä, en yhtään muista oliko inspiroiva vai ei. Lue ja tee päätöksesi itse.)

20. Walt Whitman: Ruohoa. (nyt paljastan itsestäni jotain, mistä en välttämättä ole kauhean ylpeä: minä en pidä runoista. En pidä luonnon liiallisesta kuvailusta, hitaista asioista, ruohon kasvusta, joutilaisuudesta ja sen sellaisesta velttoilusta. My bad. Inhosin tätä, ja ehkä inhoan WW:kin. Ja WW:han on suuri guru meille “kulkureille” [kts. yllä mainittu blogipostaus, kirja nro 3]. Elämä on.)

21. Yoko Ogawa: Revenge. (Tosi hyvä, suosittelen!)

22. Takashi Hiraide: Kissavieras. (Iiiik! Ihana! Suosittelen! Japanilaiset tekevät kaiken paremmin.)

23. Alex Wrekk: Stolen Sharpie revolution. (hyvä! Suosittelen, mikäli kiinnostunut zineistä.)

24. Haruki Murakami: Miehiä ilman naisia. (en tykännyt. Ehkä en enää pidä Murakamista? En suosittele.)

25. Yoko Ogawa: Hotel Iris. (tykkäsin! Suosittelen!)

26. Haruki Murakami: Maailmanloppu ja ihmemaa. (ihan ok, ei kuitenkaan mitään Murakamin parhaimmistoa. Ei jatkoon.)

27. Rebecca Solnit: Men explain things to me. (ei sytyttänyt. En ymmärtänyt tarpeeksi tykätäkseni.)

28. May Sarton: Journal of Solitude. (tää oli hyvä, mutta aika hemmetin pitkäveteinen. Tosi hidas lukea, koko ajan piti alkaa pohtimaan jotain. Siis ei niin, että kirja olisi siihen käskenyt, mutta tuli vaan semmoinen olo. Vanheneminen kutkuttaa.)

29. Brooke Mcalry: Destination Simple. (luin päivässä, paska kirja. Just semmoinen “isoilla kirjaimilla kirjoitettu”. Kun on vähän asiaa, mut se pitäis saada isoon tilaan. Tyhjänpäiväistä, täynnä itsestäänselvyyksiä, yksinkertaistettua. Vaikka tykkäsinkin Elizabeth Gilbertin Big Magicista, on se malliesimerkki kirjasta, joka on kirjoitettu isoilla kirjaimilla. Niin, ja tarkoitan siis fonttikokoa, en niinkään TÄTÄ.)

30. Anais Nin: Päiväkirja 1931-1934. (argh! Jäätävän pitkäveteistä! Ja tässä oli niin paljon potentiaalia. Aihe olis kiinnostanut ihan mielettömästi, hankin kirjasta samantien kolme päiväkirjaa, koska kuvittelin, että ahmin ne hetkessä. Toisin kävi, kaksi palautin lukematta ja tämän ensimmäisen kärvistelin loppuun, ihan vaan jotta pääsen tänne siitä marmattamaan. Vahvisti oppimaani siitä, etten pidä päiväkirjoista. Anais Ninin elämä kyllä kiehtoo, ja paljon.)

31. Vanessa Mooncie: The print making book. (Yes! Tosi inspiroiva. Mulla on vahva taidevaihe meneillään, ja tämä sopi siihen loistavasti. Ollaan ihan kohta menossa Amerikkaan, ja olen jo appivanhempien osoitteeseen tilannut ison läjän taidetarvikkeita, enimmäkseen tämä kirjan innoittamana. Ja kuulkaa! Silkkipainoseulani, jonka olen ostanut monta, monta vuotta sitten, on päässyt käyttöön! Olen niin innoissani kaikesta tästä!)

32. Lauren Purje: You might be an artist. (sarjakuvakirja. Hauska, suosittelen!)

33. Cameron Diaz: The Longevity Book. (Mielenkiintoinen kirja, mutta olisin kyllä kaivannut enemmän käytännön ohjeita ja vähemmän tieteellistä plörinää. Sitä oli nimittäin aika paljon. Mutta joo, ikääntyminen on sittenkin ihan pop! Suosittelen. Sekä kirjaa, että ikääntymistä.)

Ei muuta tällä erää. Lukekaa hyvin! (muuten, ihan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki lukemani on kirjastosta.)

xoxo,

Raisa

Luettavaa koko kesäksi

Olen viime aikoina (maaliskuusta alkaen) ostanut paljon (liikaa?) kirjoja ja muuta luettavaa. Enkä ole niitä juurikaan ennättänyt lukemaan. Tilanne korjaantunee piakkoin, sillä perjantaista klo 20 alkaen olen minä LOMALLA!!! WAAAAAAAH! Uskomatonta, että se on nyt jo ihan tuossa kulman takana: Kesäloma! Onko mitään niin makoisaa, kuin oma kesäloma? Lomalla meinaan lukea, ja paljon! Ja tässähän sitä luettavaa sitten olisikin!

Olen valinnut sekä randomisti, että tietoisesti mitkä aukeamat kuvaan. Pahoittelen ylipitkiä kynsiäni. Ällöä.

Ensimmäisenä Lontoosta Gosh! sarjakuvaliikkeestä ostamani Alessandro Criseon Memento Bento, matkakuvaus Japanista. Zinerintamalla tämä aihe on yksi kestosuosikeistani. Kuvitetut matkakuvaukset Japanista. Melkein yhtä hienoa kuin itse niitä kokea. (random aukeama)

Iik! Pimeässä hohtavia sieniä!!! Japanista ostamani ylihieno sienikirja! Mahtavia kuvia! Sienet on niiiiiin kawaiiii!!! (valittu aukeama, koska pimeässä hohtavia sieniä!!!)

Amazon.uk:sta ostamani Michelle Mackintoshin Snail Mail, kirjeiden kirjoittamisen ihanuuteen opastava kirja. Tai siis ennen kaikkea miten niistä kirjeistä tehdään persoonallisempia. Eilen illalla aloin lukemaan ja ehkä en tätä suosittelisi? Vaikuttaa vähän “isolla fontilla kirjoitetulta” (tulen ehkä seuraavassa postauksessani tätä avaamaan), mutta ainakin kirjan lopussa on useampi sivu tarroja. (valittu sivu, koska tarroja!)

Randel Plowmanin The Collage Workbook. Ostin muistaakseni Adlibrikselta. Todella inspiroiva kollaasitaiteilu kirja. En ole tätäkään vielä ennättänyt sen enempää lukemaan, hiukan selaillut (ja siitä innostuneena tehnyt ensimmäisen kollaasini.) (valittu aukeama, koska ei edes kaipaa selitystä.)

Kirjaston ilmaishyllystä ottamani Jeffrey Eugenidesin The Virgin Suicides. Ei kuvaa, koska ei kuvia, kantta lukuunottamatta. Mutta kannessa Kirsten Dunst. ❤

Sain 5€ alennuksen Adlibrikseen teetettyäni Ifolorilla valokuvia, joten vihdoin ja viimein raaskin ostaa omakseni tämän yhden vuoden 2017 alkupuoliskon tärkeimmistä kirjoista. Keri Smithin (jolle olen hiljattain lähettänyt fanipostia!!) The Wander Society. Ihana kirja. Muutti minun elämääni. Ja nahkaani. (valittu aukeama, koska olet perillä ja tarrat!!)

