Älä Osta Mitään Januaari

Heips!

Olen koko kuukauden viettänyt Älä Osta Mitään -päivää. Surkealla menestyksellä:

*Olen varannut tatuointiajan (siitä olis pitänyt maksaa varausmaksu, mutta unohdin!) ja se aika osui vielä tämän kuun puolelle, joten läskiks meni.

*Olen ostanut uudet kengät.

*Olen ostanut n. 5 kirjaa.

* Olen ostanut donitsin.

*Oltiin toissapäivänä kaupungilla (Kipossa) syömässä.

*Maksoin kielikurssimaksun.

Toisaalta olen onnistunut melko lailla loistavasti:

*Olen pysynyt hyvin tiukassa ruokabudjetissani syömällä kaapeista jo löytyviä ruokia. Sen sijaan, että ostaisin kilon mustikoita viikossa olenkin syönyt toissakesänä tekemiäni raparperihilloja, joita ei kukaan muu meillä syö. Sen sijaan, että olisin ostanut (kalliita) pähkinöitä, olen syönyt (puurossani) kaikkia siemeniä, joita kaapin perukoille on jäänyt. Ja muutoinkin olen käynyt kaupassa kaapeillani. Eli siis tehnyt ruokalistaa sen perusteella, mitä meiltä jo löytyy.

*Olen löytänyt kirjastosta ison kasan kirjoja, jotka olisin muutoin joutunut ostamaan.

*Olen kävellyt neljä kertaa teekaupan ohi, menemättä sisälle!!!! Olen juonut systemaattisesti pois teetä, jota minulla jo on. Enkä aio ostaa uutta, ennen kuin (lähes) kaikki on loppu.

*En ole ostanut uutuuksia, joita meille on töihin tullut.

Epäonnistumisistani huolimatta olen todella tyytyväinen itseeni tämän haasteen suhteen. En ole ostanut mitään alennusmyynneistä. Pipoa olen metsästänyt, mutta jostain syystä olen päättänyt, että piponi tulee pelastaa maailma, enkä ole sellaista pipoa vielä löytänyt. Siis reilusti, reiluista materiaaleista tehtyä. Partioaitasta löysin Patagonian pipon alennuksesta, mutta se oli (kierrätettyä) lampaanvillaa. Melkein lankesin tuohon kierrätettyyn, en sitten kuitenkaan. Olen yllättävän paljon ollut ilman pipoa, tai sitten käyttänyt hölmöä nallehattuani.

Ostamani kengät olivat budjetissani olleet jo useamman kuukauden, en vain ollut löytänyt oikeita kenkiä mistään. Nyt löysin. Ja koodin, jolla sain 10% hinnasta pois. Samat vanhat Palladiumin Baggyt kuin mitä olen käyttänyt jo pari kolme vuotta. Miksi korjata, jos ei ole rikki. Minun kengät kyllä olivat rikki, neljästä kohtaa…

Olen tämän kuun pelannut Minimalismi peliä, miehen ja tyttären kanssa. Molemmat ovat luovuttaneet jo, mutta minä karsin itseni ihan paljaaksi tätä menoa. Tyhjensin sellaisen nuoruusarkun.Ai kamala. Kaikki kirjeet ja runot ja muutama päiväkirja (loput päiväkirjat ovat toistaiseksi kateissa…ääk!)…huh huh. Heitin kaiken pois. Säästin joitain tarinoita, joita olen kirjoittanut . Kaikissa niissä seikkailee Barbie. Kunhan saan aikaiseksi voisin niitä tänne julkaista.

Edellisessä postauksessa taisin mainita Sandrossa syömisen? Se oli kuitenkin äitini tarjoama treffi-ilta, jonka sain joululahjaksi. Joten sitä ei katsota epäonnistumiseksi.

Olen viime päivinä keskittynyt kävelemiseen ja lukemiseen. Minun täytyy pystyä ottamaan rennosti ja olla suorittamatta. Vaikkakin kirjaa lukiessani olen asettanut itselleni sivutavoitteen, ja eilenkin silmät ristissä luin viimeisiä sivuja (ja yhden yli, kun aina pitää pystyä parempaan, enempään) kun aloitin liian myöhään.

Olen päättänyt, että kunhan saan noita kaapissa olevia kankaita edes vähän vielä käytettyä (vaikka puolitettua nykyisen määrän) niin pistän Pinkkiksen tauolle ja keskityn olemiseen, en tekemiseen. (Hirvittää! Aikuisten oikeasti, hirvittää. En [osaa]arvosta[a] joutilaisuutta, rentoilua, maleksimista, oleilua ollenkaan ja nyt yritän sitä opetella.)

Olen myös miettinyt pidempää somelakkoa. Ihan vaan selvittääkseni itselle mitä teen koska some, mitä teen oikeasti itselleni. En tiedä otanko tätä käytäntöön. Voi olla, että ehkä sitten Pinkkis -tauon aikana voisi sitä kokeilla.

Japanin opiskelu tympii, tuntuu että kaikki mitä olen oppinut viime vuoden puolella, jolloin opiskelin sitä itsenäisesti todella ahkerasti, on päässyt unohtumaan. Joten ilmoittauduin kurssille. Hyvä minä!! Aiemmin ei kyllä olisi ollut siihen mahdollisuutta, sillä työaikani ovat niin epäsäännölliset, ettei mistään pitkäkestoisista kursseista tule mitään. Mutta nyt minulla on ollut säännölliset työajat, jotka jättävät viikolla päiviä vapaaksi, joten pääsen harrastamaan! Jee! Tosi kivaa! Ja kaiken lisäksi kurssilla käytetään opettajan antamaa materiaalia, eli näin ollen ei tarvitse ostaa jälleen uutta kirjaa. Erinomaista!

