Torstai toivoa täynnä: Viipurin Koirat ry

Jälleen torstai toivoa täynnä! Tällä kertaa vuorossa toinen suosikkiavustuskohteeni: Viipurin Koirat ry. (hah! joiden jäsenmaksun taisin nyt vasta maksaa ensimmäistä kertaa. En ole ikinä aiemmin älynnyt ajatella sitä järjestönä. Aika ajoin olen tehnyt lahjoituksia, joskus jopa keräsin kaveripiiristä kolehdin ja ostin koiranruokaa ja kirppikseltä kaikki mahdolliset koiriin liittyvät tavarat mitä löysin ja lahjoitin ne. 🙂 Se oli hauskaa. Mutta siis tosiaan jäsenmaksua en muista maksaneeni aiemmin. Hups! No, nyt maksoin. Ja samalla maksoin kummikoiramaksun, joka sekin hieno tapa auttaa!)

Aivan mahtavan energinen tehopakkaus, joka syystä taikka toisesta joutui olemaan sisätiloissa.

Itse koen, että kuitenkin kaikista paras keino näiden hienojen, mutta syystä taikka toisesta, kodittomien koirien auttamiseksi, on antaa niille hyvä, pysyvä koti. Ei säälistä, vaan siis jos on muutoinkin harkitsemassa koirakaverin hankintaa. Kaikilla ei tietenkään ole mahdollisuutta, taikka edes halua ryhtyä koiran omistamaksi (huom. ei mikään kirjoitusvirhe), ja silloin yhdistyksen tarjoamat muut keinot auttamiseksi ovat aivan mainioita.

Tämän mainion hyppyhiiren olisin niin kovasti halunnut viedä kotiin!

Itselläni on siis kokemusta rahalahjoitusten tekemisestä, kodin tarjoamisesta, kummikoirasta ja nyt ihan tuore “kokemus” jäsenenä olosta. 🙂 Muita keinoja on kannatustuotteiden osto ja tietenkin myös kannatustuotteiden käyttö julkisilla paikoilla! Yhdistyksen näkyvyyttä voi edistää myös jakamalla esitteitä ja vaikka kirjoittamalla Viipurin Koirista blogiinsa tai muualle someen. 🙂 Koirille ja tarhoille voi kerätä myös siellä tarvittavia tavaroita, esim. matolääkkeitä ja muita koirien lääkkeitä, ruokakippoja, pantoja, vanhoja jalkapalloja (Huomio! Huomio! Jalkapalloseurat!!) ja muita tukevia leluja. Viimeisimpänä, vaan ei suinkaan vähäisimpänä on tilapäisen kodin tarjoaminen sellaiselle koiralle, jonka poispääseminen tarhalta on erityisen tärkeää. Pennut taikka muiden koirien kiusaamat koirat ovat juurikin tälläisiä tapauksia.

Superarkojen ja -kauniiden koirien pieni hökkeli. Tuosta kameraan kauniisti katsovasta sulottaresta olisi saanut Ristolle oivan morsiamen. Vaan ei heltynyt isäntä.

Pelottaa.

Pentuja! Pentuja! Ihania, pörheitä ja leikkisiä pentuja!

Mahdoinkohan unohtaa jotain?

Yhdistyksestä itsestään hiukan, suoraan sieltä sivulta “lainattuna”:

“Viipurin Koirat ry:n on perustanut joukko suomalaisia eläinten ystäviä vuonna 2006. Yhdistyksemme toimii vapaaehtoisvoimin ja lahjoitusvaroin Viipurin löytökoirien hyväksi. Viipurin Koirat ry avustaa kahta Viipurissa sijaitsevaa koiratarhaa parantamalla koirien elinoloja. Hankimme ja toimitamme koirille ruokaa, lääkkeitä ja autamme rakentamaan koirille suojia ja turvallisia aitauksia. Tärkeä osa avustustyöstä on myös etsiä Viipurin kodittomille koirille pysyviä koteja Suomesta.

Tuomme koirat Suomeen maa- ja metsätalousministeriön voimassaolevia maahantuontimääräyksiä noudattaen. Yhdistyksellä on voimassa oleva aluehallintoviraston myöntämä kuljetuslupa. Viipurin Koirat ry on rekisteröitynyt eläinten tuojaksi TRACES-järjestelmään.”

Itse olen ollut mukana kaksi kertaa Viipurissa, tarhoilla siivoamassa, madottamassa koiria, ruokkimassa niitä, ulkoiluttamassa ja ennen kaikkea leikkimässä pentujen kanssa. Ja kuulkaa, se oli hienoa se!

Minä ja pentu, jonka nimeksi tuli Raisa! ❤

Pikkuiset uuvahtaneita tuoreessa sahanpurussa riehumisen jälkeen.

Tarhoilla tarvitaan paljon mm. vauvan ammeita juomakipoiksi. Saa lahjoittaa vanhoja ammeita!

Myös vanhoista tarhakoirista tulee mitä hienoimpia kotikoiria! Tämä on loistava uutinen kaikille niille, jotka haluaisivat koirakaverin, mutteivat halua kamalaa, riehuvaa pentua, vaan asiallisen aikuisen koiran. (minä siis rakastan koiranpentuja. Ettäs tiedätte.)

En tiedä missä minulla on Ristosta ja Kenaista otetut “edustuskuvat”, siis ne, jotka nähtyä tein päätöksen, että nämä ovat meidän tulevat omistajat. Mutta uskokaa pois, Risto ei ollut niissä kuvissa tämän näköinen. Risto oli vanha, laiha ja apea. Nyt Risto on vielä vähän vanhempi, juuri sopivan rakenteinen (viime aikoina taas kyllä vähän laihtunut) eikä suinkaan yhtään apea.

Sanaa kodittomista koirista voi jakaa myös näin. 🙂

Tuomalla kodittomat koirat mukaan “nukkeleikkeihin” ja jakamalla kuvaa somessa tavoitin aivan uudenlaisen, näistä asioista vähemmän tietoisen, ryhmän.

Seuraavalla kerralla koiran hankintaa miettiessäsi: Adoptoi! Älä osta! Sinä voit muuttaa jonkun koko loppuelämän!

Menkää nyt tekemään se lahjoitus ja täyttämään adoptiopaperit! Kuukauden koditon: Klaara odottaa jo!

xoxo,

Raisa, jolla tänään hääpäivä! 😀

Paska postaus

En tiedä tuliko tää “kuin salama kirkkaalta taivaalta” vaiko hivutelle, pikku hiljaa, mutta olen ihan kauhistuksekseni tajunnut, että maailma ei tule muuttumaan.

Paskoja ihmisiä tulee olemaan aina.
Kusipäitä liikenteessä tulee olemaan aina.
Eläimiä tullaan kohtelmaan meidän hyödykkeinä aina.
Raha ratkaisee aina.
Kokoomusnuoria tulee olemaan aina.
Sotia tulee olemaan aina.
Kaltoinkohdeltuja lapsia tulee olemaan aina.
Naisia raiskataan aina.
Sovinistejä tulee olemaan aina.
Paksuja punaniskoja tulee olemaan aina.
Epätasa-arvoisuutta tulee olemaan aina.

You know, kaikki se paska, minkä toivottais muuttuvan. Kaikki se paska, jota jotkut yrittää muuttaa. Sille on aina olemassa vastavoimansa, joka yrittää muuttaa sitä toiseen suuntaan, tai siis ainakin pitämään sen ennallaan. Ellei sitten jopa meidän näkökulmasta vielä pahentamaankin sitä.

Kosmetiikan eläinkokeet on EU:ssa lopetettu. Mutta eläinkokeiden määrä lisääntyy? Mitä hittoa?              No kun kaikkeen muuhun tarvitaan sitten niin paljon lisää. Ja ihan oikeesti, että muka joku noin iso ala antais tosta noin vaan periksi, jonkun niinkin mehukkaan palan kuin kosmetiikan testaamisen, ilman että se sais jotain paljon enemmän vielä tilalle. Varmaan. Ettekö muka ole vielä oppineet, ettei maailma niin mene.

Mun on ihan turha raivota liikenteessä, ei ne paskat kuskit sillä ymmärrä, ettei niillä ole oikeutta kolmion takaa ajaa mun päälle suojatiellä. joten minä olen valinnut koulumatkalle uuden reitin. Jolla pystyn väistämään sekä Lidlin parkkiksen, että liikenneympyrän. Liikenneympyrät on muuten vanhoille miehille niin vaikeita. Ajokortin vois muuten ottaa pois kaikilta yli 55 v. miehiltä. Niiden taidot on hankittu ajalla, jolloin tiellä kulki kaksi autoa, ja niitä ajoi ne kylän keisarit ja niitä kunnioitettiin sen mukaisesti. Nykyään autoja on miljoona, eikä ne kaikki voi olla niitä etuoikeutettuja, jotka voi törttöillä miten sattuu.

Lauantaina oli muuten löytökoiralauantai. Se oli jälleen kerran aivan ihana. Ne koirat siellä kahvilassa on ihan parasta mitä voi olla. Ja koiraihmisten määrä! Ja kun sai kuulla, miten joku oli vielä jonkin aikaa sitten ollut Viipurissa, joku joka oli etsiinyt kotia pitkään ja nyt se oli siinä edessä, rakastavan oman ihmisensä kanssa! Ihanaa, kiitos teille jotka välitätte!

Mut mä meen nyt epätoivostumaan vielä vähän enemmän. Ylioppilaskirjoitukset ovat alkaneet, enkun kuuntelu takana kaikkee muuta edessä. Huomenna äikkä. En muista mitä siitä, kun niitä on kaksi. Eilen illalla sain kuulla, että bilsan kurrseja oliskin pitänyt käydä viisi. Mä olen käynyt kolme ja puoli. No, keväällä sitten kun kirjoitan matikkaa, niin bilsa uusiksi.

Linkkejä ja muitten kuvia ja omia kuvia ja omia asioita.

Moip!