Tämän Keri Smithin Pocket Scavengerin olen ostanut jo vuosia sitten, miehelleni. Nyt ostin sen häneltä itselleni. Keri Smith on ihana. (random aukeama.)

Andrea D’aquinon Once upon a piece of paper. En ole ennättänyt mitään muuta, kuin palavasti rakastua tähän kirjaan. En ole tekstisivuja edes vilkaissut, mutta oikealla puolella olevat käytettäväksi tarkoitetut paperit (Use.) ovat mahtavia! (valittu aukeama, koska halusin näyttää kirjan rakenteen: vasemmalla itse kirja ja oikealla kollaaseihin käytettäväksi papereita huima nivaska. Yes!) Amazon.uk:sta.

Lontoosta Gosh!:lta ostettu omakustanne tms. Paula Knightin The Facts of Life. (random)

Katie Daisyn How to be a Wildflower. Tämä vaikutti niin lupaavalta (en kyllä totta puhuakseni muista missä mielentilassa näin oli) ja kun sain kirjan käsiini (Amazon? Adlibris?) niin olin aika pettynyt. Nyt olen taas uudestaan siitä innoissani, kiitos runsaan (lue todella runsaan) kuvituksen. (random)

Myöskin Lontoosta Gosh! liikkeestä ostettu Lauren Purjen You might be an artist if… sarjakuvakirja. Tätä olen eniten ennättänyt lukemaan ja olen tykännyt. Ihan kaikkea en ymmärrä, siis että missä kohtaa pitäisi nauraa, mutta kyllä tämä hauska on. (random)

Loppuun vielä ostamani/saamani zinet. (olen muuten koko kesän työstänyt omia zinejä. Enimmäkseen ajatustasolla, mutta yksi on jo lähestulkoon valmis. Ja lisää on tuloillaan.)

Stanley Millerin Things I think About Sometimes. Tosi hassu. Enkä edes ymmärrä kaikkea. Silti. Gosh!

Scratch That Itch, Kathleen ?. Todella mielenkiintoinen zine. Kapselihotellit ja pienet tilat. Etsy.

Anxious Days, Becky Garratt. Mielenkiintoinen ja hyvin tehty. Etsy.

Katie Smithin sulkavihkonen. Mielenkiintoinen. Tämän sain.

Wanderer, issue #4, Alyssa Giannini. Hyvin tehty, mielenkiintoinen (no niin joo, en kai muuten olisi ostanutkaan, ellei olisi mielenkiintoisia kaikki.) Etsy.

Madrid, Ahava Erie Fridel. Kauniisti kuvitettu matkakertomus. Gosh!

Eipä sitten muuta tällä kertaa. Sain muuten just luettua loppuun Anais Ninin ensimmäisen päiväkirjan, ja niitä muita en kyllä todellakaan aio lukea, joten pääsen näiden aarteitteni kimppuun.

Aurinkoista ja kesän lämpimintä viikkoa!

xoxo,

Raisa

Kuulumisia

Hei vaan, pitkästä aikaan!

Jopas edellisestä kerrasta onkin vierähtänyt melkoinen siivu elämää. Pahoittelut! Edellisen postauksen ja tämän, jota nyt luet väliin mahtuu paljon kaiken näköistä, mutta jostain syystä niistä dokumentointi on jäänyt.

Maaliskuussa kävin Japanissa! Oli huisin hauskaa. Se oli jo kahdeksas kertani, ja sillä erää kiersin paljon puistoja. On koomista miten Japanin luonnottomuus viehättää, mutta eniten pidän Tokion luonnottoman luonnollisesta luonnosta. Söin paljon hyvää ruokaa (tietenkin, olenhan vegaani!) sekä kävelin ihan julmetusti. Hyvä, kiihdyttävä loma.

Huhtikuussa juhlin syntymäpäivääni ja aloin väsymään töihin/töissä. Työkaveri pitkään sairaslomalla, ja minä ahnehdin hänen vuorojaan. Kuuden päivän työviikkoja, 10 päivän työputkia. Opin, että väsymykseni tulee esiin ärtyneisyytenä ja kiukkuna. (tämän taisin kyllä oppia vasta myöhemmin keväällä/kesällä)

Toukokuussa esikoiseni tuli täysi-ikäiseksi!!! APUA!! Miten tässä näin pääsi käymään? Muistan, kuinka itse täytin 18 eikä siitä nyt niin montaa vuotta ole. Kummallista. Liiallinen työnteko jatkuu. Olen innostunut koristelemaan lähiympäristöä puutarhatontuin ja vegaanisin viestein. Hauskaa. Twin Peaks alkoi!!! ❤ Ihan mahtavaa!

Kesäkuussa edelleen liikaa töitä, peruttuja vapaapäiviä, ahdistuneisuutta. Kun ei osaa sanoa ei ja haluaa olla se, johon voi “luottaa”. Minimalismi kausi päättymässä? Alan piristämään/lohduttamaan itseäni shoppailemalla. Taidetarvikkeita. Mm. valo”pöytä”, vesivärit, linopainantaan tarkoitettua maalia/väriä, papereita, tusseja. Ei hyvä. En kuitenkaan ennätä käyttämään niitä. Työstän Rock. Paper. Scissors. -zinesarjan kolmatta osaa (aloitin sillä, saksilla, koska hauskin.). Ostin kirjoituskoneeseen värinauhan todetakseni, että kirjoituskoneella on tosi rasittavaa kirjoittaa, ellei se ole sähköistetty versio. Minun (C:n) ei ole. Kummipojan synttäreillä.

Heinäkuun alussa vihdoin 4 päivän vapaaputki! Jee!! Lontooseen Piisamirotan kanssa. Tosi kivaa! Ihanaa ruokaa ja kaikkea mukavaa. Lisää taidetarvikkeita. Käytiin Kyoto Gardenissa, Buckinghamin Palatsissa, Luonnontieteen museossa (jossa parasta oli ulkona oleva villi puutarha), shoppailemassa, syömässä useassa vegaanisessa ravintolassa, Portobello Marketilla ja sokerina pohjalla: Wellcome Collectionissa, johon osaan ensi kerralla varata ainakin yhden kokonaisen päivän. Jumbossa joku nuori mies vahingossa flirttaili minulle! Ei takaapäin osannut aavistaa, mikä vanha kurttu onkaan kyseessä. Oli se hauskaa!

Oon lukenut noin 20 kirjaa, joista ainakin 23 jättänyt kesken. Luen liian montaa kerralla, ja sitte ennätän kyllästymään ennen kuin pääsen yhdessäkään loppuun asti. Yritän jotain onnellisuus- ja mindfulness -juttuja, mut eihän siitä mitään tule. Ei pysty. Anais ninin päiväkirjat on tosi mielenkiintoisia, ja ihan uskomattoman pitkäpiimäisiä. Jossain vaiheessa teen päivityksen kirjalistaani, se on kaikesta lyhytjänteisyydestä huolimatta päässyt kasvamaan melkoisesti. Ehkä en lukutavoitteessani ole ihan pysynyt, mutta paljon olen lukenut.

