Kuulumisia

Hei vaan, pitkästä aikaan!

Jopas edellisestä kerrasta onkin vierähtänyt melkoinen siivu elämää. Pahoittelut! Edellisen postauksen ja tämän, jota nyt luet väliin mahtuu paljon kaiken näköistä, mutta jostain syystä niistä dokumentointi on jäänyt.

Maaliskuussa kävin Japanissa! Oli huisin hauskaa. Se oli jo kahdeksas kertani, ja sillä erää kiersin paljon puistoja. On koomista miten Japanin luonnottomuus viehättää, mutta eniten pidän Tokion luonnottoman luonnollisesta luonnosta. Söin paljon hyvää ruokaa (tietenkin, olenhan vegaani!) sekä kävelin ihan julmetusti. Hyvä, kiihdyttävä loma.

Huhtikuussa juhlin syntymäpäivääni ja aloin väsymään töihin/töissä. Työkaveri pitkään sairaslomalla, ja minä ahnehdin hänen vuorojaan. Kuuden päivän työviikkoja, 10 päivän työputkia. Opin, että väsymykseni tulee esiin ärtyneisyytenä ja kiukkuna. (tämän taisin kyllä oppia vasta myöhemmin keväällä/kesällä)

Toukokuussa esikoiseni tuli täysi-ikäiseksi!!! APUA!! Miten tässä näin pääsi käymään? Muistan, kuinka itse täytin 18 eikä siitä nyt niin montaa vuotta ole. Kummallista. Liiallinen työnteko jatkuu. Olen innostunut koristelemaan lähiympäristöä puutarhatontuin ja vegaanisin viestein. Hauskaa. Twin Peaks alkoi!!! ❤ Ihan mahtavaa!

Kesäkuussa edelleen liikaa töitä, peruttuja vapaapäiviä, ahdistuneisuutta. Kun ei osaa sanoa ei ja haluaa olla se, johon voi “luottaa”. Minimalismi kausi päättymässä? Alan piristämään/lohduttamaan itseäni shoppailemalla. Taidetarvikkeita. Mm. valo”pöytä”, vesivärit, linopainantaan tarkoitettua maalia/väriä, papereita, tusseja. Ei hyvä. En kuitenkaan ennätä käyttämään niitä. Työstän Rock. Paper. Scissors. -zinesarjan kolmatta osaa (aloitin sillä, saksilla, koska hauskin.). Ostin kirjoituskoneeseen värinauhan todetakseni, että kirjoituskoneella on tosi rasittavaa kirjoittaa, ellei se ole sähköistetty versio. Minun (C:n) ei ole. Kummipojan synttäreillä.

Heinäkuun alussa vihdoin 4 päivän vapaaputki! Jee!! Lontooseen Piisamirotan kanssa. Tosi kivaa! Ihanaa ruokaa ja kaikkea mukavaa. Lisää taidetarvikkeita. Käytiin Kyoto Gardenissa, Buckinghamin Palatsissa, Luonnontieteen museossa (jossa parasta oli ulkona oleva villi puutarha), shoppailemassa, syömässä useassa vegaanisessa ravintolassa, Portobello Marketilla ja sokerina pohjalla: Wellcome Collectionissa, johon osaan ensi kerralla varata ainakin yhden kokonaisen päivän. Jumbossa joku nuori mies vahingossa flirttaili minulle! Ei takaapäin osannut aavistaa, mikä vanha kurttu onkaan kyseessä. Oli se hauskaa!

Oon lukenut noin 20 kirjaa, joista ainakin 23 jättänyt kesken. Luen liian montaa kerralla, ja sitte ennätän kyllästymään ennen kuin pääsen yhdessäkään loppuun asti. Yritän jotain onnellisuus- ja mindfulness -juttuja, mut eihän siitä mitään tule. Ei pysty. Anais ninin päiväkirjat on tosi mielenkiintoisia, ja ihan uskomattoman pitkäpiimäisiä. Jossain vaiheessa teen päivityksen kirjalistaani, se on kaikesta lyhytjänteisyydestä huolimatta päässyt kasvamaan melkoisesti. Ehkä en lukutavoitteessani ole ihan pysynyt, mutta paljon olen lukenut.

Yhteenveto:

Tehtyä: töitä, lukemista, shoppailua (mutta vasta nyt viime aikoina), muutaman zinen alkutohinoita. Ensimmäinen (tietoinen) kollaasi. Vesiväritaiteilu ja kaikenlainen taiteellinen kokeilu. Matka varattu Jenkkeihin ens kuussa. Rimowalle kyytiä!

Tekemätöntä: budjetointi, liikunta, kavereiden tapaaminen (oikeesti! Olen kevään ja kesän aikana käynyt yksillä synttäreillä[joissa olin ainoa vieras-kyseessä siis minua varten järjestetty minijuhla], kerran kylässä syömässä ja kerran kutsunut meille syömään. Ei vaan kykene.), ompelu(!! olen paperia ommellut, tehdessäni vihkoja. Kangasta en yhtään.) sekä bloggaus. Selkärankaisuus ja touhukkuus ihan kateissa. Kaikki aikanaan. Olinkin aivan liian hyvä ollakseni totta.

Laittaisin lisää kuvia, mut ne on toisella muistikortilla ja se on kateissa. Joten, jos saan pyytää halukkaita Instagramin puolelle seuraamaan: www.instagram.com/pinkkisfun/ siellä ainakin joitain kuvia Lontoon reissusta. Ja niistä tontuista ja muista.

Eipä sitten muuta.