Eilen jatkui tämä Adhd/Add/mikälie selvitys sairaanhoitajan luona. Meinas mennä ihan pipariksi sekin juttu, tätähän on siis siirretty ja peruttu ja uudelleen järkkäilty ties kuinka pitkään ja moneen otteeseen. Mä nimittäin jostain kuvittelin (koska edellinen aika, joka siis siirrettiin oli siihen aikaan)et se olis ollut 14.30, olin alkamassa syömään 12.30, päätin kuitenkin tarkistaa tapaamisajan sitä ennen ja oltiinkin sovittu se 13.15. Damn! Söin sitte kauheella kiireellä ja poljin harhaan kauheella kiireellä. Käännyin sitte oikeaan suuntaan ja pääsin lopulta Jakomäkeen viisi minsaa myöhässä. Kysyin sitte joltain hoitsulta käytäntöä, että odotanko kiltisti, vai koputanko oveen. Se sano, et odota. Ja minä odotin. Ja lopulta, en tiedä kuinka paljon myöhemmin, nuorehko nainen tuli kysymään, et olenko mä mä. Ja kyllähän mä olin, joten sisään sitten vaan. Ja kauhiasti oli se harmissaan, etten ollut koputtanut oveen, kun nyt meillä olis vähemmän aikaa käytettävissä minuun. No, elämä on. Mä olen stressannut myöhästymisiä elämäni aikana niin kauheesti, ihan silleen fyysisen pahan olon kera, ett olen oppinut et kyllä elämä odottaa meitä mattimyöhäsiäkin. Tokihan se on epämiellyttävää ja epäkohteliasta, mut ei kaikki voi olla täydellisiä kaiken aikaa.

No niin, asiaan. Ehkä en tässä kuitenkaan käy läpi kaikkea mitä siellä, mutta nyt sitten aletaan penkomaan lapsuuden neuvolajuttuja ja koulupapereita jne. Sinänsä ihan hassua, kun ei siihen aikaan tietenkään ollut mitään vastaavia diagnooseja. Ja emmä kyllä lapsena ole ollut mitenkään ylivilkas. Tai hankala. No mutta, asia siis etenee, ainkain jollain tasolla. Edelleenkään en ole mitään apua keskittymisongelmaan saanut, joten eikö se ole vähän niinkuin (teko)syy olla lukematta koulukirjoja? Olen ihan himpun verran lukenut kemiaa päivittäin, mutta siis todella vähän. Tietenkin sekin paljon parempi kuin ei mitään, ja ehkä olen sieltä jotain oppinutkin, mutta tosiasia on se, että olen ainakin kaksi viikkoa jäljessä. Ja se on syvältä ja stressaavaa!

 Ommellut olen kuitenkin ja leikellyt kankaita. Ja jotain koruhommeleitakin aikaiseksi. Eli ihan lorvilinjalle en ole ratkennut. En oikeastaan yhtään. Melko hyvä ja aktiivinen vaihe meneillään. Ja kun on se Marie Antoinettekin ihan lopuillaan, niin en ole siihenkään niin kauheasti pistänyt aikaa. Kun se loppu on kuitenkin aika ikävää luettavaa. olen sitten alkanut jälleen lukemaan noita kuvan kirjoja. Saadakseni niistä potkua tän toiminnan kick-starttiin. Mua aina ärsyttää englanninkielisten sanontojen liiallinen viljely, mutta aika ajoin ne kyllä löytyy käyttöö helpommin kuin vastaavat suomenkieliset. eikä ihan aina edes vastaavia suomenkielisiä olekaan. On hassua, miten töissä ollessani olin ihan vakuuttunut siitä, et jos mulla vaan olis enempi aikaa, niin saisin paljon enemmän tehtyä “saadakseni nimeä”.Just niin. Nyt kun on ollut aikaa, en ole saanut edes sitä vähää aikaiseksi, mitä aiemmin. En ole edes etsinyt uusia liikkeitä, jonne Pinkkista tarjoaisin. No jos totta puhutaan, niin enää en kyllä tilimyynteihin edes suostuisi. Sen verran huonoja kokemuksia kertynyt niistä. Ei tietenkään kaikista, mutta joistain, josta rahoja ei sitten tilitetäkään takaisin päin. Mikä on tietenkin minimaalisen pienelle yritykselle aika kurjasti tehty. No, ne on niitä kantapään kautta opittavia asioita! 🙂

En tiedä onko se toi jatkuvasti lisääntyvä valo (aamulla pystyy jo lukemaan ilman, että laittaa valot päälle, vaikka on sälekaihtimet edessä!) vai mikä, kun saa taas askeleen nousemaan kevyemmin ja ajatukset vilisemään päässä. Nyt kuitenkin taas innostais saada jotain uutta Pinkkikselle. Jotain menoa ja meininkiä. Tietenkin voi olla, että tili, joka on kiitos Ytk:n viivästyneen maksun ikävästi miinuksen puolella ja huomenna vielä lankeaisi asuntolainan lyhennys, luottokorttilyhennys ja vesilaskukin tuli ja meni jo eräpäivineen, on osallisena tähän innostukseen.  On kuitenkin vähän oheisen kuvan mukaiset tunnelmat…

Oltiin aamulla Riston kanssa lenkillä, reippaampien perheen jäsenten juoksennellessa ympäriinsä. Risto seuras taas Kenain ja C:n jälkiä j aoli ihan innoissaan menossa niiden perässä. Se oikeesti nuortuu ihan silmissä aina kun innostuu jostain; korvat nousee hörölle, tai miten ne nyt tollasella lerppukorvalla voi hörölle nousta ja askel kevenee. Ihana Risto! Ollaan pariin otteeseen nyt nähty nuori äiti ulkoiluttamassa kahta lasta ja kahta Shiba Inua (shibat on rotukoirista ehdottomia suosikkejani, ottaisin sellaisen heti paikalla, jos vaan koditon tulisi jostain vastaan), ja ne shibat saa Riston aina riehaantumaan. Yleensä Risto ei juurikaan muista koirista välitä, ohittaa ne (usein) nenä kiinni maassa, ajatukset muissa jutuissa. Mutta näille kahdelle aina antaa pienen tanssiesityksen ja ääninäytteen. Ihan hupsu! tällä hetkellä molemmat pötköttelee eri puolilla alakertaa. Välillä vaihdellen paikkaa, sillä C imuroi, eikä ainakaan Kenai uskalla olla samassa huomeessa imurin kanssa. Noi on kyllä niin mainioita koiria! Nytkin Ripalla on pää mun polvella *sydän*

Joop, kutsen otsikossakin lupailin, olis mulla tarjota teille linkkejä! koska mun kone koomailee (siis kait nykykielellä lagaa) ihan omiaan, niin osa on kadonnut johonkin bittiavaruuteen. Mutta ainakin pari on vielä jäljellä, tai löydettävissä koneen sammumisen jälkeenkin.

Ensimmäinen, tärkeämpi! on linkki Laran Blogiin!, jossa mahti postaus meikkiksen Pinkkiksestä! Toki taustalla on hienoista lahjontaa, mutta miten Lara muuten tietäisi kuinka ihania Pinkkikset on ihan käytännössä! Ja kyllä sieltä on mun mielstä ihan aidosti havaittavissa, että Lara tykkäsi saamisistaan. Eikä vaan sano tykänneensä syystä x. Mä muutenkin voin suositella Laran blogia, vaikka siellä onkin aika paljon vaatejuttuja, joihin en itse jaksa niin paneutua, mutta on siellä paljon “painavaakin” asiaa. Sinne siis! Luettuasi tämän ensin loppuun, tiätty! (hupsu.)

Toinen on linkki ihmeellisiin kuviin. Näitähän netti on pullollaan. Ja niitä on yllättävän mukavaa (ja aikalailla turhaa) katsella. Tuolla kuitenkin hienoja kuvia, tai ennen kaikkea hienosti ajoitettuja. (mun jalka on ihan puutunut tosta Ristosta, mutten raaski sitä poiskaan pistää, kun selkeästi uneksii jostain juoksuhommelista, jalat nytkyy siihen malliin). Muitten kuvat oli sit ehkä toi optimismi juttu ja sit noi linkin takana olevat kuvat.

Eilen julkaistut Teenage Mutant Ninja Turtles kuvat ovat saaneet paljon huomiota osakseen 😀 Tuntuu hyvältä, kun niistä ollaan niin kiinnostuneita 🙂 Siis niistä pussukoista.

Mutta jottei tämä päivä menisi ihan pelkästään koneella roikkumiseksi on aika siirtyä muihin puuhiin! Tai edes toiselle koneelle, nimittäin ompelusellaiselle!

Moikka nyt taas tältä erää! Ainii, meillä oli eilen pizzaa, ja se kyllä ansaitsee oman postauksen. SIllä kuten jo jossain aikaisemmassa yhteydessä väitetty, meillä syödään ihan parasta pizzaa!

xoxo,

Raisa

When the pigs fly. Kirppikseltä 2 euroo.

Aurinko paistaa ja pakkanen paukkuu, taitaa olla talvi.

Aina lopputalvesta ärsyttää, kun ihan kikseissä odottaa kevättä ja sit on lämpimiä päiviä ja lumi ja jää alkaa sulamaan ja sit tuleekin ihan kamalat pakkaset ja lisää lunta. Plääh! Mene talvi pois. Nyt riittää jo! Täällä kaivataan kevättä ja ennen kaikkea kesää! No, kyllä se sieltä poikkeuksetta on aina tullut. Eiköhän siis tänäkin vuonna.

Eilen olin oikein tomera ja hoidin asioita, joiden hoitoa olen mestarillisesti lykännyt. Sain varattua työkkäristä opinto/ammatinvalinta-ohjaajalta ajan. Jee! Hyvä hyvä! Sain synttäreitä varten (tätä en ollut kyllä lykännyt, mutta olin kuitenkin harmissani, kun se asia roikkui) tulostutettua (siis tilattua tulosteet?) pikkukakkusia varten koristeet, ja C teki kutsutkin. Meinasin tänään aamulla laittaa ne eteenpäin, kunnes tajusin, että synttäreihin on vielä viisi viikkoa aikaa…tallensin sitte vaan luonnoksen ja laitan vasta huhtikuussa eteenpäin. Mutta kuten huomaatte: innolla odotan. Eikä ole kyse pyöreistä. Niitä en ehkä sitte juhlista ollenkaan, kun olen niin masentunut. Vaikkei oikeasti olis syytä. Koska ikääntyminen tuo mukanaan jotain sellaista, mitä ei rahallakaan saa, jotain sellaista, mistä teinihepsankeikat eivät osaa edes unelmoida, nimittäin…ööö… unohdin mitä se olikaan 😉 Eikä, viisautta se on. Vaikkakin kun ajattelen joitakin tuntemiani yli 40 v. ihmisiä en tuosta viisaudesta ole niin vakuuttunut. Ehkä se ei vain kaikilla näy päällepäin. Mutta siis mä odotan sitä päivää, että täytän neljäkymmentä ja musta tulee viisas. Plop.