Yhteenveto:

Tehtyä: töitä, lukemista, shoppailua (mutta vasta nyt viime aikoina), muutaman zinen alkutohinoita. Ensimmäinen (tietoinen) kollaasi. Vesiväritaiteilu ja kaikenlainen taiteellinen kokeilu. Matka varattu Jenkkeihin ens kuussa. Rimowalle kyytiä!

Tekemätöntä: budjetointi, liikunta, kavereiden tapaaminen (oikeesti! Olen kevään ja kesän aikana käynyt yksillä synttäreillä[joissa olin ainoa vieras-kyseessä siis minua varten järjestetty minijuhla], kerran kylässä syömässä ja kerran kutsunut meille syömään. Ei vaan kykene.), ompelu(!! olen paperia ommellut, tehdessäni vihkoja. Kangasta en yhtään.) sekä bloggaus. Selkärankaisuus ja touhukkuus ihan kateissa. Kaikki aikanaan. Olinkin aivan liian hyvä ollakseni totta.

Laittaisin lisää kuvia, mut ne on toisella muistikortilla ja se on kateissa. Joten, jos saan pyytää halukkaita Instagramin puolelle seuraamaan: www.instagram.com/pinkkisfun/ siellä ainakin joitain kuvia Lontoon reissusta. Ja niistä tontuista ja muista.

Eipä sitten muuta.

Sainpas tämänkin tehtyä!

Arkisen arjen kirjurinne,

Raisa

Lukekaa, lapset, lukekaa!

Hei vaan, pitkästä aikaa!

Mulla on pitkään ollut tietokone yläkerrassa, Tehtaalla, enkä siellä malta keskittyä mihinkään tällaiseen, vaan tämä tällainen kuuluu aamupalan yhteyteen. Siinä selitys hiljaisuudelleni.

Minulle kuuluu hyvää. Elämä maistuu makoisalle, asiat ovat sopivasti tasapainossa ja asiat tuntuvat rullaavan omalla painollaan. Käyn töissä (Jumbon Sinellissä vielä tämän viikon ajan KAIKKI tuotteet -50%!!! Voitte varmaan kuvitella millaista kiirettä meillä on pitänyt. Olen ihan puhki viikonlopun jäljiltä.), opiskelen japania (kansalaisopistossa, kerran viikossa), lähettelen postikortteja ympäri maailmaa (jo 30 korttia laitettu menemään, kolmen viikon aikana.) ja luen kirjoja. Ja kirjoja tämä postauksenikin koskee.  Olen saanut yhdestä lukemastani kirjasta taas jälleen niin suuren inspiraation, että elämäni ja arvoni ovat vaihtaneet suuntaa. Tekemisen ja suorittamisen ja mahdottoman touhuamisen sijaan pyrin olemaan. Ja se on ihan kamalan vaikeaa. Tehdä ns. hyödyttömiä asioita. Kuten vaikka lukea. Ja lukea ennen kaikkea ns. hyödyttömiä kirjoja, eli siis romaaneja.

kuva: http://www.barringtonbooksretold.com/

No, romaaneja en vieläkään pysty ihan kasapäin lukemaan, koska on vaan niin paljon mielenkiintoisia tietokirjoja ja elämänkertoja luettavana, ettei yksinkertaisesti ennätä kaikkeen. Mutta yritys on kova. Ja ei tiikeri raidoistaan pääse; on minulla sivutavoite jokaiselle päivälle, niin että jokaisen kirjan pystyn lukemaan viikossa. Ja onnittelen itseäni joka kerta, kuin sivutavoite täytyy ja luen jo seuraavan päivän sivuja…

Tässä vuonna 2017 lukemani kirjat toistaiseksi:

1. Elizabeth Hand: Katoava Valo. Luin tämän miehen suosituksesta. Yhden tämän tädin kirjoista taisin antaa sille joululahjaksikin, eli se tykkää näistä. Itse en mitenkään erityisemmin. Luin joskus ahmimalla Kay Scarpettaa ja tää vähän muistutti sitä. Mut kehnompi versio vaan. Tai jotain. Mut jotenkin siitä paistoi läpi sellainen itseihailu (anteeksi, en millään löydä sanoja kuvaamaan tätä. Jos luette kirjan toteatte varmaan, ettei tässää ole häivettäkään mistään itseihailusta, päinvastoin, enemmänkin itseinhoa. Mut silti, uskallan olla erimieltä.), josta en välittänyt. Musta on jotenkin tosi vaikeaa olla tykkäämättä kirjoista, joista mun mies, kirjallisuutta opiskellut sanataituri, pitää. Mut en erityisemmin lämmennyt tälle. Mun mielestä tää nyt vaan oli vähän hölmö.
2. Tammy Strobel: You can buy happiness. Ihana kirja. Ihana Tammy. ❤ Mä olin pienen hetken ihastunut Tammyyn, ja siis kyllä edelleen sitä seuraan Instagramissa (vaikken siellä ole jaksanut kahteen viikkoon käydäkään) ja säästän sen blogikirjoituksia luettavaksi myöhemmin. Kirja kertoo elämänlaadun parantamisesta. Ei mitään uutta ja mullistavaa, mutta ihana kirja kaikesta huolimatta. Suosittelen. En löytänyt kirjastosta, joten omani ostin täältä.
3. Keri Smith: The Wander Society. Kyllästyin aikanaan siihen Kerin tuhottavaan päiväkirjaan, ja heitin pois ennen kuin sain sen valmiiksi. Se nyt vaan oli niin turhaa ja hölmöä. Ja kun musta oli aikuinenkin tulossa. Ja minimalisti ja kaikkea. Ja sitten kirjastossa oli tämä kirja esillä ja ajattelin, että se olisi hauska lukea. Ja niin mun elämä muuttui. Ole enemmän, tee vähemmän. Kävellen se selviää. Olet perillä. Mä otin hitto soikoon tatuoinnin sormeeni tämän kirjan inspiroimana! Niin, että luette sitten ihan omalla vastuulla. Tähän kirjaan ne postikortitkin liittyvät. Solvitur ambulando!
4. Toni Morrison: Rakkaus. Tosi eläväinen kirja, jäi pitkäksi aikaa mieleen. Mutta aika kamala lukea. Miksi (lähes) aina (lähes) kaikki palkitut, “hienot” kirjat on niin töksähtelevästi kirjoitettu. Miksei se tarina voi vaan soljua? Miksi pitää tehdä lukijalle hölmö olo? Tai ainakin musta tuntuu, et vika on minussa, jos tarina ei lähde lentoon. Et minä vaan oon niin tyhmä, etten osaa lukea “oikein”.
5. Nigel Nicolson: Virginia Woolf. Kepeä kirja Virginiasta. Semmoinen, et jäi nälkä.
6. Elizabeth Gilbert: Big Magic. Ei ihan kaiken sen hypetyksen arvoinen, mut inspiroiva kuitenkin. Luin pari viikkoa sitten, ja kaikki jo unohtunut.
7. Timothy Ferriss: 4 tunnin työviikko. Olin tämän varannut jo jonkin aikaa sitten, ja olihan se luettava kun lopulta tuli minun vuoroni kirja lainata. Ei kiinnostanut tässä kohtaa enää ollenkaan. Kirja oli huonosti suomennettu, vähän huonosti kirjoitettu, siinä oli paljon kirjoitusvirheitä (pata kattilaa soimaa) ja varmasti siinä oli paljon hyviä vinkkejä kaikille kusipäisille bemarikuskeille.
8. Annie Dillard: Pilgrim at Tinker Creek. Ihastuttava kirja, jonka jätin kesken. En löytänyt suomeksi, enkä vaan osannut lukea englanniksi. Ihan liikaa eläimiä ja kasveja ja kaikkea, mitä en ymmärtänyt. Surullista.