Sainpas tämänkin tehtyä!

Arkisen arjen kirjurinne,

Raisa

Kuvakooste

Heipparallaa!

Kaikennäköistä, muttei mitää sellaista kuohuttavaa. Tässä kuvia kun pää on niin täynnä räkää, ettei meinaa ajatus juosta. (kirjoitin kyllä jo pitkän postauksen, mutta totesin sen olevan tavanomaista vielä sekavemman, joten parasta laittaa kuvia vaan.)

Jälkiä. Luontoa. Lukuisia kävelyretkiä.

 

Askartelua. Ostin tulostimen, nyt voi printata mitä haluaa, koska haluaa. Onneksi töistä saa kuvansiirtopapaeria, jotta voin yhdistää kuvan ja kankaan. Alkuvaiheen innostus uuteen askarteluun on aina niin ihanaa. Kokeilla, mihin kaikkeen se taipuukaan.

 

Kaunis ihana matkalaukkuni. Yotsuban isoäidillä on samanlainen. 🙂 (haistoin hiljattain, että matkalaukkuni sisällä on nahkaa jossain läpyttimissä…ja ehkä sitten myös nuo ottimet tuossa päällä ja sivussa. En tiedä mitä tästä ajatella. Olen laukkuuni niin ihastunut, että tavallaan olen hyvilläni, että huomasin asian vasta nyt. Mutta kyllä se vähän kuumottaa.Pahoitteluni.)

Pyöräilyä, säässä kuin säässä. Oikeasti yksi todella paha pyöräilykeli vain osunut tälle talvelle. Siitä tuo ensimmäinen kuva. Oli juuri satanut kosteaa lunta roppakaupalla, jouduin taluttamaan loppumatkan, kun ei voimat riittäneet polkemiseen. Pyöräretkiä, kauniita taloja.

Tukholmaa ja Maisaa.

Mun tietokoneen kameralla saa kummituskuvia. Todella hauskaa.

Ei sitten muuta tällä erää. Konshuu no kinyoobi de(?) Nihon ni ikimasu! Sugoiii!

xoxo,

Raisa

Leikkiä ja ruokaa

Hei vaan!

Olin eilen valvomassa Twin Peaksin innoittamaa “Peak Experience” taidenäyttelyä Creat Spacen tiloissa. Pitkästä (toooosi pitkästä!) aikaan kuvasin nukkejani ja jotenkin se oli kyllä tosi kivaa. Ja käytin oikeaa kameraakin, enkä onnetonta kännykkää.

Goddamn! Your breath really stinks man!

My log has something to tell you: “There’s a masterpiece in this art gallery.”

“Very impressive. Just look at the colors. Everything.”

Pestini loputtua mentiin (lähes)naapuriin Sandroon syömään. Mä olin siellä ekaa kertaa, mikä ehkä vähän kummallista. Mutta pojat! Katsokaa noita meidän bataattiranskiksia!! Tota suolan määrää! Sairaan (kirjaimellisesti!) hyvää! Oli se burgerikin herkullista, mut noi ranut…to die for. Söin itseni ihan ennennäkemättömään ähkyyn, mun vatsan pömpötys alkoi miekkalisäkkeestä ja jatkui siitä aina häpyluuhun asti. Törkeetä.

Kotimatka kesti järkyttävän kauan. Käytiin Postitalon K-marketissa ihastelemassa laajaa vegaanisten tuotteiden valikoimaa ja sit myöhästyttiin junasta ehkä noin sekunnilla. Harmitti. Ja sit alkoikin harmittamaan oikein toden teolla kun kuulutettiin, että kaikki junat jotka pysähtyis meidän asemalla on peruttu. (koska satoi lunta. suomessa. talvella. tavatonta.) Päätettiin mennä sit bussilla. Eikä meinattu löytää oikeaa pysäkkiä mistään, joten myöhästyttiin sitten parilla minuutilla meidän bussista. Odotus 16 minuuttia. Onneksi ei sentään ollut nälkä. Kun päästiin kotiin oli syömisestä mennyt jo niin kauan, että saatoin syödä jälkiruoaksi 3 Kaverin suklaa-kinuskiöverijäätelöä. Ja sit pyörin sänkyyn voimaan pahoin. Liika on liikaa.

Mut oli se kivaa. Koko päivä kivaa.

Päivitys vielä Napoleonista, siitä meidän “tappajahamsterista”. Lapset sitä jo käsittelee ihan normaalisti, paljain käsin. Kaikki sähinä ja sellainen ärhentely on kokonaan loppunut. Toissailtana päästettiin se Tehtaan lattialle ja öö…koska mä en uskaltanut ottaa sitä kiinni pääsi se kaikista piilosta parhaimpaan/pahimpaan – kanien lattiaan kaivamaan koloon. Se kolo on tos hankalassa paikassa, sitä ei kunnolla näe eikä sinne pääse mitenkään käsiksi, jos on vähänkään kania isompi. Enkä tiedä siitä, että mihin se johtaa, että kuinka hyvin siitä pääsee talon sisuksiin. Ja sinne Napoleon tietenkin meni. Voi rähmä! Paniikki iski, katosiko meidän hamsteri nyt ikiajoiksi? Pyysin miestä auttamaan, josta ei ollutkaan yhtään mitään apua. Jouduin pyytämään sitä sitten poistumaan kun se oli niin älytön ja vaan pahensi tilannetta. Aika ajoin kuulin kuinka Napoleon liikkui tiskiallaskaapin sisällä, joten tiesin asioiden olevan suht hyvin, kunhan se vaan ei säikähdä niin, että juoksisi siihen kamalaan koloon. Kääpiöhamsterikokemuksesta tiesin odotella ihan hiljaa josko se jossain kohti tulis ihan itsekseen ulos. Ja tulihan se. Kaappasin hamsterin ja kiikutin äkkiä turvaan omaan kotiinsa. Huh! Kamala tilanne. 