Mutta siis näistä eilisistä tarmonpuuskista johtuen olen edelleen oikein hyvällä tuulella, Ja sit vielä hoksasin facebookista, että on naistenpäivä. Ihanaa naisten päivää kaikille lukijoilleni. Myönnettäköön, että feministi minussa ei ihan ymmärrä mistä on kyse, mutta se osa joka prinsessoistakin tykkää hulluna osaa kyllä tälläistä päivää arvostaa! Naiset on niin paljon mielenkiintoisempiakin kuin miehet. Miehet on vähän sellaisia kökköjä. Niin, että nauttikaa päivästänne! Tai siis nauttikaamme! Aiheeseen hyvin sopivat eilen illalla Pollysta ottamani kuvat. Avaan tätä teille muille vähän. Ensimmäiset uudelleen tuotantoon otetut Blythe -nuket oli vartaloiltaan erilaisia, kuin mitä nämä nykyiset. Niitä taidettiin tehdä n. 10 ens alkuun Licca -vartalolla ja sit siitä eteenpäin ovat kaikki olleet Takara -vartaloisia (licca on samaa kokoluokkaa oleva toinen japanilainen nukke, – paljon pienempi pää ;). Ja kuten alla olevista kuvist a tarkkanäköisimmät saattavat huomata, on Pollylla aivan omanlaisensa vartalo vrt. Bunnyn vartaloon. Ja tämäkös itsevarmaa Australiatarta järkyttää. Se on se herkkä ikä, kun ei olla vielä nelikymppisiä, eikä edes kaksikymppisiäkään 😉

Yks hassu asia, mitä aika ajoin ihmettelen, on se miten hyvin nykyajannuoret osaa enkkua. Oikeesti ihan älyttömän hyvin, varsinkin kun vertaa aikuisiin, joita munkin enkuntunnilla on. Mut siis ne nuoret, jotka osaa enkkua, osaa yleensä sitä ihan käsittämättömän hyvin. Aikuisissa, siis tosi aikuisissa on varmaan jotain elimellistä tai rakenteellsita vikaa, ettei ne millään enää meinaa taipua sellaiseen luontevuuteen, jota todella hyvä kielitaito edyllyttäis. Kun ajatellaan vaikka mua, mä joudun ton siipan takia puhumaan enkkua päivittäin, ja siltikään en puhu pitkiä lauseita sujuvasti, enkä todellakaan ymmärrä mitä britit puhuu. Ja sit taas nuorille riittä, et ne on puoli vuotta jossain vaihdossa ja ne puhuu paremmin kuin natiivit. Ent iedä mistä keksin ton puoli vuotta vaihdossa, mutta siis en tiedä ketään joka olis ollut puoli vuotta vaihdossa. Mutta siis nuoret, olette ihania kun puhutte niin hyvää enkkua. Muuten olettekin sitten ihan kamalia, just koska olette niin nuoria ja puhutte niin hyvää enkkua. Nim. katkera vanhus vm. -75.

Eilen oli enkun sanakoe. Unohdin lukea (oikeasti en vaan jaksanut), ja kun sain paperin eteeni löi päässä ihan tyhjää. En meinannut muistaa ensimmäistä sanaa (famous) ja siitä järkytyksestä johtuen ensimmäiset viisi kohtaa meinasivat jäädä tyhjiksi. Onneks ne alkoi jostain sitten tulee mieleen. Mut aika järkkyä oli. Mä en voi ymmärtää, miksen mä C:n kautta opi enempää/paremmin. Tulee vähän sellainen olo, että opinko mä enää yhtään mitään. Voiko vanha koira oppia uusia temppuja?

Koulun jälkeen (enkun jälkeen oli tappavan tylsä äikän tunti) kotona odotti Sokerin pyydystys ja sen kynsien leikkuu. Nyt siis vähän asiaa pupuista 🙂 Hyrrän kynnet olin leikannut itsekseni jo aiemmin, mutta Sokerin pyydystäminen on aina niin mahdotonta, että annan sen mieluusti lasten tehtäväksi. Se on muutenkin helpompaa kun on kaksi. Sokeri, joka on edelleen ihan järkyttävän ihmisarka, on kynsien luikkuun suhteen kyllä tosi helppo, sillä se on kauhusta niin jäykkänä että sen jalat sojottaa suoraan ylöspäin ja kynnet on hyvin esillä 🙂 Lisäksi sillä on hyvin läpikuultavat kynnet, joista näkee sen leikattavat osa hyvin.
Hyrrän kynnet leikkaan aina silleen, et se on huolella paketoitu pyyhkeen sisään, sillä se kyllä alkaa rimpuilemaan ja saattaa purrakin, kun siltä menee hermot.

Yritin ottaa niistä kuvia omassa “huoneessaan” mutta huonon valaistuksen takia siitä ei tullut mitään. Niiden huoneena on siis sitä lappeetilaa, mitä vanhoissa taloissa on usein. Ihan mukavat oltavat kaneille 🙂 Hyrrä, huomattavasti rohkeampana seikkailee usein myös lastenhuoneessa, mutta Sokeri-parka ei ole koskaan tullut oma-aloitteisesti pois pupuhuoneesta. Reppana. Se ehkä ihan hitusen on rohkaistunut meillä ollessaan, mutta edelleen siis todella arka. Ja ollaan kyllä aika pitkäjänteisesti sitä yritetty “kesyttää”, mutta näköjään turhaan. Hyrräkin vähän hankaloittaa näitä yrityksiä, sillä jos saadaan Sokeria vähän lähetsymään meidän herkkuja tarjoavaa kättä, tulee Hyrrä ajamaan Sokerin pois 😦

Olen tehnyt paljon uusia koruja, ja ehkä vihdoin ja viimein keksinyt keinon käyttää niitä barbien osia tehokkaasti. Eiemmin yrityksiä hankaloitti epäsiisti leikkuujälki. Ehkä olen nyt siis ratkaissut ongelman! Täytyy vaan katsoa miten kestävät uunia…

En ole pitkään aikaan tilannut mitään, mitä nyt eilen joitakin koruosia, sekä omia että Pinpulan synttäreitä varten. Ja sit ihan pikkasen muutakin, mutta kun halvalla sai niin se on ok. 😉 Eilen tuli viimeisimmät koruosat, ja niissä oli kaksi rikkinäistä! Tosi harmillista! Ja vielä niin, että ne oli pakattu rikkinäisinä! Siis niitä osia ei ollut siellä paketissa, että ne olis matkalla rikkoutuneet. Ehkä ne oli vahingossa pakattu mukaan, siis ettei myyjä ollut huomannut lähettävänsä mulle rikkinäisiä tuotteita. Mutta koska tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun näin kävi (sain kyllä uuden ehjän tilalle, mutten juurikaan mitään pahoittelua tms. lohdutusta) taisi olla viimeinen tilaus siitä paikasta. Pöh.

Eilen oli todella hyvää ruokaa! Puputytön Juhlakirjassa on ohje Vegan Outreachin makaronijuustovuokaan. Mä olen itse aika ajoin siihen lisäillyt jotain, esim. nakkeja, mutta siltikin sitä mieltä, että alkuperäinen versio on ihan lyömätön. Eilen meillä oli kuitenkin itsetehtyä tomaattikastiketta avattu tölkki, joka piti käyttää piakkoin pois. C sanoi käyttävänsä sen makaronijuustovuokaan. Ajatus kuulosti aika epäilyttävältä, mut kun oli kerta sen vuoro kokata, niin ihan sama. Ja kun tulin kotiin, odotti minua paras makaronijuustovuoka ikinä!!

Ei voi olla vegaanista!

Makaroni-”juusto” vuoka 6:lle

Törmäsin tähän reseptiin Vegan Outreaching sivuilla, joskus vuosia sitten. Resepti on alun perin kirjasta The New Farm Vegetarian Cookbook, kirj. L. Hagler ja D. Bates .Olen kokeillut reseptistä erilaisia versioita, lisännyt kasvinakkeja ja muuta, mutta aina palaan tähän simppeliin, aluperäiseen versioon takaisin.

500g raakaa makaronia

kastike

100 g vegaanista margariinia

1 dl jauhoja

8 dl kiehuvaa vettä

1,5 tl suolaa

1,5 tl valkosipulijauhetta

ripaus kurkumaa

0,5 dl rypsiöljyä

2 dl oluthiivahiutaleita

paprikajauhetta

Tarjolle tuoretta tomaattia

Keitä makaronit pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta ja laita uunivuokaan. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Sulata margariini isossa kattilassa keskilämmöllä. Vispilöi sekaan jauhot, jatka sekoittelua, kunnes seos kuplii.

Kaada kattilaan kuuma vesi, soijakastike, valkosipuli ja kurkuma. Sekoita huolella. Keitä kastiketta, kunnes se sakenee, lisää sitten öljy ja oluthiivahiutaleet.

Kaada n. puolet kastikkeesta makaronien päälle, sekoita. Kaada loput kastikkeesta vuoan pinnalle. Ripottele päälle paprikajauhetta.

Paista uunissa n. 15 minuuttia. Tarjoile tomaattilohkojen kera.

Tossa siis perusresepti, johon C oli lisännyt vaaleaa soijarouhetta ja n. 4 dl tomaattikastiketta. Ne siis vaan heitetään sellaisenaan muiden ainesten joukkoon ennen uuniin laittamista.

En jaksa enkä viitsi, eikä edes huvita siivota jääkaappia eikä postata siitä mitään kuvia. Mutta kuluneella viikolla ollaan heitetty yksi appelsiini pois, enkä ole kyllä ihan vakuuttunut, että se oli meidän moka. Tais olla pilalla jo ennen kotiutumistaan. Ne oli sellaisessa valmiissa pussissa. Ja jostain syystä, ainakin mun mielestä, Reilun Kaupan appelsiinit on aina todella kypsiä kun ne ostaa.

Mut nyt toi akku huutaa sen verran, että on parasta viedä kone piuhaan kiinni.

Viikonlopun iloksi vielä Ripa ja Napsuka.

xoxo,

Raisa

Uusi jakso – uudet kujeet?