8. Nicholas D. Kristof & Sheryl Wudunn: Puolikas taivasta. Naisten hyväksikäytöstä ja               kaikesta kamalasta kamalia asioita paljasta kirja. Ihan oikeesti? Ette usko mitä                         kaikkea naisille voikaan tehdä…siltikään ei ollut ihan kamla kirja lukea. Asiat vaan               esitettiin niin kuin ne on, eikä niillä mässäilty. Ja lopussa oli vielä paljon vinkkejä                  siitä, mitä lukija voi tehdä asioiden eteen. Hyvin, hyvin mielenkiintoinen kirja.                        Suosittelen.

Ja tällä hetkellä luettavana Alexandra Harrisin kirja Virginia Woolfista. Ja puuteroimishuoneessa on lukusessa Alastair Bonnettin Off The Map.

Lukemisiin!

xoxo,

Raisa

 

Kaksi päivää vielä ja sitten…!

Töitä vielä tämä ja huomispäivä ja sitten päivä lomaa!! Ihanaa! Mahtavaa! Viime aikoina ollut niin paljon kaikkea menoa, sovittuja juttuja ja kaikkee, ei ole vaan ennättänyt olemaan, ompelemaan ja hengähtämään. Ennen kaikkea kuitenkin ompelemaan. Ne touhut on tosi pahassa jamassa. Aika ajoin ompelen sauman tai kaksi, mutta ei niillä pitkälle pötkitä kun on paljon töitä tilauksessa ja ISOt myyjäiset tulossa. Tää uravalmennus tuli kyllä vähän hankalaan aikaan. No, ompahan sitten kaikki kerralla tehty.

Joo, mutta mulla on siis huomenna lauantaina vika “työ”päivä. Meillä on Lastenlauantai (tervetuloa!) ja mut haluttiin sinne töihin (ei mitenkään johtuen mainioudestani, vaan tämä päätettiin heti harjoittelusuhteen alkaessa, kun tarvitsivat mahdollisimman paljon henkilökuntaa sinne.), joten en mene maanantaina, kun olis oikeasti vika työharjoittelupäivä. Ei syytä huoleen, maanantaille on kolmen tunnin aika varattuna kirjastosta, kankaanpainantaa varten. Työtä, työtä, työtä. Mutta sunnuntain aion pitää velvoitteista vapaata. En löhötä, kun en edes pidä siitä, mutta ommella ja ehkä vähän leikkiä uusilla askartelutarvikkeillani, joita olen kiitettävästi onnistunut työharjoittelujakson aikana haalimaan. Olen ostellut kuin viimeistä päivää, ja se on välillä harmittanut. Päässä soi “et tarvitse uutta, et tarvitse uutta, maapallo tuhoutuu” -mantra, ja silti ostan. Paljon.

Tuossa yhden päivän saldo. Ja seuraavana päivänä ostin lisää, ja aiemmin jo ostin paljon. Mutta kun kerta siellä on ja täyttää niitä hyllyjä, eikä koskaan voi tietää mitä tarvitsee. Ja juuri parahiksi tuli unohtamani kirja, Kuolleiden Päivän askarteluista. Ja toinen askartelukirja kans. Sitä en ole kyllä vielä ennättänyt lukemaan yhtään. On vaan niin paljon kaikkea.

Nukkeja en ole ostanut, ja jotenkin niiden kanssa saatta ehkä pikkasen olla pieni järki nyt matkassa. Totuus on se, että mulla on niitä jo melkoinen lauma. Se, että saan lisättyä siihen jonkun, jolla on eriväriset hiukset tai huulipuna ei minun maailmaani muuta. Maksanpahan luottokorttivelkaani kuukauden pidempään. Että jos tämä olisi nyt se muovinen perhe, joka minulle riittää? Vastedes käytän ehkäisyä. 🙂 Kun tekee kauheesti mieli jotain uutta, tiettyä, kuten vaikka nyt Rosie Rediä (josta en ole aiemmin tykännyt yhtään) niin otankin erikoishuomioon jonkun jo omistamistani nukeista ja ihastelen sitä.

Arvatkaa mitä tein eilen töissä viimeiset pari tuntia! Ompelin! Rakastan työtäni! Toimari pyysi mua kehittelemään jotain tarlatanista, ja minähän kehittelin. 🙂 Katsotaan, jos tänään saisin ideastani kuvan otettua. Otan pari nukkea mukaan, kuvattaviksi hauskassa ympäristössä, samalla kuvais sen tekeleenkin.

Illalla puutarhuroin, ja leikin hetken nukeilla. Makasin pitkin pituuttani nurmikolla tämän kuvan saadakseni.

Söpöä.

Yöllä tein vimmalla jotain helmitöitä. Muistaakseni edellisyönä kans. Aamulla keksin loistoidean poislaittamalleni isolle kirjalle. Olen siis taas karsimassa, edes vähän, ja pistin muutamia vanhoja kirjoja pois. Mutta nyt otinkin yhden kirjan kasasta omaan käyttöön, ja itseasiassa aamulla lisäsin tähän uuteen, käyttökasaan pari muuta kirjaa. Sillä vielä parempi kuin laittaa kirjat kiertoon (varsinkin vanhentuneet – sillä kuka haluaisi vuodesta 2001 kertovaa tietokirjaa?) on ottaa ne uusiokäyttöön. Mulla alkaa olemaan kirjekuoret lopussa, veivaanpa niitä työajan päätyttyä vanhoista kirjoista lisää! Kotona mulla on yksi sabloona kirjekuorille, mutta sillä tulee aikas pieniä, ja paljon enemmän hommaa niiden tekemisessä, kun töissä voi leikkurilla leikata, isompia. Hiphei!

Nyt poistun!

xoxo,

Raisa

Suuri Seikkailijatar

Kaikki on varmaan lukenut/kuullut suurista seikkailuista; siitä kuinka uusia mantereita ja kaukaisia kyliä on löydetty. Kuinka sata-parisataa vuotta sitten varakkaat ihmiset matkas kaukaisiin maihin tutustumaan täysin vieraisiin kulttuureihin, ennennäkemättömiin ihmisiin ja kaikkeen kummaan ja eksoottiseen. Ja ne oli kuulkaa todella isoja juttuja. Matkoilla vietettiin jo ihan pelkän matkustamisen hitauden vuoksi kuukausia, ellei jopa vuosia.