Ei sitten muuta tällä erää. Toivottavasti en sanonut liikaa.

xoxo,

Raisa

Kuvapäiväkirja Torstailta 12.5.2016

Superpahoittelut, että myöhässä! Eilen oli aamuvuoro ja illemmalla ei vaan ennättänyt. Torstai 12.5 oli hyvä päivä. Miksikö? No siksi.

Aamulenkki Kenain kanssa.  Aika kaunista kun tuomi kukkii. (onko tuomi?)

Valitettavasti ilmainen blogialustani ei tue videoita, joten en voi postata sitä tänne suoraan, mutta Linkki! Videon lopussa päädyn ryteikköön, jossa linnunpesä. Sitä ei videolla näy, mutta illalla kävin uudestaan. Katso kuva tuolla alempana.

Kaikki tekosyyt oli käytetty, joten ompelin. Tehokkaasti. Kaksi albiinolepakkoa saivat alkunsa.

Häirikkö. Että on rento kaveri. Se on ihana. Vaikkei olekaan Hyrrä.

Hiukan se tykkää, kun sitä hoivataan. Silloin, kun oli vielä kaksi pupua, jotka tulivat toimeen keskenään opin, että puput hoitavat/hellivät? toisiaan päästä aika paljon, muistaakseni nuolemalla. Hyrrä ainakin innokkaasti nuoli Sokeria silmistä ja päälaelta. Joten tätä olen sitten tehnyt yksinäiselle Michaelille. No, en suinkaan nuole sitä, mutta silitän silmien ympäriltä ja korvien edestä. Sen sijaan, että ottaisin sitä syliin (joka itse asiassa taitaa olla kauhistus kaneille) ja silittelisin omin ehdoin teenkin sen hänen ehdoillaan. Ja minulla on piirun verran tyytyväisempi kani.

Katsokaa! Sain yhden lepakon valmiiksi! Ja siitä tuli näin hieno!! Hyvä minä!

Tehtiin ruokaa. Mies valmisti seitanin ja keitti perunat,minä paistoin seitanin, tein kastikkeen ja jämäsalaatin, josta tuli yllättävän hyvää: kevätkaalia, liotettua sipulia, porkkanaa, aur.kuiv.tomaattia, wasabimajoneesia (ostin just tuubin wasabia ja kotona huomasin, että sitä oli täällä avaamaton tuubi, joten nyt täytyy keksiä keinoja käyttää sitä! Ideoita?) ja soijakastiketta.

Oli herkullista. Praise seitan!

Jälkiruoaksi päätin elää vähän ja syödä “Twix” patukan. Siis uuden, vegaanisen version Twixistä. Kuka muistaa sen nimellä Raider? (minä!)  Oli hyvää, muttei se kyllä juurikaan esikuvaansa muistuttanut. (ja kyllä! Nämä muoviin pakatut suklaapatukat ja muut herkut ovat todella roskaavia! En ole “Zero Waste” ajatusmaailmassa vielä niin syvällä, että voisin näistä luopua, mutta ehjä joskus?)

Käytiin iltapäiväkävelyllä. Kenai laidunsi. Mies oli mukana, fysioterapeutti oli teipannut sen jalan, ja sanonut, että kävely tekee hyvää. Hyvästi minun ja Kenain kahdenkeskeiset tuokiot.

Minä tiedän!! Ei saisi kokoaikaa käydä siellä pesällä, mutta en voi itselleni mitään. Tällä kertaa äiti ei ollut pesällä, mutta katsokaa!!!! Siellä on linnunpoikanen!

Minä lupaan, että teen parhaani jättääkseni heidät rauhaan.

Lenkin jälkeen kirjoitin random kortin ja poistin toistakymmentä tavaraa. Mä niin innolla odotan, että mitä sitten, kun koen ettei enää tarvitse poistaa, ainakaan tälleen vimmalla. Siis sitä odotan, että millainen Raisa minusta kuoriutuu. Koen, että olen muuttunut tosi paljon, kävin alkuviikosta mieshammaslääkärilläkin! Ihan oikeesti! Ja se kehu mun hammas -paitaanikin! Naishammaslääkärit ei ole ikinä noteeranneet mun hammas -korvakoruja tai pinssejä. Ja sen miehen puudutuspiikitkään eivät sattuneet! Ja viimeksi kun olen joutunut asioimaan lääkärissä, niin naislääkäri osoittautui ihan kuumottavaksi ja miehet, joiden kanssa jouduin asioimaan olivatkin paljon rennompia, ja toinen vielä kirjoitti yli viikon sairasloman! 😀 Ehkä ens kuussa, kun “voin” taas käyttää rahaa, varaan itselleni hieronta-ajan Jumbosta, yhdeltä mieshierojalta. Ehkä.

Niin, siis minä kasvan. (valitettavasti myös fyysisesti. Plääh. No, onneksi on mekot. Kaikkien lihonneiden pelastus!) Olenkohan jo maininnut, että myös lelut, ne lapsuudesta tutut pakkomielteeni, ovat menettämässä taikaansa. Mikä on käsittämätöntä. Minä olen ihan käsittämätön. Miten kenestäkään voi tulla näin fiksu näin yht’äkkiä? Uskomatonta!