Kävin pankissa, inhotti. Ihan kuin minua olisi kohdeltu eri tavoin kuin edelläni asioinutta aikuista, asiallisesti pukeutunutta naista. Hänelle tarjottiin ajanvarausta, ettei joutuisi odottamaan (kolme asiakasta ennen häntä), minulle ei. Neuvontapalveluihin oltiin molemmat menossa. Miksi infotiskin nainen koki, että minulla on aikaa odottaa, mutta sillä toisella ei? No, olihan minulla reppu täynnä kirjastosta haettuja kirjoja ja vapaapäivä, saatoin odottaa. Mutta ei sitä kukaan muu voinut tietää. Tuli parempi mieli, kun neuvontapalvelunainen näki pankkitilini saldon, ja saatoin olla ylpeä siitä. Vihdoinkin!

Tulipas pitkä postaus. Pahoittelut. Halusin vaan sanoa, että hyvin alkanut vuosi.

xoxo,

R

Matkalla kirjastoon, ja sieltä pankkiin.

 

Leikkiä ja ruokaa

Hei vaan!

Olin eilen valvomassa Twin Peaksin innoittamaa “Peak Experience” taidenäyttelyä Creat Spacen tiloissa. Pitkästä (toooosi pitkästä!) aikaan kuvasin nukkejani ja jotenkin se oli kyllä tosi kivaa. Ja käytin oikeaa kameraakin, enkä onnetonta kännykkää.

Goddamn! Your breath really stinks man!

My log has something to tell you: “There’s a masterpiece in this art gallery.”

“Very impressive. Just look at the colors. Everything.”

Pestini loputtua mentiin (lähes)naapuriin Sandroon syömään. Mä olin siellä ekaa kertaa, mikä ehkä vähän kummallista. Mutta pojat! Katsokaa noita meidän bataattiranskiksia!! Tota suolan määrää! Sairaan (kirjaimellisesti!) hyvää! Oli se burgerikin herkullista, mut noi ranut…to die for. Söin itseni ihan ennennäkemättömään ähkyyn, mun vatsan pömpötys alkoi miekkalisäkkeestä ja jatkui siitä aina häpyluuhun asti. Törkeetä.

Kotimatka kesti järkyttävän kauan. Käytiin Postitalon K-marketissa ihastelemassa laajaa vegaanisten tuotteiden valikoimaa ja sit myöhästyttiin junasta ehkä noin sekunnilla. Harmitti. Ja sit alkoikin harmittamaan oikein toden teolla kun kuulutettiin, että kaikki junat jotka pysähtyis meidän asemalla on peruttu. (koska satoi lunta. suomessa. talvella. tavatonta.) Päätettiin mennä sit bussilla. Eikä meinattu löytää oikeaa pysäkkiä mistään, joten myöhästyttiin sitten parilla minuutilla meidän bussista. Odotus 16 minuuttia. Onneksi ei sentään ollut nälkä. Kun päästiin kotiin oli syömisestä mennyt jo niin kauan, että saatoin syödä jälkiruoaksi 3 Kaverin suklaa-kinuskiöverijäätelöä. Ja sit pyörin sänkyyn voimaan pahoin. Liika on liikaa.

Mut oli se kivaa. Koko päivä kivaa.

Päivitys vielä Napoleonista, siitä meidän “tappajahamsterista”. Lapset sitä jo käsittelee ihan normaalisti, paljain käsin. Kaikki sähinä ja sellainen ärhentely on kokonaan loppunut. Toissailtana päästettiin se Tehtaan lattialle ja öö…koska mä en uskaltanut ottaa sitä kiinni pääsi se kaikista piilosta parhaimpaan/pahimpaan – kanien lattiaan kaivamaan koloon. Se kolo on tos hankalassa paikassa, sitä ei kunnolla näe eikä sinne pääse mitenkään käsiksi, jos on vähänkään kania isompi. Enkä tiedä siitä, että mihin se johtaa, että kuinka hyvin siitä pääsee talon sisuksiin. Ja sinne Napoleon tietenkin meni. Voi rähmä! Paniikki iski, katosiko meidän hamsteri nyt ikiajoiksi? Pyysin miestä auttamaan, josta ei ollutkaan yhtään mitään apua. Jouduin pyytämään sitä sitten poistumaan kun se oli niin älytön ja vaan pahensi tilannetta. Aika ajoin kuulin kuinka Napoleon liikkui tiskiallaskaapin sisällä, joten tiesin asioiden olevan suht hyvin, kunhan se vaan ei säikähdä niin, että juoksisi siihen kamalaan koloon. Kääpiöhamsterikokemuksesta tiesin odotella ihan hiljaa josko se jossain kohti tulis ihan itsekseen ulos. Ja tulihan se. Kaappasin hamsterin ja kiikutin äkkiä turvaan omaan kotiinsa. Huh! Kamala tilanne. 

Ei sitten muuta tällä erää. Toivottavasti en sanonut liikaa.

xoxo,

Raisa