Hei taas!
Välillä on hankalaa jäsentää näitä postauksia, joten olen ajatellut kokeilla tällaista uutta formaattia, jossa listaan 5 asiaa, jotka kaikki liittyvät postauksen aiheeseen. Vähemmän höperöä puhetta ja enemmän asiaa, ja sekin hyvin pilkottuna ja valmiiksi pureksittuna.
Olen tosiaan tässä jonkin aikaa pyrkinyt vähentämään jätekuormaani, itse asiassa olen siitä täällä blogissakin maininnut jo vuosia sitten, siitä kuinka jonain vuonna uuden vuoden lupauksenani oli jäteastian pienentäminen. Silloin se ei onnistunut, mutta nykyisellään meiltä tyhjennetään kerran kuukaudessa reippaasti vajaa jäteastia. Hyvä me! Siltikin on vielä pitkä matka siihen, että voisin kutsua itseäni jätteettömäksi. Aivan liikaa tulee ostettua muoviin käärittyjä herkkuja ja muita. Onneksi muovin voi ainakin toistaiseksi kierrättää Helsingissä. Kierrätys ei kuitenkaan ole mikään ratkaisu, ratkaisuja löydät alla olevasta listasta:
- Älä osta. Kaikista vaikein ja samalla kaikista helpoin ja tehokkain tapa välttää jätettä. Kun et osta koko ajan uutta niin ei tule jätettäkään. Itse olen lopettanut lähestulkoon kokonaan turhan shoppailun, siis just sellaisen, jonka tarkoituksena ei ole mitään muuta, kuin ilahduttaa minua hetkellisesti, ja nykyisin en meinaa saada millään Tehtaan roskakoria täyteen. Helpoin tapa lopettaa shoppailu on lopettaa kaupoissa kiertely, ja sama koskee nettikauppoja.
- Kun ostat (välillä on pakko), osta kirpputoreilta. Vaatteet, astiat, kankaat, sisustusesineet, askartelutarvikkeet (ääk! askartelukaupan myyjä ei varmaan saisi näin sanoa), lelut, kirjat – kaikkea tätä ja paljon muuta löytyy kirpputoreilta. Luonnon-, ja omiasi!, varoja säästyy roppakaupalla kun ostat tarvitsemasi käytettynä.
- Valmista ruokasi itse. Meillä tehdään todella paljon ruokaa itse, aina leivästä, majoneesista, myslistä ja salaatinkastikkeista lähtien. Ennen kaikkea jos olet tottunut ostamaan kaupan eineksiä niin jätekasasi hupenee todella reippaasti alkaessasi valmistamaan ruokaa itse, ei enää muovisia rasioita ja kääreitä. Töihin ota eväät mukaan, jotka tietenkin pakkaat uudelleen käytettäviin rasioihin.
- Kaupassa valitse tuotteita, joita ei ole ylipakattu. Äläkä turhaan pakkaa irtotuotteita (esim. banaaneja) pikkupusseihin. Ota mukaan omat kassisi ja kestohedelmäpussit.
- Vältä kertakäyttöisiä tuotteita. Pillejä, lautasliinoja, kuppeja, lusikoita, pulloja, tölkkejä, pusseja, piilolinssejä, tamponeja ja siteitä, pieniä näytepakkauksia jne. Youtubesta löytyy noin miljoona videota siitä, kuinka kertakäyttöpillin voi korvata metallisella kestopillillä, mut oikeesti – mihin pillejä edes tarvitaan? Ulkona syödessä mulla on oma lautasliina (siis joku rätti aina repussa mukana, jolla voin tarvittaessa vaikka kuivata pyörän satulan), joten ei tarvii enää tyhjentää lautasliinatelinettä pyyhkiäkseen käsiään ja töihin olen vienyt omat pyyhkeet keittiöön ja vessaan, ettei tarvitse käyttää paperipyyhkeitä. Aika paljon pystyy itse vaikuttamaan siihen, miten paljon jätettä syntyy. Vähän vaivannäköä ja pieniä tekoja ja jätevuoret hupenee silmissä.
Ei sitten muuta tällä erää. Olis kiva kuulla, jos sulla tai sun kaverilla olis jotain muita vinkkejä jätteiden vähentämiseen.
Voinette hyvin.
xoxo,
Raisa