Onneksi pihalla meni siili, että saatoin taas rauhoittua. Siilit on ihania.

Yritän vähentää myös tv:n katselua, joten skippasin miehen ehdottamat Freaks &Geegs:it ja luin sen sijaan kirjaa. Usein, kun olen väsynyt katson tv:tä, vaikken oikeastaan haluaisi ja vaikkei meillä olisi mitään mielekästä katsottavaakaan. Ihan vaan, kosk aolen väsynyt, enkä jaksaisi muutakaan. Yritän täst’edes joko lukea tai mennä nukkumaan.

Ei muuta. (nyt vituttaa. Rankasti. Huomattiin just, että miehen parempi pyörä on varastettu. Se ei ollut edes ajokunnossa, vaan vaati jotain korjaustyötä. Ja joku on viime yönä pöllinyt sen meidän pihasta. Taas joku ollut meidän pihalla kun me nukutaan. Vastenmielistä. Meiltä on niin monta pyörää varastettu kun ollaan asuttu täällä. Toi tais olla kuudes. Millä oikeudella kukaan tulee meidän pihalle? Miksi pyörien varastaminen on niin arkipäiväistä?)

R

Kiitollisuus, 5.-11.5.2016

Kevät on niin ihmisen parasta aikaa. Tuntuu, että kaikesta voisi olla kiitollinen, ja täyttää tämän blogin kuvilla pikkukivistä, oksista, hellemekoista, puhtaista lakanoista, lyijykynistä, teevedestä. Kaikesta. Mutta ollaanpa nyt asiallisia ja karsitaan näitä kiitollisuuden kohteitakin hieman paremmin hallittaviin lukuihin.

5.5. torstai

Kesärenkaat, ja niillä polkemisen keveys.

Pyöräily on keväisin, uusilla renkailla hienoa.

6.5 perjantai

Mies, joka kokkaa.

Damn, mä oon kyllä niin onnekas ton miehen suhteen. Se tekee majoneesia, ketsuppia, salaatinkastikkeita, pekonia, laittaa ruokaa, leipoo keksejä ja leipää.

7.4 lauantai

Siisti jääkaappi.

Oli levoton olo. Siivosin jääkaapin. Helpotti. Ja nyt on siisti jääkaappi.

8.5 sunnuntai

Ympärillä ihana luonto.

Mies vammautti jumpassa jalkansa ja Kenain ulkoilutusvastuu siirtyi minulle. Ihanaa. Pihalla leikkivät lapset näyttivät minulle linnunpesän, jossa neljä pientä sinistä munaa. ❤

9.5 maanantai

Vapaus käydä yksin leffassa.

Tuhansien muiden suomalaisten tavoin käytin joululeffalippuja viime tingassa. Kävin katsomassa Onnenonkijan. Oli hyvä, ja minulla mukavaa kotoa tuotujen herkkujeni kera. Mies antoi vitosen, että olisin ostanut popcornia. En ostanut. Ei mennyt yhtään rahaa! 🙂 (pahoittelut, jäätävän huono kuva valkokankaasta.)

10.5 tiistai

Paras Vegan Tuck Box!

Tällaisina päivinä on kyllä niin parasta olla vegaani.

11.5 keskiviikko

Portailla odottavat pojat.

Usein mies tulee Kenain kanssa mua vastaan, nyt viime päivinä ei tietenkään kun ei pysty kunnolla kävelemään, mutta portailla olivat odottaneet noin puoli tuntia (menin töistä kauppaan) että äiti tulee kotiin.

Mutta nyt täytyy mennä ompelemaan ja touhuamaan. Tai ainakin katsomaan norppakameraa. Nyt siellä ainakin pötkötellään kahden norpan voimin.

xoxo,

Raisa

Kuvapäiväkirja Torstailta 5.5.2016

Smoi!

Torstaina 5.5.2016 minä:

Söin aamupalan hyvin leveästi.

Olin töissä. En muistanut ottaa kuvia.

Poljin kotiin. Muistin kuvapäiväkirjan. Näytin ihan joltain elokuvan idiootilta lippis päässä ja takki auki. Silmälasit edelleen korjaamatta, joten en voi käyttää aurinkolaseja (toinen sanka sojossa silmälasit vie niin paljon tilaa, etten saa niitä mahtumaan mukaan, kun raahaan niin paljon tavaraa töihin [myymiäni askartelutavaroita ja Hello Kittyjä, H&M:lle tekstiilejä kierrätykseen jne.]) ja siksi käytän lippistä.

Ai niin, töistä päästyäni kävin apteekissa ja kaupassa. Piti ostaa tyttärelle allergialääkettä, joka ei väsytä.

Näistä ostoista ainoastaan juuston paketti ja allergialääkkeiden läpipainopakkaukset päätyvät kaatopaikalle, kaikki muu kierrätettävää. Meillä enimmäkseen isäntä hoitaa ruokaostokset, mutta erityisesti nyt, kun pyrin vähentämään jätettä käyn suht mielelläni kaupassa. Jätteen välttäminen on sekä hauskaa, että haastavaa. Miten vaikka tofu tai juusto? No, molempiahan voisi tehdä itse…

Valitsin Pirkka kaakaojauheen, koska se toinen (Green & Black’s) tulee muovikannen kera. Kävin toissapäivänä Prismassa näitä katselemassa, mutta jäi kaakaot ostamatta, kun en löytänyt tyydyttävää ratkaisua. Pahvipakkaukset eivät olleet Reilun Kaupan, Reilun Kaupan ei ollut pahvipakkauksessa…kunnes muistin, että Pirkallahan on juuri oikeanlainen kaakao! 🙂 Pirkalla olisi myös ollut etikkaa lasipurkissa!! Laitoin sen koriin, ja olin kävelemässä pois, tulin katumapäälle ja laitoin takaisin. Näin toimii fiksu-Raisa, sillä kotona on 1,5 litraa etikkaa (muovipullossa, kun ei Prismassa ollut muuta). Oatlyn kaurakerman valitsin, koska siinä ei ollut muovikorkkia.