Maanantaina pitkästä aikaan jotain uutta, matikkaa. Kemian yksityisopetuksessa onneksi opin samalla jotain yhtälöistä, ja kun niitä käsiteltiin tunnilla (oli niitä ekassakin matikan kurssissa, mutten oppinut niitä millään) niin oli mulla pieni etulyöntiasema. Siis itseeni nähden. Kyllähän suurin osa muista oppilaista ne varmaan jo osas. Enkä mä kyllä siltikään voi sanoa niitä osanneeni, mutta en ollut ihan hukassa. Siis aianakaan ihan totaalisen. Tänään täytyis tehdä kotiläksyt, saa nähdä miten niiden kanssa käy.

Eilen olis ollut enkkua ja äikkää, mutten äidin synttäreiden takia ennättänyt kuin äikän tunnille. Pidän äikästä. En kieliopista enkä säännöistä, mutta äikästä kyllä. Ennätin näkemään bilsan opettajankin, ja sain sovittua että suoritan bilsa 2:n etänä. Jee, ei tarvii enää pähkäillä sen toisen open supermutkikkaita juttuja netissä. Vaan voi ihan vaan perinteisesti lukea kirjaa, tehdä luvun lopussa olevat tehtävät ja osallistua kokeeseen.  Ei mitään kuunneltavia juttuja, oppimispäiväkirjoja ja videoita ja muuta. Vanhaa kunnon pänttäämistä 🙂

Olen ollut allapäin, ei ole ollut mitään mistä innostua. Mutta nyt ehkä taas alkaa vähän asiat selkiytymään, kasat purkautumaan (niin no, kunhan käyn niihin käsiksi) ja aurinkokin paistaa niin kauniisti, ettei viitsi mököttää. Ja lauantaille ollaan järkkäämässä minimiittiäkin, ja tällä kertaa tavataan meillä. Yks meistä ei pääse, mutta minun lisäkseni on kaksi, joista toinen on jo nähnyt nukketaloni, mutta ainoastaan pikaisesti. Ette usko kuinka odotan, että saan esitellä sitä sellaisille ihmisille, jotka osaa sitä arvostaa!!! Kyllähän sitä muutkin tietenkin ihmettelee, asiaan vihkiytymätönkin näkee, että siihen on pistetty melkoisesti aikaa (ja rakkautta). Mutta entäpä sellainen, joka itse tykkää samanlaisista asioista! Oi autuutta! Olispa jo lauantai. Täytyy pitää huoli, että talo on siisti ja tytöillä jotain tarjottavaa! (hassua, kun yleensähän hermoillaan oikean kodin ja oikeiden tarjoilujen kanssa… 🙂

Olen ihan harmissani kaikista viimeaikaisista tilailuista. Tai siis oikeesti en yhtään, harmittaa vaan se, kun en voi tilata nyt vähään aikaan mitään, kun täytyy saada viimeisin nukke maksettua. Mutta siis leikitään, että omatunto soimais tai jotain vastaavaa. Siis kyllähän harmittaa rahan käytön holtittomuus. Ja se, ettei ole yhtään säästöjä. Näistäkin asioista voi täällä kuukaudesta toiseen narista, tai sitten asialle vois tehdä jotain. Mut sit aina tulee jotain, joka on just niin mahtavan ihanaa, että ilman sitä ei voi enää elää normaalia elämää. Ehkä noiden nukkejenkaan kanssa ei koskaan tule sellaista hetkeä, että no nyt mulla on kaikki ne nuket, jotka olen aina halunnuktin. Niin, että tää tunne, kun jossain on vielä yhden nuken mentävä rako, onkin se, jonka kanssa mun tulis opetella elämään. Tai sitten vaan odotella sitä, että kyllästyn. Raaskinkohan sitten myydä noita? Mitäköhän sen kyllästymisen jälkeen tulee? Mikäköhän se uusi juttu tulee olemaan? No, nyt se on noi nuket. Ajattelin taas jos yrittäisin vähän vähentää tilailuja. Leikkaisn luottokortinkin 😀 Olis se kyllä huomisesta kyllä mennt vanhaksiskin. Mutta symbolinen ele kuitenkin.

Tätä en kyllä ommellut eilen. Mutta tilkkuja kuiteski.

Eilen taas ompelin pitkästä aikaan. Ihan alkuun oli jo vähän sellainen olo, et mitens tää nyt menikään. Hassua. Kyllä se siitä sitten lähti luistamaan, ja oli todella mukavaa. Pidän itsestäni ommellessa. Sekin on hassua. On niin hassua, että minä, joka olen teini-iässä ollut ihan kauhean kamala, olen nyt aikuisena innostunut nukeista ja omeplusta. (enkä jaksa korjata tota, ennemmin kirjoitan pitkän rimpsun, että huomaatte minun huomanneeni kirjoitusvirheen…) Näin se elämä heittelee meitä ihan mihin sattuu. Omeplusta (hitto, taas!) vielä: katselin taas kankaitani.  Vaikkei oikeasti olis tarvinnut, kosk aolin jo valmiiksi ottanut esille seuraavat ommeltavat. Katselin kuitenkin, ihan vaan kiksien toivossa. On ne niin ihania! Vaikka niihin kakista kangasrikkaimpiin aikoihin nähden mulla on kangasvarastot puoliintuneet, kun yritän saada noita pikkuhiljaa pois, (että vois sitte taas oikein urakalla tilailla.) Ne on ihania samalla tapaa kuin vaikka skräppipaperit (jos siitä tykkää), mutta silti vielä ihanampia, kun niistä voi tehdä niin paljon enemmän. Menee nt todella runolliseksi, mutta kangas on ikään kuin lupaus jostain tulevasta. Mitä kaikkea siitä voikaan tehdä. Niin, ja sit mä teen niitä iänikuisia pussukoita, kun en pysty ompelemaan oikeita vaatteita. En ole usklatautunut enää nukenvaatteitakaan omeplemaan. Vähän niinko pienet lapste, näen asian paljon hienompana mielessäni ja sit kun lopputulos onkin jotain harakanvarpaita (vaikka tietenkin kauniita nekin omalla tavallaan) niin sitä turhautuu ja harmistuu. Mutta kyllä mä vielä niihin nukenvaatteisiin palaan. Ja ehkä saan joskus taas aikaiseksi ommella jotain muutakin kuin tuttuja pussukoita. Mulla on ollut ikuisuusprojektina tilkkutyö. Oeln siis vaan ommellut tilkkuja yhteen, tietämättä mitä niillä teen. Ehkä kassin. Ehkä en. Meinasin sanoa, että kun olis vaan enemmän aikaa…huh huh. Tästä vielä enemmän aikaa? No ihan oikeesti mua stressaa toi koulujuttu aika lailla. Olen alkanut inhoamaan kemiaa. Mutta ei auta. Ja hitto! Pitäis pikkuhiljaa alkaa ottaa selvää pääsykokeista ja muusta. Samperi! Inhoan asioiden hoitoa. On kyllä älyttömän hienoa, kun ne on hoidettu. Mut se aika sitä ennen. Painajaismaista!

Joo, mun pitäis mennä tekemään sekä matikan, että kemian läksyjä. Joko sanoin, että kemia on perseestä. Inhoan ioneita. Matikkaa ehkä vähän odotan innolla, sillä on vähän sellainen kutina, että voisin osata. Ja matikka on oikeasti todella kivaa, jos sitä osaa.

Toissapäivänä tuli ne tarrat, joista olen jo täällä vähän intoillutkin! Aivan ihania!  Näitä siis tulossa Pinkkis -tilausten mukana! Heti paikalla tilailemaan. Madeby:ta ajattelin pitää vielä maaliskuun elossa, ja sit vedän piuhat seinästä. Siis otan loputkin tuotteet sieltä pois. Etsy taas on saanut tuotteita sisuksiinsa aivan liian verkkaiseen tahtiin, kun C on ollut kipeä j anyt sillä on joku projekti meneillään ja se tarkoittaa automaattisesti sitä, että minä j aminun projektini jäävät jalkoihin. Pöh! Mutta kyllä se vielä täyttyy! Malttakaa pois!

Ja kyllähän niitä ihanuuksia on siellä jo nyt. Pari on myynyt pois, mutta nekin “tiskin alta”. Nyt täytyy vaan keksiä se keino, millä saan enempi näkyvyyttä. Ideoita? Yks minkä eilen keksin on laittaa C:n ottamia kuvia tuotteista myös mun Flickr sivuille. Näin sain paljon uusia “ihailuja”. Kyllä mä kirjastostakin varasin yhden aiheeseen liittyvän kirjan, kylläkin C:lle luettavaksi. Ja onhan mulla niitä itselläkin.

 Iso ongelma mulla on aina verkostoituminen. Olen siinä niin huono. Kaikilla foorumeilla hilluminen ja kaikkien kanssa kaveeraaminen. Yks juttu, missä oikeasti kaipaisin paljon viisaampien apua on Pinterest! Osaisko kukaan auttaa mua alkuun sen kanssa? Mulla on jonkun kaverin kutsusta tms. sielä luotuna jotain, mutta kun en jaksanut opetella asiaa niin se vaan jäi. Asiaan vihkiytyneet osaavat ehkä sanoa, että voisko se olla paikka, jossa kannattais jakaa kuvia esim. niistä miniatyyrikoruista? Mikä se mesta ylipäätään on?

Mä taas pähkäilen sen kanssa, että pitäiskö tässä mun blogissa olla jotain järkeä. Samoin siinä englannin kielisessä. Et olis vaan “asiallisia” postauksia, liittyen yhteen aiheeseen. Mut ihan oikeesti, en mä ikinä pystyis siihen. Tai ehkä just jonkun viikon. Mut kun mä en oikein ymmärrä tänkään blogin tarkoitusta. Miks mä jaan näitä asioita muille. Tokihan tätä kautta on tullut paljon kaikkea hyvääkin, nyt olis kiikarissa hiustenleikkuukin! Ja olen saanut tätä kautta kengät, tytöille kaikkia ihanuuksia, ja markkinoitua sekä omia kirjojani että Pinkkis tuotteita ja sit ainakin välillä innostettua osaa lukijoitsa joihinkin juttuihin, joista olen itse innostunut. Mut silti. Emmä tiedä, ehkä mua vaan harmittaa tää “hiljaisuus”. Olkoot. Ei muutoksia näkyvissä.

