Ihan ensiksi haluan teroittaa, ettei tarkoituksenani ole pröystäillä uskomattoman hienoilla asioillani, enkä myöskään halua aiheuttaa lukijoissa pakottavaa tarvetta lähteä shoppailemaan.
Niin, haluan siis julkaista koosteen tammikuussa ostamistani asioista. Osa saattaa olla tilattu joulukuussa tms. ja taas osa tammikuun asioista on vasta tuloillaan, mutta koosteessa siis ne asiat, jotka ovat päässeet perille asti tammikuun aikana. Tuossa ylhäällä sanoin siitä, mitä en halua tällä postauksella tehdä. En kuitenkaan osaa kertoa mihin tällä pyrin. Itse vaan tykkään katsoa muiden koosteita, ja ehkä tälleen konkretisoituu itsellekin paremmin, mitä kaikkea sitä onkaan tullut hankittua, ehkä vähemmälläkin pärjäisi? En tiedä, hauskaa tämä ainakin on. (ja ihan oikeasti vielä, mä tiedän, että tälläinen kulutushysteria on juuri se syy siihen, miks luonto tuhoutuu ja luonnonvarat vähenee. Se tuntuu musta todella pahalle, varsinkin nyt kun melkeinpä tällä postauksella yllytän muita samaan. Eikä mulla ole mitään hyvää selitystä miksi näin siltikin teen, ei mitään puolustelua. Tiedän, ettei mun teiltä tarvii pyytää anteeksi, mutta pyydän noin yleisesti. Anteeksi. Eihän se tietenkään mitään auta, mutta olen pahoillani tästä shoppailuvimmasta. Mainittakoon kuitenkin, etten ole koko talven aikana ostanut kuin yhden kasvihuonekurkun. Leivänpäälle olen kiltisti laittanut viime kesänä tekemiäni suolakurkkuja, jotka olen säilönyt kellarissa. Saanko anteeksi?)
Askartelu/tilpehööri Tammikuussa 2015
Pöllö -ruukku. Tilasin myös lintuaiheisen, mutta se ei ole tullut vieläkään. Pöh ja pah! Nykyään tässä on kaktus. Otin paljon kaktuksia ja mehikasveja ja yhden saniaisen tässä kuussa. Saniainen kuoli jo. 😦 Ostin myös uuden ruukun toiselle orkidealleni.
Muottiaine, jonka ostin loppukuusta Sinellistä. Sekä lehdenvihreä Fimo. Mulla ei oikeasti ollut yhtään vihreää massaa, ja tarvitsin sitä. Muottiaine on mahtavaa!
Kaikki Hello Kittyt on kirjekamulta saatuja. 🙂 “Vahingossa” tilasin Etsystä tarroja ja yhden teipin. Kaksi muuta rullaa, viirit tagit on Tigerista. Ostin sieltä myös hammasmallin, mutta sitä ei ole kuvassa. Lehtimuotit askarteluun. Kaksi mangaa kirppikseltä, ihan vaan askarteluun. Ne taitaa olla kiinaksi kirjoitettuja. En muista, mut ei ainakaan suomea eikä englantia. Ai niin, Tigerista myös parin euron leivoskupu, joka oli loistolöytö. Sieltä myös pari glitteripeuraa, jotka oli vaan sellaisia no kun me kerätään näitä…mut ne ei siis kuvassa.
Kaupungilla hengailua. Nämä lähti sitten mukaan. Kuivashampoon, joka ehkä kuitenkin nimeltään ennemminkin hiuspuuteri?, olin laittanut ostoslistallekin, eli se oli ihan ok ostos. Hierontapalakin oli tarpeen, sillä edellinen hierontaöljy oli mennyt huonoksi. Lushin vanillan tuoksuinen kiinteä hajuvesi (solid perfume) oikeuttaa itse itsensä. Ja no, julisteet. Hienot.
Kuten näette, näitä olen jo käyttänyt. Tykkään kovasti! Tilasin Englannista. Jos joku haluaa voin yrittää etsiä osoitteen. Ostin ihan kuun alussa myös Variston Sinellistä jotain skräppikamaa varmastikin, mutten ottanut valokuvaa, enkä enää muista että mitä. Mutta melko varmasti siis jotain, kun siellä kerta olin. Tässä kuussa en muuten ostanut muuta kuin kokiksen, mutta olinkin ostanut jo niin paljon Jumbon Sinellistä samana päivänä, ettei enää tarvinnut. 🙂
Pari mangaa, Honey and Cloverin olen jo lukenut, ja tykkäsin siitä sen verran, että voisin kyllä lukea enemmänkin. Harmi, ettei sitä saa kirjastosta, en ole ihan varma, että haluanko ostaa itselle. Supplista ei mitään tietoa vielä. Sieni -kirja oli must!
Lisäksi maksoin yhden kurssimaksun:
Skräppi/valokuvaushaaste koko vuodelle!