(saatana, ihan oikeesti. Mullahan menee ikuisuus kaupassa, kun syynään ainekset, että ovat vegaanisia, syynään merkit, etteivät ole “pahoja”yrityksiä ja nyt vielä tämä kierrätettävyys ja mahd.pieni jätekuorma. Mutta minä pidän siitä. Ja luonto pitää minusta. Ja eläimet kans.)

Jäätävä nälkä. Onneksi oli tämä!

Unohdin ottaa kuvan kun pizza vielä näytti asialliselta. (oikeasti tämä kuva on otettu ennen tuota kokkaavaa miestä. Näin järjestettynä ne ovat kuitenkin fiksumman oloiset.)

Kupu ravittuna mentiin kävelylle. Naapurin (sen jossa asustaa Kenain arkkivihollinen, kaunis valkea koira) (koriste?)luumu??puu kukki näin kauniisti

Tässä nää tyypit, joiden kanssa kävelin. Tykkään niistä.

Kenai kävi tietenkin uimassa. Se kävis vaikka lätäkössä, jos me vaan annettais. Se on käynyt jo kahden kolmen viikon ajan uimassa lähes päivittäin. Aina kun me annetaan sen mennä.

Minä tihrustelin tipuja.

Lenkin jälkeen keräsin vajaa 10 tavaraa pois laitettavaksi. Muutama sana karsinnasta:

Suosittelen tekemään yhden ison karsinnan, tai sarjan isoja karsintoja tyyliin Marie Kondo, jossa oikeasti kaikki saman sarjan tavarat käydään läpi. Näin saa jotain silminnähtävää aikaiseksi. Itse koen sen kuitenkin melko lailla työlääksi ja jotenkin vaan liian isoksi, joten suosin arjessa “5 tavaraa päivässä” tyyliä. Eli avaan vaan kaapin, ja poimin sieltä 5 tavaraa, jotka laitan pois. Enimmäkseen Kierrätyskeskuksen pussiin, niin että päätyvät aikanaan uudelle omistajalle. Jotain laitan sivuun, niin että itse myyn ne ja saan rahaa. Ja loput päätyvät joko kierrätykseen tai roskiin.

Unohdin, että aloitin kirjoittamaan tätä “torstaina minä” -muodossa, ja kirjoitin jälleen ihan mitä sattuu. En jaksa korjata, koska olen laiska.

Yksi asia vielä. Meille tuli töihin “hot fix” kalvoa. Siis sellaista kimallekalvoa, joka silitetään kiinni kankaaseen. Ensin leikataan muotoonsa ja sitten silitetään. Otin ensin neljä kalvoa itselleni sivuun, sitten vähensin sen kahteen, koska olen (olevinani) järkevä. En voinut niitä vielä ostaa, koska vietän “No Spend Month” (eikö nämä haasteet ikinä lopu!? Sen lisäksi osallistuin digitaaliseen Minimalismipeliin), joten laitoin itselleni varaukseen, niin että ostan ensi kuussa. Yön yli annoin asian hautua, ja eilen laitoin varaamani kalvot hyllyyn. Voi olla, että kun kalvot ovat loppuunmyydyt (minä vielä soitin toiseen myymälään kysyäkseni kalvojen tulevaisuudesta, että onko tuote tullut jäädäkseen, vaiko vaan erä, jota ei enää lisää tule. Varmaa vastausta en saanut, mutta eräksi veikattiin.) minua itkettää ja harmittaa, etten ostanut, mutta kun en kerta ihan oikeasti keksinyt niille mitään käyttöä juuri nyt, jätin ne ostamatta. Sillä juuri noita “varmuuden vuoksi” tuotteita olen myymälään palauttanut useita kymmeniä tässä kevään aikana.

Ei muuta.

Smoikka! Voikaa hyvin!

xoxo,

Raisa

 

Viikon ostos, 7

Taas myöhässä! Mut mä unohdin!

Kuten olen viime postauksissa antanut ymmärtää, on mulla shoppailuhimo laantunut, eikä mulla ole tännekään järin ihmeellistä sisältöä. Mutta! Se oli itse asiassa mun alkuperäinen tarkoituskin, että olis enemmän sellaisia ihan tavallisia asioita, joita voi ostaa peruskaupoista. Eikä siis just sellaista ulkomailta tilattavaa erikoiskrääsää mitä mä oon tännen enimmäkseen listannut. Vaikka ihania nekin ovat. 🙂 Mutta niiden aika on toistaiseksi ohi. Toivottavasti pysyvästi.

Ennen kuin mennään asiaan, niin mennään yhteen toiseen asiaan. Mulla on ollut ongelmia mun pojan kanssa. Se skippaa aterioita, ei ikinä syö aamupalaa, viikonloppuisin ei syö lounasta, kun luuhaa vaan kavereittensa kanssa. Omassa huoneessaan se kyllä mussuttaa jotain koko ajan. Käy jatkuvasti Lidlistä hakemassa jotain epäruokaa ja epäjuomaa ja täyttää niillä itsensä. Hiukan mua risoo sellainen. Ja siitä on sitten tullut sanomista. Toissapäivänä se sitten sanoi, että kun ei ole mitään syötävää kotona! Häh?! Meillä on kaapit täynnä ruokaa, pakastinkin niin täynnä, että hyvä että kiinni menee.