Nyt tahtoo ompelemaan! Plääh! Mulla on pikkuveljelle ommeltavana yks laukku, tai siihen jotain “koristeita”, enkä pysty ompelemaan niitä koneella, kun se laukku on ihan väärän mallinen ja aivan liian iso. Yritin eilen niin, että seisoin, C kannattelee laukkua ja minä yritän repiä sitä paininjalan alle, muttei siitä tullut mitään. Mun täytyy ommella se käsin! Jaiks!
Lisäksi on tullut joitakin koruosia. Kolmet viimeisimmät myyjäiset veti varastot kyllä ihan tyhjiksi. Nyt on ihan luvalla tullut tilailtua uusia. Niitäkin olis kiva päästä työstämään. Mut sit mua alkaa ahdistamaan ne kotiläkst ja sit tulenkin jo alakertaan, ja yritän jotain laskea/lukea ja koska se on niin vaikeeta, niin sit haen lohdutusta netistä ja sit olenkin haaskannut koko päivän ja on mentävä kouluun, enkä ole tehnyt läksyjä…

Koiruuksia!

 Moikkis nyt sitte!

xoxo,

Kulutusmyyttien Murtaja

Jotta voin laittaa ton lehden kiertoon täytyy tehdä ensin postaus niistä kulutusmyyteistä. Puhuin tästä siis hiljattain, ja lupasin postata siitä jotain.

Kyseessä on siis Luonnonsuojelija -lehden 1/2013 numero. Sain ilmaiseksi kirjastosta 🙂 Oikein hyvää luettavaa, suosittelen jos jossain satutte siihen törmäämään. Mä aion kirjoittaa ne myytit sellaisenaan, mutten taida jaksaa kirjoittaa sanasta sanaan sitä, miten ne murretaan, vaan teen niistä tekstiin pohjautuen oman versioni. Ok?

1. Myytti: Suomi on ollut “aina” kulutusyhteiskunta. Fakta: Kehitys alkoi vasta 50 -luvulla, mutta vasta 80 -luvun Suomesta voitiin puhua runsauden yhteiskuntana.

2. Myytti: Hyvinvoinnin kasvu ja luonnonvarojen kulutus kulkevat käsikädessä. Fakta: Hyvinvointi kasvaa vaurauden mukana tiettyyn pisteeseen, kunnes pysähtyy. Nyt suomalaisten kulutus on paisunut täysin kestämättömäksi, eikä hyvinvointi ole yhtään lisääntynyt. Päinvastoin kääntynt laskuun 90 -luvulta lähtien.

3. Myytti: Ylikulutus johtuu “turhakkeista”. Fakta: Turhakkeita (mm. lasten aterioiden kylkiäiset, lehtipuhaltimet) välttelemällä ei vielä ratkaista ilmastohaastetta. Tärkeämpiä ovat arkiset valinnat: asuminen, liikkuminen ja ruokailu). Erityisesti ruoan kohdalla huomio on kiinnittynyt epäolennaisiin seikkoihin:kauppakassien sijaan pitäisi miettiä kassin sisältöä, pakkausten sijaan hävikkiä, tuontiruoan sijaan kauppamatkoja)

4. Myytti: Ylikulutus johtuu hedonististen shoppailijoiden heräteostoksista. Fakta: Ei johdu. Taas palataan siihen arkikulutukseen.

5. Myytti: Laaja ympäristöherätys ratkaisee ylikulutusongelman. Fakta: Ihmisillä on hyvä tahto, muttei hyviä tekoja. Näinhän se aina on.

6. Myytti: Kuluttajakuninkaat johtavat ympäristövallankumousta. Fakta: Kuluttajat vain harvoin avaintekijöitä markkinoiden vihertämisessä. Vaikuttavimmat toimenpiteet tehdään poliitikoiden ja suurempien yritysten toimesta. Tähän haluan kyllä sanoa oman sanani: Poliitikot eivätkä varsinkaan yritykset kuitenkaan tekisi näitä ympäristöparannuksia, jolleivat “tavikset” niitä haluaisi/vaatisi. On ihan pöljää vedota siihen, että suurin osa ympäristöongelmista on isoimpien yritysten aiheuttamia, ei ne huvin vuoksi vesistöjä ja ilmaa pilaa, kyllä ne niissä tehtaissaan tuottaa viime kädessä meille kuluttajille kaikkea kivaa.

7. Myytti: Ekotehokkuus ja palvelutehokkuus hoitavat ympäristösaasteet. Fakta: Jevonsin paradoksin mukaan jonkin reurssin käytön tehostuminen johtaa  keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä tämän resurssin käytön lisääntymiseen eikä niinkään vähentymiseen.

8. Myytti: Suomen korkeat päästöt johtuvat korkeasta teollisuuden rakenteesta. Fakta: Pitää paikkansa vain osittain.

9. Myytti: Kaikki kannattavat ekotehostamistoimet on jo tehty Suomessa. Fakta: Tutkimusten mukaan suomalaisten tuotteiden päästöintensiteetti euroa kohden on kansainvälisesti katsottuna suht korkea.  Esim. Ruotsisa, Saksassa ja Espanjassa tuotetaan paperituotteita, elintarvikkeita ja jätehuoltoa pienemmillä päästöillä.

10. Myytti: Ympäristöhaasteiden kriisiytyminen on väistämätöntä. Fakta: Paljon erilaisia ympäritönkannalta hyviä tekoja on vielä tehtävissä. Tarvitaan iso kultuurinen muutos, joka tekee kestävistä toimintatavoista normaaleja – parhaimmillaan myös helppoja, hauskoja ja halpoja.

Osa tosta oli ehkä vähän sellaista tylsää, mutta sitä ei mielestäni koskaan voi liiaksi jauhaa, että ne jokapäiväiset valinnat ovat ne, jotka ratkaisee. Ihan sama vaikka jonkun laihdutuksen suhteen. Yksittäisillä ostoilla ei tasapainoa vielä järkytetä, mutta päivittäisillä valinnoilla kyllä. Ja siitä olis päästävä pois, ettei yksi ihminen tälle mitään mahda. Usko pois! Sinä et ole yksin! Ihan niinku vaikka yksi vegaani ja sen lihan ostamatta jättämiset ei vaikuta yhtään missään. Mutta kun niitä vegaaneita onkin kymmeniä, satoja ja tuhansia, niin kyllä se alkaa tämän kokoisessa maassa Atriaa ja HK:ta jo vähän hirvittämään. Sama pätee ympäristöasioihin.

Yks asia, mikä musta on jotenkin todella hienoa, on auton jättäminen pihaan ja kulkeminen pyörällä. Silloin ihan konkreettisesti sä olet tekemättä jotain ympäristölle haitallista. Varrattuna vaikka siihen, että kaupassa ostaisit luomuomenoita tehotuotettujen sijaan. Eihän sellainen missään tunnu. Mutta se, että sä et päästäkään ilmaan niitä kun auton päästöjä – se on ihan konkreettisesti niistä päästöistä pois! Just vaikk ajoku lentomatkailu, jota monet ympäristötietoiset ihmiset kaikesta huolimatta paljon harrastaa, niin se kone nousis ilmaan ilman niitäkin, mutta se auto siellä pihassa ei liiku, ellet sinä sitä liikuta! (tietenkin ne navetassa olevat lehmät lypsetään, ja broilerit tapetaan siitäkin huolimatta, että vegaanit ei sitä rahoita, tälläisissä asioissa se näkyy vasta pitkällä aikavälillä, tuottavuuden laskuna).

Nyt siellä on kyllä viheliäisen paljon lunta, mutta onneksi on ihana ilma kävellä! Josta tuli mieleen, että ajattelin nyt yrittää kävellä oikein paljon, jos sais sillä yhtään noita ylimääräisiä sulateltua. Tekee hyvää Ristollekin. Aamulla oltiin sit oikein pitkällä lenkillä. Oli mukavaa.

Mietin kävellessä, että olen kyllä aika mahdoton. Kun “repsahdan” niin teen sen tosi huolella, joka osa-alueella yhtä tehokkaasti. Kuten koulu, raha-asiat, nuket, syöminen. Ja sit kun olen kunnolla, olenkin todella esimerkillinen. Kun olen tuhma, olen todella tuhma, ja kun olen kiltti olen ihan super kiltti. Aika rasittavaa. Mutta en usko että viihtyisin muunlaisessa ihmisessä. Kyllä vähän hullu täytyy olla. Mut silti. Vähempikin riittäis.

Postissa tuli kemian kokeeni. En meinaa kehdata kertoa. 7+. Sain kyllä paremman arvosanan mitä opiskeluaktiivisuuteni perusteella olis pitänyt saada, mut on seiska silti aika nolo. Ja taas toisaalta, kyllähän mä oikeastaan todella aktiivisesti opiskelin, kun kävin kolmesti yksityistunnillakin, mutta opiskelin vaan täysin vääriä asioita. Kerroinkin siitä, kuinka koko kurssi meni multa niiden laskujen sisäsitämiseen, ja kokeessa ei sitten ollutkaan yhtä ainuttakaan laskua. Onneks sain bilsasta sen kympin. (vaikka ihan pakko myöntää, että oli aika helpot kokeet, niin että varmaan moni muukin sai kympin).

Nukesta. Olen sen nyt luottokunnalle pystyssä. Mutta on se vaan veikeä nukke! Hieno! Ja yksi niistä ihan ensimmäisistä Neo:ista (Kennerit on niitä, joita tehtiin yhden vuoden ajan 1972 ja Neot nyt näitä, joita edelleen tehdään, alettiin tekemään joskus 2000 -luvun alussa, ja tämä siis niitä alkupään tyttöjä.)  On hassua miten mun nukkemakuni on kehittynyt tässä ajan kuluessa. Alkuun mun mielestä ne alkupään nuket ja kaikkien jumaloimat kennerit kans oli rumia. Tykkäsin vaan näistä uusimmista, ja niistäkin erityisesti kaikista söpöimmistä tapauksista. Kunnes sain ensimmäisen vähän vanhemman tyttöni ja se olikin niin älyttömän kaunis. Se avas silmiä sit noille muillekin vanhemmille kaunokaisille. Erityisesti Kennereiden hienoudelle. Niissä on ikään kuin sellainen pehmeä hehku 🙂 Mutta se nyt tällä erää nukeista. En enää edes muista kehen olen jäänyt niistä omista kertoessani. Eikä mua ehkä huvita niistä enää mitään järjestelmällistä kertoakaan. Ne vaan on kaikki nii hienoja!!

Koska tää netissä roikkuminen on niin vaarallista on mun parasta mennä tekemään jotain ihan muuta.

Hups! meinas unohtua tämä, kun ajauduin huutonettiin (onneks ei mitään ostettavaa!)