Toista on nykyään. Kaikki on käyneet kaikkialla. Safareilla Afrikassa, viidakossa Etelä-Amerikassa, pilvenpiirtäjän huipulla Hong Kongissa, puhumattakaan jostain Thaimaan hiekkarannoista. Maapallon toiselle puolen lentää puolessa vuorokaudessa. Mikään ei ole enää mitään. Kaikki on jo nähty ja koettu. T-paitakin hankittu. Ja tämäkös minua on viime aikoina kismittänyt. Ajatuksissani olisin niin mielelläni ollut mukana Indiana Jones -tyylisissä seikkailuissa, etsimässä jotain uutta ja mystistä. Mutta ei. Kaikki on jo löydetty. Kaikkialla on jo käyty. Ja netti levittää kaiken tuon tiedon meidän eteen napin painalluksella. Kuulemma sellaiseen vauhtiin, että jos kaiken mitä verkkoon syötetään printtais paperille, kasvais tuo paperipino minuutissa 7 metriä, siis pelkästään siitä uudesta tiedosta. Melko huikeeta.

Niin, siis jotenkin toi kaikki tuntuu niin epäreilulta. Meille on kaikki jo niin valmista. Kunnes muistin taas ajatella sitä, mitäköhän ihmiset sadan vuoden päästä ajattelis meistä. Sillonhan ihan varmasti tiedetään taas niin paljon enemmän ihan kaikesta kuin mitä nytten. Just vaikka joku Alkuräjähdys. Mistä kaikki on saanut alkunsa? Mitä reittejä ensimmäiset ihmiset tuli Amerikkaan? Saati sitten kaikki fysiikkaan liittyvät hiukkasasiat, joilla luotais määrättömiä määriä (voiko noin sanoa?) energiaa jne. Meillähän on siis meneillään ihan mieletön seikkailu tälläkin hetkellä. Eikä se, ettei kaikki siihen osallistu tee siitä mitenkään vähempiarvoista. Eihän nekään seikkailut mistä aiemmin puhuin olleet suinkaan kaikille mahdollisia, eikä varmasti edes suurinta osaa ihmisistä koskettanut millään lailla. Niin kuin ei meidänkään nykyiset tieteen saavutukset. Tai siis koskettaahan ne ihan koko ajan, kun melkeinpä kaikki on jollain lailla sidoksissa luonnontieteisiin, muttei suurinta osaa kiinnosta mut kuin ne lopputuotteet.

Joten ehkä tähän olisi sitten tyytyminen. Suuria seikkailuja on koko ajan ympärillä! Harmi, ettei mulla itsellä ole minkäännäköisiä lahjoja noilla aloilla. Kyllä ne kiinnostaa, muttei ole olemassa oikein minkäännäköistä tieto-taitopohjaa johon uutta tietoa ankkuroida. Ja olen laiska ja hidas oppimaan, joten aika mahdottomalta tuntuisi minun osallistumiseni noihin seikkailuihin.

Viikonlopun aikana olen katsonut dokumenttisarjan siitä, kuinka ihminen on asuttanut maapallon. Siinäpä vasta seikkailu. Mutta seikkailua oli myös sarjan tekemisessä. Ja jotenkin sitä katsoessa mua alko naurattamaan, että miten minä haaveilen jostain sademetsissä rämpimisestä ja kylmyydestä/kuumuudesta, kun olen oikeasti niin domestikoitunut kuin olla voi. Pelkään hämähäkkejä, en kestä oikein mitään hyönteisiä iholla, en mitään vieraita kosketuksia (siis just vaikka niitä hyönteisiä, puun oksia, lehtiä tms.) iholla, en kuumuutta, enkä varsinkaan kylmyyttä, pelkään pimeää, en kestä nälkää, en pysty syömään pahaa ruokaa, olen arka, pelkään vettä, enkä varmasti sukeltaisi tuntemattomassa luonnon vedessä, ainakaan mihinkään luolaan. Luolaan en muutenkaan menis, kun pelkäisin, että ahtaan paikan kammo iskis. Ja suuntavaistoni on aivan kamala. Ei kuulosta suurelta seikkailijattarelta. Ainoat hyveeni olisi tiedonhalu, pieni koko ja tietynlainen sitkeys (jääräpäisyys).

Taidan tyytyä muiden seikkailuista lukemiseen. Japanin epäkohdista kertova kirja on tällä hetkellä niin tylsässä kohdassa (vaikka talouskuplan yli loikkasinkin), että aion siirtyä uuteen kirjaan: This Land Is Their Land: Reports From a Divided Nation (2008) – Barbara Ehrenreich. Yhden kirjan tältä tädiltä olen lukenut aiemmin Nickel and Dimed, ja se oli niin hyvä, että melko innolla odotan tätä. Japani kirja oli todella masentava. Kirjan nimi siis Dogs and Demons, The fall of modern Japan – Alex Kerr. Jäin jumiin kohtaan jossa kerrotaan vaikutusvallasta ja etuoikeuksista. Politiikka ei nyt vaan ole mun juttu. Vaikkakin kirjassa on ollut paljon mielenkiintoistakin luettavaa, joka isosti linkitetty politiikkaan. Silti. Ehkä ton jenkkikirjan kälkeen siirryn takas Japaniin, ja loikkaan ton kohdan yli ja luen Retikoille tarkoitetuista lentokentistä. Ihan oikeesti, seuraava kappale on tolla nimellä. 🙂

Mutta nyt tää menee tekeen jotain ihan muuta! Tervetuloa uusille lukijoille!

xoxo,
Raisa

jk. Tuolla aiemmin mainitsin niista safareista ja pilevnpiirtäjistä. Itse en ole käynyt yhdessäkään mainitsemastani kohteesta. Mut silti.

Dexter ja muuta soopaa

Ei mulla mitään oo! Se oli se toinen joka otti! En mä!

En tiedä onko kukaan kiinnittänyt huomiota siihen, etten ole Dexteriä maininnut täällä viime aikoina. Vaikka viimeinen kausi ja kaikkee. En muista oliko se viimestä edellinen vai sitä edeltänyt kausi, kun siinä alkoi taas pitkästä aikaan oleen ihan pirusti jännitettä ja muisti syyn sille, miksi se oli niin älyttömän hyvä sarja. Joten tota vikaa kautta odotti melkoisesti, ihan vaan sen takia, kun siihen olis mahdollista ladata sitten niiin paljon kaikkee.

Pari viikkoa sitten tuli vika jakso ja siis vittu mikä mahalasku. Ei Dexteristä sitten sen enempää.