Ja maksoin myös askartelupaikkamaksun Askartelupirttiin!
Vaatteet Tammikuussa 2015
T-paita ei sinäänsä ole uusi, mutta se oli tyttären kirppiskasassa. Minä tein siihen Kaupunkiverstaalla hammaskuvion, ja nyt se on yksi suosikkipaidoistani! (muuten, huppari, t-paita ja farkut kaikki kirppikseltä.) (C:n kamera, btw)
Haa! SAIN nämä kengät!! Keitaan ihanainen Lotta luki blogistani, että olen kasvanut isoksi tytöksi ja innostunut isojen tyttöjen asioista ja koska hänellä oli nämä kengät, jotka ei ihan miellyttävästi istuneet hänen jalkaansa ja tiesi minun jalkani aavistuksen pienemmäksi antoi hän nämä minulle!! Kengät Novacas -merkkiset, ja oletettavasti/muistaakseni Helunasta.
Ihana kirppiskolttu, joka ollut päällä jo moneen otteeseen. Tykkään!
Lisää kirppiskolttuja, sekä kaupasta uutena ostettu aluspaita. Ostin samalla reissulla myös H&M:ltä paitapuseron tyttäreni kanssa puoliksi. Valkoisen ötökkäkuvioidun.
Kosmetiikka Tammikuulta 2015
Hiustenhoitojuttuja ja hammastahnaa, kosteusvoidetta ja poskipunaa Helunasta ja kesto”pumpuli”laput ja finnipuikko Ekolosta.
(suotakoon tämä hillitön määrä, mulla ei oikeasti ennen tätä uutta kosmetiikkainnostusta ollut hammastahnaa, shampoota, hoitoainetta, huulirasvaa ja kookosöljyä kummempaa varastoa näitä ihanuuksia. Ja tässä kuussa beauty box tuli kahteen kertaan, sillä joulukuun laatikko oli myöhässä.)
Ensimmäinen Vegan Cuts Beauty Boxini!
Ihanuuksia Stockalta ja Prismasta. Vähän Anttilastakin. Puukiekot Sinellistä. Methodin saippua on uusin suosikkini! Ihanan tuoksuinen ja saa minut pesemään käsiäni useammin, mikä on suuresti auttanut siihen, ettei meillä ole kaikki paikat täynnä pinkkejä sormenjälkiä. Tai siis on meillä niitä vanhoja jälkiä, mutta yllättävän vähän tullut uusia!
Mikä mahtava päivä!! Vegan Cutsin talvikosmetiikka pakkaus, kaksi tilaamaani muottia ja yksi kaupanpäällinen sekä uudet hiusvärit! Jee!! Kosmetiikkapaketti oli ihana!
Hengailua Stockalla. IHOMATORAUTA!! Ihohuokoston tyhjentämiseen tarkoitetut “tarra”laput!! (muistatteko näitä?!) Freemanin ihana käsivoide! Silmäpussipussit! Mahtavuutta!!
Miehille tarkoitettu silmänympärysvoide. Minulle!
Tammikuun beauty box. Shampoon ja hiusnaamion jätin matkakäyttöön, kynsilakan annan eteenpäin, Crazy Rumorsin sävytetyn huulirasvasta en ihan kauheesti tykkää, irtoluomiväri on ihan hyvän värinen, sokerikuorintaa en ole vielä kokeillut. Ei ihan minun makuuni tämä paketti. Mutta silti sen saaminen oli ihanaa, ja niin jännää!
Aika paljon kaikkea! No, ei siinä. Ainahan mä olen tilaillut paljon kaikkea, nyt vaan on aihe hiukan muuttunut. Ei enää nukkeja, eikä kankaitakaan niin paljoa. Kosmetiikkaa!!
Minä pidän! Se todella ilahduttaa minua, ja olen ainakin omasta mielestäni paljon nätimmän näköinen laitettuna kuin suoraan sängystä nousseen näköisenä. Emmä siltikään mitään hillitöntä maalikerrosta naamalleni levitä. Eikä minusta varise kuin korkeintaan glitteriä (eilen tein kortteja töissä ja nyt on kimalletta joka puolella!). Hassu juttu muuten tuli tosta kimalteesta mieleen. Maanantaina huomasin töissä, että mulla on kivi kengässä. Otin kengän jalasta ja sieltä putosikin pieni lila helmi. Söpöä. 🙂
Shoppaillaan kaikki asiallisesti ja järkevästi ja kestävästi. Eettisesti ja ekologisesti myös!
Ihan pakko vielä yksi juttu, joka kyllä liittyy asiaan! Sinelliin on tullut kuukauden poissaoloni aikana niiiiiin ihania leimasinsettejä, kuten tämä!, Tämä! ja vielä tämäkin! ja uusia korkki -kirjaimia ja muita asiallisia koristeita skräppäämiseen! Arvatkaa menikö ekan päivän palkka saman tien!
Moikka nyt!
xoxo,
Raisa