Moikka nyt taas! Nii joo, kuvia! Ensiksi suklaasta jonka ahdoin sisääni. Yksi kerrallaan, jokaisen mausta nautiskellen! Sain rasian ystävänpäivälahjaksi siipalta.

Ja  tulevasta tytöstä, entisen omistajan ottama kuva.

Melko söpö! Ja aivan kurittoman näköinen!

xoxo,

 

Vähän asiaa mutta sitäkin enemmän kuvia

Tein mitä lupasinkin – otin läjäpäin kuvia. Te nuoremmat lukijat saatatte ihmetellä miten kuvia voi ottaa läjäpäin, selitys tähän löytyy entisaikojen tavasta tulostaa kuvista (eikä vaan parhaista otoksista, vaan ihan kaikista kuvista) paperiversiot ja niitä paperiversioita oli siis läjittäin.

Mutta kuviin. Tai ehkä sittenkin ensiksi vähän asiaa, jota ei taaskaan ole. Lasten huone on ihana. Minä ehkä pidän siitä enemmän kuin lapset, ainakin minä olen siellä koko ajan vaahtoamassa siistinä pitämisestä ja kuvien kiinnittämisestä seinille. Yks ihan hienoimpia asioita mitä muistan omasta lapsuudestani on se, kuinka vanhempani yllättivät laittamalla huoneeni seinälle viidakkokirjatapetin. Siinä oli siis yksi jättiläismäinen kuva Viidakkokirjasta – se oli ihan sairaan hieno. En tiedä onko siitä kuvia tallella, enkä netistä ainakaan löytänyt vastaavaa. Mutta hieno se oli!

Sain Tehdasta siivottua paljon, sehän oli siis mennyt melkoiseen kaaokseen remontin aikana. Sieltä puuttuu nyt yksi pöytä, Hapzi sai sen. En tiedä hankinko uutta tilalle. C on sitä mieltä että avaruus lisää luovuutta, minä taas pelkään hukkuvani siihen isoon tilaan. Pitäis ehkä jossain vaiheessa ottaa Tehtaastakin kuvia, kun se on kuitenkin aikas paljon muuttunut viime aikoina.

Sain myös otettua nukkekuvia, vaihdeltua vaatteita ja vietyä osan omille paikoilleen. Nukkeja on liikaa. Ne ei enää mahdu kauniisti lasivitriiniin, vaan on osittain jo ängetty sinne. En tiedä mitä tekis “ylimääräisillä”. Kokoelmat ei ole oikein minkään näköisiä jos ne on ripoteltuna kaikkialle. Enkä ihan tohdi uutta vitriiniäkään ostaa. Ehkä jos raahaisin nyt jo olemassa olevan yläkertaan niin sinne vois toisenkin hankkia. En tiedä. Mutta josko nyt niitä nukkeja olis riittävästi. Vaikka on yksi jota olen jo viikkotolkulla metsästänyt- Sitä vaan ei ole myynnissä missään 😦 No, hyvä niin.
Huomasin muuten vaatteita nukeille vaihtaessa, että se on melko ärsyttävää. Ei ehkä muuten, mutta ne hiton sukkahousut! Jos en tykkää vaihdella niille vaatteita, niin mitä sitten? Miksi niistä tykkään? (no kun ne on niiiiiin kauniita!)

Saatiin mun pikkuveljeltä joku semmonen dvd-soitin härveli, jossa oli 5 kaiutinta. Hiukan hienot äänet meillä nyt! Saatiin myös pitkäaikaiseen lainaan melkein 200 elokuvaa. Veljellä on siis nyt uudempi dvd-soitin (vielä hienompi kuin tämä minkä antoi meille) ja elokuvia niin paljon, että voi niistä 200 lainata huoletta. Keräily ja hullaantuminen taitaa olla sukuvika. Vaikka tietenkin elektroniikan ja elokuvien kerääminen on paljon “ymmärrettävämpää” ja hyväksytympää, vaikka elektroniikka menettää arvonsa hetkessä, kun taas nuket monesti kasvattavat omaansa.

Eilen käytiin pitkästä aikaan Kierrätyskeskuksessa. Vietiin elektroniikkaromua (niinpä!) ja muuta krääsää. Ja samalla hankittiin uutta tilalle. Ei ollut mitään hätkähdyttävää. Ostin joitain kirjoja. Ja yhden RokkiBarbien silvottavaksi.

Tänään tekis mieli ommella. Kun on niitä uusia kankaitakin! Paitsi, että niihin pitäis kyllä ensin liimata tukikankaat, ja se taas tarkoittaa elokuvan katsomista.

Kirja on suht hyvällä mallilla, vaikkei missään tapauksessa valmis. Olen joutunut laittamaan kauheasti ruokaa, kun on pitänyt saada resepteihin oikeat mitat. Harmillista.

Ei muuta kuin kuviin!

Meikäläisten jouluateria! Kissakurnauskis, että oli hyvää! Tarjolla siis joululimppua, salaattia, uunijuureksia (Puputytön Juhlakirjasta) ja seitanpihvit kermakastikkeella (Jere Niemisen keittokirjasta)

Uusia miniatyyrejä! Pitkään aikaan ei ole tehty uusia mielenkiintoisia settejä, nyt onneksi tuli tämä!

Alex on syönyt aivan liikaa Wiener Nougaata! Plääh!

Ooo! Vihreätukkainen Prinsessa, Kat antaa Alexille lahjaksi nuken!

Voi pojat! Maailman hienointa olla vegaani!

Mitä ihmettä!?!

Ihanaa olla koukussa kankaisiin! Ne on niiiiin ihania! Katsokaa vaikka!

Nukkekokoelmani helmi, 40 vuotias Kenner Blythe, Ginger nimeltään

Tyttöni ovat aivan liian hemmoteltuja!

Nana, joka muutti Lasipalatsista yläkertaan nauttimassa joulun parhaista hetkistä – Lahjat avattu ja nyt pääsee leikkimään!

Risto ei kestä kaikkea tätä nukketouhua!

Lisää ihania kankaita, yläkulmassa se kovasti etukäteen hehkuttamani eläinkangas! Niin hieno!

 Eipä tässä sitten muuta tällä kertaa!

xoxo,

Maailma pelastettu, mitäs nyt?

Hurraa! Hurraa! Hurraa! Hyvä me! Yhdessä teimme sen! Pelastimme maailman!

Ja nyt kohti uusia haasteita! Ei kyllä oikeasti ainakaan vähään aikaan mitään yhtä sitovaa (ja lukijoita karkoittavaa). Vaikka mietin kyllä jotain oikeaa haastetta itselleni, esim. viikko pelkästään kotimaisella ruoalla. Mutta kun jo aamu alkaa taateleilla, kaakaonibseillä ja banaanilla, niin aika vaikeaksi menis. Vaikkakin olen sitä mieltä, että suomalaisten tulisi pystyä elämään ja voimaan hyvin suomalaisella ruoalla. No, ehkä joskus myöhemmin.

Pieni kooste myyjäisistä. Pinkkiksen ehdottomasti vihreimmät myyjäiset! Menin sinne pyörällä, Chris auttoi viemään tavarat perille, mutta itse toin kaiken takaisin, jopa tuolin raahasin pyörän kyydissä! Aika reipas tyttö! Käsityöbasaari oli katetussa, mutta lämmittämättömässä tilassa, valaistusta ei ollut, mutta lasikatto päästi kaiken luonnonvalon sisään. Päästöjä siis nolla! Yay! Itse markkinat veti ihmisiä puoleensa mielettömät määrät, mutta aika väljää oli itse käsityöbasaarissa. Ja niistäkin kävijöistä suurin osa iäkkäämpää mummelia, joita överipinkki pöytäni ei houkutellut erityisemmin. Mutta mitä ympärilleni katsoin, kyllä minulla silti kauppa kävi paremmin kuin monilla muilla. Vastapäinen pöytä ei saanut myynneillään edes pöytävuokraa katettua, viereinen pöytä taisi just ja just päästä omilleen. Korujani ja kankaitani ihasteltiin, hiplailtiin ja taas oli niitä saumojen tarkkailijoita. Viereisen pöydän myyjätär ihmetteli sitä, miten ohikulkijat niin käänteli ja väänteli pussukoitani. Tuskin ne kaupoissakaan joka ikistä kiinalaisnaisen tai -lapsen ompelemaa saumaa samalla lailla tiirailee. No, onneksi mun saumat kestää lähemmänkin tarkastelun 😀

Kuten saatoitte lauantain postauksesta ja sunnuntain postaamattomuudesta päätellä, myyjäiset vei kaikki mehut. En tiedä mikä siinä on, kun niin uuvuttaa. Mutta aina sama juttu. Ehkä se on se sosiaalisuus ja jollain tapaa esillä olo. En tiedä, raskasta se on. Mutta samalla myös niin hauskaa. Hauskointa on kun ihmiset tykkää 🙂

Myyjäisten aikana C teki yksinään makuuhuoneen lattiaremontin. Siirsi kaikki huonekalut, väsäs sen lattian ja pisti vielä huonekalut takaisin paikoilleenkin.

Hyvältä näyttää! Samalla päästiin eroon kaikista yksittäisistä pikkumatoista, joita meille kertynyt makkariin melkoinen läjä. Sängyn viereen kyllä jätettiin molemmille omat.

Makkarin jälkeen olis tarkoitus uusia vielä olkkarin lattia, ja varmaan samalla vaihtaa siellä järjestystä. Siitä mä tykkään, varsinkin kun on joku siirtelemässä niitä huonekaluja.

Koirien kanssa kaikki hyvin, Kenain suuri ongelma saattaa ihan oikeasti olla historiaa. En vieläkään ihan voi uskoa sitä todeksi. Välillä mua itkettää kun ajattelen miten lähellä sen lähtö oli. Ainakin kuvittelisin niin, että oltiin oikeasti siitä luopumassa. Ja sit kuitenkin loppujen lopuksi ratkaisu oli niin helppo ja tehokas. Mä usein täällä puhun Ristosta (josta yksi lukija jopa on nähnyt unta! Aivan mieletöntä!!) ja Kenaista on kerrottu ainoastaan niitä kauhujuttuja. Mutta oikeasti Kenai on ehkä maailman hienoin koira. Poika tietenkin oli maailman hienoin koira, mutta… siinä oli niin kauheasti kaikkea ei niin hyvää, että väistämättä rokottaa vähän sen pisteitä. Kenai taas nykyisellään, ilman yksinjäämisahdistustaan, on aivan mieletön. Se on älykäs, jopa vähän pelottavalla tavalla. Ja se on niin siistikin 🙂 Ja terve. Vitsi, mua on kyllä siunattu hienoilla koirilla! Ja niin varmasti teitä kaikkia muitakin koirallisia 🙂 Ollaan me onnekkaita!