Mulla on ollut paljon ommeltavaa ja olen siis paljon ommellutkin. Viikonloppuna tuli sitten iso takaisku, kun mun oikee käsi alkoi vihottelemaan jostain oikein todenteolla. En tiedä mikä sitä vaivaa, mutta samanlaista ongelmaa mulla on ollut aika ajoin ranteissakin. Mutta tää on nyt enemmänkin lihaksessa. Esim. saksilla leikkaaminen tapahtuu niin, että vasemmalla kädellä avaan sakset, oikealla laitan ne oikeaan paikkaan kankaalla ja sitten molemmilla käsillä leikkaan. Aika syvältä tommonen. Jotai pystyn tekemään ihan normaalisti ja sit taas toiset asiat vihloo ihan perkuleesti. Olen silti ommellut ja leikellyt. Hah! Mutta yrittänyt välillä myös lepuuttaa kättä. Ja lepuuttaminen yleensä tarkoittaa meidän perheessä elokuvien katsomista. Mutta! Mulla on kirjastosta niin älyttömän mielenkiintoinen kirja, ettei millään malttais C:n elokuvia katsella. Se on hassu, se tosi usein on valkkaavinaan elokuvat silleen, et mitä mä haluaisin katsoa, ja sit ne on aina jotain synkkiä äijäleffoja, tai muuten jotain ankeita. Ja jos jotain, niin mun elokuvien tulee olla kirkkaanvärisiä ja kauniisti kuvattuja. Sisällöstä viis. Mutta semmonen ankeus ja likaisuus. Ei kiitos. Niin, no siis asiaan. Eilen katsottiin Bling Ring. Tähän liittyi yksi hauska juttu. Katsottiin se jo kerran aiemmin, ja C huomasi (en minä!! Mitä kertoo minusta?) että tässä on nyt kyllä jotain häikkää. Niin, vahingossa katsottiin (puoleenväliin) TV elokuvaa, joka oli tehty pari vuotta sitten, eikä ollenkaan Sofia Coppolan ohjaamaa elokuvaa…Hups! Niin, eilen sitten isolla rahalla tehty pätkä. Olihan niissä toki eroa, vaikka tarina oli tietenkin sama. Mutta paljon ylellisempi oli tämä uusi versio. Ja aika ilo silmälle. Vaikka niitten nuorten elämän sisältö vähän kummastutti. Mutta mitä tälläinen vanhus tietää?

Minä olen täydellinen, ala rakastua.

Eilen illalla sitten alettiin katsomaan, ennen nukkumaan menoa, The Great Gatsbya. Vaikken Toby Maguiresta kovasti pidäkään, niin tässä elokuvassa ainakin on paljon väriä ja lennokkaita kohtauksia. Nukahdin kyllä melko pian, mutta se johtui väsymyksestä, ei elokuvan tylsyydestä. Vaikkakin C kysyi jossain vaiheessa, että tykkäänkö tästä, siihen tyyliin että voitais kyllä lopettaa katsominen. Mutta kyllä tykkäsin. Mä tykkään tosi paljon siitä, kuinka eri aikakausilla leikitellään. Siis vaikka tää elokuva tapahtuu jossain 1920-luvulla, niin siellä kuuluu modernia räppiä ja Sofia Coppolan Marie Antoinettessa jossain kohdin vilahtaa Converset.

Niin, siis jälleen ei mitään järkeä tässä postauksessa. Halusin vaan kertoa mielipiteeni tosta Dexteristä ja jottei jäis postaus ihan mahdottoman lyhyeksi ajattelin kertoa noista muista tuijotuksista, mutta enhän mä niistä osaa mitään kertoa. Mutta kuin että hyvä taikka huono. Eikö se riitä? Eikö teille riitä mikään? 😉

Välillä haluan syödä fiinejä aikuisten ruokia.

Huomenna Animalian PKS ryhmä järjestää Kiina-illan! Olettehan tulossa?! Illan aikana Animalian toiminnanjohtaja Salla kertoo Kiinan eläinsuojelutilanteesta. Musta aihe ihan älyttömän mielenkiintoinen!! Koska itse en ainakaan koe mitään maata yhtä “vaar allisena” eläinten oikeuksien kannalta kuin juurikin Kiinan. Johtuen siitä, että niitä on siellä niin jumalattoman paljon, niillä on niin paljon ihmisoikeuksiinkin liittyviä ongelmia, että tietenkin eläimet tulee vasta siellä hännän huippuna, ja nyt vielä kun ne on vaurastumassa, niin kalliimpiin eläinperäisiin tuotteisiin on entistä enemmän varaa. Mutta!! Samalla kun vauraus lisääntyy tuntuu myös tietynlainen toisista välittäminenkin lisääntyvän, eikö totta? Joo, mutta se siis huomenna. Tänään toisenlaiset kuviot. Jotain mekkoja haluaisin ommella, olen onnistunut ne leikkaamaan jo valmiiksi, eli enköhän ne pysty tällä kipeällä kädelläkin tekemään.

Että sellaista!

xoxo,
Raisa

j.k. Veropäätöslappunen tuli! Tämä tyttö lähtee, ellei nyt asioitaa onnistu ennen istä totaalisesti sotkemaan, ensi keväänä Japaniin!!! 

Välillä en 🙂

Kesäkauden lopetus

Mun piti tehdä tää postaus jo ainakin kolme viikkoa sitten, mutta en millään saanut yhtä tiettyä kirjaa luettua. Ja kesän lopetus liittyi siihen kirjaan. Ja sen piti tietenkin olla vähän hassua silloin kun kesä melko selvästi oli vielä meneillään. Nythän ei enää kukaan pistä kampoihin, jos väitän kesän päättyneen. Niin, se hauskuushan liittyi siihen, että minä määrittäisin kesäkirjojeni lukemisen loppumisella vuodenaikojen vaihtelun. No, en kai sitten määritä, seuraan lampaan tavoin kaikkia muita, ja vielä vähän jälkijunassa!

Joka tapauksessa, joskus tuossa kesän alkumetreillä julistin kesäkauden alkaneeksi, ja kehuin lukevani läjän kirjoja, joilla ei ole mitään tekemistä koulun kanssa. Kesän tuli aloittaa en muista enää edes nimeä, sukunimi! Muistanpas! Caitlyn Moran! Ehkä ei ihan oikein kirjoitettuna, mutta ymmärrätte kenestä kyse. Kirjan nimi saattoi olla naisena olemisen taito. Tms. Ja kesäkauden tuli lopettaa Bill Brysonin Lyhyt historia lähes kaikesta. Jolla itse asiassa hyvinkin paljon tekemistä koulun kanssa, ainakin biologian.  Vähän kiusallista tässä on se, etten millään muista, mitä muita kirjoja luin. Ainakin kaksi kirjaa oli siitä lukiolaisten kirjaston lukulistalta, mutta enhän mä muista tekijöitä tai kirjojen nimiä. Toisen kirjan nimi oli Kimpassa ja sillä oli ranskalainen kirjoittaja. Auttaako? Toisen oli kirjoittanut japanilainen, ja se kertoi pariskunnasta, jonka toinen osapuoli oli juoppo ja toinen homo. Auttoko?

Ai nii, Marilyn! Ehkä kuulkaa se kesän, eikä kun piti mennä siitä Moranista Marilyniin ja lopulta sitten mutkien kautta siihen historiaan. Anteeksi, tämä sekoilu on ihan älytöntä. Joo, kesän alkuun luin paksun fiktiota ja faktaa sekoittavan kirjan Marilynistä. Ja siitä syttyi kunnon MM roihu, jota tyydytin kirjaston runsailla antimilla. Katsoin paljon MM:n elokuvia, luin ihan oikean elämänkerran ja paljon sellasia faktapitoisia kuvakirjoja ja lisäksi hänen itsensä kirjoittamia juttuja. Yritin jotain äänihommeleitakin kuunnella, mutta joku oli tuhonnut sen levyn täysin.