Mut oonkin sitten katsonut noita meidän melkoisia ruokavarastoja teini-ikäisen pojan silmin…jauhoja, hiutaleita, pähkinöitä, herneitä, marjoja, papuja, riisiä, pastaa, oluthiivahiutaleita, soijarouhetta…ehkä meillä ei olekaan mitään syötävää 17 v. pojalle, joka hädin tuskin saa keittiöön valot päälle. Koska mulla on niin epäitsekäs vaihe meneillään niin mä sitten leivoin tupla-annoksen tosi terveellisiä taateli-auringonkukansiemen muffineita ja kaksi raparperipiirakkaa, sekä tein tupla-annoksen makaronilaatikkoa. Pistin melkein kaiken pakkaseen, kerta-annoksina, niin on teinin helppo ottaa ja pistää vaikka mikroon. Ja nyt olen sitten kahtena aamuna laittanut niille molemmille aamupalan. Mua ärsyttää, että pitää isoille ihmisille laittaa, kun ne vallan mainiosti vois itsekin sen tehdä, mutta jos vaihtoehto on se, ettei ne tee niin kaipa mä sitten jatkossakin sen aamupalan niille väsään. Samalla, kun teen omani ja C:nkin.

Pointti mulla tässä se, että joo mä voin huutaa lapsille naama punasena kolme kertaa päivässä, että pitää syödä, pitää syödä, pitää syödä! Niin, että ainoa efekti mitä sillä on on mun kurkun kipeytyminen. Tai sitten mä voi kiristää niitä, kuten mun miehellä on tapana tehdä. Eikä sekään tehoa. Tai sitten mä voin tehdä ruokaa ja tunkea sen niiden nenän eteen. Toistaiseksi se tuntuu toimivan parhaiten. Sitä yritän sanoa, että ehkä voisin itsekin ottaa vähän vastuuta lasteni syömisistä. Tokihan voisi olettaa, että 15 ja 17 vuotiaat osaisi itsekin laittaa jotain, mutta totuus on se, ettei ne viitsi. Joten Lidl ja roskan syöminen. Tai sitten minä näen vähän vaivaa ja teen herkullisia välipaloja helposti nautittavaan muotoon. Huutamisen sijaan teen asian eteen jotain. Ja kappas! Sehän toimii!

Ja nyt sitten asiaan. Viime viikolla ostin ja ennätin kokeilemaankin Amy’s Kitchen Enchilada -pakasteateriaa. (jossain edellisessä postauksessa puhuin burritosta, mutta muistin väärin. Enchilada se on!)

Kyseessä amerikkalaisen firman vegaaninen (ja gluteeniton, jos jotakuta kiinnostaa) tex-mex pakasteateria. Olen näitä nähnyt Tikkurilan sekä Jumbon Prismassa. Hintaa on vähän vajaa 6 euroa. Mieheni on näitä aikoinaan kuulemma syönyt todella paljon, ja on tykännyt kovasti. Joten vähän etukäteen hirvitti, että entä jos minäkin tykkään kovasti ja haluan jatkossa jatkuvasti jotain näin tyyristä. Kuusi euroa pakasteateriasta on mielestäni paljon. No, joka tapauksessa ostin 5 pakettia. Töihin evääksi pari ja jokaiselle perheenjäsenelle helpoksi ateriaksi/kokeiltavaksi yhdet.

Hmm…minä en tykännyt. En ainakaan kuuden euron edestä. Koostumus oli mielestäni vähän outo, eikä maku ollenkaan täyteläinen. Söin kuitenkin kaiken, ja siis oli se ihan ok ja nälkääkin se piti. On kuitenkin ihan mahtavaa, että yksi uusi pakasteateria valittavana, aiemman kahden lisäksi. Mutta ei minun tarvitse niitä kotiin ostaa. Hyvä niin. Silti vähän harmittaa.

Tein tästä kuitenkin “Viikon Ostoksen”, vaikkei se mielestäni viikon paras ostos ollutkaan, mutta kuitenkin sellainen, josta halusin mielipiteeni kertoa.

Tälläistä tällä kertaa. Syökää hyvin!

xoxo,

Raisa

 

Viikon Ostos, 3

Hei vaan!

Nyt on paha! Viime viikko oli tosi hyvä, mitä tulee löytöihin ja postista tulleisiin paketteihin. Ja se taas tekee valinnastani hitusen vaikean. Taas toisaalta, ei yhtään. Kirppisaarteista huolimatta kiistaton kuningatar tässä leikissä, tällä viikolla on englantilainen Vegan Tuck Box. Jos jollain meinaa tällaisen herkkuperseen hurmata, niin kyllä se herkuilla varmimmiten tapahtuu.

Viime kuussa boxini sisältö oli vähän pettymys. Ei ollut riittävästi herkkuja, sitäkin enemmän raakaruokaa ja sellaista turhan terveellistä. Tässä kuussa, koska olen taas uusi ja erilainen, myös se terveellinen ja toivottavasti vähäkalorisempi valikoima viehätti.

Tässä laatikkoni, ja sen sisältö. Osittain. Sillä on tietysti ennättänyt siitä jo syömään jotain. Söin, vaikka tiesin tulevani kuvaamaan sen tätä postausta varten. Sellaista se on.