Lastenkin kanssa kaikki hyvin. En millään kyllä raaskis päästää niitä isälleen, tuntuu että ne olis koko ajan siellä, kun niiden oikeasti pitäis olla kotona. Pinpulalla oli nimpparit, onneksi äiti muistutti. Mun Aasian Karhu -kalenterissani ei ole suomalaisia nimipäiviä, joten olen aina äitini varassa niiden suhteen 🙂

Eipä tässä muuta. Tuli kova ikävä Poikaa, kun kävin tossa katselemassa koiravalokuviani.

 

Haluaiisn vielä mainita yhdestä blogista, josta olen kovasti innoissani. Mun on pitänyt jo pitkään kertoa teille, että mun blogilla on myös japanilainen lukija. Tapsin hänet Vegfesteillä viime kesänä. En meinannut uskoa sitä todeksi, mutta uskokaa pois! Totta se on! Ja nyt samainen lukijani on pistänyt pystyyn oman bloginsa!   Mint Julep!  Mimi kertoo Japanilaisista kasvissyöntiin liittyvistä asioista ja paikoista! Super mielenkiintoista! Niin, ja siis suomeksi!!

Tässä se postisettini! Vielä en ole yhtäkään kirjettä kirjoittanut, vähän arastelen, ettei vaan mene pilalle. Mutta kyllä aion nukkeystäviäni kirjeillä muistaa! Sanomalehti rulla on pakkausmateriaalia, siis vähän kuin ne styroksihelmet, siihen tarkoitukseen siis. Ajattelin kyllä ehkä tehdä siitä tytöille lehtiä.

Tässä C! Kumma ja komea. Osallistuu puolimaratoniin tulevana viikonloppuna! *ylpeänä rintaansa pörhistää*

Eipä kait sitten muuta tällä kertaa. Paitsi, että eilen oli äikän koe. Tuntuu, että meni hyvin, mikä aina tarkoittaa, että meni huonosti. Kirjoitin kyllä todella paljon. Jouduin terottamaankin ainkain kolme kertaa ja sitten mun terotin putos lattialle ja vieri kauas pois 😦

Kokeen jälkeen kävin vielä kirjastossa ja lainasin taas niin paljon kaikkea josta olen ihan innoissani. Aiemmin olen lainannut kaakaopapujen viljelijöiden vähemmän makeasta elämästä kertovan kirjan. En uskalla lukea sitä, sillä olen varma että se muuttaa suhtautumiseni suklaaseen kertaheitolla, enkä ole vielä syönyt tarpeeksi suklaata. Olenpas kamala. Nyt lainasin kirjan säästämisestä, kulutushyödykkeistä, kolme luontodokkaria ja jotain muutakin, mutten muista mitä. Kirjastossa on ainoastaan se paha puoli, että ne kirjat pitää joskus palauttaa. Mä kun niin mielelläni vaan piehtaroisin niissä enkä ikinä antais pois. Paitsi seuraavan karsinnan osuessa kirjahyllyyn.

Mutta nyt! Moikkis! Tänään matikankoe ja Pinzan konsertti uudessa musiikkitalossa.

xoxo,

Puputyttö

ai hitto. mähän lupailin eilen jotain koostetta. No, ehkä huomenna sitten?

Maailmanpelastus Operaatio, 2. viikko, 10.päivä (liiku fiksusti, osa 3)

Jo 10. päivä! En ole varmaan mitään jaksanut yhtä soittoa näin pitkään! Hyvä hyvä!

Eilen liikuttiin junalla ja tänään jatketaan bussilla. Sillä valitettavasti junalla ei pääse kaikkialle. eikä metrot ja ratikat kulje kuin Helsingissä. (siis täällä suomessa) Joten onnikan kyytiin siis. Onneksi nykyään busseissa on ne opastetaulut, että tietää tulevan pysäkin nimen. Harva asia on yhtä kuumottavaa, kuin vieraalla reitillä yrittää arvuutella seuraavan pysäkin nimeä.
Bussissa on hauska keksiä kanssamatkustajille tarinoita, varsinkin vakkarireitillä vakkarikyytiläisille. Voihan sitä tehdä toki junasakin, mutta yleensä junassa kannattaa enemmin lukea. Ja jotenkin ihmisten tutkailu on helpompaa tehdä huomaamattomasti dösässä. Bussilla siis silloin kun junalla ei pääse. Ja pyörällä tietty mieluiten. Ajallisesti pyörä usein voittaa bussin kaupunkiajossa. Ainakin ruuhka-aikaan. (huomenna jatketaan vähän fiksummilla postauksilla)

Eiliseen. Minä meikkasin! Mulla on siitä inspiraatioihastuksesta lähtien ollut kova tarve näyttää ihmiseltä. Tai joltain muulta kuin vastaheränneeltä. Ja meikkaminen auttaa just tähän. Ongelmana on se, etten pidä meikkaamisesta, enkä varsinkaan illalla niiden meikkien pois pesemisestä. No, eilen kuitenkin meikkasin ja pesin meikit ennen kuin olin liian väsynyt, joten se hoitui ihan ok. Sain C:n ottamaan minusta ja tytöistä kuvia. Kuva ei ole ihan “aito” (siis sen lisäksi, että hiukseni ovat värjätyt ja naamani meikattu) sillä yksi nukeista on oikeasti Pinjan. Mutta otin Beckyn korvaamaan Mimiä, joka on vieläkin kauneushoitolassa. Joten tasoissa ollaan.

Punapäät (olen paljon paremman näköinen ilman rillejä! Olisko aika alkaa käyttämään piilareita?)

Pinkkikset

Kuvailun jälkeen lähdin junalla kaupunkiin. Kävin Ruohonjuuressa, ostin suolaa ja sokeria ja jotain listani ulkopuolelta. Sitten menin testaamaan upouuden, vegaanisia pikkukakkusia myyvän Niia’s Cupcakes -tiskin Foorumissa! Oikeesti, jossain myydän pikkukakkusia! Ja vielä vegaanisia sellaisia!!!

Ostin sukalaisen itselleni heti syötäväksi ja myöhemmin kävin hakemassa C:lle mansikkaisen. Makuja oli suklaa, vanilja, mansikka, appelsiini ja mustikka. Ja kyseessä oli siis sellainen tiski, ilman asiakaspaikkoja tai kahvia tms. Mutta toivottavasti menestyvät niin hyvin, että pystyvät laajentamaan ihan oikeaan kahvilaan saakka 🙂

Mulla oli vielä aikaa ennen kuin Pimpula tulis myös kaupunkiin joten notkuin siinä Body shopin kulmilla ja join kolajuomaa. Pikkukakkusta syödessäni joku ihme höpöttelijä huomas mut ja alkoi puhumaan itselleen minusta. Mietti, että mahdanko olla aito punapää…Pitkän aikaa jutteli itsekseen, lopulta sain kakkuseni syötyä ja menin Foorumiin turvaan. Lähtiessäni se hyvästeli kauniin punatukkaisen tytön ja minä vilkutin sille 🙂 Ainahan tollaset on vähän kuumottavia, mutta kyllä se kieltämättä vähän hiveli ikääntyvän naisen itsetuntoa kun joku edes huomaa. Olkoonkin sitten umpihullu.

Vihdoin ja viimein Pinzakin saapui ja päästiin lähtemään Annantalolle kuuntelemaan luentoa ja ennen kaikkea tekemään hiuskoristetta. Olen jo pitkään halunnut tehdä nukeille kimonoiden kanssa käytettäväksi japanilaistyylistä hiuskoristetta ja nyt siihen tarjoutui mahdollisuus! Alkuun kuunneltiin luentoa, joka oli kyllä ihan mielenkiintoinen, mutta ehkä kuitenkin vähän pitkäveteinen. Lopulta sitten älysyivät vetää sen työpajan siihen väliin ja sitten jatkaa luentoa. Ja sitten sinne tulikin laumoittain pieni huutavia lapsia. Apua! Se oli aika kamalaa. Yllättävän tyynestin siihen suhtauduin ja loppujen lopuksi autoin aika montaa pientä tyttöä omien koristeidensa kanssa.

Eilen illalla sitten tietenkin tilasin Ebaystä kukkahelmiä, että voin tehdä koristeita lisää. Enhän mä muuten olis mä. Mutta nyt aion kyllä mennä karsimaan jotain oikein ankarasti!

Ai niin! Olen nähnyt kansiehdotelmia uuteen kirjaan!!!! Aivan ihania! Milja Laine on kuvittajana ja hän on niin taitava!!!

Ja vielä toinen ai niin! 6.-7.10 on Tikkurilassa Maalaismarkkinat! Pinkkiskin on siellä! Kaikkine uusinen juttuineen! Tule sinäkin!

Mutta nyt siivoamaan! (ja pukeutumaan. Saamarin työtön lorvii puoleen päivään kylpytakki päällään). Keksin juuri, että voisin ottaa valokuvia karsimisen edistymisestä. Tietenkin olis pitänyt aloittaa heti, kun krääsä oli pahimmillaan ja täysinäisimmät kaapit koskemattomia (yläkerran pakkaustarvike kaappi oli ehkä kaikista pahin, kun silkkipaperit ja kuplamuovi oli vallanneet kaikki hyllyt). Ehkä näistä jäljellä olevistakin saa vielä iloa irti 🙂

Kenaitakin pitkästyttää mun jaarittelu…

Risto nautiskelee

xoxo,

Puputyttö

Parempi olo, parempi mieli. Ja haasteen alustusta!