Niin, Marilynistä sitten siirryin vähän korkeampaan kulttuuriin, eli siihen lukiolaisten listaan. 🙂

Tavallaan MM tuttavuus oli suurinta antia, mutta kuitenkin isoimmat elämykset tuli Bill Brysonin kirjasta. Siis siitä lyhyestä historiasta lähes kaikesta. Jos kirja ei ole tuttu, älkää antako nimen hämätä! Se ei ole siis sodista ja muusta yhtä kutkuttavasta, vaan maailmankaikkeuden synnystä, biologiasta, fysiikasta ja kemiasta ennen kaikkea; ja erittäin kansantajuisesti kirjoitettu. Ja mä olen sieltä jotain ihmeellisyyksiä merkinnyt lapuillakin, ihan kuulkaa teitä varten!!

Joten, sen  pidemmittä jaaritteluitta, saanko esitellä, omavalitsemiani kutkuttavimpia kohtia Bill Brysonin Lyhyestä historiasta lähes kaikesta:Atomeista: “Jokainen atomi meissä kaikissa on ollut lähes varmasti useissa tähdissä ja miljoonissa eri organismeissa ennen kuin se on tullut osaksi meitä. —meissä on runsaasti atomeja, jotka ovat olleet aikanaan osa Shakespearea – on väitetty että jopa miljardi atomia itse kussakin. —ja ketä tahansa mieleen tulevaa historiallista hahmoa. (Tämä tosin pätee vain historiallisiin henkilöihin, sillä ilmeisesti atomien kierrätys kestää muutamia vuosikymmeniä:vaikka kuinka toivoisimme, emme voi olla yhtä Elvis Presleyn kanssa.)”
Atomeista vielä lisää, vähän selvennöstä niiden koosta:” atomin mittakaava:kymmenesmiljoonasosa millimetristä. — yhden atomin suhde yllä mainittuun millimetrin pituiseen viivaan on sama kuin paperiarkin paksuuden suhde 381 metriä korkeaan Empire State Buildingiin.” (siis Empire State Building olis se millimetri ja atomi paperiarkki. Huh huh. Mistä kukaan voi tollasta edes tietää?)

Ilmamolekyyleistä ja auringonsäteilystä: “Auringonvalo antaa atomeille puhtia. Sen säteily panee atomeihin vauhtia ja kiihtyneessä tilassaan ne törmäilevät toisiinsa vapauttaen lämpöä. Kun kesäpäivän aurinko lämmittää niskaamme, tunnemme itse asiassa riehaantuneiden atomien lämmön.” Ajatus siitä, että lämpö on riehaantuneita atomeita törmäilemässä toisiinsa on vaan niin ihana! Välillä minäkin haluasin riehaantua ja törmäillä toisiin kaltaisiini.

Salamoinnista ja ukonilmasta: “Salama etenee 435 000 kilometrin tuntinopeudella ja se voi kuumentaa ympäröivän ilman 28 000-asteiseksi, mikä ylittää auringon pintalämpötilan moninkertaisesti. Maailmassa on joka hetki käynnissä 1 800 ukkosmyrskyä ja vuorokaudessa niitä kertyy noin 40 000. Öin ja päivin ympäri maailmaa maahan iskeytyy joka sekunti noin sata salamaa.”

Sumusta tai pilvistä, mutta sumun takia tästä tykkäsin: “Pilvien aineettomuudesta saa jonkinlaisen käsityksen kävelemällä sumussa – joka on itse asiassa pilvi, joka ei jaksa kohota lentoon.” Söpöä.

Soluista olin myös tehnyt jonkun merkinnän, mutta mun mielestä siinä tekstissä ei ollut enää mitään sellasta Oho!-tekijää. Joten viimeiseen, eli todistukseen siitä, että kaikki me ollaan täällä itseämme varten. Meillä on arvo ja elämisellemme oikeutus, joka ei tule siitä, että joku toinen siitä hyötyisi. Eli viimeistään tähän sitten sopisi eläinten hyväksikäyttö päättää.

Jäkälistä ja elämän tarkoituksesta: “Kuten useimmat muutkin karuissa oloissa viihtyvät elämänmuodot, jäkälät kasvavat hyvin hitaasti. Jäkälän kasvaminen paidannapin kokoiseksi saattaa kestää puolivuosisataa. —Vähäeleisempää olemassaolon muotoa on vaikea kuvitella. “Ne vain ovat”, Attenborough jatkaa. “Ja olemassaolollaan ne todistavat, että yksinkertaisimmatkin elämänmuodot elävät pelkästään itsensä tähden.” On helppo unohtaa, että elolliset olennot yksinkertaisesti elävät. Ihmisinä olemme taipuvaisia ajattelemaan, että elämällä täytyy olla tarkoitus. Meillä on suunnitelmia, tavoitteita ja haaveita. Haluamme ottaa kaiken irti juovuttavasta olemassaolostamme. Mutta millaista on jäkälän elämä? Sen elämänhalu on yhtä vahva kuin meidänkin. Perustellusti voidaan väittää, että se on jopa vahvempi. Jos saisin kuulla, että minun pitäisi viettää seuraavat vuosikymmenet repaleisena kasvustona kiven kyljessä keskellä metsää, luultavasti en haluaisi enää elää.”

Mun mielestä ton valossa on jotenkin entistä rankempaa se, että me koetaan oikeudeksemme riistää niin monen muun eliön oikeus omaan elämäänsä. Eikä edes niin se tappaminen, vaan kaikki se mikä sitä edeltää. Vankeus ja huono kohtelu, kaikkien oikeuksien riisto. Me ollaan yksi eliölaji muiden joukossa, mutta me ollaan otettu, tai siis pyritään ottamaan, ihan kaikki haltuumme ja hyödynnettäväksemme. Meitä on täällä ihan liikaa, me vaaditaan koko ajan ihan liikaa, mikään ei meille riitä.

Mutta joo, lukekaa se kirja! Tosi tosi hyvä!

Syyskauden aloituksesta? Ideoita? Siis luettaviksi kirjoiksi?

xoxo,
Raisa

Nuolen kärjessä pilkottaa maa. Ei ole oma kuva 😉

Kielinero kielikylvyssä.

Luen kirjaa, joka on alunperin kirjoitettu ranskaksi. Ja mulle tulee sittä niin semmonen pakottava olo, tai siis semmonen kipristelevä. Miksi en osaa ranskaa? Miksi en osaa mitään kieliä? Miksi olen tälläinen tolvana? En edes ruotsia. Yhtään. Var är min ulletröja? Siinä lähestulkoon kaikki mitä osaan. Ja olen sitä kutenkin joutunut opiskelemaan vuosia. Mihin se kaikki oppi on valunut? Englantia joudun vähän pakostakin puhumaan, väittäisin että jopa sujuvasti. Eikä se enää ujostuta entiseen malliin. Mitä sitten, että teen virheitä? Kielioppi ja oikeinkirjoitus on ihan hakusessa, mutta ainakin pystyn riitelemään englanniksi. Ja taas toisaalta, onhan mulla kielioppi ja oikeinkirjoitus hakusessa ihan omalla kielellänikin 😉 Tarkkaavaisimmat olette ehkä huomanneet 🙂

Mietin sitten niissä ranskantuskissani, että miten hienoa olis jos kaikki puhuis samaa kieltä. Sitten ei kukaan vois piiloutua mystisen kielesä taakse, vaan kaikki ymmärtäis kaikkia. Miten hienoa! Miten kamalaa! Sehän olis oikeesti ihan hirveetä. Miten se muuttais maailmaa. Tasapäistäis kaikkea. Sen jälkeen vedettäis varmaan kaikki vuoret ja mäennyppylätkin tasaisiksi, että kaikill aolis yhtäläiset mahdollisuudet nähdä asioita.