Oma laatikkoni on Ultimate Box, eli sisällöltään kaikista suurin ja kaunein. Tilaus on kuukausittainen, eli kunnes sen peruutan tulee minulle, kotiin kannettuna (omakotiasumisen etuja – suuri postilaatikko!) kuukausittain laatikollinen vegaanisia herkkuja, Englannista. Olen kokeillut myös amerikkalaista Vegan Cuts tilausta, sekä herkkuja että kosmetiikkaa, mutta sisältöönsä ja palvelun tasoon nähden se oli melkoinen pettymys. Euroopasta tilatessa ei tarvitse säheltää tullin kanssa, saamasi tuotteet ovat suuremmalla todennäköisyydellä sellaisia, joita voit halutessasi ostaa jatkossakin (Vegan Cutsilla ei yksi ainutkaan firma ollut halukas toimittamaan yhtään mitään ulkomaille. Ainoastaan Vegan Cuts itse. Ei kiva.) ja valimatkan ollessa lyhyempi myös pakettien katoaminen on epätodennäköisempää.

Laatikoiden hinnat, ja valikoiman näet täältä. Hintoihin lisätään postikulut, muistaakseni 7 puntaa. Viimeisin laatikkoni maksoi 31.56 €. Sanoisin, että ihan pelkät tuotteet itsessään eivät ole sen arvoisia, mutta siltikin olen enemmän kuin suostuvainen ko. summan maksamaan, sillä kun tuotteiden lisäksi saan jännityksen, odotuksen, yllätyksen, melkein kuin pienen joulun joka kuukausi! on se ehdottomasti hintansa väärti. Tai siis se, kun sanoin, etteivät tuotteet ole paketin hinnan arvoisia, tarkoitin sitä, että  tavallaan paketti ei ole mikään megahyvä diili, taloudellisesti ajateltuna, mutta kun siihen lisää kaiken tuon muun, ja tietenkin lisäksi vielä sen, että suurin osa paketin sisällöstä on sellaista, mitä en Suomesta edes saa niin kyllä se hyvä paketti on!

edit: Lisäisin vielä, että tuossa isoimmassa laatikossa on 10-13 tuotetta.

Olen samaiselta firmalta tilannut Chocoholic boxin joululahjaksi miehelleni, ja sekin oli ihan älyttömän herkullinen. Sisällä oli mm. täysikokoinen Veg<3. Muuta en siitä muistakaan. Ja se riittää. Siis saahan Vegoa Suomestakin, suht helpolla vielä. Mut silti.

Toivottavasti tässä tuli nyt kaikki tarpeellinen vakuuttamaan teidät Vegan Tuck Boxin tarpeellisuudesta. Ai niin, jos jotakuta kiinnostaa – niiltä saa myös gluteenittomia laatikoita. Mikäs sen mukavampaa!

Herkullista alkanutta viikkoa! Tää lähtee nyt töihin!

xoxo,

Raisa

Kuvapäiväkirja Torstailta 31. 12.2015

Moikka!

Uuden vuoden aatto! Aina niin jännä päivä, päivä jolloin pitäisi tehdä suuria suunnitelmia, kurkistaa menneeseen, tirkistää tulevaan, listata päämääriä ja lupauksia. Tai sitten vaan syödä.

Minä keskityin syömiseen. Olin edelleen kipeä, voimia minkään tekemiseen ei juurikaan, vaikka hienot menut mulla olikin mielessä. Olin suunnitellut tekeväni mutapiirakan, kahta erilaista perunasalaattia (toinen japanilainen, johon piti tehdä itse majoneesi ja joku retikka-porkkanasalaatti), paistavani nakit ja makkarat ja tarjoavani kaiken tämän sipsien ja kahden dipin kera. No, koska olin kipeä ja kiireinen askarteluitteni kanssa vetosin heikkoon olooni ja sain miehen tekemään japanilaisen perunasalaatin ja tyttären väsäämään mutakakun. Itse sekoitin dipit ja mikrotin nakit, tytär paistoi ne makkaratkin. Vinnkinä muuten kaikille jotka juhannuksena ja uutena vuotena haluavat nakkeja tai makkaraa (siis vegaanisina tietenkin) – ne kannattaa hankkia hyvissä ajoin etukäteen, sillä ne on AINA loppu ennen em. juhlia.

Mutta ennen kaikkea tätä herkuttelua söin aamupalan. Ja vielä ennen aamupalaa pesin pyykkiä. Pesin muuten päivän aikana ehkä noin puoli miljoonaa koneellista pyykkiä, ja ripustelin niitä ympäri kämppää kun ei ole sitä kuivauskonettakaan. Tosi kuppanen kuva, mutta eikö olekin hienot tyynyliinat! Olen viime päivinä askarrellut enemmän kuin ehkä keskiverto askartelee elämänsä aikana.

Tuoremehua, koska kipeä. Ja kattokaa nyt tota päällysteiden määrää! 😀 

Jälleen kerran päätin, että on ihan ok olla epäminimalisti ja tykätä – no, kaikesta. Tein kukkaruukkuihin pilkkuja! 🙂

Maalailin asioita. (tein niin vimmalla kaikkea, etten edes muista mitä kaikkea.)

Heimoi! Michaelin vuoro olla pupujen huoneessa. Hyrrä on oikeesti ihan hajalla tästä uudesta kaverista. Mä kerron lisää joskus toiste. (pitää lähteä töihin!)