Eilinen meni sitten vähän poskelleen, sain kyllä omenoita kerättyä, samoin kuin lehtikaalia, nokkosta ja pinaattiakin, mutta säilömisessä en päässyt lehtikaalia pidemmälle. No, tänään sitten loput.
Eilen lintsasin koulusta, äikän tunnilta, jonne olisin halunnut ihan oikeasti mennä, mutta skräppäys hyvässä seurassa vei voiton. Ensin en meinannut millään jaksaa lähteä – onneksi lähdin, oli nimittäin tosi mukavaa ja voimauttavaa. Luulin tulevani etuajassa kotiin, etten olisi jaksanut olla loppuun asti, mutta lopulta kävikin niin että minuahan siellä jouduttiin odottamaan, että saatiin ovet lukkoon 🙂

Ja sitten viikonloppuun. Perjantaina poljin Kallioon/Sörnäisiin. Mentiin Veganissimoon syömään. Ihan ok ruokaa, mutta ei sellaista, jolla hurmaisi sekasyöjän. Ruokailun jälkeen Animalian toimistolle leipomaan lauantaista rescuekoira tapahtumaa varten. Leivottiin jättikasa suklaakeksejä, mun lähtiessä alettiin leipomaan tofu-pinaattipiirakoita. Oli oikein mukavaa, meitä oli sen verran pieni porukka, ettei tullut harmillista ryysistä tms. Vaikkakin se eilen mainitsemani harmistus liittyi juuri Animaliaan. Oli Chrisin viimeinen työharjoittelupäivä siellä, eikä sitä juhlittu millään lailla. C:stä näki miten sitä harmitti 😦 Ja kyllä muakin otti päähän aika rankasti. C kertoi miten edellinen harjoittelija sai lahjan ja juhlat. Mä en kuullut, että kukaan olis edes kiittänyt sitä, eikä kukaan tullut hyvästelemään, C itse kävi hyvästelemässä. Jotenkin tosi kurjaa.
Ennen kotiinmenoa käytiin sitten katsomassa Helunan lukittua ovea ja poikettiin Punnitse & Säästässä. Ostin vähän täydennystä tyhjyyttä kumisevaan herkkulootaani 🙂
Lauantaina suht huonosti nukutun yön jälkeen heräsin niin myöhään, että heti aamupalan jälkeen tulikin jo lähteä polkemaan kohti Alppilaa. Siellä olikin kova tohina päällä ja paljon koiria 🙂 Ihanaa. Mun vuoro venyi vähän sovitusta, mutta oli sen verran mukavaa ja paljon hommaa, ettei päässyt aiemmin irtautumaan. Oli oikeesti aivan ihana tapahtuma!! En ole aiemmilla kerroilla ollut, joten katsoin kaikkea ensikertalaisen silmin. Animalian Koiraryhmä siis piti kahvilaa ja siellä minäkin sitten hommissa. ALkuun järkkäilin kaikennäköistä ja sitten olin vastuussa lämpimien voileipien paistosta. Kirkon tilat olivat aivan loistavat, keittiö SUURI ja hyvin varusteltu, tarjosivat vielä kahvit ja mehut kaikille työmyyrille. Iso kiitos heille!Oman vuoroni jälkeen jäin vielä hetkeksi nauttimaan kahvilan antimista ja nauttimaan uskomattomasta tunnelmasta. Toivottavasti jokainen joskus saa syödä ihania vegaanisia herkkuja, ihanien koirien ja hyvien ihmisten ympäröimänä 🙂 Oikeesti niiden ihmisten määrä antoi toivoa. Kun niin usein näkee ihmisiä ulkoiluttamassa rotukoiria tulee sellainen olo, etteivätkö ihanat superpersoonalliset sekarotuiset kelpaakaan. Kyllä näille ihmisille ainakin kelpasi! Ei siellä tietenkään kaikki koirat olleet monirotuisia, mukaan mahtui myös rotukoiria, enemmistön kuitenkin ollessa “seropeja”.
Sieltä poljin keskustaa, Pimpulaa tapaamaan. Yritettiin etsiä yhtä kirjakauppaa, jonka sijaintia en enää yhtäkkiä muistanutkaan. Vähän kuumottavaa, sillä olinhan käynyt siellä muutamaa viikkoa aiemmin…hmmm…ehkä se sittenkin oli Hakaniemessä?
No, käytiin Hobby Pointissa ihastelemassa nukkekotitarvikkeita, erityisesti soittimia. Mutta ne oli niin kalliita, ettei ostettu mitään. Eikä me kyllä muutenkaan oltu ostoksilla, katselemassa vain. Ostettiin kyllä savea, kun sietä ei kotona enää ollut. Ja tykätään aina välillä muovailla 🙂
Kotona katsottiin Corpse Bride enkä muista mitä syötiin. Paitsi että muistanpas. Makaronia ja Juustoa – nam. Ja taas nukuin huonosti
Sunnuntaina oli oikein touhukas päivä! Leivoin kolme leipää aivan liian rapeiksi. Unohdin ne uuniin kun menin puutarhaan touhuilemaan. Ja sitten tulin pelastamaan mitä pelastettavissa oli (Chrisin hälyttämänä) ja laitoin ne vielä jälkilämpöön ilman vuokiaan ja unohdin sinnekin…ei pitäis tehdä niin montaa asiaa yhtäaikaan. Ja kun uunin kerran lämmitin, niin tein myös seitankökön. (anteeksi kamala sana, en oikein keksinyt muutakaan).
Kerättiin lasten kanssa kauheesti omenia. Suurin osa meni kyllä pupujen herkuiksi, mutta melkoinen läjä saatiin myös kellariin kypsymään. Pimpulan kanssa niitä sitten keittiön lattialla sanomalehtiin käärittiin. Eilen skräppi-illassa yks nainen sanoi, ettei häntä kiinnosta omavaraisuus yhtään, omenoiden säilöminen harmittaa, hänelle riittää vallan mainiosti että kauppa on lähellä – mulla taas just päinvastoin. Omavaraisuus tuo niin hienon turvallisuuden tunteen että! Mä hykertelen mielihyvästä, kun pakastan lehtikaalia tai säilön omeniani 🙂 Ja sekin on ihan huippua, että se ruoka ei ole matkannut paria metriä enempää, sitä ei tarvitse pakata kertakäyttöisiin kääreisiin, se ei riistä ketään eikä sitä ole lannoitettu kemiallisilla lannoitteilla eikä käsitelty torjunta-aineilla! Luksusta!
Olen suunnitellut huikean hienoa taideprojektia ja vähän alkanut sitä jo työstämäänkin. Odottakaa vain, pian näette! Pari korttiakin tein, joihin ehkäpä ensimmäistä kertaa käytin ompelukonetta paperiaskarteluun. Oli hauskaa, vaikkakin vähän hidasta – paperi kun ei anna virheitä anteeksi. Muutoin en ole (eilistä lukuunottamatta) tehnyt mitään luovaa, mutta sitäkin enemmän kaikkea käytännöllistä. Ai niin, toisen essunkin sain valmiiksi. Ensimmäinen essu onkin ennättänyt jo käyttäjlleen, pienelle hiiritytölle. Tässä kuva! Aikas söpö!

Anteeksi, en millään saa tätä käännettyä oikein päin…siinä teille hyvä taukojumppa, kun kääntelette päätänne 🙂

Mulla on varmaan meneillään ns. krapulavaihe kulutushysteerisen kuukauden jäljiltä ja olen taas kovasti maailmaa pelastamassa. Kirjastostakin lainasin taas monta asiaan paneutunutta innostavaa kirjaa. Ja niistä sainkin idean: Maailmanpelastus Haaste! Entä jos vaikka kuukauden ajan jokainen meistä pistäis näille asiolle vähän enemmän arvoa? Jos meillä olis vaikka teemaviikot, tyyliin 1. ruoka, 2. jäte, 3. transportaatio (ok, ei ole oikea sana, olisko liikkuminen?) ja 4. kulutus (vaikka se liittyykin kaikkii edellisiinkin, enemmänkin tarkoitan tavarashoppailua). Tähän vois osallistua joko näkyvästi (elikkä kommentoimalla) tai näkymättömästi (muille siitä kertomatta, vaikka tietenkin näin hieno asia kannattaisi jakaa muiden kanssa, vaikka oikeassa elämässä). Innostuisko kukaan? Voisitte lähettää omia vinkkejänne ja mä postaisin ne sitten seuraavana päivänä. Lukemani mukaan kaikki maailman ihmiset kuluttavat keskimäärin n. 25% yli sen, mitä maapallo pystyy vuosittain meille tarjoamaan. Eli siis neljännes kaikesta otetaan ikään kuin velaksi, eikä me kyllä sitä velkaa näillä näkymin pystytä maksamaan takaisin. Tietenkin keskivertosuomalainen kuluttaa paljon enemmän kuin ton 25%, sillä yli puolet väestöstä kuluttaa vähemmän kuin “voisi”, johtuen köyhyydestä. Laskelmieni mukaan meikäläiset kuluttaa yli 50% (n. 66%) enemmän kuin olis kestävää. Aika paljon petrattavaa. Mutta jo toi neljännes olis huikeen hyvä juttu, ja sitä mä ajattelin ehdottaa teillekin! Entä jos jokainen meistä yrittäis kuukauden aikana nipistää neljänneksellä meidän ympäristölle vähemmän myönteisistä teoista ja lisätä vuorostaan niitä tekoja, mitkä eivät ympäristö silleen kuormita. Kuten vaikka jos käy kaupassa kolmesti viikossa autolla (kamalan usein, sanon minä!) niin a) vähentääkin käyntikerrat kahteen tai b) käy kahdesti autolla ja kerran pyörällä tai jos on tapana ottaa viiden minuutin suihku, niin sen sijaan suihkuttelisikin kolmessa minuutissa. Joo, tiedetään ei mene prosentit ihan oikein, mutta sinne päin 😉 Ei mitään suuria uhrauksia, vaan pieniä tekoja, joista me kaikki helposti selviydyttäis 😀 Ja annettais meidän kauniille kotiplaneetallemme pieni hengähdystauko. (no just joo, mun blogissa käy keskimäärin 100 lukijaa, jos kaikki te lähtisitte mukaan niin ei se silti olis edes kärpäsenkakka valtameressä, mutta aina sekin parempi kuin ei mitään!Toivoa ei saa menettää!) Aika harva meistä pystyy todella suuriin yksittäisiin tekoihin, mutta kaikki me kyllä pystytään tekemään pieniä asioita ja kun meitä on paljon ja niitä pieniä asioitakin alkaa olemaan paljon, niin niistä tuleekin todella isoja ja merkityksellisiä. Uskokaa pois!

Mutta nyt tää menis taiteilemaan 🙂

Hauskaa tiistaipäivää kaikille! Innolla odotan josko teistä joku innostuis haasteestani! Ja kaikki ideat mitä teille tulee mieleen otetaan riemumielin vastaan!

Sydän,

Puputyttö