Mut jotenkin tuntuu, että just tollaiseen ollaan menossa. Hiotaan särmiä, että kaikki mahtuu paremmin mukaan. Että kaikke aon helpompi kontrolloida. Yksiköiden koot vaan suurenee ja suurenee, koska se on niin paljon kustannustehokkaampaa. Ihan kaikessa. Maatilat, valuutta-alueet (euro), kauppaketjut, sipsipussit, ruoka-annokset, ihmiset. Tuntuu, että valtaapitävät haluaisivat ennemmin johtaa massaa, kuin ykisttäisiä ihmisiä. Mutta on ollut ihanaa huomata miten yksittäiset ihmiset enemmän ja enemmän haluavat taas asioida yksittäisten ihmisten kanssa. Ja se ei ole mitään punk-touhua, vaan ihan varteenotettavien aikuisten toimintaa. Siis vaikka esimerkkinä aivan ihana Ravitolapäivä, Siivouspäivä, pienet puitsotapahtumat ja ennenkaikkea kaikki sellainen pienten piirien pyöriminen.

Tottahan toki enemmistö on siltikin just sitä “massaa”, joka asioi siellä missä kaikki muutkin, jonka mielestä mielenosoitukset on todella noloja ja tehottomia, jne. Mutta siis just se, että nykyinen kapinahenki ei ole paheksuttavaa, vaan jopa suotavaa. On ne isot tasapäistetyt viljapellot, mutta niidne vierellä saa kukkia myös kukkakedot. Kunhan ei sentään valtaa tilaa sieltä, mistä se iso raha tulee.

Joo, mutta takas niihin kieliin. Ennen kaikkea tietenkin haluaiisn oppia japania. Tietty. Olen niin ennalta-arvattavissa. Tylsimys. Hassu juttu on se, että se oliis tietenkin ihan mahdollista. Ei tarttis muuta tehdä kuin opiskella. Oikeesti. Mä voisin oppia sitä yhtä hyvin kuin puhun englantia, jos vaan vaivautuisin opiskelemaan. Mutta kun…ei jaksa..on niin paljon kaikkea muuta…enhän minä sitä voi oppia. Niin just. Kyllä mä välillä jaksan veivata hiraganoja, etteivät ihan pääsis unohtumaan. Joskus kokeilin jopa kanjeja. Mutta en tosissani. Ennen niitä pitäsi tietenkin katakanatkin opetella. Mutta kun…

Ja taas päästään siihen oivallukseen, että, tietyissä rajoissa, kaikki on mahdollista jos on valmis maksamaan sen hinnan. Superylipainoisesta voi tulla langanlaiha, jos se vaan on valmis maksamaan sen hinnan. Pahasti tietokonerajoittuneesta voi tulla megaluokan nörtti, jos se vaan jaksaa panostaa opiskeluun. Digikameraa voi oppia käyttämään, jos sitä vaan jaksaa opetella. Mennä vaikka kursseille.

Mikä meitä sit aina kuitenkin estää? Miks me vaan jäädään junnaamaan paikoilleen ja ollaan niin nihkeitä tekemään mitään? (kun puhun meistä tarkoitan ennen kaikkea itseäni) Miks mä en opis itä samperin japania? Siellä olis niin miljoona kertaa hienompaa, jos ei tarttis koko ajan olla ihan pihalla kaikesta ja uskaltautuis mennä ravintoloihin ja tilata listan ulkopuolelta vegaanista ruokaa. Ehkä vielä joskus…

Sitäkin olen miettinyt, että ehkä on mahdollista, että minä alkaisin tyytymään asioihini. Siis tähän massaan, mitä mulla täällä kotona on. Sunnuntaina oltiin kaverin kanssa Vaasankadun kirppiksellä ja ostin sieltä taas satulalaukullisen sälää. Kotona sitten kysyin siipalta, että tykkäätkö, että kerään leluja. (HAlusin saada vahvistusta omalle ihanuudelleni) C olikin sitä mieltä, ettei se ole ihanaa laisinkaan. Mitä helvettiä?! Mä olin ollut siinä uskossa, että nykyinen mieheni kyllä arvostaa niitä minun pikkusärmiäni, jotka tekevät minusta minut (entinen ei arvostanut yhtään, päinvastoin piti yrittää olla mahdollisimman epäitseni miellyttääkseni häntä). JA sitten sietlä tuli kaikkea soopaa siitä, miten minulla on liikaa tavaraa, kerään niitä vain hyllyille eikä niillä ole mitään virkaa, en pölyytä niitä, en leiki niillä (tähän väliin oma pikku puolustus: olisko se sitten hyvä, että oikeasti leikkisin leluillani? vaihdetaanpas tältä nyt vaippa ja sitten mennään päiväunille, joiden aikana voinkin teekutsutella Totoroa ja Gigiä ja sen jälkeen siiliperhe menee kauppaan?) Kyllähän sieltä tuli ihan asiaa, mutta silti. Enkö olekaan hyvä tälläisenä?

Suivaannuin tietenkin ja hitto soikoon pölyytin sitten koko loppupäivän nenä räkää valuen (olen allerginen paljolle pölylle). Kirpputorikasa kasvoi ja poneistani lähti noin sentin pölykerros. Ja minä kun luulin, että ne olivat kaikki nukkaisia poneja! Tokihan totuus on se, että jalokiviä ei erota jos jokapuolella on rihkamaa. Mutta kaunista se on rihkamakin 🙂 Ja mitä enemmän sen parempi, eikö?

Nukkeasiaa vielä, jaksatteko? Viimeisin tyttöni tuli juuri hetki sitten, postilaatikkoon asti kantoivat – kiitos siitä! Coco Collette, jolla viallinen jalka. Siksi sain halvalla. Cocon sisko, Stella Savannah onkin jo odotellut. Kysyin lempijapaniblogistiltani Japanilaisia tytön nimiä ja yksi ehdotuksista oli Sachiko, joten ensin saapuneesta tuli siis Sachiko ja nyt tänään tulleesta tulee Michiko. Sachiko tarkoittaa ilon lasta (ilotyttö?) ja Michiko taas kauniin tiedon lasta tms. (siitä en keksi mitään hauskaa). Nuket on ihania.

Lauantaina oltiin Katin kanssa Alppipuiston Kansanjuhlassa. Soisoilla oli pirun hyvät bataattiranskalaiset.

Sunnuntaina olin Vaasankadun kirppiksellä ja Soisoilla oli pelottavan aidonnäköiset köntsät.

Nyt tää menee aukaseen sen paketin. Pysykää siisteinä ja opiskelkaa lapset, opiskelkaa!!

xoxo,
Raisa

Ai nii, kirjan nimi on Kimpassa. Se on yksi niistä lukiolaisten lukudiplomikirjoista. Hyvää kamaa!
Ja tamagotchitkin voivat hyvin!