Lounaaksi jaksoin kuitenkin väsätä okonomiyakin. Käytiin eilen kirjastossa ja löysin best seller hyllystä ton Kaikki taivaan linnut! Oon jonottanut sitä ikuisuuden ja ainakin kaksi ikuisuutta vielä jäljellä! Ja siellä se oli, hyllyssä!

Olen kipeä, joten pelasin Katamaria. Pelaan tätä ehkä ennen kaikkea, koska haluan nähdä niitä japanilaisia tavaroita, mitä kerätä siihen palloon…

Heimoi. Mäoon nai-nai. Tyynyhalailija.

Lisää askartelua! Tästä tulee hieno. Enkä kehoita ketään samaan, velkaisuaine ei varmasti ole vegaanista, ainakaan eläimillä testaamatonta. Ehkä saman vois tehdä Manic Panicin vaalennusaineella?

Niin, muu perhe kokkasi ja minä istuin lähes valmiiseen pöytään. Ja sotkin. 

Nää on niitä puolalaisia(?) Bon Soyan nakkeja ja makkaroita. Ihan ok. Wheatyn nakit ja makkarat on parempia, mutta kun ei ole niitä myyviä kauppoja lähellä.

Ei mikään sievä kuva, mutta ihana. Mun perhe. Uuden vuoden aaton aterialla, lukemassa.

Jälkkäriksi mutakakkua ja Monopolia. Oli hauskaa! 

Pihalla kamala röiske ja pauke, me katsottiin Everest -elokuva. Oli hyvä.

Hyvää uutta vuotta 2016. Mä yritän taas jollain uudella innolla kirjoittaa tännen enemmän. Jos vaan ennätän! Hillitön ompelu-urakka edessä! Siitäkin lisää myöhemmin!

Nyt töihin!

xoxo,

Raisa

Salainen Päiväkirja Eläintiloilta – Arvostelu ja Arvonta

Hei moi vaan.

Nyt mä hitto soikoon teen tän ja vielä niin, että se onnistuu ja kaikki on hyvin.

Kirja: Eveliina Lundvistin kirjoittama Salainen Päiväkirja Eläintiloilta.

Kenelle: Kaikille. Sopisi olla pakollista luettavaa yläasteella, ja siitä edes päin, joka vuosi, kaikille eläimiä ja niiden eritteitä kuluttaville. Lahjaksi joka pukinkonttiin, jokaiselle ylioppilaalle ja ammattikoulunsa päättäneelle, odotustiloihin, yleisiin käymälöihin, työpaikkojen taukotiloihin. Kunnes menee jakeluun, että elämä se on eläimelläkin eikä meillä ole mitään oikeutta sitä siltä riistää. Enkä puhu nyt vaan tappamisesta, vaan ennen kaikkea elossa olevan olennon elämättömyyttä. Sillä sitä se epäelämä on. Kun ei ole mitään tekemistä. Ei voi liikkua, ei maata, ei rapsuttaa, olla vaan, paikoillaan. Ja yhtään ei lohduta se, että ei ne paremmastakaan tiedä. Ei tiedä afrikan nälkää näkevätkään. Ja kyllä vaikka vastasynnyttänyt äiti on niin vaistoillaan kiinni siinä kakarassaan, että jos se siltä saman tien pois vietäis niin kyllä se siitä hajoais, vaikka ensimmäinen lapsi olisikin kyseessä, eikä se voi tietää millaista elämä lapsen kanssa on.

Kirja on päiväkirjamaisia merkintöjä Eveliinan kokemuksista eri eläintiloilla eri puolilla Suomea. Se on sujuvasti kirjoitettu ja siten helppolukuinen. Erinomaisen kirjasta tekee se, ettei se oli moralisoiva (kuten eräät 😉 ), vaan melko lailla tyynesti tapahtumia kuvaava. Se ei siis kerro sinulle, että broilerikanojen elämä on hirveetä helvettiä, vaan se kertoo kuinka Eveliina päivittäin keräsi kymmeniä kuolleita kanoja hallista, ja kantoi kituvia isännän tapettavaksi.

Se ei kerro sinulle, että vasta vasikoineen lehmän elämä on hirveetä helvettiä, vaan se kertoo kuinka vasta vasikoinut lehmä huutaa päivätolkulla vasikkansa perään. Ihan niin kuin vastasynnyttänyt nainenkin huutaisi oman lapsensa.

Ehkä on parempi, etten enempää kirjasta kirjoita. Se ei siis oikeasti ole tuomitseva kirja, vaan asiallisesti kirjoitettu kuvaus suomalaisesta eläintuotannosta. Ei mikään ahdistava kauhukertomus hirveine kuvineen. Kuvia ei itseasiassa kannen lehmää lukuunottamatta ole laisinkaan.

Lämmöllä suosittelen! Tällä hetkellä kirjaa saa todella edullisesti Into Kustannuksen sivuilta! 10 € kpl! Huikea tarjous! Mutta vielä paremmaksi pistää Pinkkis blogi! Sillä joku onnekas saa kirjan omakseen ihan ilmaiseksi! (minä piffaan postikulut, Into kustannus tarjosi kirjan)

Jätä kommentti tähän postaukseen, jossa kerrot

1. oletko lukenut kirjan?
2. mitä pidit?/miksi et ole lukenut
3. mitä haluaisit lukea enemmän täällä Pinkkis blogissa?

Arvonta-aikaa tämän viikon loppuun, sunnuntaihin 20.12.2015 saakka. Suoritan arvonnan illalla, ja teen parhaani jotta saisin paketin postiin heti maanantaina.

Ei muuta!

xoxo,

Raisa